Nimi: Kauhea kammotus
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Viktor/Yuuri
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, lievä h/c, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Yuuri saa huomata että lehtihaastattelut eivät olleetkaan paljastaneet Viktorista vielä kaikkea. Fikki ajoittuu aikaan Hasetsussa, kun Viktor ja Yuuri eivät vielä ole virallisesti yhdessä, mutta sitä kohti ollaan menossa ja lujaa.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteisiin
Idän temppelin paluu ja
fluffy10 #4 .
Kauhea kammotus
Elokuinen kesäilta oli pimeä ja kuuma. Jos ulkona ei olisi lainkaan tuullut, olisi siellä ollut seisovan kuuma ilma. Sen sijaan huoneen kuumuus ja tunkkainen ilma olivat melkein tyrmätä Viktorin, kun hän avasi huoneensa oven. Kun koko päivä oli kulunut Hasetsun viileällä jäähallilla, oli vastaan iskevä kuumuus jotain aivan järkyttävää. Hänen olisi pakko avata ikkuna, mikäli mieli saada nukutuksi huoneessa silmäystäkään. Vanha ikkuna narisi ja vinkui Viktorin avatessa sen. Ikkunasta tuli heti vastaan miellyttävän raikas tuulahdus.
”Täydellistä”, Viktor mumisi ja päätti mennä viileään suihkuun. Näin kuumalla hänen ei tehnyt mieli uittaa nahkaansa kuumavesialtaalla. Makkachin läähätti omalla pedillään. Se oli koko päivän hakeutunut aina viileään nurkkaan, eikä innostunut kävelemisestä juuri ollenkaan. Viktor halusi vaihtaa lakanat käsitäessään, että oli hikoillut edellisissä jo useamman kuuman yön. Valmiiksi pedatun sängyn hän hän jätti levälleen, jotta tuulenvire sai vielä tuulettaa sänkyä ja huonetta raikkaaksi.
Kun Viktor käänsi selkänsä ja meni suihkuun, livahti ikkunasta sisään jotakin, joka päätti asettua mukavasti miehen tyynylle. Siinä se olla möllötti, kun mies tuli takaisin suihkusta pyyhe lanteillaan. Viktor tuli tyytyväisenä huoneeseen, puki ylleen puhtaat alushousut ja t-paidan ja jähmettyi sitten paikoilleen. Hän tuijotti kauhuissaan kahdensanjalkaista karvaista kammotusta, joka oli liiankin leppoisasti hänen alueellaan.
Hänen tyynyllään. Viktor kammosi hämähäkkejä yli kaiken. Eikä hänen tyynyllään ollut mikään pieni otus, vaan sillä oli kokoa ainakin kymmenen senttiä (tai no ainakin kahdeksan) ja sen jalat sojottivat joka suuntaan. ”Apua!” Viktor älähti spontaanisti. Makkachin haukahti säikähtäneenä ja sen häntä alkoi vipattaa. Se haukahti vielä pari kertaa uudelleen. Viktor perääntyi ovelle. Hän ei yksinkertaisesti voinut olla samassa huoneessa tuollaisen kauhean kammotuksen kanssa, joka oli vieläpä
hänen sängyllään! Miten hän ikinä pysyisi rentoutumaan ja lepäämään siinä enää ikinä.”Yuuri!” hän huudahti ääni tukahtuen ja toivoi sitten ettei olisi huutanutkaan. Tämähän oli ihan hirveän noloa! Yuuri ilmestyi oman huoneensa ovelle hätääntyneen näköisenä.
”Mitä nyt Viktor?” hän kysyi.
”Ei... ei sittenkään mitään”, Viktor sanoi. Makkachin haukahti vielä uudelleen. Kun Yuuri näki ettei Viktor mennyt takaisin huoneeseen, vaan oli vaikean näköisenä ovensuussa ja puolipukeissaan, hän ei enää uskonut että kaikki oli hyvin.
”Viktor, älä valehtele”, Yuuri sanoi marssiessaan päättäväisen näköisenä ovelle. ”Nyt kerrot mikä on. Et sinä huv...”, Yuuri aloitti kun Viktor osoitti sormellaan huoneeseen ja nielaisi. Hän melkein nyyhkäisi kun hän yritti sanoa Yuurille mistä oli kysymys.
”Tuo tuolla”, hän sanoi ja lätkäisi käden suulleen. Kyllä hänen melkein teki mieli alkaa itkemään. Kuinka heikoksi ja avuttomaksi pieni hämähäkki hänet saikaan.
Ei pieni! Tuohan on valtava. Hän puolustautui ja tappeli ajatuksissaan. Yuuri meni peremmälle huoneeseen.
”Tyynyllä!” Viktor sanoi. Mutta tyynyllä ei ollut enää mitään.
”Ai tuoko?” Yuuri kysyi. Hän katseli kuinka hämähäkki vipelsi lakanalla ja kiipesi peitolle ja laskeutui siitä alas lattialle.
”AAAAGGHH!!” Viktor huusi, kun hän näki hämähäkin tulevan suoraan kohti oviaukkoa, jossa hän seisoi. ”Yuuri tee jotakin!”
”Tuo on kieltämättä suurin hämähäkki, jonka olen nähnyt pitkästä aikaa”, Yuuri sanoi etsiessään sitten katseellaan jotain esinettä, johon saisi hämähäkin napattua.
”Hhnnn”, Viktor mumisi ovella hyvin säikähtäneen näköisenä miettien mennäkö käytävälle vai sisälle huoneeseen. Hän ei voinut irrottaa katsettaan hämähäkistä. Hänen oli pakko nähdä missä se oli.
Yuuri yritti useamman kerran saada hämähäkki pahvinpalan avulla siirrettyä purkkiin ja sitten ulos, mutta kahdeksanjalkainen otus oli vikkeä ja se ehti piiloutua lipaston taakse. Toisella kertaa se nousi kattoon saakka ja kolmannella kerralla se puikahti jälleen vastalaitetulle sängylle ja lakanoille. Viktor seurasi jännitysnäytelmää henkeään pidätellen.
”Sainpas!” Yuuri huudahti lopulta voitonriemuisena kun sai otuksen purkkiin ja piteli pahvia tiiviinä kantena sen päällä.
”Vie se pois! Vie se ainakin kilometrin päähän. En halua nähdä sitä enää”, Viktor sanoi.
”Vien sen pois, mutta en lähde ihan kilometrin päähän. Takapiha saa luvan riittää”, Yuuri sanoi ja lähti viemään purkkia pois.
Kun Yuuri tuli takaisin, hän näki Viktorin edelleen seisovan keskellä huonetta kuin kivettyneenä.
”Viktor, kaikki on hyvin nyt”, Yuuri sanoi.
”Ei ole”, Viktor sanoi ja näytti surkealta.
Yuuri tajusi, että Viktor poti oikein syvälle juurtunutta hämähäkkikammoa. Yksikään lehtihaastattelu ei ollut koskaan paljastanut tällaista seikkaa Viktorista, vaikka Yuuri oli lukenut niitä monia ja niissä oli joskus peloistakin kysytty. Viktor oli selvästi kalpea kasvoiltaan.
”Hei, istutaan hetki”, Yuuri sanoi ja huomasi että Viktor katsoi ensin tarkkaan mihin istui. Sängyllä ei kuitenkaan ollut enää mitään ylimääräistä.
”Tiedän että olen lapsellinen ja tämä on säälittävää ja...”, Viktor sanoi, mutta Yuuri keskeytti hänet.
”Viktor. Et sinä ole lapsellinen. Jokainen meistä kammoaa jotakin ja sinä kammoat hämähäkkejä ja se siitä. Ei siinä ole mitään säälittävää eikä ihmeellistä”, Yuuri lohdutti.
”Voitko laittaa ikkunan kiinni?” Viktor pyysi ja Yuuri sulki sen. Hän istahti uudelleen aivan Viktorin vierelle ja kietoi kätensä miehen ympärille. Hän tunsi Viktorin t-paidankin läpi, kuinka tämän sydän hakkasi edelleen kovaa.
”Minä halusin oppia tuntemaan sinua enemmän ihan omana itsenäsi ja nyt sainkin aimo annoksen aitoa Viktoria sellaisenaan”, Yuuri sanoi. Viktor naurahti vähän.
”Onko se hyvä vai huono asia?” Viktor kysyi epävarmana.
”Viktor. Tietysti se on hyvä asia. Sinun tuntemisesi on yksi parhaita asioita, mitä minulle on tapahtunut”, Yuuri sanoi piirrellessään ympyrää Viktorin selkään.
”Yuuri. Voisitko jäädä yöksi? En ole kysynyt pitkään aikaan, koska tiedän ettet ole halunnut. Nyt olisi kuitenkin mukavampi jos sinä vartioisit siltä varalta että... että joku kauhea ötökkä tulee häiritsemään untani.”
”Kyllä minä voin jäädä. Eikä kyse ole ollut siitä ettenkö olisi halunnut. Minä vain halusin olla varma tuota...öh, vähän kaikesta. Ajatukseni olivat ensimmäisinä viikkoina yhtä sekasotkua. ”
”Ja ovatko ajatuksesi nyt paremmassa järjestyksessä?” Viktor uteli ja kallisti päänsä Yuurin olkapäälle.
”Ovathan ne”, Yuuri vastasi.
He kellahtivat selälleen sängylle katseet kiinnitettyinä toisen kasvoihin. Viktorin sormet etsiytyivät Yuurin sormiin heidän päidensä yläpuolella. Heidän nenänsä olivat yllättävän lähellä toisiaan ja Viktor huomasi Yuurin nielaisevan. Heidän välillään oli selvästi jännitettä ja Viktor tunsi suunsa kuivuvan. Niin paljon kuin hänen tekikään mieli kumartua Yuurin ylle ja suudella noita pieneen hymyyn kaartuneita huulia, hän varoi nuolaisemasta huuliaan ja hymyili. Hän ei halunnut nyt pelottaa Yuuria pois. Olihan toinen luvannut tulla nukkumaan hänen vierelleen.
Makkachin haukahti ja hypähti sängyn jalkopäähän Yuurin vierelle.
”Makkachin on oikeassa. Minun täytyy vielä pestä hampaat, mutta sitten olen valmis nukkumaan”, Viktor sanoi.
”Minä käyn myös. Nähdään kohta.”
Yuuri palasi kohta oma tyyny kainalossaan Viktorin viereen. He olivat muutaman kerran istuneet sängyllä vierekkäin ja katselleet läppäriltä mitä milloinkin, tärkeää tai vähemmän tärkeää. Keväällä Viktor oli muutaman kerran pyytänyt Yuuria nukkumaan yhdessä, mutta ei ollut pyytänyt sen jälkeen, kun oli saanut huomata ettei Yuuri halunnut ja että mies oli hirveän ujo eikä kiirehtinyt asioitten kanssa eikä ajatellut kaikesta niinkuin hän itse ajatteli. Yuuri laski pään tyynylleen ja veti peittoa ylleen. Hän oli ikionnellinen siitä, että Viktor nyt viimein pyysi häntä uudelleen vierelleen. Yuuri oli jo ehtinyt pettymään ettei niin enää kävisi ja oli ehtinyt toivomaan sitä nyt kun hän oli valmis.
Viktor huomasi, että hämähäkin kauhu oli viimein jättänyt hänet rauhaan ja hän voisi nukkua levollisesti. Hän katseli Yuuria, jonka kasvot olivat parinkymmenen sentin päässä hänestä. Sanattomasti heidän kätensä löysivät taas toisensa ja he odottivat unen tuloa kaikessa hiljaisuudessa.
”Kiitos Yuuri”, Viktor kuiskasi ihan hiljaa. Seuraavassa hetkessä hän nukkui. Yuuri katseli nukkuvaa Viktoria.
Voi Viktoria. Kärsiä nyt noin kauheasta hämähäkkikammosta. Japanissahan noita vähän isomman kokoisia kahdensankoipisia oli. Yuuri suuteli nukkuvan miehen sormia. Ei hän olisi rohjennut tehdä niin jos toinen olisi ollut hereillä. Mutta hän haluaisi tehdä sen eräänä päivänä uudelleen kun molemmat olivat hereillä. Hän oli nähnyt Viktorissa kaipuuta päästä lähelle ja tulla lähelle. Yuuri halusi vain olla täysin varma siitä mitä Viktor tunsi tai ajatteli.
Jokin sanoi hänelle, ettei hänen rakkautensa ollut yksipuolista.
Kirjoittajalta: Olin kirjoittanut tämän jo melkein loppuun, kun minulle selvisi, että Japanissa on noita reilumman kokoisia hämyreitä. Inhoa itse ötököitä ja hepulisin on ollutkin välillä järkyttävä, kun olen tehnyt lähempää tuttavuttaa lähemmäs 10 senttisiin torakoihin. Tämä on taatusti kulutettu ja käytetty fikin aihe, mutta laitoinpa tällä kerralla Viktorin keskiöön. Hämähäkintöntä kesää kaikille.
