Kirjoittaja: Vanilje
Beta: Beyond, kiitos ♥
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Neville ja Luna
Genre: draama, kaveruus
Haasteet: Ficlet300 (106. Lokakuu), Kerää kaikki hahmot (Neville Longbottom), Neljän tuvan haaste (Rohkelikko)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja kaiken hänelle kuuluvaksi tunnistettavan. Minä vaan lainaan saamatta rahallista korvausta tuotoksistani.
A/N: Tällainen syntyi syksyn sekä marjojen inspiroimana. Pidin tämän kirjoittamisesta nääääin paljon ehkä siksi, että rakastan syksyä ja Nevilleä ja Lunaa. Toivottavasti tekin pidätte lopputuloksesta!
Karpalokepeät
Lokakuinen kura roiskuu Nevillen housuille luihuispoikien juostessa ohi hieman liian läheltä. Pojista viimeinen tuuppaa häntä
vahingossa olkapäähän ja saa joukon kääntymään ympäri. Hetken kaikki seisovat paikoillaan katsoen rohkelikkoa, kunnes:
”Voi anteeksi!” ja naurunremakka.
Neville tuntee poskiensa punehtuvan ja tuijottaa jalkoihinsa luihuisten jatkaessa matkaansa. Viileä syystuuli havisuttaa puiden oksia saaden Nevillen värähtämään. Hän kietoo viittaansa tiukemmin ympärilleen ja lähtee lopulta kohti kasvihuoneita, minne oli alunperinkin matkalla.
Kasvihuone kolmosen seinustaa vasten oleva penkki on ohuen lehtikerroksen peitossa. Nevillen ajatukset pyörivät ympyrää. Hän on jo ehtinyt unohtaa, miksi oikeastaan olikaan tulossa kasvihuoneille. Niinpä hän pyyhkäisee lehdet penkiltä punakeltaisten sormikkaiden verhoamilla käsillä ja istuu alas. Istuutuessaan Neville katsoo housujaan ähkäisten. Hän yrittää pyyhkiä kuran lahkeistaan, mutta huomaa pian yrityksensä turhaksi ja huokaisee.
Neville on niin omissa ajatuksissaan, ettei huomaa jonkun kävelevän penkin luo. Vasta tämän alkaessa puhua Neville säpsähtää ja ryhtyy vaistomaisesti kiskomaan viittaansa tiukemmin ympärilleen. ”Näin mitä äsken tapahtui.” Neville tuntee poskiensa punehtuvan uudelleen. Lopulta hän nostaa varovasti katseensa. Luna astuu lähemmäs ja istuu pojan viereen penkille. ”Sinuna en välittäisi heistä, he eivät ymmärrä mitä tekevät.”
Neville yrittää keksiä jotain sanottavaa, mutta ei ehdi sanoa mitään, kun Luna kumartuu lähemmäs ja kuiskaa hymyillen:
”Heidän päänsä olivat täynnä rikkokirejä.” Vasta silloin Neville huomaa tytön otsalla olevat aavepokat, eikä voi olla hymyilemättä.
Luna suoristautuu heilutellen jalkojaan ja ojentaa pientä kulhoa Nevilleä kohti. ”Karpaloita. Haluatko maistaa?”
Neville ei vaivaudu kysymään, mistä tyttö oikein löysi marjat, vaan ottaa yhden sormiensa väliin ja kiittää hymyillen. Hetken poika epäröi, ennen kuin heittää karpalon suuhunsa. Sinä aikana Luna on syönyt jo ainakin kolme oranssinpunaista marjaa ja tuijottaa nyt taivasta hymisten jotain itse keksimäänsä sävelmää.
Marjan kirpeys leviää Nevillen suuhun ja poika irvistää. Karvas maku saa väristyksen kulkemaan vartalon läpi kuin viileä tuulenpuuska. Neville siristelee silmiään, kunnes huomaa yhtäkkiä muistavansa, miksi oli alunperin tulossa kasvihuoneille.
Ehkä nämä olivatkin jotain taikamarjoja. Poika hymähtää ajatukselleen. Lopulta hän nousee penkiltä pyytäen Lunan mukaansa keräämään näytteitä alruunanlehdistä. Tyttö pomppaa penkiltä silmät tuikkien ja lähtee hyppelemään Nevillen vierellä kohti kasvihuonetta.
Muuttolintuparvi lentää pilvien halki, eikä Nevilleä haittaa, vaikka Luna on vähällä roiskuttaa kuraa hänen kengilleen.