Rikkinäinen enkeli | S | Ficlet

[viixupiixu]

Ikäraja: S
Genre: Angst, draama
Beta: SparklingAngel  ♥
A/N: Ensimmäinen tarinani täällä... Nyt tämä tieni Finin ihmeelliseen maailmaan sitten aukeaa

Quote: "Kuinka hän edes voisi ikinä löytää itsensä, kun hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä hän etsii?"




On lähes keskiyö ja hän istuu joen luona. Kaikki ympäröivät valot ja tähdet saavat hänet tuntemaan itsensä synkäksi. Kyyneleet valuvat hänen silmistään. Hän ei tiedä mitä tehdä itsensä kanssa. Kuinka hän edes voisi ikinä löytää itsensä, kun hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä hän etsii?

Hänelle sanotaan, että hänen unelmansa ovat liian suuria, että hän vain elättelee turhaa toivoa, että hän on virheellinen ja epäonnistunut, että hän ei ole yhtään mitään. Kukaan ei edes kaipaisi häntä jos hän ei palaisikaan kotiin. Vai kaipaisiko kuitenkin joku häntä? Ei hän tiedä, kuten ei sitäkään, minne hän kuuluu. Kuka oikeasti välittää hänestä?

Hän kääntää katseensa kohti taivasta. Hän jää katsomaan tähtiä. Niitä pieniä, kauniita pisteitä jotka heijastuvat joen pintaan. Täysikuukin näyttää normaalia isommalta. Hän sulkee silmänsä ja käy makaamaan isolle kivelle. Kyyneleet lakkaavat valumasta hänen silmistään. Joen virtauksen ääni kulkee hänen päänsä sisällä. On melkein kuin se alkaisi jopa hiljalleen rauhoittaa häntä.

Kun hän pitää silmiään kiinni, alkaa tuuli hieman yltyä. Keskellä ei mitään hän kuulee hiljaisia kuiskauksia.

”Älä tee sitä mitä olet tekemässä.” ”Minä kaipaisin sinua.” ”Minä välitän sinusta sellaisena kuin olet.” ”Voisinpa jo tavata sinut uudestaan.” ”Rakastan sinua.”

Hän avaa silmänsä, nousee ylös ja katsoo ympärilleen. Hän ei näe mitään muuta kuin luonnon hänen ympärillään. Hän jopa kysyy ääneen, että onko joku siellä. Ei mitään muuta kuin hänen oman äänensä kaiku.

Hän pistää jalkansa kylmään veteen. Hetken ajan hän olisi voinut vannoa, että joku muu olisi ollut siellä hänen kanssaan. Hän tietää kenelle hänen kuulemansa ääni kuuluu. Kaikki nuo kuiskaukset olivat hänen omia ajatuksiaan. Ne sanat olivat henkilöstä, jota hän ajattelee jatkuvasti. Mutta noita asioita ei sanottu hänen omalla äänellään. Oli kuin juuri se henkilö olisi ollut paikan päällä sanomassa ne hänelle. Tuona pienenä hetkenä se pieni mutta vahva yhteys, jonka hän tunsi siihen ihmiseen, oli enemmän kuin sanat voisivat ikinä kuvailla.

Ja sinä hetkenä tämä pieni rikkinäinen enkeli ensimmäisen kerran löysi luonnon kauneuden.

[Lunalotta]

Tyttikseni ensimmäinen teksti, jee tää tarina oli ihana jo sillon ku luin tätä tarkistaessa mut nyt varsinkin, yay <3 toi kuvailu oli hienoa, kaikki se tähdistä aina joen solinaan ja muihin. :3 ihanan tunteita herättävä teksti kyl! Hyvä teksti ekaksi tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, joka on tietysti ylöspäin!

[viixupiixu]

Kiitos ihana <3

[WingBit]

Oli todella kaunis ja hieno teksti. Pidin siitä kovasti. Kaunis kuvailu antoi lukijalle mahdollisuuden nähdä tilanne pään sisällä. Hyvä aloitus!

[Mikaela]

Tästä jäikin päällimmäisenä mieleen aika sellainen varovaisen toiveikas fiilis, vaikkei sitä välttämättä alussa ois osannut odottaa! Kertoja on aika masentunut ja alakuloisilla fiiliksillä mutta loppua kohden näkyy jo jotain niitä valon pilkahduksia pimeydestä. Kokonaisuudessaan tunnelma on jännällä tavalla rauhallinen, vaikka aihe sinällään onkin synkkä, eli hyvää iltalukemista meigälle siis.

Tavallaan tästä kyllä näkee sen, että kyseessä on sun ensimmäinen teksti Finissä, mutta lähtötaso on kuitenkin sulla hyvä! Ympäristön kuvailu, eli se mikä tässä nyt tunteiden lisäksi on varmaan vahvimmin esillä, on aika suloista ja lisäksi kertojaääni on musta ainakin tosi sympaattinen! Paikoittain teksti saattoi tuntua ehkä vähän töksähtelevältä (lyhyitä lauseita, missä "hän" toistuu monta kertaa), mutta jutun juonesta sai kuitenkin hyvin kiinni ja joukossa oli myös paljon hyvää.

Kaikki ympäröivät valot ja tähdet saavat hänet tuntemaan itsensä synkäksi.

Tää erityisesti oli mun mielestä synkällä tavalla kauniisti sanottu!

Jatka kirjoittamista ja postaamista, siitä se lähtee! :)

[Kiirsu]

Olipas hauskaa, että tämä nousi etusivulle, niin tuli itsekin tämä bongattua :> Tosiaan otsikosta oli pääteltävissä tekstin tunnelma ja vähän jotain tämänkaltaista tekstiä odotinkin. Tuntuu, että olen joskus itsekin raapustellut jotain samaisella otsikolla :'D Mutta tällaiset angstitekstit ovat aina hauskoja lukea, varsinkin tällaisina pieninä suupaloina. Ja vaikka tämä aihe on kliseinen, on tämä silti kaunis ja kiva teksti.

Komppaan Mikaelaa siinä, että välillä vähän töksähtelee ja hän-sanalla alkavia lauseita on aika paljon. Mutta ne on kuitenkin helposti hiottavissa olevia pikkujuttuja, jotka varmasti sulavoituvat ajan myötä. Joten ensimmäiseksi tekstiksi tämä on oikein kiva!! Toivottavasti intoudut kirjoittamaan lisääkin :>

Ja sinä hetkenä tämä pieni rikkinäinen enkeli ensimmäisen kerran löysi luonnon kauneuden.

Tämä lopetus oli kaunis. Pidän paljon tästä luontoteemasta ja siitä, että päähenkilö tuntee yhteyden luontoon. Luonto on kuitenkin monessa tilanteessa ihanan rauhoittava elementti, joka luo turvaa.

Kiitos paljon tästä haikeasta mutta kuitenkin kauniista ja toiveikkaasta tekstistä <3