Nimi: Kukkia, perhosia ja ystävyyttä
Ikäraja: S
Fandom: Multifandom, Muumit & Pokemon
Paritus: Hemuli/Psyduck
Omistusoikeus: En omista enkä rahasta, kunhan leikin.
Kukkia, perhosia ja ystävyyttä
Olipa kerran niin, että vaikka Hemuli ei tutki eläimiä, sillä se on hänen serkkunsa heiniä, mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla katselematta Psaidyykkiä hieman analyyttisemmällä silmällä kuin aiemmin. Hänen ystävänsä vaikuttaa niin onnelliselta ja huolettomalta nykyään näinä päivinä , ja sitä on ilo seurata.
Vuosi sitten tuo outo Vesimuumiankka rantautui hylyllä rantaan huutaen hoosiannaa - tai tarkemmin ottaen vauhkoten paniikinomaisesti Psaidyykkiä - ja siitä lähtien kuin huomaamatta sai Hemulin tuntemaan sielun sympatiaa ja muita lämpimiä tunteita kirkkaan keltaista olentoa kohtaan. Hänkin helposti stressaantuu muiden liiallisista hömpötyksistä ja tylsistyessään lähtee vaeltamaan eri paikkoihin tutkimaan asioita.
Niin tapahtui myös vuosi sitten, siis tylsistyminen. Hemulin postimerkkikokoelma oli täydellinen, häneltä ei puuttunut enää yhtäkään arvoisaa merkkiä, joten keräily oli täten siis tullut tiensä loppuun. Tylsyys valtasi, mikään ei kiinnostanut, joten hän meni inspiraationmetsästysretkelle merenrantaan, ehkäpä hän antaisi meribiologialle vielä yhden uuden mahdollisuuden kutkuttaa hänen älynystyröitään.
Turha toivo. Simpukat ovat vain simpukoita ja delfiinit raakalaismaisia petoja, ja vaikka meren pinta toisinaan kimaltelee auringossa kauniisti ja laineiden liplatus tyynnyttää mieltä, ei se kiinnosta häntä tarpeeksi intohimoiseen elämäntapaharrastukseen asti. Juuri kun hän oli torkahtamassa laineiden liplatuksen ja kaislikon suhinan luoman rentouttavan yhteisvaikutuksen vuoksi, huuhtoutui rantaan hylky, ja hylystä kantautui sydäntä särkevä vieras huuto.
Se oli Psaidyykki joka huusi nimeään. Sus sentään mitä kauhuja hän oli ehkä joutunut kokemaan ja näkemään, jos lopputulemaksi oli tullut niin paha hermoheikkous ja posttraumaattinen stressihäiriö!
Hemuli yritti ottaa vauhkoontuneen syliinsä, mutta hän oli aivan liian heiveröinen kantamaan mahtavan kokoista plullukkaa olentoa joka painoi ainakin 50 paunaa. Kantoyrityksen mennessä mönkään vaihtoi Hemuli taktiikkaansa ja tarttui keltanokkaa tassusta ja yritti puhella tyynnyttävästi. Hänen onnekseen ja helpotuksekseen Psaidyykki piti Hemulin käden tunteesta käpälässään ja lopetti huutonsa. Ehkä Muumimamma ja Pappa osaisivat auttaa ja ottaisivat muukalaisen turvaansa.
Matka muumitaloon meni Hemulin höpötellessä tyynnyttävällä äänellä ympärillään näkyvistä asioista, eri kasveista ja liihottavista perhosista. Itseasiassa niiden tutkiminen ja niistä höpöttäminen sai Hemulin sydämen pomppailemaan sellaiseen tapaan, minkä oli aikaisemmin tuonut vain postimerkkien keräily ja järjestely, ja kun he olivat perillä muumitalossa, oli Hemuli kohtalaisen varma että hän oli löytänyt uuden intohimonsa.
Siitä päivästä lähtien Psaidyykki ja Hemuli olivat hyviä ystävyksiä ja rakkaita toisilleen. Sen pituinen se.
