Nimi: Älä sammu aurinko
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: melankolinen fluffyslash
Paritus: Eeli/Tino
Haaste: Yhtyeen tuotanto II Samuli Putron
Uskon että -kappaleella ja Otsikoinnin iloja (laululyriikkaotsikko)
A/N: Tässä nyt on Putron biisit hieman risteyksessä. Nimi on otettu Älä sammu aurinko -kappaleesta, joka alun perin toimikin inspiraationa lähitapahtumien lisäksi, mutta huomasin Uskon että -kipaleen sopivan tähän paremmin. Ja tietysti kirjoitin Eelistä, koska poju ja minä katsellaan maailmaa samalla tavalla.
Älä sammu aurinko
Uskon ettei naisiamme pakolaiset veisi
vaikka niitä tulis miljoona
Uskon että ihmiskauppa kitkettävä olis
ja lapsityö ei hyväksyntää saa
Uskon ettei mies ole luomakunnan kruunu
vaikka vaimoansa alistaa
(Samuli Putro – Uskon että)
Kotoa löydän Tinon Karhuveljeni Kodan parista. Sillä on iso kaakaomuki käsissään ja viltti harteilla, vaikka ei meidän kämpässä kyllä kylmä ole. Tiedän sen olevan Tinon tapa tuntea itsensä mukavaksi ja turvalliseksi. Uutiset Tukholmasta ovat päässeet poikaystäväni ihon alle, vaikka ei se saisi niitä uutisia lukea. Silloin Tino vain ahdistuu ja alkaa pelätä kolmatta maailmansotaa.
”Sä vissiin kuulit?” totean, kun kömmin Tinon viereen ja pussaan sitä poskelle.
”Joo. Töistä”, Tino sanoo. ”Vastahan oli se Pietarin isku.”
”Mm.” En osaa sanoa mitään. Tino tietää, että mä oon pitkällä tähtäimellä pessimisti. Uskon vankkumattomasti siihen, että ihmiskunta tuhoaa itse itsensä. Oli se sitten ydinaseilla, viruksilla, kemikaaleilla tai sodilla, tuho tulee joka tapauksessa. Terrori-iskut, vuosittaiset tautiepidemiat ja luonnonkatastrofit ovat vain matkan varrella.
Ne ovat hirvittäviä ja kamalia asioita, sitä en vähättele, mutta ei niille koskaan tule loppua. Ihminen ei ole niin hyvä ja viisas. Aina on erimielisyyksiä ja epäluuloa, joiden vuoksi täytyy tappaa ja taistella. Sehän on nähtävissä ihan historian kirjoistakin.
Tino laskee mukin sohvapöydän virkaa toimittavalle jakkaralle.
”Mutta tiedäthän sä, miten paljon hyvääkin saadaan aikaan koko ajan?” Tino sanoo alta kulmien.
”Totta kai tiedän enkä mä mitenkään seiso kehityksen tiellä”, sanon ja vedän jätkän kainalooni, koska sinne se sopii ja siellä se on turvassa. ”Mut me voidaan olla silti eri mieltä asiasta eikä mitään pahaa tapahdu. Eiks niin?”
Tino ei sano mitään. Se järjestelee peittoa ja kiemurtelee mukavampaan asentoon.
”Mua pelottaa”, Tino tunnustaa. Mun rintaan koskee. En tiedä taaskaan mitä sanoa. Oon niin huono maalaamaan aurinkoisia huomisia. Se on enempi Tinon kutsumus, mutta kuka poikaa rohkaisee, kun se ei itse siihen pysty? Sen kai pitäisi olla minä, mutta hoidan työni auttamattoman huonosti. Tino kuitenkin päättää lisätä:
”Mutta sun kanssa ei niin paljon.”
”Hyvä”, sanon ja pussaan Tinon päätä. ”Teen parhaani.”
Vaikka uskon, että jotakin kamalaa tapahtuu väistämättä, se ei tarkoita, etten mä suojelisi kaikin keinoin mun rakkaimpia.
”Tiedän, että teet”, Tino vastaa. ”Ja sä teet sen hyvin.”
Hymyilen. Kai musta sittenkin on jonkinlaiseksi auringoksi.
Toisaalta mä uskon että ihminen on paha
ja perisynti elää lihassa
Pyrkimystä oikeuteen ja pyrkimystä hyvään
voi silti pitää lähtökohtana
