Kuten paksulla kissallakin, Ankella on hänelle erityinen paikka sydämessään.
Nimi: Noidan liemi
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Ikäraja: S
Tyylilaji: fantasia, het
Paritus: Nikolaus/Anke
Haasteet: Finikesä 2019 (Juhannustaikoja)
A/N: Hyvää kesää Valanya! Sanoit pitäväsi fantasiasta ja romantiikasta ja liemien keittelystä ja hetistä, niin noista aineksista keittelin sitten itse tällaisen sanalahjan. Toivottavasti pidät tästä <3
Noidan liemi
Nikolaus työntää noidan pirtin oven auki ja astuu varovasti kynnyksen yli. Valkosipulin tuoksu toivottaa hänet tervetulleeksi sisään. Tavaraa on enemmän kuin pirttiin kuvittelisi mahtuvan: seinillä roikkuu taljoja, karttoja ja vanhoja ryijyjä, hyllyt notkuvat lasipurkeista, jotka on täytetty mausteilla, liemillä, eläinten jäännöksillä ja muilla etikkasäilykkeillä, pöytätasot ovat täynnä eriskummallisia tarvikkeita, muistoesineitä ja loitsukirjoja, ja katosta roikkuvien kuivattujen yrttien tuoksu on huumaava ja paksu. Nikolauksen on melkein vaikea hengittää, kun hän antaa ulko-oven painua takanaan kiinni.
Anke on kyykistynyt tulisijan eteen ja keittää jotain mustassa padassa. Valkosipulin tuoksu on lähtöisin uudesta liemestä, joka kuplii hiljaa Anken sitä hämmentäessä. Nikolaus kävelee peremmälle rypistynyttä matonreunaa ja paksua kissaa varoen ja istahtaa tutulle kiikkustuolille kohteliaan matkan päähän Ankesta. Paksu kissa hyppää hänen syliinsä ja kehrää, vaikka sen ei pitäisi kehrätä kenellekään. Nikolauksen sylissä se on kuitenkin aina tyytyväinen. Anke vilkaisee häntä olkansa yli ja siirtää mustan hiussuortuvan korvansa taakse. Puiset käsirenkaat kolisevat hänen ranteissaan, kun hän nousee ja suoristaa selkänsä. Nikolaus hymyilee, tuuppii kissan sylistään ja nousee itsekin ehkä turhan innokkaasti seisomaan. Anke hymähtää ja käveleekin vain hakemaan lisää mausteita. Nikolaus odottaa kärsivällisesti, kun Anke palaa padan ääreen ja heittää yrtit liemen sekaan. Hänen vatsansa pohjassa kuplii hieman samalla tavalla kuin padassa ja hän tuskin malttaa pysyä aloillaan, kun Anke taas kääntyy ja tarkastelee pitkään hänen kasvojaan ja sateessa kastuneita vaatteitaan. Nikolauksen odotus palkitaan, kun Anke viimein huokaisee ja käy antamassa hänelle pehmeän suudelman huulille. Hän kehrää yhtä tyytyväisenä kuin Anken paksu kissakin ja istahtaa takaisin kiikkustuolille.
”Mitä sinä keittelet?” hän kysyy ja ottaa varpaillaan lattiasta vauhtia. Lattialaudat natisevat ja voivottelevat kiikkustuolin jalkojen alla.
”Lientä”, Anke vastaa latteasti ja polvistuu taas tulisijan eteen.
”Millaista lientä?”
”Noidan lientä.”
Nikolaus pudistelee päätään ja lopettaa keinumisen, jotta kissa pääsee taas hyppäämään hänen syliinsä. Sen pehmeä turkki tuntuu hyvältä hieman kohmeisissa sormissa ja sen kehräys kutkuttelee rinnassa asti. Anke kuiskuttaa loitsua padalle. Kuuluu hiljaista sihinää ja valkosipulin tuoksu muuttuu huomattavasti lempeämmäksi. Nikolaus hengittää syvään ja sulkee tyytyväisenä silmänsä. Ulkona sade ripsii aina vain hiljempaa. Hän kuulee, miten Anke kauhoo lientä pieniin lasipulloihin ja asettaa ne tulisijan reunalle jäähtymään.
”Se on tarkoitettu nuhatautiin”, Anke viimein sanoo. Hänen askeleensa ovat hiljaiset kuin kissalla, ja Nikolaus yllättyy, kun tuntee naisen huulet taas omillaan. Anken iholle ja hiuksiin on takertunut yrttien ja savun tuoksu, joka täyttää hetkeksi Nikolauksen maailman kokonaan. Hän haluaa vastata suudelmaan, mutta Anke vetäytyy jo kauemmas ja vie paksun kissansa mukanaan. Nikolaus huokaisee pettyneenä.
”Sinä voit viedä ne myytäväksi huomenna”, Anke sanoo. ”Se on yksinkertainen liemi, joten älä pyydä liikaa.”
”En”, hän lupaa. Anke nyökkää ja antaa sylissä rimpuilevan kissan mennä matkoihinsa. Nainen hakee pöydältä uuden padan ja siirtää sen liemensä tilalle.
”Keitin päivemmällä muhennosta”, Anke puhuu asetellessaan pataa tulelle. Nikolaus ponkaisee kiikkustuolista ylös ja käy maahan Anken vierelle. Muhennoksen tuoksu on vieno ja jää muiden pirtin hajujen jalkoihin, mutta Nikolaus on silti erottavinaan pavut, sienet ja keitetyn lihan. Anke pistää padan kannen kiinni ja katsoo häntä sitten pitkään.
”Mitä?” hän kysyy.
”Sinulla on ollut minua ikävä.”
Nikolaus hymyilee vinosti ja kiertää käsivartensa Anken ympärille, vaikka tietääkin, että Anke on kuin kissansa: pitää läheisyydestä vain pieninä annoksina kerrallaan. Mutta kuten paksulla kissallakin, Ankella on hänelle erityinen paikka sydämessään. Anke ei tälläkään kertaa työnnä häntä pois tai pyörittele silmiään, joten Nikolaus halaa tätä vähän tiukemmin ja suutelee tämän päälakea. Pitkät vaellukset kylmässä vuoristossa ja laivamatkat ankaralla merellä ovat kuivattaneet Anken tukan karheaksi, mutta Nikolaus pitää silti sen tunnusta huuliaan vasten ja tuoksusta nenässään. Anke on kertonut hänelle matkoistaan ja tapaamistaan ihmisistä, jopa kuninkaista ja suurista tietäjistä, ja Nikolauksen vaikea käsittää, että silti Anke on päätynyt siihen, hänen syliinsä. Ja joka vuosi, kun Anke lähtee taas vaeltamaan, tämä palaa aina Nikolauksen luokse. Ei kenenkään toisen. Hän hymyilee Anken hiuksiin samalla, kun nainen ottaa hänen kylmät kätensä omiinsa ja suutelee ne lämpimiksi. Ilta-aurinko painuu metsän taakse ja enää tulisijan loimu valaisee hämärää pirttiä. Lopulta Anke nousee ja lähtee tekemään taas omia juttujaan, hakemaan leipää muhennoksen kylkiäiseksi ja järjestelemään sotkuisia hyllyjään. Nikolaus kellahtaa pehmeälle matolle ja ristii kädet päänsä taakse. Anken kissa tulee hänen kainaloonsa kehräämään ja Nikolaus tietää, että pian Ankekin palaa.
