Nimi: La noche de Luna
Kirjoittaja: Cilla
Päähenkilö: Luna
Ikäraja: S
Genre: Draama
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa Harry Potter-maailman ja hahmot. En saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta.
Yhteenveto: Su nombre significa la luna y quizás por eso se divierte abajo del cielo de la noche.
A/N: Halusin kokeilla, minkälaisen tarinan pystyn saamaan aikaan espanjaksi. Osallistun tällä Fanfictiota eri kielillä -haasteeseen.
La noche de Luna
Su nombre significa la luna y quizás por eso se divierte abajo del cielo de la noche. Luna cierra sus ojos cuando escucha los sonidos de la noche. Escucha voz del búho, en algún lugar alguien responde a él. Los insectos pequeños de la noche emiten sonidos que puede oír detenerse y escuchar. Luna les oye, ella es una buena escucha.
Cuando abre sus ojos, Luna nota las mariposas de la noche se han acumulado alrededor de su linterna. Los buscan la luz por la paz, pero ella busca la oscuridad de la noche que se calmara. En realidad la noche no es oscura. En la luz de la luna, Luna ve sobre. Después de lluvia la telaraña brilla; ella ve las gotas. Y las hojas que otoño ha bajado, las susurro, cuando camina en ellos.
Luna podría pasar toda la noche fuera, pero en las horas de frío el jersey no es bastante caliente. Coge la linterna con ella cuando va a dentro. En su cuarto Luna envuelve una manta y mirando la luna. No puede dormir. La luna para mantenerla despierta. Luna sabe lo que dice la gente.
”Es una curiosa, se queda despierta debido a la luna. ¿Es una loca? Todo está bien, siempre y cuando no empieza a aullar."
Eso es lo que a menudo se pregunta. ¿Es una loca? Espero que no, a ella solamente le gusta la luna. La pálida luz que crea alrededor y misticismo. La luna es su única amiga – fue única, Luna califica. Hoy en día tiene amigos, pero a veces sólo se acuerda de la primera, que era antes.
Luna se queda despierta durante la noche en mente. Cuando es el momento en rocío de la mañana, por fin cierra sus ojos para dormir.
Lunan yö
Hänen nimensä tarkoittaa kuuta ja ehkä sen takia hän viihtyy yötaivaan alla. Luna sulkee silmänsä kuunnellessaan yön ääniä. Hän kuulee pöllön äänen, jossain joku vastaa sille. Yön pienet hyönteiset päästävät ääniä, jotka kuulee, kun pysähtyy kuuntelemaan. Luna kuulee ne, hän on hyvä kuuntelemaan.
Avatessaan silmänsä Luna huomaa yökkösten kerääntyneen lyhtynsä ympärille. Ne etsivät valoa saadakseen rauhan, mutta hän etsii yön pimeyttä rauhoittuakseen. Eikä yö ole oikeasti pimeä. Kuunvalossa Luna näkee ympärilleen. Sateen jälkeen hämähäkinverkko kimaltelee; hän näkee pisarat. Ja syksyn pudottamat lehdet maassa, ne kahisevat, kun hän astuu niiden päälle.
Luna voisi viettää koko yön ulkona, mutta kylmyyden tunteina villapaita ei ole tarpeeksi lämmin. Hän poimii lyhdyn mukaansa hiipiessään sisälle. Huoneessaan Luna kääriytyy peittoon ja katselee kuuta. Hän ei pysty nukkumaan. Kuu pitää hänet hereillä. Luna tietää, mitä ihmiset sanovat.
”Hän on omituinen, valvoo kuun takia. Onko hän kuuhullu? Kaikki on hyvin, kunhan ei ala ulvoa.”
Sitä hän kysyy usein itseltään. Onko hän kuuhullu? Toivottavasti ei, hän vain pitää kuusta. Sen kelmeästä valosta, jota se luo ympärilleen ja mystiikasta. Kuu on hänen ainut ystävänsä – oli ainut, Luna korjaa. Nykyään hänellä on ystäviä, mutta joskus hän muistaa ensin vain sen, mikä oli ennen.
Luna valvoo yön ajatellen. Kun on aamukasteen aika, hän sulkee vihdoin silmänsä uneen.