Black Mirror: Taivaassa rakkaus on ensin // S // Kelly/Yorkie

[Lyygia]

Author: Kristen
Rating: S
Pairing: Kelly/Yorkie
Fandom: Black Mirrorin jakso San Junipero
Word count: 507
A/N: Kokemukseni Black Mirrorista rajoittuu vain tämän jakson katsomiseen, mutta olipahan jakso. Waulish esitti joululahjatoiveenaan jotain tästä ihanasta jaksosta, joten here I am. Hyvää joulua ja sen odotusta Waulishille, toivottavasti on kiva. <3 Osallistuu Yhtyeen tuotanto -haasteeseen (Onkse väärin) ja Femme10 -haasteeseen.

Taivaassa rakkaus on ensin

Yorkie avaa silmänsä ja katuu sitä heti.

Aamuaurinko paistaa ohuiden verhojen läpi tehden maailmasta liian kirkkaan katseelle. Hän ynisee vastalauseeksi valolle ja sulkee silmänsä tiukasti. Siitä ei ole tarpeeksi apua, joten hän kääntyy ja hautaa päänsä tyynyyn.

“Älä venkoile”, Kelly sanoo. “Pistä käsi silmien eteen, jos tuntuu pahalta.”

“Tämä on mukavampaa”, Yorkie väittää vastaan ja nostaa pään tyynystä nähdäkseen Kellyn. Hänen hiuksensa ovat pörrössä ja silmänaluset tummat, mutta hänen hymynsä tuo valoa hänen kasvoilleen.

“Ihan sama”, Kelly naurahtaa. He ovat käyneet tämän saman keskustelun monta kertaa aiemminkin, ja he kummatkin tietävät, ettei tämäkään pieni kinastelu johda mihinkään. Yorkie jatkaa sängyssä kiemurtelua ja Kelly jatkaa sen inhoamista.

San Juniperossa paistaa aina päivisin aurinko, joten heillä ei periaatteessa ole mitään syytä polttaa kynttilöitä. Kelly rakastaa kynttilöitä, joten heidän sohvapöydällään palaa nytkin kanelilta tuoksuva kynttilä. Yorkiella ei ole mitään sitä vastaan, että heidän talonsa tuoksuu kanelilta.

Heidän päivänsä saattavat näyttää samanlaisilta, mutta sitä ne eivät oikeasti ole. Aamuisin he nukkuvat pitkään, koska Yorkie haluaa velloa rauhan ja onnellisuuden tunteessa mahdollisimman kauan. Hän haluaa venytellä ja tuntea raajansa, hän haluaa tuntea lakanat allaan ja peiton päällään. Kaikista tärkeimpänä: hän haluaa unohtaa ne 40 vuotta, jotka hän vietti sidottuna samaan sänkyyn. Kelly antaa Yorkien suorittaa aamurutiininsa rauhassa, sillä hän ymmärtää.

Iltaisin he istuvat rannalla. Kelly yrittää muistella tähtikuvioita ja Yorkie valittaa, koska hiekkaa menee kaikkialle. Yleensä Kelly sulkee Yorkien suun muutamalla suudelmalla. Joskus muutama muuttuu kymmeniksi, mutta usein he vain istuvat rannalla ja juttelevat. Yorkie on utelias, hän haluaa kuulla kaiken Kellyn elämästä. Joskus uteliaisuus tarttuu Kellyyn ja hän yrittää kysyä vastakysymyksiä, mutta silloin Yorkien silmiin tulee sellainen surullinen katse, joka kieltää yrittämästä pidemmälle. Silloin Kelly ryhtyy puhumaan San Juniperosta ennen Yorkieta, kertoo hassuja tarinoita ja uskomattomia kommelluksia.

Niinä iltoina, kun he kävelevät takaisin kotiin, Kelly halaa Yorkieta niin lujaa, että Yorkie tuntee paineen kylkiluissaan. Yorkie kuljettaa sormiaan Kellyn kiharoissa ja puree hänen korvanlehteään.

Jouluna Kelly sytyttää piparmintun tuoksuisen kynttilän ja Yorkie sitoo hiuksiinsa punaisen rusetin. Kelly ei liiemmin välitä joulusta, mutta Yorkie haluaa tehdä siitä erityisen.

“Me lauloimme varmaan kolme tuntia joululauluja, koska äiti rakasti niitä”, Yorkie selittää, “mutta lopetimme sitten, kun emme enää keksineet mitään muuta laulettavaa kuin Kulkuset. Sitä isä inhosi.”

Kelly antaa Yorkielle lahjaksi hopeisen medaljongin, jonka sisään hän on sujauttanut lapun. Hän kieltää Yorkieta lukemaan sitä hänen läsnä ollessaan, koska se on kuulemma kamalan siirappinen ja oikeastaan vähän typerä. Yorkie nauraa Kellyn selittelylle ja antaa vastalahjaksi suukon.

Kelly löytää paketistaan vihreään pahviin pakatun kynttilän, joka ilmeisesti tuoksuu mintulle.

“Minttu! Tämä minulta vielä puuttuikin!” Kelly huudahtaa innostuneesti ja katsoo Yorkieta leveä hymy huulillaan.

“Hyvää joulua”, Yorkie sanoo rauhallisesti. Hänkin hymyilee, ja Kelly ajattelee, ettei voisi olla onnellisempi.

“Tässäkö kaikki?” Kelly vitsailee hetken hiljaisuuden jälkeen.

“Oletko tosissasi? Minkä takia luulet minun sitoneen tämän rusetin hiuksiini?”

Kelly katsoo Yorkieta hetken ja purskahtaa sitten nauruun.

“Olet uskomaton. Uskomaton. Aivan käsittämättömän uskomaton”, Kelly toistelee ja menee halaamaan Yorkieta.

“Sano se vielä kerran”, Yorkie pyytää samalla, kun hän kietoo kätensä Kellyn ympärille.

“Uskomaton.”

*
Yorkie,

klik

rakkaudella,
Kelly

[lurikko]

Oi ihanaa!! Minäkin katsoin just tämän jakson hiljattain ja tykkäsin siitä hurjasti, onpas ihanaa että kirjoitit siitä suomenkielisen ficin Tykkään todella paljon tämän tunnelmasta, aika lailla tällainen fiilis mullekin jäi jakson lopusta: onnellinen ja kevyt ja ehkä vähän uninenkin tai sellainen pikkuisen hattarainen. Mä en ole oikein sokerisen fluffin ystävä ja tässä on mun mielestä sitä just sopivasti, ehkä sekin auttaa että jaksossa käydään synkissäkin vesissä välillä ja tämä tarinakin ottaa sitä mukaan esimerkiksi tuolla huomautuksella, että Yorkie ei halua että menneisyydestä kysellään. Pieni angsti jossain taustalla tasapainottaa onnellisuutta just ihanasti ja minulle sopivasti

Tykkään myös tosi paljon tämän kirjoitustyylistä, tässä on mielestäni sellainen aika välitön ja ehkä hiukkasen rupattelevakin ote. Esimerkiksi tässä kohdassa

- se on kuulemma kamalan siirappinen ja oikeastaan vähän typerä.

sujautat tuon Kellyn huolenaiheen ja repliikin hyvin sutjakkaasti kerronnan sekaan.

Yorkie avaa silmänsä ja katuu sitä heti.

Ja tämä aloitus on ihan hurjan hyvä! "Yorkie avaa silmänsä" on jotenkin ihanan yksinkertainen ja simppeli tapa aloittaa, ja sitten tuo "katuu sitä heti" on aivan mahtava lisäys, koska siitä tulee sellainen olo että mitä ihmettä, mitä tapahtuu. Tykkään!

Ihanaa että kirjoitit tämän! Tämä palautti ihanan San Junipero -fiiliksen mun mieleen.

[Waulish]

Anteeksi, minulla on kestänyt hävyttömän kauan tässä kommentoimisessa! Olen ollut hirveän saamaton viime aikoina, mitä kommentoimiseen tulee, hyhhyi. Nyt vihdoin saatan tämän kommentin julkaisukuntoon...

Olipahan jakso tosiaankin -- ja olipahan ficci! ♥ En meinannut pysyä pöksyissäni, kun näin tämän. San Junipero vei sydämeni, ja olikin ihan mahtavaa saada lukea ikään kuin jatkoa Kellyn ja Yorkien tarinalle. Nämä naiset on ihania, ja samoin kaikki se rakkaus ja välittäminen ja ymmärrys heidän välillään. Sydän meinaa pakahtua onnesta, kun miettii sitä, miten he ovat löytäneet toisistaan jotain, minkä vuoksi kannattaa jäädä ja jatkaa. Molemmilla on takanaan maanpäällinen elämä, mutta kuitenkin uskoa ja luottamusta siihen, ettei kaikki ole vielä nähty ja koettu tai että ainakin on vielä jotain, mikä kannattaa kokea uudelleen. Kellylläkin.

Joku kirjoitti jossain, että San Junipero on Black Mirrorin ainoa lopputulemaltaan onnellinen jakso. Minä en ole ihan varauksettomasti samaa mieltä sen onnellisuudesta, koska niin ihana kuin jakson loppu onkin, taustalle jää kuitenkin häilymään kysymys siitä, millaista ikuisuus lopulta on. Sulautuvatko päivät yhdeksi harmaaksi massaksi, yrittääkö sitä vain epätoivoisesti tuntea jotain niin kuin Quagmiren (kirjoitetaanko se noin?) asiakkaat Kellyn mukaan... Ja vaikka poispääsy olisi teoriassa aivan mahdollinen, niin olisiko se sitä kuitenkaan käytännössä. Pystyisikö sitä sitten kuitenkaan luopumaan kaikesta, luopumaan ikuisuudesta, kun on kerran päässyt sen makuun. Vaikka tällaiset kysymykset mietityttävätkin, haluan kuitenkin uskoa, että Kelly ja Yorkie ovat onnellisia San Juniperossa -- jos eivät ikuisesti, niin ainakin hyvin pitkään. Siksi onkin aivan ihanaa lukea tällainen positiivinen näkemys heidän yhteiselostaan. On ihanaa, etteivät heidän päivänsä ole samanlaisia ja että he nauttivat niistä. ♥

Tätä ficciä on nautinnollista lukea. Tämä soljuu jotenkin todella vaivattomasti etiäpäin, vaikka tämä rakentuu tavallaan yksittäisistä hetkistä ja tiedonmurusista. Kerronta nivoutuu jännästi yhdeksi kokonaisuudeksi, eikä mistään kohdasta tule sellaista irtonaista fiilistä. Taitavaa tekstinkuljetusta! Kerronta on myös ihanan rauhallista. Paikoin toteavaa, muttei missään vaiheessa lainkaan töksähtelevää. Pidän hirmuisesti.

On kivaa saada tietää lisää Kellystä ja Yorkiesta ja heidän yhteiselämästään. Siitä, miten Kelly rakastaa kynttilöitä ja polttaa niitä päivisinkin ja miten Yorkie tapaa kiemurrella pitkään ja hartaasti sängyssä aamuisin. Tämä koskettaa minua:

Hän haluaa venytellä ja tuntea raajansa, hän haluaa tuntea lakanat allaan ja peiton päällään. Kaikista tärkeimpänä: hän haluaa unohtaa ne 40 vuotta, jotka hän vietti sidottuna samaan sänkyyn.

On vaikea ees kuvitella, millaista se on, kun vuosikymmeniä neliraajahalvaantuneena vietettyään saakin mahdollisuuden liikkua vapaasti, koskea kaikkea ja tuntea kaiken. Enää ei herääkään viettääkseen taas yhden päivän liikkumattomana sängyssä, vaan voi tehdä ihan mitä vain haluaa. On hyvin ymmärrettävää, että Yorkie haluaa heräillä rauhassa ja venytellä ja tuntea ympäristönsä.

Koskettavaa on myös se, miten Yorkie on todella kiinnostunut Kellyn elämästä mutta ei halua kertoa omastaan. Sekin on tavallaan ymmärrettävää -- onhan Yorkie viettänyt suurimman osan elämästään liikuntakyvyttömänä, eikä Yorkiesta ole varmaan kivaa muistella siihen johtanutta onnettomuuttakaan. Onneksi Kelly on ymmärtäväinen eikä painosta Yorkieta. Ehkä Yorkie vielä joskus avautuu elämästään, kun sopiva aika koittaa. Tai ehkä sille ei lopulta ole tarvettakaan, kun naiset jatkavat elämäänsä San Juniperossa ja saavat sen varrelta paljon uusia kokemuksia, joita muistella.

On ihanaa myös lukea kaksikon joulunvietosta. Voi että miten ihanat lahjat! Kelly vaikuttaa todella olevan innoissaan minttukynttilästään, ja veikkaan, että Yorkiekin pitää medaljongista lappuineen. Oli pakko panna Heaven Is a Place on Earth soimaan ficin lopussa. Olen ennenkin pitänyt kyseisestä biisistä, muistan kun lapsina laulettiin sitä kovasti parhaan kaverin kanssa kun harrastettiin laulamista -- mutta San Juniperon myötä todella rakastuin kappaleeseen. Se sai mielessäni syvemmän merkityksen, kun assosioin sen Kellyn ja Yorkien tarinaan ja heidän biisikseen. Ihana hyvän mielen biisi, joka todella sopii tarinaan. Ja ihanaa kasaritunnelmaa, ah! ♥ Pidän San Juniperosta ehdottomasti senkin takia, että se sijoittuu 80-luvulle.

“Oletko tosissasi? Minkä takia luulet minun sitoneen tämän rusetin hiuksiini?”

Tämäkin saa mut hyvälle mielelle. Ihanaa että Kellyllä ja Yorkiella on hauskaa keskenään ja että heidän huumorintajunsa natsaavat. Ehkä sekin on yksi niistä asioista, jotka estävät heitä kyllästymästä toisiinsa ja elämään San Juniperossa.

Olen todella kiitollinen ja onnellinen tästä ihanasta joululahjasta. Tämä on oikea aarre. ♥ Kiitos hirmuisesti sinulle, ja anteeksi vielä kun olen ollut tällainen etana tämän kommenttini kanssa! -Walle

[Lyygia]

Waulish ja toyhto, kiitos ihanista ja kattavista kommenteista! Tosi huippua kuulla, että olette tykänneet, sillä tän kirjoittaminen oli vähän hankalaa ottaen huomioon blokin ja sen, että San Juniperon katsomisesta on jo aikaa. <3

Taivaassa rakkaus on ensin voitti Finipikareissa parhaan muun fandomin ficin pronssipikarin, enkä meinaa pysyä pöksyissäni. Kiitti kaikille jotka ovat lukeneet, tykänneet ja mahdollisesti jopa äänestäneet.