Nimi: Taivas täällä maan päällä.
Kirjoittaja: mustapisara
Beta: Illhstar
Genre: Angst, Romance
Paritukset: Harry/Sirius
Ikäraja: S
A/N: FF100(Harry/Sirius) sanasta elämä. Songfic, Jope Ruonansuun kappaleesta Enkeleitä toisillemme.
***
Mies istui kapakan nurkkapöydässä pää painuksissa, edessään tuliviskilasi. Hän seuraili sormellaan puisen pinnan kuvioita, sitä kuinka ne pyörteilivät niin epämääräisesti ettei voinut aavistaa minne seuraavaksi käännyttäisiin. Kuten hänen elämänsä: ensin kaikki oli hyvin ja sitten silmänräpäyksessä kaikki kääntyi päälaelleen.
Kurjasta ja ankeasta lapsuudesta hän oli aikoinaan siirtynyt elämänsä onnellisimpaan aikaan. Tylypahkaan, jossa hänen elämänsä oli ollut täynnä naurua ja ystävyyttä. Poika oli varttunut komeaksi nuorukaiseksi ja syleillyt elämää täysin estoitta, ottaen vastaan kaiken, mitä sillä oli tarjota - tyttöjä ja poikia. Rakkautta heidän sylissään. Seuraten samalla huvittuneesti vierestä, kuinka hänen hyvä ystävänsä kamppaili tunteidensa kanssa elämänsä rakkautta kohtaan.
Azkaban kummitteli hänen mielessään yö toisensa jälkeen, luultavasti tulisi olemaan hänen loppuelämänsä ajan. Ei hän ollut sinne joutumista ansainnut, vaikkei miksikään enkeliksi miestä voinut kutsua. Kyllä hän vaarallisesti eli, voi kyllä hän saattoi lakiakin hieman rikkoa, siinähän se elämän hauskuus piilikin. Mutta murhaaja tai petturi hän ei ollut.
***
Toinen toistaan huonompi ihminen
kaipaa rakkautta kuitenkin
silloin särkynyt sielumme syntinen
löytää toisestansa enkelin
***
Miehen herätti mietteistään oven päällä olevan kellon kilahdus, kun joku astui sisään. Katsottuaan hahmoon, joka oli pukeutunut tummaan viittaan ja peittänyt kasvonsa hupun alle melkein kokonaan, hänen sisimmässään tuntui lämmin läikähdys. Ainoa syy, miksi elämä oli tällä hetkellä
elämisen arvoinen, seisoi pää painuksissa nyt vain muutaman metrin päässä hänestä.
Tumman hupun alta paljastuivat mustat sekaiset hiukset, kun hahmo suoristautui ja pudisteli lunta vaatteistaan. Vihdoin kasvot kääntyivät häntä kohti ja vihreät silmät tavoittivat ruskeiden katseen, suu kaartui surumieliseen, pieneen hymyyn. Hitaasti, muista välittämättä nuorukainen lähti kulkemaan nurkkapöydässä istuvaa miestä kohti. Tuolin jalat kolahtivat lattiaan, kun sitä siirrettiin ja vihdoin kylmä käsi tarttui miehen lämpimään käteen, joka lepäsi pöydällä. Sanoja ei tarvittu, katse puhui niin paljon. Surullinen, mutta kuitenkin jossain vihreässä syvyydessä kuvastui lämpö toista kohtaan. Silmien pinta kimalteli uhkaavasti vuodattamattomien kyynelten johdosta.
***
Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
miltein kyyneleitä silmissäs näin
jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
joku katsoi meitä ylhäältä päin
***
Sanaakaan sanomatta mies nousi ja kiersi nuorukaisen viereen istumaan, painaen sitten tämän pään olkaansa vasten, suukottaen mustia kutreja.
***
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään
***
Helliä sanoja ei tarvittu, ainoastaan tieto toisen olemassaolosta ja siitä, että sai olla tämän läheisyydessä riitti heille.
***
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan
***
Miehen ajatukset lähtivät taasen vaeltelemaan menneisiin – iloihin, suruihin -, kaikkeen, jolla ei oikeastaan ollut enää väliä, mutta kuitenkin asioihin, jotka seuraisivat aina mukana. Muistot toisista vartaloista, joita mies oli jumaloinut elämänsä aikana. Mietteet ystävyydestä ja petollisuudesta, tuntemukset kivusta ja hellyydestä.
***
Vaikka sinut syliini painaisin
voin olla kaukana jossakin
mutta palaan varmasti, rakkahin
vaivuin hetkeksi muistoihin
***
Ihmisen luonto on ihmeellinen, petollinen jopa itseään kohtaan. Hänellä oli onnen avaimet hallussaan jo, mutta sekään ei ollut riittänyt. Vanha ystävä, pienoinen humala ja sopiva tunnelma. Aamulla vieras sänky, päänsärky ja vieressä mies pitkien vaaleiden hiusten kera.
***
Minä kerran sinua jos loukkasin
tyhmyyttäni sinut melkein menetin
sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
sulta, rakkaani, viimeinkin
***
Pehmeät huulet hamuavat poskeani. Käännän kasvoni sinuun päin, vihreistä silmistä kuvastuu lempeys ja sanaakaan sanomatta nousemme. Ohjaan sinut ulos kapakasta vain ilmiintyäksemme luokseni. Hoikka vartalosi painautuu vasten omaani hämärässä eteisessä. Suutelen silmiäsi samalla, kun avaan viittasi hakaset, päästäen sen sitten valahtamaan lattialle. Kuljetan kättäni selkärankaasi pitkin ja samalla kun syvennän suudelmaa, tunnen kuinka vartalosi värähtää mielihyvästä.
***
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään
***
Tuijotan makuuhuoneeni kattoa samalla kuunnellen rauhallista hengitystäsi. Olen viimeinkin löytänyt taivaan täältä maanpäältä. Onnen jota jokainen meistä etsii, mutta jonka vain harva onnistuu löytämään.
***
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan
***
// Scarlett vaihtoi ikärajan suomenkieliseen
