Title: 3 +1 tärkeää muistiinpanoa
Author: Larjus
Chapters: 4 x ficlet
Fandom: Bungou Stray Dogs
Pairing: Dazai Osamu/Kunikida Doppo
Genre: Perusperseily feat. nää kaksi (+ vähän höttöä)
Rating: S
Disclaimer: Hahmot ja BSD muutenkin ovat Asagiri Kafkan ja Harukawa Sangon. Kuten aina, teksti on kirjoitettu ilman rahallista hyvitystä.
Summary: Kunikidan muistikirjaan päätyy kaikenlaisia tärkeitä merkintöjä.
A/N: Mukana
3 kertaa kun… -haasteen kutoskiekalla ja
FinFanFun1000:ssa (sana
393. Sivu).
Ihana kirjoittaa taas vaihteeks näistä kahdesta pöllöstä ♥ Vaikka eipä siitä edellisestäkään pitkä aika ole. Näitä oli aluksi kolme, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kokonaisuuteen sopisi tolla vikalla otsikollakin kirjoitettu, ja sitten satuin saamaan siihenkin idean, niin näitä on nyt sit loppujen lopuksi neljä.
Kirjoitan yleensä imperfektissä, mutta näiden kohdalla aloin ihan automaattisesti kirjoittaa preesensissä
Enkä edes eka tajunnut sitä. Ihan hauskaa vaihtelua, vaikka oon huomannut, että preesensissä kirjoittaessa joudun tekemään ihan työtä, että pysyn oikeassa aikamuodossa enkä valu jossain välissä takaisin menneeseen muotoon.
3 + 1 tärkeää muistiinpanoa1 – Se, jota ei koskaan kirjoitettu”Mitä luulet, pitäisiköhän meidän vielä haastatella häntä?”
Dazai kulkee muutaman askeleen Kunikidaa edellä ja katselee hajamielisesti taivaalla lentelevää lokkia. Kunikida tulee perässä, ajatukset heidän senhetkisessä tapauksessaan, nuoressa naisessa jota he ovat juuri haastatelleet, sekä Dazain esittämässä kysymyksessä.
”Ilman muuta, onhan hän tärkein todistajamme”, hän vastaa. ”Mutta sanoisin, että parempi odottaa muutama päivä. Huomasithan sinäkin, miten järkyttynyt hän vielä oli. Ei hän parissa päivässä mitään unohda, päinvastoin hieman rauhoittuneena muistaa taatusti enemmän.”
”Sinä olet aina niin järkevä, Kunikida-kun”, Dazai virkkoo kääntäen katseensa taakseen Kunikidan suuntaan. Hän hymyilee leveästi pää kallellaan.
”Jonkun on oltava”, Kunikida murahtaa. Dazain kehut ovat käytännössä yhtä tyhjän kanssa, mutta kyllä ne silti hyväilevät jotain osaa hänen mielessään.
”Siinä odotellessa voimme kyllä varmasti tehdä jotain viedäksemme tapausta eteenpäin”, Dazai pohtii ääneen mutta enemmän itselleen kuin Kunikidalle. ”Jostain syystä minusta tuntuu, että olemme unohtaneet jonkin tärkeän yksityiskohdan…”
Dazai sulkee silmänsä kävellen yhä eteenpäin ja hieroo ohimoitaan etusormillaan. Jos Kunikida ei toimisi hänenkin silminään, hän törmäisi liikennemerkkiin ja kompastuisi katukiveykseen, mutta onneksi Kunikida on olemassa.
Äkkiä Dazai pysähtyy ja räväyttää silmänsä auki.
”Kunikida-kun!” hän huudahtaa. ”Nyt minä tiedän! Muistikirja esille! Kirjoita tämä äkkiä ylös ennen kuin unohdan sen!”
Kunikidaa ei tarvitse toiste käskeä. Salamannopeasti hän vetäisee muistikirjansa ja mustekynän esille ja jää odottamaan Dazain seuraavia sanoja. Tämä haluaa kuitenkin selvästi dramaattisen hiljaisuuden ennen kuin avaa suunsa. Dazai kääntyy hitaasti Kunikidan puoleen ja katsoo tätä tietäväisesti hymyillen.
”No, mitä?” Kunikida kysyy jo kärsimättömästi. ”Ala sanella.”
”Tuo uusi paita sopii sinulle erinomaisesti”, Dazai sanoo iloisesti. ”Näytät siinä niin komealta. Vaikka paremmin se kyllä sopisi lattialle vuoteeni viereen...”
”Ja tuoko oli asiasi!!??”
On suorastaan ihme, ettei kynä Kunikidan kädessä napsahda poikki, kun Dazai vastaa kysymykseen myöntyvästi yhä leveästi hymyillen. Hänen silmänsä kipinöivät, ja hän suorastaan syöksyy kuin tiikeri kohti Dazaita, joka on jo tajunnut pinkaista itselleen hyvän etumatkan.
”Muistin juuri toisenkin tärkeän asian!” Dazai huutaa juostessaan Kunikidaa pakoon niin nopeasti kuin suinkin jaloistaan pääsee. ”Rakastan sinua!”
”Ja sinulle koittaa tupenrapinat! Odotahan vain kun saan sinut kiinni, Dazai! Dazai!”
2 – Se, jota Dazai ei (muka) kirjoittanut”Hyvää huomenta, Kunikida-kun!”
Kunikidan ei tarvitse edes nähdä Dazaita tietääkseen, millainen virne tämän kasvoilla on, sillä tämän ääni hymyilee enemmän kuin tarpeeksi. Hän kuitenkin nostaa katseensa ylös kohdatakseen sen ilkikurisen ilmeen, joka säteilee Dazain kasvoilla päivittäin.
”Se jää nähtäväksi”, hän tokaisee. Kun Dazai tulee sillä lailla virnuilemaan hänen työpöytänsä ääreen, on selvää, että kovin lupaava ei päivä voi olla. ”Eikös sinulla ole muka yhtäkään työasiaa pitämässä sinua kiireisenä?”
”Kai sitä saa rakkaalle kollegalleen toivottaa hyvää päivänaloitusta?” Dazai kysyy teeskennellen loukkaantunutta. Hän istahtaa Kunikidan työpöydän reunalle ja nappaa käsiinsä mustekynän.
”Tänne se”, Kunikida äyskähtää mutta ei edes yritä siepata kynää takaisin itselleen. ”Ja mene takaisin töihin, tai ihan sama minne painutkaan, jätä ainakin minut rauhaan. Minulla nimittäin
on töitä.”
”Ooh, millaisia töitä?”
”Minulla on lista”, Kunikida vastaa yksinkertaisesti. Hän kaivaa tutun muistikirjansa esiin mutta ei heti avaa sitä. Dazain ilmeessä on jotain, mikä saa hänet epäröimään. ”Sinä olet tehnyt jotain”, hän tokaisee sitten.
”Mitä niin?” Dazai kysyy pää kallellaan.
”En vielä tiedä, mutta jotain se on.”
Dazai jatkaa raivostuttavaa (mutta samalla varsin viehättävää) hymyilyään eikä sano mitään. Kunikida päättää olla välittämättä tämän läsnäolosta, vaikka se onkin hänelle käytännössä mahdotonta, ja hän avaa muistikirjansa etsiäkseen eteensä sille päivälle laatimansa tehtävälistan. Oikean sivun löytäessään hän jähmettyy hetkeksi, toteaa itselleen, että kyllä, on tosiaan mahdotonta olla välittämästä Dazaista ja tämän läsnäolosta.
”Dazai”, hän aloittaa jäisen tyynesti, mutta se jää murtuu hetkessä. ”Mitä helvettiä tämä on!?”
”Miksi sinä minulta kysyt?” Dazai kysyy kaikkea muuta kuin viattomasti. ”Sinun muistikirjasihan se on.”
”Mutta
tämä ei ole minun käsialaani!” Kunikida ärisee ja nostaa kirjaa niin, että Dazaikin näkee sille avatun aukeaman.
Dazai ei ole huomaavinaankaan epäsuoraa syytöstä vaan tarkastelee aukeamaa yhä hymyillen.
”
Suutele Dazaita sata kertaa”, hän tavaa sivulle kirjoitetun siistin listan vierestä. ”No mutta Kunikida-kun”, hän hykertelee valmiina lähtemään karkuun hetkenä minä hyvänsä. ”Tuohan on todella tärkeä tehtävä! Sinun on kyllä paras aloittaa sen tekeminen heti!”
Kunikida näyttää siltä kuin ennemmin purisi Dazailta pään irti kuin suutelisi tätä. Lopulta hän kuitenkin nousee seisomaan, ojentautuu lähemmäs Dazaita ja tarttuu tätä kauluksista. He ehtivät katsoa toisiaan noin sekunnin verran ennen kuin Kunikida vetää heidän huulensa yhteen. Suudelma saa Dazain varpaat kippuralle, ja häntä hymyilyttää edelleen.
Liian pian Kunikida kuitenkin vetäytyy irti katkaisten suudelman ja istahtaa takaisin työtuolilleen.
”Yhdeksänkymmentäyhdeksän jäljellä”, hän toteaa yksinkertaisesti ennen kuin upottaa itsensä työasioihin.
3 – Se, jonka Dazai kirjoitti”Dazai, sinä senkin…”
Kunikida ei ole ehtinyt edes aloittaa päiväänsä kunnolla, kun manaa jo työparinsa mielessään. Tämä on kuitenkin pitkän matkan päässä hänestä, mikä on oikeastaan ehkä ihan hyväkin, siltä varalta että Kunikida alkaisi tuntea tuttuun tapaan tarvetta ravistella tätä kauluksista tai heittää tämän niskaperseotteella ikkunasta ulos.
Syy Kunikidan vihaan on hänen muistikirjansa. Tai tarkemmin sanottuna Dazai ja se, että Kunikida tietää tämän tehneen kirjalle jotain, vaikkei ole sen sivuja vielä tarkistanutkaan. Sitä hän ei kylläkään ymmärrä, missä välissä Dazai olisi ehtinyt pihistää muistikirjan itselleen, sillä Kunikida ei sitä näkökentästään juuri koskaan päästä, mutta Dazai on ketku ja aina keksii kyllä keinot, kun on mahdollisuus kieroilla ja pilailla Kunikidan kustannuksella.
Aikansa muistikirjaansa tuijoteltuaan Kunikida leväyttää sen auki pöydälleen. Järkevintä olisi loivia tiensä suoraan viimeiselle käytetylle sivulle, mutta matkalla Kunikida selaa läpi kaikki muutkin. Niiltä hän ei (kuten olettikin) löydä mitään, mutta ensimmäinen puhdas sivu ei olekaan enää puhdas. Se on kirjoitettu täyteen käsialalla, joka ei ole Kunikidan, mutta jonka hän tunnistaa välittömästi.
”Dazai, saat vielä kuulla kunniasi…”
Kunikidaa ärsyttää niin, että hänen tekisi mieli tuikata muistikirjansa tuleen, vaikka oikeasti ei ikinä tekisi niin. Hän päättää lukea, millaisella saastalla Dazai on pilannut yhden kirjan arvokkaista sivuista, vaikka arveleekin sen vain lisäävän hänen kiukkuaan.
Käy kuitenkin juuri päinvastoin.
Hei Kunikida-kun!
Luet tämän varmaankin heti aamulla, joten hyvää huomenta,
mutta jos luet tämän joskus muulloin, niin hyvää mitä
vuorokauden aikaa silloin satutaankaan elämään.
Hyvää työpäivää joka tapauksessa.
Työskentelet aina ihailtavan ahkerasti, mutta muistathan
myös levätä riittävästi. En halua, että uuvutat itsesi, sillä
Fukuzawa taatusti syyttäisi siitä minua. Eikä se olisi kivaa
sinullekaan, sillä kuitenkin stressaisit siitäkin vain lisää.
Jos tarvitset jossain apua, voit aina tukeutua minuun
(vaikka pyyntöhetkellä varmasti kieltäydynkin), olenhan
työparisi ja partnerisi. Ja koska rakastan sinua.
Dazai OsamuKunikida tuijottaa muistikirjan sivua tyhjä ilme kasvoillaan. Enää hän ei ole vihainen eikä edes ärtynyt. Hän ei tiedä, miltä hänestä ylipäätään edes tuntuu, olo on hetken niin kovin ontto, mutta kurkkuun on ilmestynyt jostain möhkäle, eikä hän saa nieltyä sitä pois.
Dazai saisi kyllä kuulla kunniansa mutta ei todellakaan niin kuin Kunikida alun perin ajatteli.
+1 – Se, jonka Kunikida kirjoittiDazai ei ole uskoa silmiään, kun huomaa Kunikidan muistikirjan pöydällä, eikä sen omistajaa näy mailla halmeilla. Harvassa ovat ne hetket, kun Kunikida jättää kirjansa vartioimatta, ja ne ovat juuri niitä hetkiä, kun Dazai on valmis iskemään. Hän ei koskaan kyllästy tämän muistikirjan pihistämiseen, sen lukemiseen ja sivuille kirjoittamiseen, eikä varsinkaan Kunikidan reaktioihin, kun hänen tekonsa aina lopulta paljastuvat. Vihainen Kunikida on Dazain mielestä äärettömän viihdyttävä – ja seksikäskin – ilmestys.
Vaikka työhuone onkin tyhjillään, Dazai tietää, että on paras toimia nopeasti. Kunikida – tai joku muu – voi ilmestyä paikalle koska tahansa, eikä Dazai halua jäädä kiinni rysän päältä. Ei sillä välttämättä seurauksia olisi, tulijasta riippuen, mutta olisihan se ikävä jos hänen tekonsa paljastuisi liian aikaisin. Niinpä Dazai kiirehtii nappaamaan muistikirjan mukaansa, piilottaa sen takkinsa sisään ja lähtee huoneesta niin normaalisti kuin suinkin kykenee. Hän ei kohtaa ketään matkallaan. Mahtavaa.
Dazai livahtaa muistikirja mukanaan toiseen toimistohuoneeseen, jonka oven hän saa lukkoon. Itsekseen myhäillen hän istahtaa kuluneelle työtuolille kaivaen muistikirjan esiin takkinsa alta. Ennen sen avaamista hän viihdyttää itseään miettien, onkohan Kunikida kirjoittanut sinne jotain uutta, jota hän voi käyttää tämän kiusoitteluun.
Aikansa itseään mielikuvilla huvitettua Dazai lopulta avaa muistikirjan ja alkaa etsiä tuoreimpia täytettyjä sivuja. Kirjoitusten silmäily ei paljasta mitään järin mielenkiintoista, jonkin verran aikataulumuutoksia ja muistiinpanoja johonkin tapaukseen liittyen.
Liian tylsää, Dazai tuumailee itsekseen leukaansa hieroen ja miettii, pitäisikö hänen keksiä jotain värittämään Kunikidan tylsän asiallista päivää. Hän päättää kuitenkin tutkia sivut kokonaan läpi ennen kuin alkaa tehdä omia muokkauksiaan.
Viimeinen täytetty sivu saa Dazain äkisti jähmettymään. Sekunnin murto-osan verran hän tuntee jopa kauhun hiipivän sisällään. Käsi olisi valmis sinkoamaan muistikirjan huoneen perimmäiseen nurkkaan. Dazai ei kuitenkaan päästä irti. Hänen on jatkettava lukemista.
DAZAI!!!
MINÄ TIEDÄN KYLLÄ, MITÄ TEET JA ETTÄ TULET
LUKEMAAN TÄMÄN! SUOSITTELEN, ETTÄ VIET
MUISTIKIRJANI SAMAN TIEN SINNE, MISTÄ
SEN VARASTITKAAN, TAI MUUTEN SAAT KOKEA
SEURAUKSET NAHOISSASI!
Tai oikeastaan saat kokea ne joka tapauksessa,
ellet jo koe, sillä muistikirjani on suurin piirtein
uitettu erittäin tehokkaassa syyhypulverissa.
KunikidaViimeisiä rivejä lukiessaan Dazai tajuaa, miten hänen kämmenensä ja kasvojensa alapuolisko kutiavat niin, että vesi melkein kihoaa silmiin. Hän pudottaa muistikirjan kädestään, ponkaisee jaloilleen ja miettii, mitä tehdä. Hän raapii tuskissaan kämmeniään ja leukaansa, mutta kutina ei helpota, tuntuu vain pahenevan ja leviävän entisestään. Ja ehkä hän vain kuvittelee, mutta aivan kuin häntä kutittaisi myös siitä kohdasta kylkeä, jota vasten hän oli piilotellut muistikirjaa vain hetkeä aikaisemmin, kaikkien niiden vaatteiden ja siteiden alla.
”Vaikuttavaa, Kunikida-kun”, Dazai henkäisee itsekseen yrittäen yhä turhaan saada kutinan helpottamaan. ”Sinähän ansaitset tästä hyvästä minulta halauksen.”
Jos hän nyt koskaan ehtisi löytää Kunikidaa ennen kuin on raapinut kämmenensä irti.
