Kommenttikampanjasta hei vielä täälläkin!
Nyt kun olen paremmin omassa elementissäni, lukemassa suomeksi ja originaalia, saatan ehkä saada sanotuksi jotain järkevämpää, mutta en lupaa mitään. Katsotaan kuinka käy! Tuntuu, että takerruin tässäkin hahmoihin. Vaikka eivätkö ne pääosassa olekin?
Hauskaa miten olet saanut näin lyhyeen tekstin niin paljon asioita sekä Alexista, Alexanderista, että kertojasta itsestään. Ja pakko myöntää, että pidin heistä kaikista kovasti. Vaikka luulen, että kaikki tekstissä rakastivat eniten Alexia (Eikä vähiten Alex(ander) itse), on Alexanderkin minusta kiehtova hahmo. Mahdollisesti jopa kiehtovampi, ehkä juuri tylsyyden, väsymyksen ja muodollisuuden takia. Siksi, koska on jotenkin vihainen itselleen tai maailmalle.
Alex taitaa olla minulle liian onnellinen ja vähän yliampuva. Olen tajunnut pitäväni hieman onnettomista hahmoista ja ehkä ihmisistä yleensäkin. Liika onnellisuus saa minut vähän vihaiseksi ja tuskastuneeksi, enkä halua edes ajatella mitä se kertoo minusta ihmisenä.
Sitä paitsi Alexander on minulle onnettomuudessaan moniulotteisempi. Ja ehkä siksi, koska Alex on kuitenkin lopulta se, joka hän haluaisi olla. Alex on sitä, mitä tahtoo, eikä se ole niin mielenkiintoista kuin haluta olla jotain, mitä ei osaa aina olla. Tai ehkä se olen vain minä, joka ajattelee tämän vinoon.
Ja toisaalta, kuten sanoin aiemmin, Alex on ehkä vähän yliampuva, mikä kuitenkin tavallaan viittaa jonkinlaiseen epävarmuuteen tai tarpeeseen todistaa jotain. Itsevarmuuskin kun voi kuitenkin lopulta olla jonkinasteista epävamuutta. Aikuinen ihminen maalaamassa sateenkaarta ikkunaan on minusta kaikissa tapauksissa hieman yliampuvaa käytöstä ihan keneltä vain, ainakin työpaikalla.
En kuitenkaan tarkoita, että tällainen yliampuvuus olisi kirjallinen moka sinulta. Ei ollenkaan. Se on oikeastaan aika hauska yksityiskohta tekstin dynamiikan kannalta.
Joka tapauksessa Alex ja Alexanderhan olivat aivan täysin eri ihmiset, mikä toisaalta sai minut ajattelemaan, pitäisikö sen olla niin. Pohdin myös transsukupuolisuuden, ristiinpukeutumisen ja jonkinlaisen alter-egon eroa. Tunteeko Alexander oikeasti olevansa nainen miehen kropassa, vai onko Alex vain toinen puoli hänestä? Sellainen, jonka hän tuo esiin satunnaisesti, koska ei osaa täysin elää siinäkään.
Vaikka kyllähän sinä toit varsinkin lopussa esiin sitä, miten vahvasti Alexander on tilanteeseensa tyytymätön ja selvästi onneton. Mietin silti, koska tämä ei myöskään minusta tuntunut perinteiseltä transsukupuolisuudelta, koska roolit vaihtelivat.
(Mietin muuten, onko transsukupuolisuus sellainen asia, josta pitää varoittaa tekstin alussa. Haluaisin ajatella, että ei. Koska eihän homoseksuaalisuuskaan ole.)
Sen hiukset ulottuvat kohta olkapäille ja aina välillä joku huomauttaa siitä, voivottelee kuinka ne ovat kasvaneet yli mallistaan - Alex hymyilee takaisin, sanoo kasvattavansa niitä, mutta Alexanderin kasvot harmaantuvat, se lupaa varata parturiajan ja minä mietin miksi edes välitän - enhän minä sille ole ikinä puhunutkaan.
Tästä kohdasta pidin aivan erityisesti. Näen sieluni silmin Alexanderin harmaantuvat kasvot. Ihana.
Lauserakenteellisesti tuo ajatusviivojen käyttö kyllä minusta vähän tökkii, koska jos luin virkettä oikein, tarkoituksena on erottaa tekstistä irrallinen osa viivojen avulla, vähän kuten suluilla voidaan tehdä. Näinhän yleensä on, kun ajatusviivat ovat lauseen molemmin puolin.
Tässä ongelmana on se, ettei lausetta voisi lukea ilman ajatusviivoja, tai siis, jos kyseisen kohdan poistaisi tuolta välistä, tulos olisi:
”voivottelee kuinka ne ovat kasvaneet yli mallistaan, enhän minä sille ole ikinä puhunutkaan”, kun kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla jotain aivan muuta. En nyt saa kasattua ajatuksiani ja päätettyä, miten lauseen voisi pitää rakenteellisesti samankaltaisena niin, että siinä olisi enemmän järkeä, koska taidan kuitenkin pitää siitä liikaa.
Mutta pointtini oli siis, että minusta virke, josta on parenteettisilla ajatusviivoilla erotettu jotain, pitäisi pystyä lukemaan ilman tuota erotettua osuuttakin.
(En ole varma olisinko voinut selittää tätä yhtään sekavammin, kun asia ei lopulta edes ole niin tärkeä.)Kirjallisesti koko teksti kaikessa lyhyydessään on sujuva, tuota yhtä omituista ajatusviiva-episodia lukuun ottamatta. Se-sanan käyttäminen Alexista oli minusta kaikin puolin ok, vaikka onhan se puhekielisyyden ja hyvän maun rajoilla hyppimistä. Sopi tähän kuitenkin hyvin ja erinomaisesti kertojan suuhun.
Täytyy muuten sanoa, että pidin kertojankin roolista paljon. Sivustaseuraaja, joka ihmettelee omaa kiinnostustaan ja lopulta kuitenkin avaa suunsa tuolla tavalla vähän nokkavasti eikä lainkaan lohduttavasti tai ymmärtäen. Erittäin, erittäin herkullinen yksityiskohta. Muutenkin tällainen ns. päähenkilöstä irrallinen kertoja oli toimiva ratkaisu, koska se toi tekstiin erilaista näkökulmaa, joka ei ollut kuitenkaan kaikkitietävä.
En muista koska olisin viimeksi lukenut tekstin, joka saa minut ajattelemaan näin paljon sellaisia asioita, kuin transsukupuolisuuden rajat tai persoonallisuuden rakenne. Tuntui hyvältä ajatella, vaikka pelkään ylianalysoineeni jotain. Vaikka en ainakaan itseltäni onnistunut tätä tekstiä pilaamaan kaikella pohdiskelullani. Se pikemminkin väritti sitä mukavasti ja toi kaikkeen järkeä ja tarkoitusta.
Noh, kuten kommenttikampanjassa jo sanoin, minun oli pakko tulla nappaamaan tämä, vaikka olin juuri sieltä toisen tekstin jo poiminut. Olen huono saamaan kommentoitua ilman pakotteita, vaikka haluaisin ja kun aloitan, se tuntuu oikealta ja hyvältä. Halusin saada sanottua tähän jotain, koska heti ensilukemalla (ja moneen kertaanhan tätä piti tankata, ennen kuin osasi mitään vähänkään jäsenneltyä alkaa sanomaan) tuntui, että tästä voisi saada irti vaikka mitä. Luulen saaneeni. Toivottavasti säkin saat tästä kommentista jotain.
