Nimi: Taivas, helvetti tai jotain siltä väliltä
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: K-11
Varoitukset: itsetuhoisuus, mainintoja väkivallasta
Fandom: Bungo Stray Dogs
Päähenkilö: Dazai Osamu
Vastuunvapaus: En omista sarjaa, se kuuluu omille laillisille omistajilleen
A/N: Osallistuu
Spurttiraapaleisiin, ensimmäiset kolme edelliseen kierrokseen ja loput kuusi nykyiseen (25.). Sanat, jotka on sulkeissa, on käytetty sanalistasta.
P.s. ikärajoitus on hankalaa, ugh. Tässä on mainintoja itsetuhoisuudesta, mutta ajattelin, etteivät ne ole liian julmia, joten sen nostanut K-15, mutta niitä on kuitenkin sen verran, että S olisi voinut liian liian lepsu.
Taivas, helvetti tai jotain siitä väliltä
1. Jokainen päivä on tavallaan uusi naula Dazain arkkuun. Jokainen päivä ripustaa hänet tiukemmin tähän yhteiskuntaan, toimintaan, ihmisiin, ja vaikka hän haluaisi jollain tavalla taistella vastaan, myötäilee hän lopulta ennalta määrättyjä toimintamalleja.
Herää aamulla, syö aamupalasi, mene töihin, tule töistä, syö illallista, vietä vapaa-aikaa, mene nukkumaan. Aikataulu on tietysti vain soveltava runko, jota Dazai paheksuu. Kuinka monen ihmisen elämän rutiinia hän onkaan aikoinaan turmellut? Keneltä jäivät aamupalat syömättä, kun hänet ammuttiin synkälle takakujalle?
Ehkä se on ristiriitaista, Dazai miettii taas herätessään uuteen päivään ja tuijottaessaan puhelinta, johon Kunikida on soittanut jo viisitoista kertaa. Se, ettei hän haluaisi herätä, mutta herää kuitenkin.
2. (Nauraa) Ehkä se on tavallaan kohtalo, joka nauraa hänelle. Joutua nyt sellaisten ihmisten sekaan, jotka eivät muuta halua kuin elää ja kunnioittaa sitä. Olla sellaisten kanssa joka päivä, melkein unohtaa omat ajatuksensa, sillä tapahtumaa on niin paljon. Haluaako hän unohtaa itsensä?
Hiljaiset aamuyön tunnit eivät unohda. Jälleen kerran käsi eksyy siteille, katse ulos ikkunasta ja pudotuksen huuman ajatteluun. Kuinka helpoksi se olisikaan tehty…
Lopulta tulee aina aamu, ja tulee aina samat viestit siitä, ettei saa myöhästyä (vaikka hän myöhästyy silti, ihan tahallaan), samat rutiinit, joita hän rikkoo joka kerta, eikä edes tiedä, voiko niitä enää sanoa rutiineiksi. Kunikida paheksuu häntä rutiinittomuudesta.
3. (Miten) Aurinko paistaa matalalta suoraan kasvoille, kun hän painaa kätensä taas yhden lahjakkaan olkapäälle ja vie häneltä elämänhalun.
”Luulit pärjääväsi, vai mitä?” hymy hiipii huulille, kun Atsushi saa miehen napattua kiinni ja heidät yhteen liittänyt lahja mitätöityy. Yritys hyvä, toteutus ei niinkään, Dazai miettii. Taas yksi, joka luuli voivansa terrorisoida tätä kaupunkia. No, ainakin jotain tekemistä päivään.
Miten he aina luulevatkin olevansa jotain suurempaa kuin ovatkaan? Miten kaikki luulevat voivansa voittaa tämän kaupungin lahjakkaimmat? Sopii yrittää, hän tuhahtaa ja kääntyy pois auringonlaskusta.
Toisaalta, virnistys palaa huulille. Toisaalta, hän oli juuri sellainen ja joskus hänkin oli kaupungin pahin pelko, hämyisten kujien sankari.
4. (Myrsky)Sade paiskoo isoja pisaroita vasten ikkunaa ja Dazaita ärsyttää. Hän on kaivanut tutun köytensä valmiiksi, mutta sateessa hirttäytyminen ei miellytä. Ehkä olisi pitänyt seurata enemmän säätiedotusta ja myrsky ei olisi tullut samanlaisena yllätyksenä. Ennen kuin hän ehtii keksiä jotain vähemmän ulkoilmaa vaativaa kuolemistapaa, tulee ulko-ovelta tutut kolme koputusta ja Dazai miettii, miksi Chuuya edes vaivautuu enää. Ihan kuin ovet estelisivät häntä saapumasta. Kai se on jotain pakollista kohteliaisuutta. Jotain, jonka Dazai on autuaasti unohtanut vuosia sitten.
”Köysi esillä jo, huh?” Chuuya kysyy, nostaa kulmakarvaansa ja Dazaita hirvittää, miten paljon entinen partneri osaa lukea häntä.
”Ihan vain sinua varten, pätkäseni”, Dazai vastaa ja Chuuya sulkee oven. Chuuya ei tietenkään, omaan ärsyttävään tapaansa, ole kastunut, vaan näyttää puvussaan aivan tavalliselta, vaikka tuuli ympärillä on vihmonut koko päivän. Dazain lahja on joskus ärsyttävän epäkäytännöllinen.
”Pääsemässä tunnelmaan jo?” Chuuya nyökkää kohti arsenikkidrinkkiä.
”Oi, se on vain koriste!”
Ehkä tänään vielä. Ehkä ei enää huomenna.
5. (Herkkyys)Tavallaan Dazai haluaa uskoa katujen kasvattaneen hänet. Luoja tietää, että Mori se ei ainakaan ollut. Odasaku, kenties, ehkä. Kouyou, hmm…, no hän kasvatti Chuuyan, joten Dazaille kai jäi Mori, mutta lastenkasvatuksesta mafiapomo ei tiennyt mitään. Toisin kuin ihmisten listimisestä.
Jossain matkan varrella häneen on hiipinyt epäilyttävä herkkyys. Kunikida kutsuu sitä moraaliksi, omatunnoksi, Chuuya kai osaksi ihmisenä olemista. Mitäpä Dazai sellaisesta tietäisi, punapää tuhahtaisi ja olisi taas oikeassa. Ehkä se on vanhenemista, jotain mistä hän ei koskaan unelmoinut.
Dazai ei tiedä ihmisten tapoja. Kujat kasvattivat hänet ja loivat sen julman kuvan, jollaisena hän tänään heijastuu katukiveyksen vesilammikosta. Raastava lähimmäisilleen, kuolettava vihollisilleen.
6. Muistot palaavat usein pätkinä, kuva sieltä kuva täältä. Dazai karistaa ne kannoiltaan, eikä halua olla tekemisissä. On parempaakin tekemistä kuin miettiä kymmenen vuoden takaisia asioita. Joskus muistot muistuttavat, että hän on edelleen täällä, edelleen vastaamassa teoistaan. Joskus ne tulevat puremaan, joskus vain sattuvat muuten.
Hän ei koskaan olettanut näkevänsä kahtakymmentäkahta ikävuotta, mutta niin vain vuodet kuluvat ja ihmiset hänen ympärillään eivät anna hänen haihtua pois. Miksi elämänhalu on niin vahva joissain ihmisissä, häntä kiehtoo muiden raivo elämän päättymistä kohtaan. Mitä tarjottavaa maailmalla on? Mitä vielä annettavana?
Chuuya nauraa hänelle päin naamaa ja kallistaa viinilasiaan. Elä, äläkä mieti, makrilli, hän sanoo.
7. (Häivähdys)Häivähdys purppuraa sekoittuu auringonlaskuun, kun Dazai seisoo kerrostalon kattotasanteella. Hänen ja askeleen välissä on kaide, ja häntä ei kiinnosta lähteä kiipeilemään, mikä on vähän sääli, sillä se tarkoittaa, että hänen täytyy vielä elää tänään.
Yokohama avautuu laajana hänen katseensa alle ja hän antaa kaupungin hukkua omaan vilinäänsä. Ihmiset sekoittuvat toisiinsa, autot sulautuvat toisiinsa, mainokset seuraavat toisiaan. Joskus on vaikeaa löytää tarkoitusta tästä ihmisten ja tavaran paljoudesta. Mitä jää, jos ei jäisi tänne? Kuka täyttäisi sen tyhjyyden, joka hänestä aiheutuu?
(Kunikida soittaa ja muistuttaa, että tapaamisen piti olla jo puoli tuntia sitten ja että Dazain olisi parasta laahata luiseva perseensä paikalle.)
8. (Etsiä)Kuinka monta kertaa Atsushi meinaa soittaa hänelle ennen kuin antaa periksi? Dazai aikoo tänä aamuna saada selvää siitä. Puhelin soi vieressä, kun hän tuijottaa kattoa ja miettii, miten paljon jäätelöä ihminen voi syödä ennen kuin tukehtuu siihen. Hän sulkee silmänsä, muttei ehdi ummistaa niitä kuin vartin, kun ovi potkaistaan sisälle ja Kunikidan karjunta kaikuu koko huoneistossa.
”Missä sinä idiootti olet? Luuletko piileskeleväsi täällä kuin mikäkin—”, Kunikida sadattelee menemään samalla, kun askeleet harppovat pitkin eteistä ja lopulta Dazain huoneen ovi kiskaistaan auki.
”Sinä senkin”, Kunikida aloittaa.
”Noh, noh, Kunikida-kun, ei kiroilla lasten edessä.”
”Mitä helvetin lapsia täälläkin on? Häh?”
Dazai osoittaa sanattomasti Kunikidan takana seisovaa Atsushia, joka tuijottaa pelästyneesti takaisin.
”Minähän käskin pysyä autossa!” Kunikida murahtaa ja hieroo otsaansa kuin alkavan päänsäryn merkiksi.
”Mutta…, ajattelin, että tarvitsit apua etsimisessä.”
”Tämä maan matonen tässä ei etsimistä tarvitse. Se lojuu aina samassa paikassa. Ihme, ettei ole jo kuluttanut lattiaan länttiä.”
”Kunikida-kun on aina niin kaunopuheinen”, Dazai livertää ja ansaitsee tyynynheiton naamaansa.
Kun Kunikida repii hänet mukaansa ja laahaa autoon, jotta työpäivä voi alkaa hänellekin, Dazai tuntee kuuluvansa johonkin. Että hän ei ole vain yksi palanen kaikessa toiminnassa, ettei hän ole vain murhaaja, joka passitetaan seuraavaan tehtävään. Ehkä hän on ihminen, loppujen lopuksi.
9. ”Chuu-yaaa”, Dazai mutristaa huuliaan, mutta Chuuya ei halua kuulla. He ovat toisiinsa lukittuina isossa tehdashallissa, jonka ovea Chuuya on jo tovin yrittänyt saada auki. Dazain kosketus on mitätöinyt Chuuyan voiman ja sekös häntä kismittää.
”Chuuuuuuu-yaaaaa”, Dazai huikkaa jälleen ja lopulta Chuuyan lyhyt hermo napsahtaa.
”No?” hän ärähtää ja yrittää kääntyä katsomaan Dazaita, kunnes muistaa sen olevan mahdotonta.
”Minulla on pinni takataskussa.”
”Mikset heti sanonut?”
”Ethän sinä kysynyt”, Dazai hymähtää ja tuntee, kuinka Chuuya melkein potkaisee häntä, mutta ei pysty siihen. He ovat selät vastakkain, kädet välissään.
Dazai tuntee, kuinka Chuuyan sormet luikertelevat kohti hänen takataskuaan ja tunnustelevat ensin toisen, kunnes pääsevät toiseen. Ja lopulta Chuuyan sormet sujahtavat taskuun ja Dazai vaikeroi voimakkaan teatraalisesti.
”Mmh, Chuuya! Mitä sinä, voi siitä juuri—”
”Si-sinä, sinä, sinä paskiainen! Eihän täällä mitään pinniä ole!” Chuuya karjahtaa ja riuhtaisee köydestä, joka pitää heidät yhdessä.
”Ei niin, mutta ainakin koskit takamustani. Varsin mukava kokemus, voimme toistaa sen joskus myöhemminkin.”
”Sinä…, sinä ilmaa tuhlaava saatanan lähettiläs!” Chuuya räjähtää ja kiskaisee lujemmin. Dazai kiskaisee takaisin ja kun Chuuya vielä uudestaan repäisee heidän välissään olevaa köyttä, se napsahtaa halki.
”Kappas, se toimi!” Dazai naurahtaa ja Chuuya ärisee kirosanoja ennen kuin räjäyttää oven irti sijoiltaan ja lähtee tappamaan heidän sieppaajiaan.
