Kirjoittaja: Iero-Way elikkäs minä
Genre: fluff, het, hurt/comfort
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Draco
A/N: osallistuu Genrehaaste vol. 2:een genrellä fluffy
Ulkona satoi, sade ropisi ohutta kukallista kangasta vasten. Luna nautti sateella kävelystä. Hänellä oli jalassaan haaleanpunaiset kumisaappaat, joista toinen hieman vuosi. Se ei kuitenkaan haitannut Lunaa. Ilma oli vielä kylmä, vaikka lunta ei enää ollutkaan maassa. Maan kylmyyden vuoksi hänellä oli vielä kengät jalassa, muutoin hän olisi kävellyt pitkin märkää nurmea avojaloin. Sateisen kostea nurmi tuoksui aina yhtä raikkaalta kuin silloinkin.
Luna ei ollut ainoa, joka sattui silloin olemaan kävelyllä. Tuolla suurien havupuiden alla seisoi joku toinen, hänellä oli kaapunsa huppu päässä ja hän potkiskeli maata apean näköisenä. Kenties hän oli eksyksissä? Tai mikä parempaa, Lunan tapauksessa ainakin, että hän kuului väärinymmärrettyihin. Luna koki velvollisuudekseen mennä katsomaan, oliko tuolla henkilöllä kaikki aivan kunnossa.
”Mitä sinä täällä seisoskelet? Vilustut kohta ja rikkokirit valtaavat aivosi”, Luna varoitteli huolestuneena. Puun alla oli poika. Jäiset silmät katsoivat tyttöön huvittuneena, mutteivät niin huvittuneina kuin yleensä, kun kiusattavia saapui lähistölle.
”Tapan aikaa”, poika vastasi hetken mietittyään. Hänen äänensä oli kolkko, tosin se oli inhimillisempi kuin aiemmin. Siitä puuttui se turhamaisuus, joka yleensä ensimmäisenä sähähti korvaan.
”Oletkos sinä se luihuisen poika, se joka aina kiusaa Harrya?” Luna kysyi astellessaan yhä lähemmäksi poikaa.
”Et muista edes nimeäni, pah. Olen haaskannut siis koko kouluaikani vain Potterin piinaamiseen, muut siis eivät vieläkään huomaa minua”, poika jupisi itsekseen. Hän nyhti suuren ruohotupon irti maasta kengänkärjellään ja potkaisi sen sitten kauemmas.
”Minulla on todella huono nimimuisti, mutta kyllä minä sinut muistan. Etkös sinä ole se, joka kiusaa aina Roniakin siitä, kun hänen isänsä mielestä jästit ovat kiehtovia?” Luna jatkoi kyselyään, pysähtyi noin metrin päähän pojasta.
”Hyvä on. Nimeni on Malfoy. Draco Malfoy”, poika sanoi hiljaa. Hän kuulosti hiukan katkeralta.
”Niin tietysti, sehän se nimesi oli. Ei sillä tosin väliä olisi vaikka nimesi olisi ollut joku ihan hullu, ihminenhän sinä olet, et mikään kävelevä nimikyltti”, Luna naurahti. Draco ei sanonut mitään. Ei edes nauranut. Hän vain potki lisää ruohotupsuja irti maasta.
”Miksi sinä satutat niitä?” Luna kysyi uteliaana. Draco tuhahti.
”Minua satutetaan ja loukataan, ja sinä välität vain jostain ruohotupsusta?” hän huokasi lopulta epätoivoisena, katsoi Lunaa silmiin. Pojan silmissä paistoi epätoivo ja ahdistus, mikä oli varsin harvinainen näky noin rehellisenä noin koppavan pojan kasvoilla. Luna mietti ankarasti, mitä hän voisi tilanteelle oikein tehdä. Hänen aivonsa löivät tyhjää. Mitä ihmettä hän voisi tehdä ihmiselle, joka nyt nyyhkytti, vaikka yleensä tämä halusi vain pahaa kaikille?
”Tule nyt edes tänne varjon alle ettet kastu ihan kokonaan”, Luna kehotti hetken mietittyään. Draco katsoi hämmästyneenä, muttei kuitenkaan kieltäytynyt, vaan asteli hieman kumarassa kukallisen sateenvarjon alle.
”Kiitos”, hän sanoi hiljaa. Sitten he kuuntelivat yhdessä sateen ropinaa.
Dracon hampaat kalisivat.
”Onko sinulla kylmä?” Luna huolehti, Draco nyökkäsi ja Luna laittoi kätensä pojan niskan taakse. Draco joutui kumartumaan entistä enemmän. Luna kiskoi tältä hupun päästä. Dracon hiukset eivät olleet yhtä siistit kuin yleensä, vaan hiusgeelistä tahmaisia hiustupsuja sojotti useampaan suuntaan.
”Näytät hassulta”, Luna naurahti.
”Se tästä vielä puuttuikin”, Draco huokasi. Luna ei sanonut enää mitään, vaan he jatkoivat sateen ropinan kuuntelua sateenvarjon pingotettua kangasta vasten.
***
Vielä myöhemminkin iltapäivällä he pitivät seuraa toisilleen tuon havupuun alla. Sade ei ollut loppunut, välillä se oli vähän hälvennyt, hetki sitten oli vielä ollut mahtavia salamoitakin. Vaikka Luna ei sitä halunnutkaan myöntää, hän salaa vähän pelkäsi ukkosta. Draco hymähti aina, kun tyttö värähti massiivisille jyrähdyksille.
Juuri kun he olivat luulleet ukkosen menneen ohi, kuului uusi jyrähdys, sitten taivas välähti.
”Iik!” Luna kirkaisi vaimeasti, Draco naurahti jälleen. Luna katsahti Dracoon hieman äkäisenä.
”Aika nätti sää”, Draco sanoi, ennen kun Luna sai keksittyä sanat, joilla voisi raivota pojan halvoille huveille.
”Pidän enemmän auringonpaisteesta”, Luna vastasi tyynesti. Draco mietti, mitä tytölle vastaisi, kun hän koki valaistuksen, ja päätti kerrankin toimia niin, kuin sydän sillä hetkellä sanoi.
”Tiedätkö mistä muusta minä pidän?” hän kysyi, ja kun tyttö katsoi tätä kysyvän näköisenä, Draco hymyili arasti ja jatkoi.
”Sinusta.”
