Toiveita, S, tajunnanvirta-angstia

[LillaMyy]

Nimi: Toiveita
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: S
Tyylilajit: angst
Tiivistelmä: tekstin lopussa olevat biisin lyriikat kertovat aika paljon…
Haasteet: Kaiken maailman ficlettejä IV (viikko 31/2016: ”nyyhkäri”) ja Teelusikan tunneskaala (ahdistus)
K/H: O-ou, kuuntelin taas pitkästä aikaa Softengineä ja What if I? -kappale sai aika hitonmoiset feelsit aikaan. Ei kai tähän voi oikein muuta sanoa, mutta, tota, joo… Koittakaa olla listimättä mua, jos tulee surulliset vibat tästä pätkästä, niin tuli mullekin. >: Tämä on myös aika helkkarin henkilökohtainen, joten olkaa, please, helläkätisiä kommenttienne kanssa… ._. (…otsikko saattaa olla hiukan harhaanjohtava, mutten parempaakaan tässä olotilassa pystynyt…)

Toiveita

Vaikka suljenkin silmäni, en muista miltä näytit, en miltä kuulostit. Silloin pidin sinua tyhmänä, turhana, halusin sinut pois ärsyttämästä itseäni, mutta nyt tekisin mitä vain nähdäkseni sinut uudestaan, halatakseni, kertoakseni että välitän. Mikään ei kuitenkaan tuo sinua takaisin, ei tee asioita tekemättömäksi, ei käännä ajan kelloa taaksepäin.

Joskus mietin, olisiko loppujen lopuksi mikään muuttunut, jos osamme olisivat vaihtuneet. Olisitko sinä tässä kirjoittamassa tätä, kaipaamassa? Vai olisitko sinä päässyt jo minusta yli, unohtanut ja siirtynyt elämässä eteenpäin? Miten muille olisi käynyt? Olisiko jäljelle jääneillä helpompaa vai vaikeampaa, vai olisiko kaikki aivan samanlaista kuin nyt? En voi tietää, enkä oikeastaan taida halutakaan.

Joskus en ymmärrä, miten muu maailma voi jatkaa eteenpäin aivan kuin sinua ei olisi ikinä ollutkaan, kun minä jumitan paikoillani. Miten muille voi olla niin helppoa unohtaa, kun itse en siihen pysty? Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta ei se ole totta, oikeasti aika vain turruttaa kivun, ei poista sitä.

En voi kun vain toivoa, että tuolla jossain on paikka, missä sinulla on parempi olla, että olet viimein saanut levon. Toivoa, että löydän sinut, kun minun aikani koittaa.


Our couch is cold, bed sheets are folded
The table is set for two
Your honest soul, so beautiful
I'm wondering where are you?

When I close my eyes
I wish I could see you
One more time
In my broken car
Just you and I
For one last time
Where you are

My last night in town and the air is brown
‘til I wear again my crown of shame
My dirt around and the leaves fall down
I can't choose the way, every trail looks the same
City far behind
Mile by mile, sign by sign
What was my line passes by
Why am I still fine?
Maybe I was wrong, when I started this fight
Asking what if I, what if I, what if I

When I close my eyes
I wish I could feel you
One more time
In my broken car
Just you and I
For one last time
Where you are

(What if I)

Maybe memories will keep me alive
After killing me one too many times
Where you are
I know where you are

Still when I close my eyes
I wish I could find you
One more time
In my broken car
Just you and I
For one last time
Where you are
Where you are

[Neiti Syksy]

Voi kuinka oli surullinen. ;__;

Koetan tätä kommentoida jotenkin pintapuolisesti, koska tämä kolahti myös jotenkin todella kovaa. Tai siis lähinnä se ajatus siitä, kuinka muut ihmiset pääsee yli jotenkin nopeammin tai paremmin ja tuntuu, että itse ainoastaan muistaa. Ja kun totuus ei edes saata olla tämä, mutta varsinkin vanhemmat ihmiset pakottavat itsensä toimimaan arjessa, koska ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Ymmärrän kyllä otsikon. Ensiksi luulin, että tämä olisi toiveikas tai jotain (johdit otsikolla harhaan! ), mutta sitten taas toive siitä, että kohtaa myöhemmin elämässä. Ehkä toive siitäkin, että kaikki olisi toisin. Ja tämä biisikin oi niin sopiva ja surullinen jajaja... Minua itkettää, joten päätän kommenttini tähän. Aloin liikaa lukemaan nyt laulunsanoja ja tätä tunnelmaa tässä pienessä pätkässä ja äh. Menen lukemaan seuraavaksi fluffia! Kiitos kuitenkin uskalluksesta jakaa jotain henkilökohtaista, sillä tämä oli tosiaan surullinen teksti, joka pisti ajattelemaan.

- Syksy

[LillaMyy]

Neiti Syksy: I know. ;___; Tätä oli tosi hankala kirjoittaa, joten voin vaan kuvitella, kuinka vaikea tätä on ollut kommentoida! Anteeksi harhaanjohtamisesta, ei ollut tarkoitus, mutta se jotenkin sopi tälle, vaikkei tämä mitenkään toiveikas ollutkaan. Se biisi on kyllä niin nyyhky, ettei mitään rajaa. >: Anteeksi, ei ollut tarkoitus itkettää, mutta hienoa kuulla, että tämä herättää tunteita muissakin kuin kirjoittajassa. Tämän jälkeen kannattaakin ehkä vaihtaa fluffyyn! Kiitoksia kommentista, ei varmaan ole ollut helppoa sanoa tästä mitään, joten sitäkin suurempi kiitos, että avasit sanaisen arkkusi! <3