A/N: No niin, sainpahan tämänkin ficin loppuun! Mihin tää aika oikein menee?? Pahoittelen suuresti viivästystä. Oma valmistuminen ja oman alat työt tunkivat tosiaan julkaisujen väliin ja aiheuttivat myös kirjoitusblokkia.
Luin tämän itse kokonaan uudestaan ja sain taas inspistä! Huumorin kirjoittaminen on muuten todella paljon vaikeampaa kuin angstin!
haryu Kiitos kommentista!
Orvokki: Kiitos sinullekin!
Mariaxoxo: Muistaakseni alun perin juuri Oliverin vuoksi halusin kirjoittaa tämän! Kiitos paljon kommentista, toivottavasti jaksat vielä lukea tämän.
The Mind: Kiitoksia! Jatkoa ei tosiaan tullut pian...
Saphira: Itseasiassa alunperin kommenttisi vuoksi lisäsin vikaan osaan Flintin PoV:n. Tästä huokuu kyllä, ettei Harry ole enää lempparihahmoni!
Tiara: Halusin tehdä Cedricistä vähän katalan...
Annabeth Chase: Kiitos kommentista! Heti en pystynyt jatkoa laittaa, mutta kysymyksesi on hyvä.
pringles: Kiitos!
Erä 3/3:
Finaalin fanfaarit
Siveellisyys sikseenMarcus Flint hengaili ilman paitaa Luihuisten oleskeluhuoneessa. Näin oli päässyt käymään, koska hän oli suostunut pelaamaan pullonpyöritystä Malfoyn ja viiden tytön kanssa. Hän suostui koko touhuun vain, koska hän halusi ylläpitää pelimiehen mainetta. Hän ei tosin ollut varma, edistikö oleskeluhuoneessa nakuilu suunnitelmaa. Tokaluokkalaiset nauroivat hänelle.
”Kuka on Tylypahkan komein jätkä?” kysyi joku viidestä tytöstä toiselta tytöltä. Marcus ei vain muistanut nimiä.
”Cedric ´Honeyboy´ Diggory”, tyttö vastasi hihittäen.
Sekä Marcus että Malfoy tuhahtivat inhoten.
Diggory näytti ehkä hyvältä, mutta hän oli hajuton, väritön ja mauton.
”No hän on komea!” Tyttö puolustautui ja pyöräytti tyhjää kermakaljapulloa äkäisesti.
”Diggory on munaton luuseri”, Malfoy huomautti.
”No jaa, hän voitti juuri Rohkelikon”, huomautti toinen tyttö, joka taisi olla Marcuksen vuosikurssilla.
Marcus katseli pyörivää pulloa ja ajatteli vetoa, jonka Weasleyn kaksoset olivat kyhänneet pystyyn. Jos Marcus voittaisi, hän saisi Tulisalaman itselleen ja sitä kautta Luihuinen voisi voittaa koko mestaruuskisan. Malfoy olisi hänelle pitkään kiitollinen.
Joku tönäisi hänet pois ajatuksistaan. Pullon kärki osoitti häntä.
”Totuus”, hän mörähti. Hän oli joutunut tekemään jo ihan liikaa tehtäviä tälle illalle.
”Ketä meistä sinä suutelisit mieluiten?” blondi tyttö kysyi hymyillen.
Hitto, Marcus ei muistanut kenenkään nimeä. Hän osoitti sormellaan tummatukkaista tyttöä.
”Marjoerie? Okei.”
Tytöt kikattivat.
Ihan sama, mihin tupaan tytöt kuuluivat, he kikattivat usein.
Malfoy sytytti tupakan ja puhalsi hitaasti savua ulos keuhkoistaan. Marcus ojensi kättään ja veti välisauhut. Hän saattoi melkein maistaa Malfoyn maun tupakasta.
Thank Fuck.Veto Tulisalamasta olisi ohi kahden viikon päästä. Havaintojen perusteella Diggory oli voitolla, mutta Weasleyn kaksoset saattoivat juonia jotakin. Oliver Wood ei ollut uhka. Vaikka hän oli heistä vanhin, hän oli liian säälittävä toimiakseen. Harmi, sillä Wood oli söpö.
Pullo osoitti seuraavaksi Malfoyta.
“Tehtävä”, hän totesi välinpitämättömästi.
Tytöt näyttivät pohtivilta. He olivat pelanneet jo tovin, joten kaikki parhaat tehtävät oli jo keksitty.
“Suutele Marcusta!”
He kikattivat taas.
Marcus punastui ja oli esittämässä vastalauseen, mutta sitten Malfoy tumppasi tupakkansa, nojautui lähemmäs ja painoi huulensa hänen omilleen. Malfoy avasi suunsa ja työnsi kielensä Marcuksen suuhun. Hänen hengityksensä salpautui ja ihoa kuumotti.
“Paskat mistään vedosta”, Malfoy kuiskasi hänen suuhunsa.
Marcus suuteli häntä uudestaan ja veti häntä hiuksista lähemmäs itseään.
Fuck that shit.Äänestä Cedric Diggorya!Cedric tuijotti hieman nolona aikaansaannoksiaan. Hän ei ollut itsekäs ihminen, mutta hän oli kunnianhimoinen ja valmis tekemään töitä päämääriensä eteen. Siksi… siksi hän oli tehnyt pinssejä. Kunnianhimo oli hänen syynsä.
Pinsseissä luki isoin kirjaimin
Äänestä Cedric Diggorya!Hän aikoi piilottaa pinssejä ympäri Tylypahkaa. Suunnitelma oli lapsellinen, mutta johtaisi varmasti hyviin tuloksiin. Monet tytöt löytäisivät pinssit. Vaikka he eivät tienneet, miksi heidän piti äänestää Cedriciä, tekisivät sen kyllä kysyttäessä. Cedric ei tietenkään myöntäisi, että hän oli tehtaillut pinssit itse. Kuka tahansa, joka oli nähnyt viimeisen Rohkelikko-Puuskupuh-ottelun, äänestäisi häntä Tylypahkan parhaaksi pelimieheksi!
Tulisalama on minun!Pimeän tullen Cedric hiipi vaivihkaa ulos oleskeluhuoneesta ja ylös portaita. Hän vähät välitti, vaikka Voro saisi hänet kiinni. Helvetti, hän voisi vaikka suudella Voroa, jotta hänen voittonsa ei vaarantuisi!
Hän heitti muutaman pinssin portaikkoon. Yksi kierähti niin, että uusi teksti ilmestyi pinssin pintaan:
Potter haisee!Kohta koko Tylypahka tietäisi, että Potter haisee.
Kapteenin kenttäOliver seisoi keskellä huispauskenttää ja katseli harmaalle taivaalle, kädet verkkareiden taskuissa. Oli se aika vuodesta, kun nurmikenttä oli ruma: harmahtava ja vetinen. Vaikka rumuus ympäröi häntä, Oliver tunsi olonsa kotoisaksi.
Harry oli onneksi päässyt pois sairaalasiivestä ja palannut harjoituksiin. Toivottavasti hän uskoi, ettei Oliver syyttänyt häntä karvaasta tappiosta Puuskupuheja vastaan. Ei ollut Harryn homma huolehtia, että ankeuttajat eivät häirinneet peliä.
Sadepisarat tippuivat Oliverin kasvoille, mutta hän ei kääntänyt katsettaan alas. Sisäoppilaitos tuntui välillä niin tukkoiselta, että Oliver rakasti tätä raikasta oloa kasvoillaan.
“Oliver, mitä sinä teet täällä yksin?”
Hän hätkähti Katien ääntä ja käänsi päätään.
“Ai, moi.”
“Ajattelin… että olisit täällä. Olet niin tavoillesi uskollinen. Minä halusin kysyä sinulta… yksityisopetusta”, Katie sanoi epäröiden. “Muistatko?”
Oliver muisti, että hän oli itse ehdottanut Katielle, että auttaisi tätä treenaamaan. Silloin hän oli ajatellut ensisijaisesti kaksosten typerää vetoa… Jotta Katie ihastuisi häneen ja… mitä? Kertoisi kaikille, että Oliver oli pelimies? Huono suunnitelma alun alkaenkin. Mutta hän halusi oikeasti auttaa Katieta ja –
“Me voitamme tupamestaruuden ilman Tulisalamaa”, Katie huomautti ja sai Oliverin huomion itseensä. “Oliver, lopeta täällä mudassa seisoskelu ja tee töitä!”
Hän tuli aivan Oliverin eteen ja näytti olevan tosissaan.
“Äläkä uskalla väittää, että teit taas jotain ilmastotutkimusta!” Katie parahti.
“En!” Oliver kiisti, vaikka hän pohti alituiseen, mikä olisi optimaalinen lentosää. “Minä… Minä voin opettaa sinua!”
Katie hymyili leveästi.
“Hyvä! Lopeta sitten tuo synkistely, koska en tarvitse toista Kalkarosta opettajaksi.”
“Mutta nyt on Halloween!”
“Oliver, vitsailitko sinä juuri?”
“En olekaan tavoilleni uskollinen?”
Koska oli Halloween, kukaan ei ollut varannut kenttää itselleen. Pian Oliver lensi salkojen eteen ja huuteli ohjeita Katielle. Hän torjui ja kokeili vaihteeksi erilaisia pyörähdyksiä. Pitkästä aikaa Oliver huomasi nauravansa luudan selässä.
Harjoitusten jälkeen molempien kasvot punoittivat uupumuksesta ja nauramisesta. He kävelivät yhtä matkaa pukukopille.
“Katie, sinä olit aina siinä”, Oliver sanoi hiljaa, “silloinkin, kun minä olin täysi paskapää.”
Hän nojasi luutaansa ja katseli lattiaan.
“Me emme ole kertaakaan voittaneet huispausmestaruutta, kun minä olen ollut kapteeni”, Oliver sanoi.
“Sinä lupasit lopettaa synkistelyn”, Katie huomautti väliin surullisesti.
“En minä sillä”, Oliver sanoi. “Olen vain tajunnut, että elämässä on muutakin kuin huispaus”, Oliver tokaisi, kun he astuivat sisälle. “Mutta elämä on hiton paljon hauskempaa, kun saan pelata… sinun kanssasi.”
Sitten Oliver suoristautui, tarttui Katien olkapäähän ja suuteli tätä. Hän ei ollut aiemmin suudellut ketään, joten hän tiesi ottavansa melkoisen riskin, mutta hetki tuntui oikealta.
Katie ei onneksi kavahtanut kauemmas, vaan laski kätensä Oliverin selkään ja raotti pehmeitä huuliaan. Oliverin poskia kuumotti, mutta hän tunsi olonsa iloisemmaksi kuin kertaakaan koko syksynä.
Kun he erkanivat, molempien poskilla oli kevyt puna. Oliver katseli Katien söpöjä pisamia.
“Et sinä ole täysi paskapää”, Katie tirskahti.
“Kiitos.”
Sitten Katie tarttui hänen verkkatakkinsa kauluksiin, nousi varpailleen ja suuteli häntä.
Tulisalaman uusi omistaja ”Hetki on tullut”, Fred ilmoitti juhlavasti, ”julistaa Tulisalaman uuden omistajan nimi!”
Tylypahkan valioliiga oli kokoontunut kuulemaan tulokset valvojaoppilaiden/huispauskapteenien kylpyhuoneeseen. Tällä kertaa kaikilla oli vaatteet päällä.
Fred antoi katseensa kiertää paikallaolijoissa.
Diggory näytti omahyväiseltä ja itsevarmalta.
Wood oli hymyillyt typerästi jo useamman päivän.
Flint näytti peikolta, kuten aina.
George näytti hemmetin hyvältä.
Lisäksi ujosteleva Ginny seisoi nurkassa, kädessään ryppyinen pergamentin pala.
”Todistusaineisto, kiitos!” Fred kajautti ja ojensi kätensä pikkusiskoaan kohti.
Arasteleva Ginny lehahti punaiseksi ja kipitti tuomaan paperilapun veljelleen.
”Kiitos, sihteeri. Ja nyt –”
Fred katsahti pergamentille kirjoitettua tekstiä ja luki ääneen:
”Viides sija… ”
George rummutti lattiaa käsillään.
Fredin naama venähti.
”…Fred Weasley.”
Muut pojat räjähtivät nauramaan.
”Ginny! Mitä paskaa tämä on?”
”Älä sano paska tokaluokkalaiselle!” Diggory sävähti.
Fred katsoi pergamenttiin.
”F. Weasley tykkää Angeli– HEI!”
Ginny kohautti hänelle olkiaan ja mutisi hiljaa:
”Minä kuulin sen Alicia Spinnetiltä.”
Fred veti toisen kätensä nyrkkiin, veti syvään henkeä ja jatkoi tuloksien lukemista naama punaisena:
”Neljäs sija… Voi surku, George! Sinäkin, veljeni!”
Kaksoset mulkaisivat Ginnyä, joka kohautti taas olkiaan.
”Kaikkien mielestä te olette kyllä hauskoja”, sisko huomautti, ”mutta viime aikoina te olette kävelleet hassusti.”
Fred hieroi pakottavaa takamustaan, joka oli yhä kipeä Angelinan ja Alician käsittelyn jäljiltä.
”Antaa olla, en muutenkaan tarvitse nopeaa luutaa ryhmyjen hakkaamiseen… No niin, sitten, kolmas sija…”
George hakkasi taas lattiaa.
”Marcus Flint!
Uskomatonta, me hävittiin sinulle…”
Flint irvisti rumasti.
Diggory näytti entistä varmemmalta voitostaan. Wood nojaili rennosti kaakeliseinään.
”Okei, sitten illan jännittävin hetki!” Fred julisti ja kääri pergamenttia enemmän auki. ”Toinen sija… Odottakaas… Toinen sija menee…”
Diggory oli rutistanut molemmat kätensä nyrkkiin.
”Cedric Diggorylle!”
”Eih!” Diggory parahti ja löi nyrkkinsä lattiaan.
Oliver kohotti kulmiaan yllättyneesti.
”Ethän sinä tehnyt mitään!” Diggory huusi ja osoitti Woodia syyttävästi. ”
Sinä et tuhlannut yhtään kaljuunaa typeriin kannatuspinsseihin etkä mielistellyt ankeuttajia etkä –öh”
Diggory tajusi puhuneensa ohi suunsa. Rohkelikot tuijottivat häntä kylmästi.
”Kappas”, Fred hihkaisi, ”näyttää siltä, ettet kuitenkaan painattanut pinssejäsi turhaan.”
Diggory mulkaisi häntä.
”Voittaja on nimittäin Harry Potter!” Fred huudahti. "Ilmeisesti tytöt tykkäävät hänestä, vaikka hän haisee!"
”Mitä?” Muut kysyivät yhteen ääneen.
Fred nyökkäsi virallisesti ja katsoi Ginnyyn.
”Minä yritin kyllä selittää muille, ettei saa äänestää ketä tahansa… Mutta Harry oli kaikkien huulilla!” Ginny sopersi. ”Matami Huiskikin sanoi, että Harry on aina jonkun tytön seurassa.”
”Hän puhuu Grangerista”, George mutisi.
”Mutta kukaan muu kolmasluokkalainen ei kulje tytön seurassa”, Ginny huomautti.
He tuijottivat typertyneesti toisiaan.
”Eli Harry saa siis… oman luutansa?” Oliver ynnäsi yhteen.
Fred läimäytti itseään otsaan.
"Se pieni onnekas paska!"
Wood käveli ovelle eikä näyttänyt lainkaan pettyneeltä.
"Tämä oli hauskaa, pojat! Otetaan joskus uusiksi."
"Löitkö sinä pääsi?" George kysyi epäuskoisena.
"Löin vetoa", Oliver vastasi virnuillen, "ja tajusin, että huispaus ja hauska eivät ole erillisiä asioita."
Hän löi oven kiinni perässään.
"Hauskasta ja huispauksesta puheenollen..." Fred tuumi, "Diggory, meillä on kana kynittävänä."
"Ja
kanalla veljeni ei tarkoita lintua."
"Meillä lyöjillä on melkoiset mailat, Diggory."
"Ja me puhumme nyt oikeista mailoista."