Kirjoittaja Aihe: Hinkkaamallako se joulu tulee | S | Harry/Draco  (Luettu 2273 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 808
Nimi: Hinkkaamallako se joulu tulee
Ikäraja: S
Fandom: HP
Paritus: Harry/Draco

A/N: Tämä on kirjoitettu joululahjaksi Meldikselle. :) Vähän myöhässä hyvää joulua kaikille!
Joulukadun purkamisen yhteydessä tämän voi siirtää vaikka Hunajaherttuaan. :)


Hinkkaamallako se joulu tulee?


Sinä päivänä kello tuntui matelevan. Työt eivät edistyneet, eikä Harry oikeastaan edes muistanut, mitä tänään olisi pitänyt edistää. Sen sijaan hän oli käyttänyt aikaansa lukemalla yhä uudestaan ja uudestaan kirjettä, jonka huuhkaja oli lennättänyt hänen työhuoneeseensa pari päivää aikaisemmin – kirjettä Draco Malfoylta.

Malfoysta oli tullut tietokirjailija, minkä Harry oli itseasiassa jo tiennytkin, lähinnä Hermionen ansiosta totta kai, koska kirjojen lukeminen ei ollut edelleenkään hänen suosikkiajanvietettään. Joka tapauksessa Malfoyn, Dracon, Harry ei osannut päättää, kumpaa nimeä olisi pitänyt käyttää, kirja käsitteli harvinaisia taikailmiöitä. Ja koska Harry oli kohdannut taikuuteen liittyviä kummallisuuksia vaikka millä mitalla, hänen haastattelunsa olisi kirjan kannalta mittaamattoman arvokas. Niin Draco ainakin väitti.

Mistä sitä kuitenkaan tiesi, vaikka Draco haluaisi ihan  vain uteliaisuuttaan tavata. Ainakin Harry sai itsensä toisinaan kiinni miettimästä, mitä Malfoy nykyään puuhasi, miltä hän näytti ja oliko hänellä esimerkiksi perhettä. Varmasti sellainen oli yleistä, ja hehän olivat muutenkin olleet toistensa tärkeimmät viholliset koulussa. Eihän sellaista tuosta vain voinut unohtaa. Ron puhui edelleen jotakin Malfoy-pakkomielteestä aina, kun Dracon nimi nousi esiin, mutta kukapa nyt ei olisi ollut utelias. Oli siis täysin mahdollista, että tietokirja oli pelkkä tekosyy, tai ehkä se oli osa juonta. Jospa Draco inhosi häntä edelleen yhtä paljon kuin Tylypahkassa ja suunnitteli kuljettavansa Harryn toimistoon esimerkiksi päätään aukovia joulupalloja.

Oveen koputettiin täsmälleen kello kolmelta. Jopa sekuntiviisari näytti tasaminuuttia. Käsittämätöntä täsmällisyyttä. Olikohan Draco myös järjestelmällinen ja siisti. Harry vilkaisi kasvavan ahdistuksen vallassa omaa työpöytäänsä, jonka puupintaa ei erottanut sille kasautuneiden pergamenttien alta. Hän tempaisi sauvan taskustaan ja huitaisi sillä pöydän suuntaan. Puolet pöydän sisällöstä kohosi ilmaan, pyörähti pari kertaa ja tipahti takaisin. Suurin osa vieri lattialle. Työhuone näytti siltä, uin siellä olisi riehunut keskivahva hirmumyrsky. Roskakorikin pursusi yli. Hätäinen katoutustaika osui ohi, eikä hävittänyt roskia korin sisältä. Sen sijaan kori katosi, jolloin banaaninkuoret, käytetyt teepussit ja rytätyt paperit levähtivät sotkun jatkeeksi. Harry kirosi samalla hetkellä, kun oveen koputettiin uudestaan.

”Odota vähän”, Harry huusi epätoivoissaan. ”Tiukka tilanne.”
”Selvä”, kuului oven takaa.
Dracon ääni oli melkein samanlainen kuin kouluaikoinakin. Eihän siitä toisaalta ollut kymmentä vuotta kauempaa. Ehkä ääneen oli tullut hiukan syvyyttä, kohteliaisuutta…

Harry veti syvään henkeä ja haihdutti tyhjyyteen kaiken lattialle levinneen. Sinne katosivat roskien mukana myös aurorikollegan toimittamat raportit ja hänen omat muistiinpanonsa, joiden laatimiseen oli mennyt tuntikausia. No, ehkä ne saisi vielä jotenkin takaisin.

”Käy sisään”, Harry huusi tavoitellen kohteliasta, aivan tavanomaista sävyä.
Ovi avautui melkein kysyvän hitaasti, ja siinä Draco Malfoy seisoi ilmielävänä hänen työhuoneensa ovella.
”Mitä täällä oikein tapahtui?”
”Minä… Minulle tuli pieni ongelma.”
”Millainen ongelma, jos saan kysyä?”
”Hukkasin silmälasini”, Harry keksi.
”Mikset käyttänyt kutsuloitsua?”

Oliko Malfoyn pakko olla niin pirun utelias?
”Hukkasin sauvanikin. Hukkasin kaiken.”
”Mitä sinä sitten teit täällä ilman laseja ja sauvaa, ennen kuin minä saavuin?”
”Ajatustyötä”, Harry napautti.
Dracon kulmat kohosivat miltei näkyvistä hiusten alle.
”Sujuiko hyvin?”
Äänessä oli aavistus ivaa, aivan varmasti oli. Tai sitten Harry oli edelleen jumissa heidän kouluaikaisissa kiistoissaan, eikä osannut nähdä Dracossa tai hänen puheissaan mitään  positiivista.

”Erinomaisesti. Aloitetaanko sitten se haastattelu?”
”Aloitetaan ihmeessä”, Draco suostui ja veti esiin tuolin kirjoituspöydän toisella puolella.
Hän ei kuitenkaan istuutunut. Sen sijaan hän jäi tuijottamaan tuolia kasvot tutkimattomina.
”Mitä nyt?”
”Mikä tuo on?”

Kädet hioten ja syke kiihtyen Harry kiersi pöydän ja katsoi tuolia. Sillä lojui osa kollegan raportista, mutta se ei ollut pahinta. Raportin päällä lepäsi jotakin, jonka oli pakko olla Squeakin nokasta peräisin.
”Se on puolikas rotta”, Harry totesi itsestäänselvyyden kiusallisen hiljaisuuden katkaistakseen.
Valitettavasti kiusallisuusmittari tuntui hypähtävän vain entistä korkeampiin lukemiin.
”Squeak tykkää toisinaan tuoda niitä postia kantaessaan. Yleensä huomaan ne, mutta tuo meni minulta ohi.”
Draco katoutti raadon, mutta tuijotti edelleen Harrya.
”Sinä olet nimennyt pöllösi Squeakiksi?”
”Se vinkui poikasena saadakseen nameja”, Harry selitti.
Hän tunsi poskiensa kuumenevan, eikä hän tosiaankaan ollut aikonut punastella Draco Malfoyn edessä.

Nopeasti kävi ilmi, ettei tietokirja ollut sen paremmin tekosyy kuin juonikaan. Draco esitelmöi hämmentävän kiinnostavasti taikuuden teoriasta, sen raja-alueista ja kokeellisesta taikuudesta. Harryn kohdalla Dracoa kiinnosti kuulemma tahaton ja suunnittelematon tuntemattomaan astuminen, kuten Draco asian ilmaisi. Harry joutui tekemään ankarasti töitä keskittyäkseen Malfoyn selitykseen. Draco puhui ymmärrettävästi ja sai jopa taikuuden teoreettisen puolen melkein kiinnostavaksi, mutta jokin Dracon kasvoissa kiinnitti hänen huomionsa. Harry oli harvoin nähnyt Dracon hymyilevän. Hymy puki Dracoa paljon paremmin kuin entiset vihamieliset irvistykset.

Alun pienoiskatastrofeihin verraten itse haastattelu sujui yllättävän hyvin. Draco kävi ammattimaisesti läpi kysymyslistaansa, eikä Harryn tarvinnut kuin yrittää vastata esitettyihin kysymyksiin mahdollisimman tarkasti. Hän oli pelännyt, että esimerkiksi hautausmaalla tapahtuneen sauvojen yhdistymisen muistelu olisi vaikeaa, mutta ei se ollutkaan. Draco puhui taikuuden teoriasta ja esitti kysymykset niin, että Harry tuli väkisinkin kiinnostuneeksi itsekin kaksosytimien ja taikuuden aikaansaamasta harvinaisesta ilmiöstä.
He kävivät läpi myös hirnyrkiksi muunnettua päiväkirjaa, Harryn yhteyttä Voldemortin mieleen sekä erikoista suojaa, jonka Lily oli kuollessaan Harrylle antanut. Kysymykset olivat paljon syvällisempiä ja pikkutarkempia kuin mitä Harry oli odottanut. Hän odotti koko ajan kipua, jonka menneiden kauheuksien muistelu saisi aikaan, mutta sitä ei tullutkaan. Oli melkein terapeuttista pohdiskella tapahtumia Dracon luomassa rauhallisessa, teoreettisessa ja analyyttisessa kuplassa.

Lopulta kysymyslistakin unohtui, ja keskustelu alkoi edetä erikoisten teorioiden kehittelyn suuntaan. Suurimman osan Harryn ehdotuksista Draco totesi järjettömiksi tai vähintäänkin epätodennäköisiksi, mutta pari kertaa Draco kirjoitti jotakin ylös Harryn ehdotellessa selityksiään kaikille kohtaamilleen kummallisuuksille. Se tuntui yllättävän hyvältä. Hän ei missään nimessä halunnut tehdä vaikutusta Dracoon, mutta kuitenkin.

Ajantajun lähes kadottaneena ja keskusteluun uppoutuneena Harrylta kesti hetki tajuta, mikä häntä lähestyi. Avaimenreiästä  sujahdettuaan pieni piste suureni takaisin alkuperäiseen kokoonsa ja laskeutui kauniisti kirjoituspöydälle heidän väliinsä.

Harry huokaisi ja tarttui kutsumatta sisään leijailleeseen lennokkiin. Välinpitämätön asenne viestiä kohtaan karisi kuitenkin välittömästi hänen saadessaan paperin auki.

”Ei, ei voi olla”, hän voihkaisi epäuskon vallassa pikalukiessaan viestiä.
”Mitä nyt?”
”Pikkujoulut.”

Harry tarkisti päivämäärän kolmeen kertaan, mutta se ei muuttunut. Kellonaikakaan ei ollut otollinen. Tilaisuuden alkuun oli niukin naukin puoli tuntia, eikä siinä ajassa siistiydytty, vaihdettu vaatteita eikä etenkään löydetty avecia. Kaikilla oli avec ministeriön pikkujouluissa. Niin se vain meni. Joka vuosi Ginnystä eroamisen jälkeen oli ollut työn takana keksiä, kenen kanssa tilaisuuteen osallistuisi. Muutaman kerran Harry oli jättänyt välistäkin, mutta siitä oli seurannut niin paljon ikävyyksiä jälkeen päin, ettei sitä huvittanut tehdä turhan usein. Ilmeisesti pikkujouluihin kuului mennä, ellei ollut hyvää syytä olla menemättä, eikä mikään Harrynb ehdottamista lukuisista tekosyistä ollut vielä mennyt läpi sen paremmin pomolle kuin kollegoillekaan.

Pikkujoulut olivat väistämätön paha vähän samaan tapaan kuin Petunia-tädille ja Dudleylle lähetettävä joulukortti. Täti oli aloittanut ties mistä syystä, eikä vastaamatta voinut jättää. Tämä oli samanlaista, mutta ehkä vieläkin pahempaa. Ja Dracokin alkoi jo rykiä kurkkuaan, eli todennäköisesti Harry oli tullut tuijottaneeksi viestiä hiukan liian pitkään.

”Mikä paha niissä pikkujouluissa on?” Draco kysyi, ja kuulosti siltä, ettei kysynyt ensimmäistä kertaa.
”Ei niissä mitään hyvääkään ole. Sitä paitsi minulla ei ole avecia. Ei ole asuakaan”, Harry lisäsi vilkaistessaan viestin jälkikirjoitusta. ”Tänä vuonna on pakollista pukeutua jouluiseen naamiaisasuun.”
”Kuulostaa kammottavalta”, Draco myönsi.
”Eikä minulla ole avecia”, Harry valitti.
”Niin, sen sinä jo sanoitkin.”
”Mutta se on pahinta. Jos minulla ei ole, erotun joukosta vielä entistä enemmän. En ymmärrä, mikä ministeriön pikkujouluja vaivaa. En ole ikinä käynyt juhlissa, joissa joka hiton osallistujalla on avec mukanaan. Ja jos menen yksin, en voi teeskennellä puhuvani seuralaiselleni, ja jos en voi teeskennellä, kukaan ei jätä minua rauhaan koko iltana.”

”Surullista”, Draco hymähti ymmärtämättä selkeästikään tilanteen vakavuutta.
”Se on hirveää.”
”On varmasti.”
”Se tuhoaa joulumielen.”
”Sitten taidan olla kiitollinen, ettei minulla ole sellaista muutenkaan. Ei sillä, että joutuisin koskaan pikkujouluihin, mutta jos joutuisin…”
Harry ei enää kuunnellut. Kerrankin Dracon puheissa oli aineksia suunnitelmaan.

”Tänään sinä joudut.”
”Mihin?”
”Pikkujouluihin, totta kai!”
Draco näytti siltä kuin Harry olisi iskenyt ryhmyllä ilmat pihalle. Hän aukoi ja sulki suutaan, muodosti huulillaan puolikkaita sanoja ja tähyili pakoreittejä suljetusta huoneesta.
”Se olisi joululahja. Ajattele se vaikka niin, jos se helpottaa”, Harry yritti.
”Mistä lähtien minä olen antanut sinulle joululahjoja?”
Nähtävästi nykyisellä kohteliaisuuden ja ystävällisyyden ilmapiirilläkin oli rajansa. Harry ei ollut onneksi koskaan pelännyt haasteita, eikä hän aikonut aloittaa nytkään. Ei etenkään, jos hänellä olisi pienikin mahdollisuus säästyä menemästä yksin ministeriön pikku kärsimysjuhliin.

”Jostain sitä pitää aloittaa, eikä minulla ole muita vaihtoehtoja. Sinä olet viimeinen toivo.”
”Imartelevaa, Potter”, Draco napautti.
Hän näytti melkein loukkaantuneelta, mutta sen täytyi olla vain näköharha. Ehkä hänen olisi aika käydä tarkistuttamassa silmälasiensa tehot.

”Mitä muutakaan sinä tänään tekisit?”
”Et paranna tilannettasi lainkaan”, Draco tokaisi.
Ehkä asian olisi voinut muotoilla toisinkin.
”Katso vaikka kalenteriasi. Jos tänään on tyhjä ilta, voisit ihan hyvin tulla ilmaiselle illalliselle. Ehkä tapaat jopa tuttuja. Mistä sitä tietää. Sinne tulee valtavasti väkeä, koska kukaan ei uskalla jäädä pois.
”Kuulostavatpa hetki hetkeltä houkuttelevammilta pirskeiltä”, Draco tuhahti, mutta Harryn yllätykseksi ja riemuksi kaivoi kalenterinsa laukustaan.

Hetken kalenteria lehteiltyään Dracon kasvot tulvahtivat täyteen sitä samaa sanatonta epätoivoa, jota Harrykin tunsi.
”Tänään on se päivä. Pakollinen, joka kuukausi toistuva pakkopulla. Sinne on pakko mennä.”
”Pakollisuus taisi jo tulla selväksi, mutta mihin?”
Harry tunsi uteliaisuutensa heräävän. Ei kai Draco voinut olla taas sotkeutunut mihinkään hämäräperäiseen? Toivottavasti ei.

”Perhepäivällinen”, Draco sylkäisi suustaan kuin kirosanan. ”Mentäisiin edes katsomaan urheilua tai vaikka kiertämään museoita, ihan sama minulle, mutta ei sitä kiusallista kököttämistä kymmenen kertaa liian isossa ruokasalissa liian ison ruokapöydän ääressä.”
”Kuulostaa kamalalta.”
”Sitä se on. En keksi ikinä mitään puhuttavaa.”
”Sekin kuulostaa hirveältä”, Harry myötäili.
”Ja kun lopulta on pakko sanoa jotain, ulos tulee pelkkiä järjettömyyksiä.”
”Kuten?” Harry kysyi äkkiä kiinnostuneena.
”Viimeksi kysyin, onko kumpikaan heistä koskaan kokeillut muodostelmalentoa hevoskotkalla?”
”Mitä?”
”Niinpä. Se hiljaisuus pakottaa puhumaan jotain, ja koska näin sellaista kerran työmatkalla, se tuli sitten mieleen, enkä keksinyt muutakaan.”
”No, ei kai tuosta nyt sen pahempaa voi seurata. Vähän ehkä erikoinen keskustelunaloitus, mutta kai sitä pahempaakin voisi suustaan laskea”, Harry yritti lohduttaa.
”Isä lähetti seuraavalla viikolla lahjakortin muodostelmalennon alkeiskurssille. Meidät on jo ilmoitettu. Eli kyllä, jokaisesta sanasta voi seurata katastrofi.”
”Teidät?”
”Minut ja Flipin. Drix on vielä liian nuori. Melkein varsapoikanen vielä.”

Harry veti syvään henkeä ja yritti ymmärtää.
”Sinullako on hevoskotkia?”
Hän tunsi menettäneensä kyvyn puhua muuten kuin kysymyksillä.
”On. Kaksi kappaletta. Asun niiden kanssa maalla, missä niillä on tilaa.”
”Mielenkiintoista”, Harry ähkäisi, kun ei muutakaan keksinyt.
”On tosiaan”, Draco huokaisi. ”Muutin mieleni. Lähden sittenkin mieluummin niihin pikkujouluihin.”

Varttia myöhemmin, kun kauheuksien alkuun oli enää vaivaiset kymmenen minuuttia, Harry tuijotti itseään peilistä. Oikeastaan hänen olisi tehnyt mieli kääntää peili ympäri ja vältellä kaikkia muitakin heijastavia pintoja koko loppuillan ajan.

”Mitä mieltä olet?” Draco kysyi ja tarkasteli Harryn tonttulakkia eri kulmista.
”Miksi sen pitää olla vaaleanpunainen?”
”Koska jouluinen pukeutuminen ja pikkujoulut tarkoittaa sitä, että jokaisen on näytettävä jouluisen järjettömältä. Ne toivovat, että ihmisillä on hauskaa. Mitä typerämmältä sinä näytät, sitä hauskempaa kaikilla on.”
”Mahtavaa.”
”Tietenkään tämä ei koske vain sinua. Naamiaisten kaltaisissa juhlissa usein ajatuksena on, että asut ovat hassuja.”
”Hassua”, Harry huokaisi ja suoristi kammottavaa lakkiaan.
”Esimerkiksi tuon sävy riitelee erinomaisesti silmiesi sävyn kanssa. Näyttää juuri sopivan karmaisevalta.”
”Ei nyt ole kurpitsajuhla”, Harry protestoi. ”Jouluna ei kuulu olla karmaiseva.”
”Juhlat ovat karmaisevat, joten asukin voi olla.”

Harry luovutti. Jos tämä oli Dracon juoni, jonka tarkoituksena oli nolata Harry typerässä asussa kaikkien työkavereiden edessä, olkoon sitten niin. Ehkä hän oli sen velkaa Dracolle, joka kaikesta huolimatta oli hänen iltansa pelastus. Olipa omituinen ajatus. Kouluaikoina hän ei olisi pitänyt sitä millään tavalla mahdollisena, mutta siinä Draco nyt seisoi hänen iltansa ainoana valopilkkuna.

”Odota vähän”, Draco kehotti Harryn jo marssiessa kohti työhuoneen ovea.
”Mitä?” Harry aloitti, mutta Dracon sauvasta lentävä glittersuihku keskeytti kysymyksen alkuunsa.
”Tekopartasi kaipasi piristystä”, Draco tokaisi tökäten sormellaan Harryn leukaan loitsimaansa pehkoa.
Ele toi Dracon niin lähelle, että Harry aisti hänestä huokuvan lämmön. Dracon kasvotkin olivat niin lähellä, että jos heidän ylleen olisi ilmestynyt misteli, Harry olisi yltänyt suutelemaan yhden ainoan askeleen ottamalla.

Mutta tietenkään heidän yllään ei ollut misteliä. Mistä mokomat ajatukset edes tulivat mieleen? Ehkä aivot vain kamppailivat ymmärtääkseen, ettei Dracoa enää tarvinnutkaan vihata, kuten koulussa. Ehkä ne vain yrittivät prosessoida, että Draco Malfoy saattoi olla siedettäväkin. Tämä oli varmasti vain jonkinlainen ajatusten ylilyönti, kun ne yrittivät sopeutua uuteen tilanteeseen. Huomenna Draco vaikuttaisi vain tuttavalta muiden joukossa. Huomenna hän ei haaveilisi misteleistä tai suudelmista, eikä hän nytkään haaveillut. Ajatus vain kerta kaikkiaan tuli mieleen, koska Draco seisoi omituisen lähellä, ja jouluna näki misteleitä joka paikassa, ja Dracon huuletkin näyttivät… Ne eivät olleet houkuttelevat, ehdottomasti eivät, mutta ne vangitsivat huomion. Se se oli. Draco vain sai tahtomattaankin kiskottua kaiken Harry huomion itseensä. Olihan se nähty jo kuudentena vuonna Tylypahkassa.

”Ne juhlat eivät peruunnu, vaikka kuinka kivettyisit siihen ovensuuhun”, Draco huomautti.
Harry hätkähti kuin hänet olisi yllätetty jostakin kielletystä. Toisaalta ajatukset kyllä olivat eksyneet urille, joita hän ei tosiaankaan paljastaisi Dracolle. Mikä hitto Dracossa sai hänen aivotoimintansa häiriötilaan?

Heidän kävellessään kohti ministeriön pohjakerroksia Harry yritti rauhoittua. Ei ollut mitään kummallista siinä, että hän oli menossa juhliin Draco Malfoy parinaan. Tai tietenkään he eivät olleet sillä tavalla pari. He olivat ystäviä. Oikeastaan he eivät olleet edes ystäviä, mutta sellaisia he voisivat hetken aikaa teeskennellä.

”Ei enempää glitteriä”, Harry voihkaisi äkkiä, kun Dracon sauva kohosi.
”Sitä on todella vähän.”
”Liikaa jo nyt”, Harry ilmoitti ja painoi määrätietoisesti Dracon sauvakäden alas.

Dracon iho oli lämmin ja aavistuksen kuiva kämmenselästä. Ehkä hän tarvitsisi käsivoidetta joululahjaksi. Mutta asia kyllä oli, kuten Draco oli sanonut: Mistä lähtien he olivat hankkineet toisilleen joululahjoja? Taas näitä typeriä ajatuksia, jotka olisivat huomiseen mennessä varmasti kadonneet.

”En olisi ikinä uskonut, että sinä tykkäät kimalteista.”
”En tietenkään. Mutta jos tilaisuuteen lähdetään, sinne pukeudutaan kunnolla. Ja jos kutsussa lukee, että vaaditaan jouluista asua, en jätä asioita puolitiehen. En ikinä halua jättää mitään puolitiehen.”
”Aivan”, Harry sanoi, ja mietti, millaista olisi, jos he olisivatkin pari.
Miten Dracon periaate toteutuisi käytännössä, jos kohdalle sattuisi esimerkiksi vaikka misteli. Miten pitkälle he menisivät, ettei mikään vain vahingossakaan jäisi puolitiehen? Mutta sellaista tapahtuisi vain, jos he olisivat pari. Harryn oli tyydyttävä kuvittelemaan, millaista olisi kulkea se tie loppuun saakka.

Sali pullisteli ihmisiä, eikä Draco ollut väärässä. Muutkin olivat selvästi panostaneet pukeutumiseensa, vieläpä Harryn makuun melko karmaisevilla tavoilla. Maahisyhteyksien viraston johtaja tuli vastaan joulukuuseksi pukeutuneena. Neulaset pistelivät ikävästi hänen tunkiessaan ohi tungoksessa. Vahinkotaikojen peruutuspartion pitkäaikainen työntekijä puolestaan kulki asussa, joka oli täynnä eri korkeuksilla soivia, itsestään kiliseviä kelloja ja kulkusia. Väreissä ja kimalteissakaan ei totta tosiaan ollut säästelty.

”Minähän sanoin, että tarvitsemme enemmän glitteriä”, Draco mutisi katsellessaan kimaltavaksi lumihiutaleeksi pukeutunutta kokeellisen taikuuden asiantuntijaa.
”Joo, ehkä”, Harry sanoi heikosti tuijottaessaan epäuskon vallassa, kuinka naureskeleva noita leijutti edellään seuralaista, jonka asuna toimi sulamattomasta lumesta valmistettu lumiukko. Vain pää pilkisti esiin lumiukon yläosasta. Tämä oli pahempaa kuin minään aikaisempana vuonna.

Harry oli monena vuonna epäillyt, että moni ministeriön pikkujoulujen osallistujista oli juonut glögiä terästettynä jo ennen juhliin saapumista. Tänä vuonna tunne oli entistäkin voimakkaampi. Olisi voinut kuvitella, että ministeriön kaltainen kuiva byrokratiapesäke olisi järjestänyt kuivat ja viralliset juhlat, mutta ei.

”Eivätkö Weasley ja Granger ole täällä?” Draco kysyi haravoidessaan ihmismerta katseellaan tuttuja etsien.
”Eivät. Ilmeisesti pienet lapset ovat tarpeeksi hyvä syy jäädä pois.”
”Hyvä heille”, Draco hymähti. ”Melkein alkaa toivoa, että olisi sittenkin niitä lapsia.”
”Niinpä. Vieläkö sinä olet Astorian kanssa?”
Harry halusi purra kielensä irti. Se tuntui olevan yhtä kapinallinen kuin hänen ajatuksensakin. Miksi Merlinin nimessä hänen oli pitänyt mennä kysymään jotakin sellaista. Eihän asia kuulunut hänelle mitenkään, eikä sen myöskään olisi pitänyt kiinnostaa häntä tippaakaan.

”Emme ole”, Draco vastasi lyhyesti. ”Entä sinä ja Weasley, Ginny siis?”
”Emme”, Harry vastasi aivan yhtä lyhyesti.
Hiljaisuus laskeutui kaikessa kiusallisuudessaan heidän välilleen.

Luna, joka toimi tätä nykyä taikaolentojen maahantuonnin valvojana, pelasti tilanteen. Hän pyrähti paikalle pukeutuneena johonkin, joka muistutti etäisesti oravaa poron sarvilla. Draco erehtyi kaikeksi onneksi kysymään, mitä asu esitti, eikä sen jälkeen hiljaisuudesta ollut pelkoa. Luna kertoi tyytyväisenä esittävänsä jouluna aktiivista pörhö-öttiäistä, joiden laji oli kuulemma äärimmäisen harvinainen ja uhanalainen.
”Siitä sitten varmaan johtuu, etten ole koskaan nähnyt ensimmäistäkään”, Draco naurahti.
Harry pärskäytti melkein glögit suustaan. Luna takoi häntä selkään ja Draco tuijotti aavistuksen liian pitkään. Harry tunsi poskiensa kuumenevan. Dracon lausahdus ei todellakaan ollut erityisen hauska. Miksi sitten se oli kuulostanut vuoden parhaalta vitsiltä. Joulu oli varmasti sekoittanut hänen päänsä. Joulu ja Draco.

Glögissä oli taatusti jotakin mehua väkevämpää. Harry huomasi naureskelevansa kaikille Dracon sanomisille, paitsi tietysti niille, jotka olivat jollain tavalla syvällisiä tai lumoavia. Lumoavia, kuten Dracon silmät, joita Harry jäi huomaamattaan katselemaan tuon tuostakin. Hänen olisi pian paettava juhlista, sillä joulun, Dracon ja glögin yhteisvaikutus oli hyvää vauhtia sekoittamassa hänen päätään. Harmi sinänsä, sillä ensimmäistä kertaa pikkujoulut tuntuivat itseasiassa hauskalta tilaisuudelta.

Jos misteli nyt tulisi kohdalle, ties mitä hän tulisi tehneeksi. Sitä ei saanut ajatella, koska pelkkä ajatus sai katseen siirtymään Dracon huuliin, jotka näyttivät siltä, että Harry alkoi melkein haaveilla mistelistä. Hän meni jopa niin pitkälle, että alkoi vilkuilla ympärilleen mistelin toivossa. Sellainen löytyikin ajelehtimassa katonrajassa huoneen toisella laidalla. Olisiko liian epätoivoista pyytää Dracoa vaihtamaan hänen kanssaan paikkaa pöydän toiseen päähän. Lopulta hän päätti, että olisi. Lisäksi se saattaisi olla melko läpinäkyvää. Mitään nähtävää ei tietysti ollut. Eihän hän ollut esimerkiksi ihastunut eikä rakastunut. Hän vain kävi mielessään läpi ajatusleikkejä. Niin, ajatusleikkejä, joissa ihan ymmärrettävästi olivat mukana sekä Draco että misteli, koska Draco oli hänen avecinsa ja jouluun kuuluivat mistelit.

”Potter”, Draco melkein huusi ja tönäisi häntä kyynärpäällä kylkeen.
”Mitä?”
”Minä puhun sinulle.”
”Ai. Mistä?”
”Hevoskotkista.”
”Taas?”
”Yritätkö sanoa, että olen ikävystyttävää keskusteluseuraa?”
”Et tietenkään. Olet erittäin hyvää seuraa, ja minä olen erittäin kiinnostunut sinusta. Tai siis sinun puheistasi. En siis sinusta vaan siitä, mitä sinä sanot.”
Draco kohotti jälleen kulmiaan sen näköisenä, että ei tiennyt, olisiko pitänyt nauraa vai paeta myötähäpeästä kiemurrellen. Harryakin alkoi houkutella jälkimmäinen vaihtoehto.

”Olin kertomassa sinulle, miten päädyin hevoskotkiin lemmikkinä”, Draco lopulta sanoi vapauttaen Harryn pahimmasta kärsimyksestään. ”Näytit yllättyneeltä, kun kerroin niistä aikaisemmin.”
”Kerro ihmeessä”, Harry innostui takertuen puheenaiheeseen kuin pelastusköyteen. ”Minun muistikuvieni mukaan ensikohtaamisesi hevoskotkien kanssa ei mennyt erityisen hyvin.”
”Se oli kokonaan oma vikani.”
”Niin tosiaankin oli.”
Draco hymähti ja täytti heidän glögimukinsa.

”Tajusin sodan jälkeen, että minun on opittava…” Draco aloitti, muttei näyttänyt keksivän, miten jatkaa.
”Nielemään ylpeytesi”, Harry ehdotti. ”Käyttäytymään kohteliaasti.”
”Sinäpä sen sanoit”, Draco naurahti aavistuksen kuivakasti.
”Ja päätit, että hevoskotkat voisivat auttaa sinua siinä”, Harry jatkoi.
”Niin. Ja puheistani huolimatta ne olivat minusta jo silloin aikoinaan uskomattoman mielenkiintoisia ja kauniita. Olin myös pitkään halunnut lemmikkiä, jotain muuta pöllön lisäksi siis, mutta en koskaan saanut lupaa.”
Harry yritti kuvitella hevoskotkia laukkaamaan Malfoyn puutarhaistutusten lomassa ja nyökkäsi. Lupaa ei varmasti olisi herunut.
”Ja sitten, kun aloin rakentaa elämääni uudelleen, tajusin, että voisin ihan hyvin toteuttaa unelman omista hevoskotkista.”

Draco hymyili, eikä Harry osannut sanoa enää mitään. Jos hevoskotkat olivatkin kauniita, niin olivat Dracon silmätkin, ja oikeastaan Draco kokonaisuudessaankin.

”Mitä unelmia sinulla on?”
Draco oli selvästi menossa joulusta ihan yhtä sekaisin kuin Harrykin, koska ei kai hän muuten tuollaista olisi kysynyt.
”En minä tiedä”, Harry vastasi.
Hän ei voisi sanoa mitään niistä omituisista ajatuksista, jotka tuntuivat erehdyttävästi unelmilta ja joihin liittyi Draco ja misteli.
”Juuri nyt minä haaveilisin siitä, että voisin joskus viettää joulun muuten kuin yksin hevoskotkieni kanssa”, Draco tunnusti.
”Se olisi todella mukavaa”, Harry sai sanotuksi.

Jokin lämmin ja pehmeä hipaisi hänen korvaansa. Sitten hiutale lämmintä, taiottua lunta tipahti hänen kädelleen. Hän vilkaisi ylöspäin ja näki ryppään punaisia marjoja. Misteli oli saapunut.

”Sen voi kirota pois”, Draco sanoi.
”Niin voi.”
”Minun sauvani on vähän vaikeassa paikassa.”
”Niin minunkin”, Harry sanoi, vaikka oikeastaan hän olisi saanut sauvan käteensä parissa sekunnissa.
”Sitten on tietysti se toinen tapa”, Draco totesi kuin ohimennen.
”Niin on. Ja tämä lumi menee glögiin.”
”Niin”, Draco sanoi ja vilkaisi taas misteliä, joka tiputteli lunta heidän päälleen.
”Olisi kiva päästä siitä eroon.”
”Niin olisi”, Draco sanoi.

Äkkiä Harry tunsi nojautuvansa eteenpäin. Draco ei vetäytynyt kauemmas. Sen sijaan hänkin kumartui kohti Harrya. Harry sulki silmänsä, ja sitten Dracon huulet olivat siinä, vasten hänen huuliaan. Äkkiä häntä ei huolestuttanut enää lainkaan yhteisvaikutus, joka Dracolla, joululla ja glögillä oli.

”Se taisi jo lähteä”, Draco kuiskasi vetäytyen hiukan taaksepäin.
”Niin taisi”, Harry myönsi ja vastusti houkutusta kuroa välimatka uudelleen umpeen heidän väliltään.

”Anteeksi”, joku sanoi aivan heidän vieressään.
Harry oli pudottaa piparikorin pöydältä pyörähtäessään katsomaan, kuka heidät mahdollisesti oli nähnyt. Joulutontuksi pukeutunut noita, jonka Harry muisteli joskus nähneensä aulan turvatiskillä, ojensi hänelle jotakin.
”Ministeriön joululahja kaikille työntekijöille”, noita selitti.
”Kiitos”, Harry sanoi ja otti vastaan litteän, tuskin mitään painavan paketin. ”Hyvää joulua”, hän vielä huusi jo loittonevalle selälle.

”Voitko avata sen?” Draco kysyi selvästi uteliaana näkemään, millä tavoin ministeriö työntekijöitään muisti raskaan vuoden päätteeksi.
Harry nyökkäsi ja repäisi heikolla loitsulla kiinnitetyn paketin auki. Esiin liukui Putsis-merkin sauvankiillotuspyyhe.
”Onko siellä muuta?” Draco kysyi epäuskoisena liinaa tuijottaen.
”Ei”, Harry totesi tyhjää paperia ravistaen.
Sitten paperikin katosi. Ilmeisesti se oli ollut pelkkä avaamisen jälkeen katoavaksi loihdittu illuusio lahjapaperista.

”Ministeriössä ollaan säästölinjalla”, kuiskasi Harryn toiselle puolelle istuutunut ministeriön talousvastaava.
”Siltä näyttää.”
”Mutta nyt herra Potterinkin sauva saa kiiltää”, talousvastaava sanoi tavoitellen hilpeää äänensävyä. ”Kyllä tuolla kelpaa hinkata.”
Sillä kertaa Draco oli se, joka ei pystynyt hillitsemään naurunpuuskaansa. Talousvastaava yskähteli naama joulupalloja punaisempana ja livahti paikalta vähin äänin.

”Hinkkaamallako se joulu tulee?” Draco pihisi naurunsa keskeltä. ”Minä kun olen aina kuvitellut, että ministeriö on virallinen, ankea ja asiallinen työpaikka.”
Harryakin alkoi naurattaa. Draco oli nauraessaan vielä lumoavampi kuin hymyillessään. Äkkiä misteli ei tuntunut enää niin välttämättömältä. Draco liikkui samaan aikaan hänen kanssaan, ja samassa Harryn huulet kohtasivat uudelleen Dracon nauravat huulet. Jouluisin unelmat saattoivat tosiaan käydä toteen, eikä Harry todellakaan ajatellut juuri lahjaksi saamaansa sauvankiillotuspyyhettä.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Eveliina L

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: HP, Hinkkaamallako se joulu tulee | S | Harry/Draco
« Vastaus #1 : 26.12.2023 22:27:47 »
Voi LOL että tämä oli samaan aikaan ihanan humoristinen, pöljä ja herttainen. Voi vaan kuvitella kuinka tuskatuttavia tuollaiset työpaikan pikkujoulut joka vuosi on, mutta onneksi Harrylla oli Draco haastattelussa ja avec järjestyi ja juhlatkin lopulta menivät vallan mainiosti glögiä nautiskellessa. Musta oli niin suloista, että Harry ihasteli Dracon silmiä ja mietti mistelin alla suutelemista, koska siitä alkoi kivasti ennakoida, että sen täytyy kyllä lopulta tapahtuakin. Ja sitten kun se tapahtui, se huvitti, kun molemmat vähän yritti keksiä tekosyitä miksi piti suudella vaikka ihan selvästi molemmat halusivat tehdä niin. Mua nauratti tuo glitterin määrä, ettei ollut riittävä. Tässä oli tosi hyvää dialogia, jota oli ilo lukea, mutta jotenkin eniten tykkäsin just kokonaisuuden tuomasta toverillisesta hengestä ja ajatuksesta, että Draco eleli maalla hevoskotkien kanssa ja kaipasi muuta seuraa. Jotenkin tosi herttaista ja se myös, että hän oli tosiaankin joutunut kaiken jälkeen miettimään omia mielipiteitään uusiksi. Se ei varmasti ole ollut helppoa, mutta on avartanut maailmaa. Tykkäsin myös siitä, että Draco oli tietokirjailija. En muista että ennen olisin lukenut Dracosta tietokirjailijana, mutta hahmo tosiaan tuntuu taipuvan vaikka mihin ja siihenkin se sopi.

Tässä nyt lyhykäisyydessään se, mikä jäi päällimmäisenä mieleen. Tämä oli tosi kivaa ja hyvää luettavaa. Oikein hyvän mielen tarina plus pisteet toki loistavasta otsikosta.  ;)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 902
Vs: HP, Hinkkaamallako se joulu tulee | S | Harry/Draco
« Vastaus #2 : 28.12.2023 17:25:02 »
Whääää! :'''') Kiitos ihan miljoonasti tästä ihanasta joululahjasta, eikä sitten lainkaan haittaa, että tuli aaton jälkeen, kyllä minä vieläkin täällä mussutan suklaata ja katselen joulukuusta. Tämä oli niin ihana yhdistelmä huumoria ja söpöilyä ja pöhköä Harrya, jota erityisesti rakastan. Hän on minusta parhaimmillaan, kun ei tajua, mitä ajattelee, mitä tekee ja käy hitaalla ja huomaa viimeisimpänä ihastuneensta Dracoon. ;D Lähtien tuosta pohdinnasta, että millä nimellä pitäisi Dracoa kutsua tai että Ron oli huomautellut Harryn pakkomielteestä. :D Ronkin on tainnut huomata Harryn tunteet ennen häntä itseään. ;D Äääk ja sitten tuo epätoivoinen työhuoneen siivous, en kestä, voi Harry raukkaa. :'''D Rakastin myös, miten olit ottanut tähän osaksi paljon jännää taikuutta, pikkuisen kahjolla tavalla, tuli mieleen ihan Rowlingin huumorityyli, miten Neville keskenkaiken muuttuu kanarialinnuksi syötyään leivoksen. Sinun taikuuden kirjoitustyylissäsi oli hyvin samaa ja tykkään siitä tosi paljon. Miten siivoustaikuus toimii miten kuten tai miten misteli tiputtaa lämmintä lunta ynnä muuta. ^^

Lainaus
”Mitä täällä oikein tapahtui?”
”Minä… Minulle tuli pieni ongelma.”
”Millainen ongelma, jos saan kysyä?”
”Hukkasin silmälasini”, Harry keksi.
”Mikset käyttänyt kutsuloitsua?”

Voisin lainailla kaikki dialogipätkät, joissa tämä sama hersyvä huumorin ja realismin yhdistelmä oli, ahh, *chefs kiss*. Harry kuulosti jotenkin siltä, että on tarve vaikuttaa pätevältä aurorilta ja Draco ei joko huomaa sitä tai sitten huomaa, mutta ei sano ääneen, kumpikin loistavia vaihtoehtoja. Joko Draco on nerokas tietokirjailija, joka ei olekaan nerokas silloin, kun Harry syöttää hänelle selvää pajunköyttä tai sitten hän näkee Harryn hölötyksen läpi, mutta haluaa olla nolaamatta Harrya jostain kumman syystä. "Hukkasin kaiken" oli ehkä lempparilainini Harryn suusta, kuulostaa hyvin Harrylta. ;D Mitenhän ne aurorihommat tosiaan sujuvat? Toivottavasti tämä tyhjäpäisyys johtuu vain Dracosta tai pitää huolestua maan turvallisuudesta. ;D Harry on kyllä toisaalta sitten suora, kun kertoi, että siinä tuolilla nyt on puolikas rotta, mikäs muukaan ja hän kertoi vielä, miten se oli siihen päätynyt. Dracon joko pöhköys tai sitten tahdikkuus on kuin toisesta maailmasta koko tämän keskustelun ajan. ;D

Lainaus
Draco puhui ymmärrettävästi ja sai jopa taikuuden teoreettisen puolen melkein kiinnostavaksi, mutta jokin Dracon kasvoissa kiinnitti hänen huomionsa. Harry oli harvoin nähnyt Dracon hymyilevän.

Ja kyllähän tässä sitä söpöilyäkin oli ja ihan yhtä laadukasta kuin huumorikin. ^^ Tämä Harryn ajatusketju oli hyvin Harrya ja uskottavaa ja luontevaa, vaikka taisipa ollakin nämä tunteet heränneet jo vähän aikaa sitten, kun en usko, että hän ihastui Dracoon haastattelun aikana. Tai voi sekin olla mahdollista, kun Draco oli niin mukavaa seuraa *pihinää* mutta hauska ajatella, että Harry nyt vasta rupesi kunnolla pohtimaan tunteitaan ja ne piti ensin kieltää ja selitellä jos jollakin päähänpistoilla ja loppujen lopuksi asian saattoi hyväksyä. ;D Tosi mielenkiintoinen oli itse asiassa myös tuo Dracon kirjan aihe ja mitä hän kyseli Harrylta. Ihanaa nähdä, miten Harryn vaikeaan menneisyyteen ei liity enää kipua, se oli jotenkin tosi lohdullinen ajatus, että niin karmeista tilanteista on mahdollista selvitä ja että ne eivät seuraa synkkänä varjona koko elämää. :) Tämä oli tosi kiva vähän vakavamman puolinen kohta. Niin kivaa, että Draco sai Harryn kiinnostumaan aiheesta, joka oli hänelle ennen vaikea, mutta nyt sitä on jännittävää tutkia ja teoretisoida, oli itsellekin mielenkiintoista lukea. Ei ihme, että he jumittuivat juttelemaan niin pitkäksi aikaa. :)

Lainaus
”Kuulostavatpa hetki hetkeltä houkuttelevammilta pirskeiltä”, Draco tuhahti

Samaa pohdin itsekin, kun Harry vaikeroi pikkujouluihin menoa. :D Voisin kuvitella, että pelkästään menon pakottamisen poistaminen voisi tehdä juhlista paljon miellyttävämmät, mutta tuo kuulostaa kyllä hyvin ministeriltä, tehdä mahdollisesti kivasta illasta pakollisen työtehtävän. :D Minusta oli myös jotenkin kivaa metatason huumoria, miten kyllähän tuo on aika käsittämätöntä, että Harryn on pakko mennä pikkujouluihin avecin kanssa ja eikö se nyt ole aika epätodennäköistä, ja Draco sitten kommentoikin sitä moneen otteeseen. Minua ei siis lainkaan haittaa, että tilanne on posketon, se tuntui oikein kuuluvan tähän ja miten muuten Harry voisi kysyä Dracoa juhliin kanssaan. ;D Toi hauskan mausteen, että Draco toimi ikään kuin lukijan äänenä, että mitä hittoa nyt oikeasti ministeriö. XD

Lainaus
Harry ei ollut onneksi koskaan pelännyt haasteita, eikä hän aikonut aloittaa nytkään.

Siitä huolimatta, että Harry oli tässä vähän ekstrapöljä niin oli hänessä silti hyvin paljon sitä tuttua Harrya (ja kyllähän pöljyys on hyvin harrymaista :D) esimerkiksi tässä kohtaa. Myös se, miten välittömästi hän päätti pyytää Dracoa pikkujouluihin, hirveästi ajattelematta tai ehkä juuri siitä syystä, tuntui hyvin Harrylta, joka tekee ensin ja ajattelee sitten.

Lainaus
”Viimeksi kysyin, onko kumpikaan heistä koskaan kokeillut muodostelmalentoa hevoskotkalla?”

*huutonaurua* Mutta olipa niin kiva idea, että Dracolla on hevoskotkia! Enpä ole ennen ajatellut, että ne voisivat hänelle sopia, mutta sopivathan ne ja vielä tosiaan siitä näkökulmasta, että voi vähän opetella nöyryyttä. ^^ On niin ihana mielikuva Dracosta asumassa maalla hevoskotkien kanssa, ihanat nimet myös! ^^ Hii, vaaleanpunaisia tonttulakkeja, ihan parasta ja sitten vielä glitteriä parrassa. <3

Lainaus
”Jostain sitä pitää aloittaa, eikä minulla ole muita vaihtoehtoja. Sinä olet viimeinen toivo.”
”Imartelevaa, Potter”, Draco napautti.
Hän näytti melkein loukkaantuneelta, mutta sen täytyi olla vain näköharha. Ehkä hänen olisi aika käydä tarkistuttamassa silmälasiensa tehot.

Oih, tässä oli kyllä taas niin erinomaista dialogia, rakastan. Samoin Harryn ajatusketju oli hykerryttävää. ;D Kuten tässä.

Lainaus
Ehkä hän tarvitsisi käsivoidetta joululahjaksi.

Rakastin niin paljon Harryn ajatuksenlentoa, joka tuntuu liikkuvan paljon nopeammin kuin hän ehtii niitä prosessoida. Ajatukset myös sopivat hyvin juonen ja dialogin lomaan, eikä missään kohtaa tuntunut, että oltaisiin jumissa Harryn päässä. Harryn ja Dracon juttelu ja niistä juontuvat Harryn ajatukset jatkoivat luontevasti toistensa perään. :) Uff, pikkujoulujen juhlijoiden puvut kuulostivat yhtä aikaa karmivilta ja upeimmilta ikinä. XD Niin upeasti keksittyjä asuja! Ihan sairaan söpöä, että Harry nauroi niin paljon Dracon vitsille, että veti glögiä väärään kurkkuun. Ihh, en kestä, miten söpöä Harryn ihastuminen tai sen huomaaminen oli, kun kerrankin vietti enemmän aikaa Dracon kanssa. Rakastin, miten kunnolla näytit, miksi Harry oikeasti alkoi kiinnittää Dracon ulkonäköön ja persoonaan huomiota. Oli sopivasti heidän välistä sanailuaan, Harryn Dracon ihailua ja Harryn ihmettelyä tunteistaan. Et jäänyt selittämään, että Harry oli alkanut ihastua Dracoon, vaan näytit, että Harry halusi päästä Dracon kanssa mistelin alle tai miten Draco kertoo uusia puolia itsestään ja sitä myötä Harry oppii Dracosta uutta tai miten Harry päätteli glögissä olevan jotain outoa, kun ajatteli kaikkea lämmintä Dracosta. Kirjoitat niin vangitsevasti ja uskottavasti koko Harryn tunteiden kaaren. Olet niin kivasti käyttänyt myös kliseitä ilman, että ne tuntuvat pakolliselta raksilta listalla, kuten esimerkiksi, miten molemmat päätyivät kertomaan parisuhdetilanteestaan Ginnyn ja Astorian kanssa. :)

Lainaus
”Potter”, Draco melkein huusi ja tönäisi häntä kyynärpäällä kylkeen.
”Mitä?”
”Minä puhun sinulle.”
”Ai. Mistä?”
”Hevoskotkista.”
”Taas?”
”Yritätkö sanoa, että olen ikävystyttävää keskusteluseuraa?”
”Et tietenkään. Olet erittäin hyvää seuraa, ja minä olen erittäin kiinnostunut sinusta. Tai siis sinun puheistasi. En siis sinusta vaan siitä, mitä sinä sanot.”

Äää, en osaa tarpeeksi suitsuttaa, miten upeaa ilotulitusta tämä keskustelu koko ajan on!! Rakastan tätä vähän niskojaan nakkelavaa Dracoa ja pihalla olevaa Harrya. Voi että, tämä oli parsointa ikinä. :''''DD Vähän kävi sääliksi jopa Dracoa, joka rupesi avaamaan sydäntään Harrylle ja kertoi, miksi oli päätynyt hankkimaan hevoskotkia ja Harry ei kuunnellut, vaikkakin Harryn syy oli, että ajatteli liiaksi Dracoa. ;D

<333 En vain kykene valitsemaan yhtä kohtaa tästä lopusta, mistä olisin pitänyt eniten. Keskustelu ennen suudelmaa oli herkullista ja söpöä, miten Draco uskalsi sanoa suoraan, että haluaisi viettää joulun muunkin kuin hevoskotkien kanssa. Sulin ihan myös Harryn ajatukselle, että Draco oli kaunis kokonaisuudessaan. Voi Harrya. <3 Suudelma oli suloisen hellä ja kaunis ja olin ihan sydänsilminä täällä. Ihanaa, miten he eivät välittäneet, että olivat pikkujoulujuhlissa, missä koko ministeriö näkee heidän suutelevan ja aulanoitakaan sitten ei edes noteerannut suudelmaa. Jotenkin kivaa, miten tuollainen Harryn ja Dracon maailmaa mullistava hetki tapahtui arkisessa ympäristössä ja oikeastaan olisin vihannut, jos kaikki ympärillä olisivat jotenkin supattaneet tai vielä kauheampaa, taputtaneet. XD Kyllä sekin joskus menee, mutta ei olisi sopinut tähän. Nyt suudelma oli väkijoukossakin jotenkin hempeän yksityinen ja molemmat halusivat sitä, saivat pienen tuuppauksen misteliltä, jotta uskalsivat molemmat ehdottaa, mitä he oikeasti halusivat. <3 *chefs kiss*

Nimi oli aivan älyttömän herkullinen ja hauskaa, että se näkyi vielä tekstissäkin. Öhö öhö, niin, ehkä se joulu tietyllä tavalla hinkkaamalla tuleekin. XDD Tai ainakin sillä tavalla, että pitää hinkata pitkään ja hartaasti niitä outoja, hempeitä ajatuksi Dracosta ja Dracon huulista ja Dracon hymystä ja mistelistä, että vihdoin tajuaisi, miten ne oikein tarkoittavatkaan. ;D Loppu oli niin täydellinen kuin olla ja voi. Tässä oli myös kiva toimistoromanssin fiilis, kun oltiin ministeriössä ja tykkään tosi paljon myös toimistoromansseista. :)

Kiitos, kiitos, kiitos tästä, yritin mainita kaikki ne jutut, joista pidin tässä erityisen paljon ja kokonaisuuten tämä oli loistavin joululahjaficci ikinä. <3 Olen täysin rakastunut kirjoitustyyliisi, joten arvostan tosi paljon, että juuri sinä kirjoitit minulle. ^^ Tätä oli suunnaton ilo lukea ja tulin tästä luvattoman onnelliseksi. Kiitos vielä superisti ja hieman myöhässä myös, hyvää joulua. <3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 808
Vs: HP, Hinkkaamallako se joulu tulee | S | Harry/Draco
« Vastaus #3 : 31.12.2023 23:30:05 »
Eveliina l, kiitos kommentista, ja todella kiva kuulla, että tykkäsit. Tätä oli tosi hauskaa myös kirjoittaa, ja erityisesti itsekin tykkäsin ton dialogin kirjoittelusta. Ja joo, on varmasti Dracolla ollut pohdittavaa mielipiteidensä ja arvojensa kanssa maalla hevoskotkien seurassa, mutta onneksi tuntuu, että pohdinnat on sujuneet melko hyvin. Ja nyt ei ehkä sitten tarvitse viettää jouluakaan pelkkien hevoskotkien kanssa. :)

Meldis, isot kiitokset, ja ihanaa, että tykkäsit! Tosi kiva, että teksti ilahdutti. Tätä kirjoittaessa oli myös oikeasti tosi hauskaa. :D Itse joo kuvittelisin, että Draco silkasta tahdikkuudesta ei tartu Harryn ontuviin selityksiin kadonneista sauvoista sun muusta. Ehkä Dracon seura ja joululoma saa Harrynkin taas vähän paremmin kartalle, ettei maan turvallisuus kovin pahasti vaarannu :D Olin jotenkin tosi iloinen, että tykkäsit noiden dialogista, koska sitä oli ehkä hauskinta kirjoittaa. Hyvä myös, että Harryn päänsisäiset pohdiskelut upposi hyvin muun tekstin joukkoon. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin