Nimi: Kuolleidenmanaajan uni
Kirjoittaja: Talviomena
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: makaaberi, runollinen
Unessani minä lensin maan yllä, ja maa itki ja vavahteli.
Minä lensin ja katselin sieluja, kuolleita ja kuolevia. Multaisia kynsiä, tyhjiä silmiä, ikilevolta herätettyjä nikamia. Kyynelpuroja, verivirtoja, isiään pakenevia lapsia.
Minä katselin ylpeyteni hetkeä, liidin riemuvoittoni yllä. Kuuset varistivat verta neulasiltaan kuolleiden kulkiessa korpimailla.
Minä kuuntelin viiman vaikerrusta: tulikotkan huutaessa laukkasivat aavekoirat, hiilsivät sammaleen jalkainsa alta, ulvoen murhaa, syöden tiensä halki salojen ja sydänten. Kylkikaaret murtuivat risuiksi metsämaille, rapisivat alla juoksevien vainolaisten, jotka öisin soihtuja kantaen olivat haravoineet synkkiä kankaita nimeäni kiroten.
Musta metsä vasten sarastusta. Mustia olivat vielä maa ja vesikin, mustia kaukaiset vaarat ja järvet -- vain hetki, ja aamu näyttäisi minulle luomukseni kaikessa loistossaan.
Mustat linnut lensivät lävitseni.
Unestani minä palasin luolaani, riimupedille kolmen kallon eteen. Ne yksin vartioivat ääneti lepäävää ruumistani sokeina, kaikennäkevinä.
Huuleton hymy luukasvoillani, vuodet yhä tomuna kalmollani -- minä käännyin ja palasin ihanaan harhaani, palasin aina uudelleen, odottamaan aikaa, jona se olisi totta.