Elämisestä ja estottomuudesta (K-11, oneshot, Lily/James)

[Aewyn]

Nimi: Elämisestä ja estottomuudesta
Ikäraja: K-11
Genre: drama
Summary: Lily on karannut jästibaariin.
Vastuuvapaus: Kaikki hahmot ovat Rowlingin. En saa rahaa tästä.

A/N: Tästä ei ole juuri sanottavaa... Kuuntelin tosi villiä jazzia ja yhtä-äkkiä näin estottoman Lilyn yksin baarissa. Näin kävi

ELÄMISESTÄ JA ESTOTTOMUUDESTA

Lily istui pimeässä jazz-baarissa ja siveli etusormellaan laiskasti lasinsa reunoja. Savuke roikkui hänen suupielessään ja välillä hän otti sen sormiensa väliin ja puhalsi ulos häilyväistä savua, joka kohosi korkealle ja muodosti kiehkuroita himmeiden lamppujen kajossa. Hän kallisti päätään taakse, kuunteli, nautti ja punaiset suortuvat valuivat pitkin hänen selkäänsä, aina vyötäisille saakka. Hän tiesi vetävänsä katseita puoleensa ja nautti niistä häpeämättä. Saksofonisti iski hänelle silmää ja hän kohotti toista kulmaansa vastaukseksi, se oli kuin vihjaus. Baarissa oli hämärää ja utuista ja lempeää ja hän tunsi olonsa vaaralliseksi.

”Käytkö sä usein täällä?” kysyi poninhäntäinen mies, ja Lily katsoi häntä ripsiensä alta hymyillen vienosti. Hän ei vastannut mitään, mutta risti jalkansa samalla lailla, kuin Sharon Stone ja tiesi, että se toimi - miehen katse harhaili. Mies nielaisi ja näytti keskittyneeltä ja kiusalliselta.

”Voitaisiin tanssia?” mies yritti, mutta Lily kohotti kulmiaan, hymyili ja pudisti päätään, ei vieläkään sanonut mitään ja mies kääntyi pois näyttäen surkealta. Hän palasi omaan pöytäänsä, jossa oli muitakin nuoria miehiä, jotka nauroivat ja taputtelivat poninhäntämiestä selkään. Lily hymähti ja joi lasinsa tyhjäksi. Hän käveli tiskille, istui baarijakkaralle ja tilasi cosmopolitanin, jonka talo tarjosi.

”Kiitos”, Lily sanoi ja puri alahuultaan kiusoittelevasti. Baarimikon katse oli intensiivinen ja tummanruskea, eikä hän aikonut sanoa, ettei Lilylle enää tarjoiltaisi. Lily kohotti drinkkilasin huulilleen varoen, sirosti, läikyttämättä. Musiikki oli muuttunut, ilmassa oli sähköä. Lily kääntyi tuijottamaan pianistia, jonka sormet soutivat koskettimilla ilmavasti, kuin merellä. Hän tunsi sisällään värähtävän kuvitellessaan käsiä omalla vartalollaan. Hän käveli lähemmäs, laski lasinsa jonkun pöydälle, kohotti kädet päänsä yläpuolelle ja alkoi keinua jalalta toiselle ensin hitaasti, sitten nopeammin, sitten villisti, lopulta täysin estottomasti.

Baari oli täynnä ja tanssilattia oli tyhjä, mutta hän ei välittänyt. Saksofoni oli liittynyt pianon ja Lilyn ilotteluun, se oli hullu ja kaistapäinen, seonnut. Lily tunsi itsekin olevansa seonnut, hän heitteli käsiään ja jalkojaan kurittomasti, antaen rytmin liikutella itseään ja punaiset hiukset liimaantuivat otsalle ja niskaan ja heiluivat puolelta toiselle. Hän oli hengästynyt, onnellinen, hurmiossa ja hikinen ja halusi vain elää, elää. Oliko se liikaa pyydetty?

Lily oli jälleen karannut riitaa Jamesin kanssa sisarensa luokse, olkoonkin, että Petunia vihasi häntä ja syksyä - kaikkea, mitä ei voinut kontrolloida.

Pian Lily huomasi, ettei ollut enää yksin, vaan poninhäntäinen mies oli liittynyt hänen seuraansa liikehtien lattialla kesyttömästi, vapaasti, nauraen. Lily potki korkokengät pois jaloistaan ja joku viereisessä pöydässä nappasi ne kiinni ilmasta ja vislasi, toiset taputtivat tahtia, lisää ihmisiä valui heidän ympärilleen ja he kaikki tahtoivat elää ja ilkamoida ja säkenöidä ja rakastaa ja olla estottomia. Lilyn sukkahousut olivat rikki, mutta hän ei huomannut, vaan jatkoi vain, jatkoi pienen ikuisuuden, tunsi vieraat kädet vyötäröllään, eikä oikeasti huomannut niitäkään.

Lopulta soittajat lopettivat, keräsivät soittimensa, poistuivat takaovesta ja palasivat sitten takaisin saliin ilman instrumenttejaan.

”Sä olet kyllä jotain”, saksofonisti kuiskasi ja sipaisi huolettomasti punaisen suortuvan Lilyn korvan taakse. Lily ei punastunut. Hän oli vihjannut jotain, se oli totta. Hän oli vihjannut jotain ja tarkoittanut sitä.

”Juotko sä mitään?” mies kysyi, kasvot aivan lähellä Lilyn kasvoja. Hän kohotti sekavan katseensa miehen silmiin ja tunsi tämän lämpimän hengityksen otsallaan. Heidän kasvonsa olivat millin päässä toisistaan ja Lily huokaisi hitaasti ja hiljaa, äänettä keräsi itseään.

”No?” mies kysyi ja kohotti kädellään Lilyn leukaa. Lily nielaisi ja huulet olivat niin lähellä toisiaan, niin, että hän melkein tunsi parransängen ihollaan ja sitten mitään sanomatta hän kääntyi pois. Hän etsi kenkiään, löysi ne, heitti olkapäälleen, käveli ulos baarista kyynelten valuessa pisamaisille poskille, katsomatta taakseen. Baarin sisällä saksofonisti levitteli käsiään hämmentyneesti ja sanoi pianistille, että se tyttö meni tunteisiin.

Petunia ei ollut vielä nukkumassa, vaan valmiina antamaan Lilylle parhaan saarnansa siitä, kuinka vaimojen kuuluu toimia, mutta tämän nähdessään hän napsautti suunsa kiinni, keitti teetä ja hiljaisena tarjosi Lilylle sala-askiaan. He avasivat keittiön erkkerin ikkunan ja polttivat roikkuen aamunkoitossa vyötäisiään myöten, pitäen silmällä naapureita ja kuunnellen Vernonin kuorsausta. Syksyt olivat pahimpia, niin Petunia sanoi, otti Lilyn rikkonaiset sukkahousut, heitti ne roskiin ja käski sitten ryhdistäytyä.

”Huomenna sinä menet kotiin”, Petunia sanoi ja tuijotti tiukasti ja Lily nyökkäsi. Nyökkäsi ja nielaisi ja työnsi sormuksen takaisin nimettömäänsä. Tumppasi savukkeen, asteli olohuoneeseen ja heittäytyi sohvalle ja aamulla James tuli etsimään häntä ja löysi hänet ja sitten täytyi taas jatkaa. Täytyi jatkaa, vaikka James ei tanssinutkaan villin estottomasti, eikä soittanut saksofonia. Mutta James soitti Lilyä. Seitsemän minuuttia ja hän oli leppynyt, kaksitoista minuuttia ja hänellä oli huono omatunto. James soitti Lilyä – ja teki sen hyvin.

[Kaira]

Hei. Jazzia. Miten kukaan voisi olla tykkäämättä jazz-fikistä!

Lisäksi mun häiriintyneeseen fikkimakuuni istuu tosi hyvin aviokriisit, jopa niin ihanalla parilla kuin Lily ja James > joten lähtöasemat ovat tässä kohdallaan! Tykkään siitä, että Lilyn fiiliksellä on selkeä kaari: ilta alkaa kevyellä fllirttailulla ja cosmopolitanin juomisella, silmäpelillä ties kenen miehen kanssa, jatkuu kovemmalla flirtillä, sitten villillä tanssilla ja musiikista nauttimisella ja päätyy, noh, katumukseen. Lily on selkeästi aikamoinen bomb.com kun tällä tahdilla vetää katseita puoleensa.
 
Nostakin tässä välissä erään kohdan, joka ilahdutti minua:

Lily kohotti drinkkilasin huulilleen varoen, sirosti, läikyttämättä.

Jokainen, joka on juonut cosmopolitaneja tai martineja tietää kyllä, millaista juominen niiden lasien kanssa on, ja se on juuri tuollaista

Ihastelin sitä, miten nauttien kuvailit musiikkia, sillä niin se pitääkin tehdä jos se on näin isossa osassa. Monet kielikuvat olivat persoonallisia ja yllättäviä, kuten soutaa koskettimia kuin merellä.

Petunian ja Lilyn suhde on tässä fikissä myös mielenkiintoinen. Vaikka Petunia tavallaan on oma hurmaava itsensä,  haluaa esimerkiksi kertoa Lilylle, miten kunnon vaimot käyttäytyy (hyi helvetti), siskoilla on kuitenkin joku syvempi yhteys kun Lily kerran pakenee Dursleyjen luokse riidellessään Jamesin kanssa. Aika mielenkiintoista! Samoin kuin se, että nähdessään Lilyn järkytyksen Petunia ei saarnaakaan vaan osoittaa jopa jonkintasoista myötäntuntoa. Tämä olikin yksi parhaista kohdista fikissä:

He avasivat keittiön erkkerin ikkunan ja polttivat roikkuen aamunkoitossa vyötäisiään myöten, pitäen silmällä naapureita ja kuunnellen Vernonin kuorsausta. Syksyt olivat pahimpia, niin Petunia sanoi, otti Lilyn rikkonaiset sukkahousut, heitti ne roskiin ja käski sitten ryhdistäytyä.

Ihana ihana, roiikkua nyt aamunkoitossa vyötäisiä myöten, ihan hurjan ihana!

Tykkäsin muuten siitä, että Lilyn ja Jammesin riidanaiheita ei avattu sen enempää.

Kiitos tästä!

[Sokerisiipi]

Olipa ihana teksti. Pidin tämän savuisuudesta ja hiljalleen kiihtyvästä tunnelmasta. Tässä on se selkeä kaari, jonka Kaira tuli jo maininneeksi. Tämä oli niin inhimillinen ja elämänmakuinen, aivan nappiin tavoitettu se, että Lily on vielä hyvin nuori ja nuorena houkutus vaarallisuuteen on välillä vastustamattoman voimakas. En pitänyt tätä pelkästään parisuhderiidan kuvauksena ja seurauksena, vaan yhdistin tuon riipaisevan tarpeen vain elää siihen velhomaailman synkkään tilanteeseen, mikä varjostaa koko ajan Lilyn ja muiden elämää. Nuoruuden kuuluisi olla kaikkea muuta kuin sitä, että pelkää oman henkensä ja läheistensä hengen puolesta, ja vaikka tässä vaiheessa Lilyä ja Jamesia ei vielä erityisesti vainotakaan, se varjo on aina läsnä. En ihmettele, että tekee mieli paeta ja koetella turvallisesti jästimaailmassa omia rajojaan, elää hetken sitä todellisuutta, millaista elämä voisi olla täällä, pois Jamesin luota. Plus kun on hetkellisesti suuttunut ja väsynyt toiseen, on helppo päätyä tekemään jotain tyhmää. Pidin näistä säröistä Lilyn hahmossa. Ne olivat aivan paikallaan.

Kivasti tämä havainnollisti myös sen, että on aivan eri asia flirttailla, leikkiä ja kiusoitella kuin oikeasti ottaa se askel ja pettää, ja tässä vaiheessa Lilykin heräsi, että nyt ollaan jo liian pitkällä, tähän en ole valmis, ilta on päättynyt ja nyt täytyy palata takaisin todellisuuteen. Petunia oli tosi kiinnostava ja yllättävän sopiva henkilö, jonka luokse paeta. Hahmoa kuvaa hyvin osuvasti seuraava lause:

olkoonkin, että Petunia vihasi häntä ja syksyä - kaikkea, mitä ei voinut kontrolloida.

vaikka eihän Petunia Lilyä koskaan vihannut antamastaan vaikutelmasta huolimatta. Petunian napakkuus oli nyt tarpeen, kun Lily oli hukassa ja pienen ravistelun tarpeessa, että nyt riittää.

Jazz-viittaukset osuivat tunnelmaan todella hyvin ja inspiraationlähteelle oli annettu arvoisensa kunnia. Ihanaa, että se oli mukana lopetuksessakin, joka oli aivan ihana ja jotenkin niin erilainen kuin mitä yleensä luen. Aivan ihana ficci, kiitän!

[Verinen Paronitar]

Nappasin tämän kommenttikampanjasta, kun vaikutti pikaisella vilkaisulla mielenkiintoiselta, ja tykkäsin kyllä kovasti! Oli voimakasta tunnelmankuvausta ja väkevää jännitettä, tämä oli mukava lukea pariin kertaan läpi kun maisteltavaa riitti.

Atmosfääri oli luotu tosi hyvin, ja Lily vastasi kyllä täysin omia head-canoneitani -- mimmi on just sen verran täydellinen ja kaunis ja kohtalokas, että tavallista kuolevaista alkaa jo ihan ärsyttää, mutta samalla hahmossa on kuitenkin jotain hirveän inhimillistä. Lily ja James perustavat perheen tosi nuorina, joten tällainen tietynlainen villi kaipuu johonkin ihan muuhun sopii kuvaan, vaikka sinne tuttuun turvalliseen parisuhteeseen palaaminen on sekin sitten mukavaa.

Toi lopun lyhyt hetki Lilyn ja Petunian välillä oli silti ehdottomasti lemppariosioni ficistä, koska voi Petunia ja sala-aski <3<3  Rikkinäiset sukkahousut oli kiinnostava symboli Lilyn lyhyelle karkumatkalle, ja Petunia sopii kauhean hyvin siksi tyypiksi, joka nakkaa moiset roskiin ja käskee ryhdistäytyä. Muutenkin toi siskon luokse meneminen toi tähän jännän särmän, koska Lily on niin täysivaltaisesti vetäytynyt jästimaailmaan.

Kaiken kaikkiaan siis ilahduttava ja kiinnostava ficci! Tosin Sharon Stone -vertaus häiritsi kyllä kovasti, koska hänen leffauransa ei ollut vielä Lilyn elinaikana alkanutkaan, mutta muuten oiva paketti. Kiitoksia tästä.

[Aewyn]

Oi, mitä ihania kommentteja! Kaikkia kovin haluan kiittää!

Ensinnä Kaira, kiitos, oi, kiitos! Itseänikin miellyttävät aviokriisit (voiko näin sanoa?), mutta jotenkin jopa vähän yllätyin siitä, että aivoni loivat sellaisen juuri Jamesille ja Lilylle. Loppujen lopuksi se tuntui toimivan aika hyvin, kun kyseessä on kuitenkin tosi nuorena perheen perustanut pari jne. Ja Petunian ja Lilyn suhde on kyllä sellainen, että se on mun mielestä aika jännä juttu! Olen ajatellut aina, että Petunia kuitenkin kaikesta huolimatta rakasti Lilyä, koska oon jtenkin kiinni sellaisessa ajattelussa, että kaikilla siskoilla on jotenkin tosi diippi suhde. Mulla ei siis ole siskoa, joten voin huoletta elää tässä kuvitelmassa Mutta tosi kiva että tykkäsit hei! Nautin kommentistasi hirmuisesti, kiitos!

Ja sitten Sokerisiipi, kiitos hurjan ihanasta kommentista! Huippua, että olit saanut tästä noin paljon irti. Tosiaan tämä tällainen säröilevän inhimillinen käytös voisi ihan hyvin olla pohjimmiltaan halua päästä elämään normaalia nuoruutta kun velhomaailmassa on kaikki ihan sekaisin. Kuten tuossa ylempänä mainitsinkin, niin tosiaan itsekin ajattelen, että Petunia kyllä rakasti Lilyä oikeasti. Tekstihän elää Lilyn kautta ja ajattelin että se Petunian kylmyys ja kopeus ja kalseus ja piilotettu kateus näyttäytyvät Lilylle vihaamisena, vaikka onhan se nyt rakkautta ottaa toinen luokseen nukkumaan ja tarjota vielä tupakkaakin. Ihanaa, että lopetus oli mieleesi, puin sitä paperilla ihan jonkin verran! Kiitos vielä!  

Sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä Verinen Paronitar, paljon paljon kiitoksia kommentista! Kiva että Lily vastasi mielikuviasi!  Mä itse en hirveästi paljon ole edes miettinyt, että onko Lily se sellainen Kairan mainitsema bomb.com, vai mikä, mutta jotenkin se vaan tuli tähän paperille tällaisena ja tykkäsin siitä loppujen lopuksi aika paljon. Jotenkin kun nyt tuon atmosfäärin mainitsit, niin sinne sopi tämä tällainen seksikäs ja kohtalokas flirttailija-Lily, kiva siis, että tykkäsit siitä! Petuniakin oli sellainen hahmo, että se vaan jotenkin oli aika passeli olemaan se ryhdistäytymään käskijä. Mutta hei tosiaan, ai kauhia! Oon tämän sun kommentin lukemisesta asti miettinyt, että pitäisikö vaihtaa Sharon Stonen nimen paikalle joku toinen, koska se ihan satasen varmasti tulee häiritsemään myös montaa muuta lukijaa, mukaan lukien itseäni, jos lukisin tätä ja tämä olisi jonkun muun fikki. Hassuinta on se, että olen tosi huolellinen taustatyöfriikki ja yleensä pidän huolen siitä, että kaikki mitä kirjoitan on tavallaan paikkansa pitävää. Nyt kuitenkin kävi niin, että ilmeisesti kirjoittamisen huumassa tää kuuluisa leg-cross oli niin kirkkaana mielessä, että se vaan putkahti paperille ja oli jotenkin niin sitä mitä hain, että läpäisi editoinninkin. Ja kun yritin kuvitella, miten muokkaisin kohtaa, niin näin siltikin mielessäni vaan Sharon Stonen Basic instictissä. Päädyin sitten siihen, että se saa jäädä, mutta on kyllä aika sellainen kahden vaiheilla-olo. Hyvä että huomautit asiasta! Tuli jotenkin niin hassu olo siitä, etten yhtään ollut itse huomannut koko juttua Mutta siis, kiitos kaunis kommentistasi!

[Odo]

Tämä on todella hieno ficci jota minun on pitänyt kommentoida jo sen julkaisusta lähtien. Tässä kuvataan ihanasti ympäristöä ja oi että jazz.<3 Pidin myös Lilyn holtittomuudesta ja estottomuudesta ja miten fiiliksien kohoamista kuvattiin mukavalla otteella eteenpäin. Huomionhakuisuus tuli myös hyvin esille, mutta erityisesti pidin siitä, että James oli myös mukana. Ei paikalla, mutta kuitenkin otettu huomioon. Pidin siitä, miten Lilyn fiilikset romahtavatkin itkuisuuteen ja se on realistista humalan kuvausta, josta pidän. Erityisesti loppu oli mieleeni, koska Petunia oli odottamassa ja sala-aski oli ihastuttava yksityiskohta. Pidin siitä, miten Petunia komensi Lilyä ottamaan itseään niskasta kiinni ja päästiin näkemään sisaruksien välejä ihan eri valossa kuin useimmissa ficeissä. Samoin se, että James soitti Lilyä oli ihana lopetus, kun vaikka Lily hakeekin huomiota muualta niin silti James on aina se tärkein ja se oli kuin piste ii:n päälle. Tykkäsin siis tosi paljon, uskomaton. Kiitos siis tästä.<3

[Aewyn]

Odo kiitos hurjan paljon kommentistasi! Ihana kuulla, että pidit tästä ja että ihan noin kauniin sanankääntein kommentoit, mä ihan hämmennyin. Jazz on kyllä puhdasta rakkautta. Sillä se Jameskin varmaan tässä Lilyä soitteli - jos rakkauskin on sitten jazzia.