Nimi: Kotitonttu Unnan tarina
Hahmot: Kotitonttu Unna, Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, ficlet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Draco on hankkinut itsensä ja Harryn avuksi kovia kokeneen kotitontun, joka Dracon mielestä tarvitsee lempeän isännän, jollainen Harry taatusti on. Tämä ficlet on raskaana olevan kotitontun Unnan tarina.
Kirjoittajalta: Tämä fikki on suora jatko-osa fikille ”
Väsytysvoitto S” mutta tämä on mahdollista lukea ilman taustatietoa, sen verran taustaa on pohjustettu tässä. Tämä fikki osallistuu haasteisiin
Heinäseinä aiheella
”kirjoita suora jatko-osa jollekin aiemmalle tekstillesi” ja
Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus#2 ja
Raskauden olematon keveys ja
FFF1000 sanalla
adventti.
Kotitonttu Unnan tarina
Harry oli nukkunut koko päivän ja koko yön flunssaa potien. Hänen vierellään nukkuvan Dracon flunssa oli pari päivää ollut jo hieman paremmalla mallilla. Harry totesi ettei edelleenkään haistanut yhtään mitään ja nenä oli auttamattoman tukossa. Silloin hän muisti kotitontun. Draco oli jättänyt hänet sängyn pohjalle flunssaa potemaan ja käynyt hakemassa heille kotitontun. Tontun hankkimisesta oli käyty jo useampikin vääntö, kiista ja suukopu, mutta Draco oli näyttänyt olevansa oikeassa. He todella tarvitsivat kotitonttua pitämään kotinsa kunnossa ja tämä kyseinen kotitonttu tarvitsi Dracon mukaan Harryn kaltaista lempeää isäntää – mitä ihmettä Draco sillä sitten tarkoittikaan.
Harry arvioi voimiaan ja päätti että olisi tarpeeksi voimissaan jotta voisi laskeutua kapeat ja narisevat portaat alakertaan ja mennä tervehtimään tonttua. Ja ehkäpä tonttu voisi valmistaa hänelle aamupalan. Jos hän vaikka tänä aamuna jo vähän maistaisikin ruokaansa. Harryn päässä pyöri vähän ja hän joutui pysähtymään portaille muutaman kerran ja piti tukevasti kiinni kaiteesta, sillä raju flunssa oli verottanut voimia. Viimein hän kuitenkin istahti keittiön pöydän äärelle otsa hiestä kiiltäen. Keittiön lepokomeron ovi oli hieman raollaan ja sieltä kurkisti ujon oloinen kotitonttu.
”Herra Potter, sir. Unna on kovin pahoillaan, ettei ollut täysin valmis päivän töihin”, vaalenpunaiseen keittiöpyyhkeeseen verhoutunut kotitonttu pahoitteli, otti kiinni lähimmän tuolin jalasta ja oli sen näköinen että oli iskemässä jo ennestään kuhmuista päätänsä tuoliin.
”Unna, stop!” Harry huudahti nähdessään kuinka kotitonttu suunnitteli itsensä rankaisemista. Tonttu pysähtyi kuullessaan nimensä.
”Sehän sinun nimesi on, Unna?” Harry varmisti vähän käheällä ja nuhaisella äänellä.
”Kyllä, sir. Unna on niin pahoillaan.”
”Kuule Unna. Sinun ei tarvitse olla mistään pahoillasi. Täällä minun ja Dracon kotitonttuna sinä saat olla rauhassa. Me emme rankaise sinua vaan Draco haki sinut tänne turvaan”, Harry selitti tontulle.
”Turvaan?” Tonttu ihmetteli. ”Mitä herra Potter oikein haluaa sanoa?” Unna ihmetteli.
”Istuhan tuohon ja kerro tarinasi”, Harry kehotti tonttua näyttäen yhtä keittiön tuoleista.
Unna istahti tuolille, koska niin käskettiin ja katsoi vähän arasti ja korviaan luimistellen Harryyn.
”Niin, turvaan. Draco kertoi että olet kokenut kovia. Ja yksi sääntö onkin, että sinä et rankaise enää itseäsi, etkä lyö päätäsi mihinkään.”
”Kuten herra Potter haluaa. Herra Malfoy sanoi minulle eilen samaa.”
”Ja nyt Unna, haluaisin kuulla tarinasi”, Harry pyysi.
Kotitonttu näytti pienen hetken hieman epäröivältä ja ujolta.
”Herra Potter, ei kukaan ole koskaan halunnut kuulla tarinaani. Ei Unna ole niin kiinnostava, että sitä tarinaa tulisi kertoa.”
”Haluaisin kuulla jotakin. Sen verran mitä haluat kertoa”, Harry pyysi.
Unna kertoi. Ehkä hieman valikoiden, mutta kertoi kuitenkin. Ja sinä aikana oli yläkerrasta laskeutunut myös Draco keittiön oven suulle. Draco ei tohtinut keskeyttää sitä, mikä oli hetki sitten alkanut, sillä hän oli iloinen nähdessään Harryn jalkeilla ja myös iloinen siitä, että Harry oli saanut tontun puhumaan. Ehkä se olisi hyvä alku kotitontun ja uuden isännän suhteelle.
”Unna oli kotitonttuna rikkaassa velhoperheessä, mutta ei siellä pidetty Unnasta. Usein vain moitittiin ja rankaistiin. Unna yritti olla paljon piilossa ja paljon näkymättömissä ja tehdä parhaansa”, Unna kertoi ja Dracon sydänalassa vihlaisi vähän. Eipä Malfoyn kartanon tonttujakaan sen kummoisemmin oltu kohdeltu. Harry oli pehmentänyt hänen sydäntään tässäkin asiassa. Ei hänen tarvinnut erityisemmin pitää tontuista, mutta hän voisi kohdella niitä hyvin. Hän oli päättänyt kohdella Unnaa hyvin ja antaa Harryn hoitaa kotitonttuun liittyvät syvällisemmät puolet, kuten nyt vaikkapa keskustelun.
”Unna ilmoitti vanhalle isännälle että sen oli lupa lähteä ja Unna sai luvan, vaikka isäntä ei Unnan lähdöstä pitänytkään”, Unna jatkoi kertomustaan.
”Minne sinä menit?” Harry kysyi poskeensa nojaten. Hän ei ollut vielä huomannut Dracoa oven suussa.
”Kaikki kotitontut haluavat Tylypahkaan!” Unna kertoi silmät loistaen. ”Tontut puhuvat Tylypahkan rehtoreista pelkkää hyvää ja siellä kotitontut voivat tavata toisiaan. Siellä Unna tapasi kivan poikatontun”, Unna jatkoi mutta ei jatkanut sitten siitä aiheesta enempää. Harry kuunteli kiinnostuneena ja nyökytti päätään. Tontturaskaus kesti viisi kuukautta ja Unnan pienokainen syntyisi seuraavan neljän viikon aikana. Harry huomasi kuinka Unna siveli vaaleanpunaisen keittiöpyyhkeen peittämää vatsakumpuaan.
”Unnan pienokainen syntyy pian ja sitten Unna on äiti”, Unna sanoi.
”Onko sinulla ennen ollut tonttuvauvaa?” Harry kysyi Unnalta. Unna säpsähti vähän käsittäessään kuinka uppoutunut olikaan tarinan kerrontaan.
”Ei. Unna ei ole ollut ennen äiti. Unnaa vähän jännittää”, tonttu sanoi.
”Kuule Unna. Sinä saat rauhassa opetella olemaan äiti pienokaisellesi. Minä en odota, että siivoaisit tai tekisit ruokaa ympäri vuorokauden. Me Dracon kanssa pärjäämme, kun saamme sinulta edes vähän kotitalousapua”, Harry sanoi.
”Kyllä herra Potter. Mitä saisi olla aamiaiseksi?” Unna kysyi sitten nöyrän oloisena ja oli valmiina päivän töihin.
”Muutama voileipä ja tee riittävät”, Harry sanoi ja huomasi sitten Dracon, joka ojensi hänelle kylpytakkia ja tohveleita.
”Hyvä nähdä sinut jalkeilla”, Draco sanoi.
Harry puki kylpytakin ylleen kiitollisena ja työnsi jalkansa tohveleihin. Hänen oli alkanutkin olla vähän kylmä pelkissä alushousuissa ja t-paidassa. Kohta he söivät Unnan heille kattaman aamiaisen. Draco katseli hiljaisena seinäkalenteria teetä juodessaan. Oli ensimmäinen adventti, mikä tarkoitti sitä, että joulukiireet ja valmistelut alkaisivat. Heillä oli nyt kotitonttu, joka tosin saisi jälkikasvua milloin tahansa ja silloin tontusta ei olisi apua taloudenpidossa. Hänen tulisi laatia suunnitelma ja pyytää tonttua auttamaan nyt muutamassa oleellisessa siivousasiassa, jotta joulua ei tarvitsisi viettää pinttyneen pölyn keskellä.
*
Seuraavat päivät osoittivat, että Unna oli sitkeää tekoa ja uskollinen uusille isännilleen. Sen kasvava vatsa ei hidastanut sen menoa, päinvastoin. Se sai olla avuksi ja hyödyksi isännilleen ja siitä jos jostain tonttu tuli onnelliseksi. Sille oli osoitettu seuraaville päiville sellaisia tehtäviä, että se samalla tutustuisi koko taloon ja siihen, mitkä huoneet oli tärkeää pitää aina siistinä ja puhtaana. Oli koko joukko huoneita, joilla ei ollut niin väliä. Draco huolehti että keittiön ja makuuhuoneen lisäksi takkahuone olisi huoneista se, joka olisi jouluna kunnossa. Se oli hänen ja Harryn oleskeluhuone ja sen he koristelisivat jouluiseen kuntoon.
Sitten eräänä yönä, kun oltiin jo kolmannessa adventissa, Draco heräsi keittiöltä kantautuviin ääniin. Aivan kuin keittiöllä olisi enemmän, kuin vain yksi henkilö. Draco otti taikasauvan käteensä ja lähti varmistamaan, oliko joku ehkä murtaunut heidän kotiinsa ja piti sellaista kolinaa. Harry nukkui sikeästi, eikä hän halunnut suotta herättää toista unestaan. Draco vaimensi taialla narisevien portaiden äänet ja hiipi alakertaan keittiön ovelle. Mutta hän sai todeta, ettei heidän kodissaan suinkaan ollut murtovarkaita, vaan vanha harmaahapsinen kotitonttu, joka silitteli nuoremman kotitontun päätä ja nuoremmalla oli pienokainen sylissään.
Draco hiipi takaisin yläkertaan. Hän valvoi hetken, sillä ei saanut nukahdettua heti uudelleen. Hän mietti hetken kotitonttua ja tämän pienokaista. Ei hän ollut sellainen ihminen, joka osaisi vilpittömästi iloita tai onnitella
kotitonttua. Eihän hän tiennyt pitivätkö kotitontut perheenlisäystä iloisena asiana vai kenties riesana. Harry saisi selvittää sellaiset asiat. Hän oli väärä ihminen sörkkimään sellaisia asioita. Harry kierähti unissaan lähemmäs, mutta heräsi sitten.
”Oletko sinä hereillä? Mitä kello on?” Harry ihmetteli huomatessaan Dracon istumassa selkä tyynyään vasten.
”Kello on vasta kaksi ja on vielä yö”, Draco sanoi. ”Heräsin ja kuulin keittiöltä outoja ääniä ja menin katsomaan mistä on kyse. Unna on saanut pienokaisensa. Sillä oli seuranaan vanha naispuolinen kotitonttu, joka on ilmeisesti ollut apuna.”
”Ihanko totta”, Harry sanoi kammetessaan itsenä istumaan.
”En antanut niiden nähdä itseäni vaan palasin tänne takaisin. Ehkä on parempi antaa niiden olla. Saat toki heti huomenna kysyä mikä on tonttumme vointi. Onneksi kotimme on siistissä joulukunnossa ja lopuista pienistä siivoamisista selviämme kahdenkesken”, Draco puheli.
”Pitäisikö Unnalle antaa äitiyslomaa?” Harry pohti. ”Ehkä se haluaa käydä pikkuisen kanssa Tylypahkassa.”
”Sinä saat huolehtia sellaisista yksityiskohdista”, Draco sanoi ja puristi Harry kättä vajoten sitten peittonsa alle. ”Jos se tonttu siitä onnelliseksi tulee, niin hyvä niin.”
”Hyvää yön jatkoa”, Harry kuiskasi ja suuteli Dracon otsaa.
Harry nukahti pohtiessaan kuinka pieni kotitonttuvauva oikein mahtoi ollakaan. Siihen hän saisi pian vastauksen.
*
Vanha kotitonttu Wanda oli laskenut pienen avuttoman tontunrääpäleen Unnan syliin ja sillä hetkellä Unna oli ikionnellinen. Wanda oli jo 170-vuotias ja nähnyt lukemattomien kotitonttujen syntymän. Unnankin syntymän vanha Wanda muisti. Tontut olivat niin pienokaisen lumoissa, etteivät ne nähneet eikä kuulleet, kun talon isäntä laskeutui keittiöön kurkistaen sinne. Wanda viipyi varhaiseen aamuun saakka ja lähti sitten takaisin sinne, minne se kuului. Unna oli saanut Harrylta koko joukon pehmustetta lepokomeroonsa ja se oli pehmustanut pienen pahvilaatikon uutta tulokasta varten. Keittiöpyyhkeitä, vanhoja patalappuja ja muutaman tyynyliinankin. Tonttutaika sai pahvilaatikon pysymään hitusen ilmassa ja keinumaan kuin pikkuruisen kehdon.
Unna heräsi vasta myöhään ja ehti jo säikähtää että isäntäväki olisi sille kovin vihainen. Olihan se tullut nukkuneeksi aamiaisajan ohitse ja kello tikitti pahaenteisesti lounasaikaa. Unna vingahti ja kurkisti varovasti lepokomerosta keittiöön. Harry isäntä istui pöydän äärellä syöden jotain.
”Hei Unna”, Harry tervehti iloisesti.
Unna piti katseensa lattiassa ja tuli ulos komerosta.
”Draco kertoi, että olet saanut pikkuisesi. Hän näki sinut ja vanhan kotitontun yöllä.”
Unna hätkähti, mutta rentoutui sitten kun muisti kuinka kiltti isäntä Harry Potter olikaan.
”Kyllä, Unna on nyt äiti”, Unna sanoi. ”Anteeksi herra Potter, että Unna on nukkunut eikä ollut palvelemassa.”
”Me puhuimme tästä, emmekö puhuneetkin?” Harry sanoi. ”Sinä saat hoitaa pikkuista. Minä ja Draco kyllä pärjäämme pienemmälläkin avulla.”
”Niin herra Potter.”
”Voisinko minä saada nähdä vauvasi? En ole ikinä nähnyt pientä kotitonttua taikka pitänyt sellaista sylissäni?” Harry kysyi vähän epävarmana siitä oliko pyyntö sopiva vai ehkä jollain lailla sopimaton. Unna hävisi lepokomeroon ja tuli kohta takaisin pieni nyytti sylissään. Se ojensi nyytin Harrylle, joka otti sen syliin.
”Onpa se pieni”, Harry sanoi.
”Mutta kasvaa kovin nopeasti”, Unna sanoi.
Harry ojensi kohta nyytin takaisin Unnan syliin.
”Onko sinulla ystäviä Tylypahkassa? Sellaisia, joiden kanssa haluaisit olla jouluna ja keille haluat näyttää pienokaistasi? Minä ja Draco päästämme sinut mielihyvin pienelle lomalle, jos niin haluat”, Harry sanoi.
”Unnalla ei ole koskaan ollut oikeaa lomaa”, Unna sanoi. ”Olisin mielelläni joulun Tylypahkassa.”
”Sovimme sitten niin”, Draco sanoi. ”Olet vapaa lähtemään kun haluat ja odotamme paluutasi ensivuoden ensimmäisen päivän iltana.”
”Herra Malfoy on kovin ystävällinen”, Unna sanoi.
Unna lähti levättyään kaksi päivää lepokomerossaan.
”Kerro terveisiä Tylypahkaan”, Harry huusi vielä ennenkuin tonttu katosi poksahtaen.
”Vaikka tuo kotitonttu onkin osoittanut olevansa tonttu paikallaan, täytyy sanoa että nautin siitä että olemme joulun täysin kahdestaan”, Draco sanoi. ”Sitä paitsi aloit näyttämään jo siltä että sinua vaivaa vauvakuume.”
Harry punastui. ”Ai, näytänkö siltä?”
”No kyllä, jos minulta kysytään. Myönnä pois.”
”Myönnän että ehkä minulla on ihan pikkuinen vauvakuume”, Harry myönsi. ”Entä sinä? Olisiko se paha juttu? Oma vauva?” Harry kysyi.
”No nyt kun meillä on kotitalousapua, voisi olla oman vauvan aika”, Draco sanoi katsoen Harrya niin hellällä katseella, että Harry oli sulaa siihen paikkaan. ”Ja eikö joulu ole hyvää aikaa saattaa asioita alulle”, Draco lisäsi vielä.
Kirjoittajan huomautus: kotitonttutietous on lainattu nettiosoitteesta
https://varjojenriimu.net/pahkaropetus/olennot/
