Ficin nimi: Amortentia
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Albus/Gellert
Genre: Draama, (romantiikka)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Sain idean, kun mietin mitä kirjoittasin Albuksesta. Lähtötilanne oli se, että haluan Gellertin keittävän taikajuomaa, ja tällaiseksi se sitten muotoutui. Harmitti kyllä, että laiskuuttani en etsinyt taikajuoman ainesosia, mutta mitäs suotta! Sainpahan sanat sopivasti 350 sanaan, joten jonkunlaiseksi raapaleeksihan tätä voi tituleerata. En ole varma, onko ullakkohuone jäänyt mieleeni canonista vai onko se jäänyt jonkun ficistä, mutta jos on, kiitos siitä ficcarille! Se vaan sopii niin täydellisesti, joten jos kyseessä on ficcarin näkemys, se on paras. Muistelen, että nimenomaan näin on.
Haasteet: 12 hahmoa, Albus Dumbledore (tammikuu), Perspektiiviä parittamiseen (ystävät)
Amortentia
Gellert oli tarkka jokaisessa yksityiskohdassa. Hän ei erehtynyt tai leikannut ainesosista milliäkään erikokoisia ja jauhetuista ainesosista tuli hienoa kuin hiekka merenrannalla. Pölyisen ullakkohuoneen Albus ja Gellert olivat puhdistaneet lattiasta kattoon, mutta hiljalleen sinne hiipi takaisin pöly ja hämähäkit tekivät paluutaan. Albus ei nähnyt Gellertiä enää niin usein, ja huone alkoi muuttua yhteisestä työtilasta takaisin unohdetuksi ullakoksi.
Taikajuoma porisi kattilassa ja Gellert sekoitti sitä ajatuksiinsa vaipuneena. Albus luki hieman sivummalla kirjaa, puuttumatta toisen tekemiseen. Se oli hiljaista yhdessäoloa, josta Albus nautti. Hän rakasti intohimoisia, kiihkeitä keskusteluja, mutta joskus hiljaisuus oli sitäkin parempaa. Albus vilkaisi syrjäsilmällä Gellertiä, jonka katse oli mietteliäs. Aurinko tulvi sisään kattoikkunasta ja sai uurteet nuoren miehen kasvoilla näyttämään syvemmiltä. He olivat vasta nuoria, mutta tänään Gellert näytti vanhemmalle kuin olikaan.
Albus ei ollut kysynyt, mitä Gellert keitteli. Hän uppoutui takaisin kirjansa pariin, joka käsitteli muodonmuutoksia. Ne olivat aina kiehtoneet Albusta, joka rakasti taikuuden monimuotoisimpia saloja. Gellert nosti kauhansa kattilasta ja nuuhkaisi taikajuomaansa. Albus näki, miten Gellert sulki silmänsä ja hengitti tuoksua, joka leijaili hitaasti Albuksenkin luokse. Vaaleanpunainen utu täytti huoneen ja sumensi Albuksen ajatukset, sillä hän vajosi hetkeksi tuoksuihin, jotka muistuttivat jostain tutusta ja tärkeästä. Siinä oli vanhojen kirjojen tuoksua, savua ja hieman jotain makeaa.
“Minun oli saatava tietää”, Gellert sanoi herättäen Albuksen, joka avasi silmänsä katsoakseen ystäväänsä, joka oli kohottanut katseensa taikajuomastaan. Gellert katsoi Albusta syvälle silmiin, ja hetken Albuksesta näytti sille, että Gellertiä pelotti. Hän ei ollut koskaan nähnyt, että Gellert pelkäisi mitään. Kun Gellert sulki kattilansa kannella, haju hiipui, mutta ei kokonaan kadonnut. Se oli ominaistuoksu, joka oli tässä huoneessa, tuoksu, joka lähti Gellertistä.
“Amortentiaa”, Albus sanoi. Palaset loksahtelivat paikoilleen, ja hän ymmärsi, mitä Gellert tarkoitti.
“Minun oli saatava tietää”, eikä se ollut vain Gellert, joka nyt tiesi. Albus ymmärsi, mitä lemmenjuoman tuoksut tarkoittivat. He haistoivat vaaleanpunaisesta höyrystä toistensa ominaistuoksut, jotka olivat tehneet kotiaan heidän ullakolleen. Sinne, missä he jakoivat ajatuksensensa, tietonsa ja intohimonsa.
Nyt he jakaisivat myös jotain enemmän.
“Tämä on juuri sinun tapaistasi, Gellert. Selvittää taikuuden avulla, mitä tunnet”, Albus sanoi hymyillen. Gellertin katseesta hiipui pelon häivähdys, ja tämänkin katse pehmeni. Kun Gellert sanoi, että koko maailma olisi heidän, Albus tunsi itsensä voittamattomaksi.