Ficin nimi: Muuttuja yhtälöissä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus(?): Seung-gil/Phichit
Genre: Draama, slice of life
Summary: Tietyn tason itsevarmuus – joidenkin mielestä ylimielisyys – auttoi häntä sietämään iltaansa viettäviä urheilijoita ja heidän valmentajiaan. Hän halusi olla se hämähäkki, joka tunsi hienovaraisenkin nykäisyn verkossaan riutuvien kärpästen ruhoista. Hän halusi olla niskan päällä.
A/N: Jokin tässä kaksikossa kiinnosti niin paljon, että iski inspiraatio kirjoittaa jotain. ^^
***
Hänen maineensa muiden arvokisoihin tiensä ansainneiden luistelijoiden keskuudessa ei ollut positiivisuudessaan päätähuimaava. Ajoittain hän jaksoi silti ihastella, miten muutama tutuksi tullut kasvo osoitti vaivannäköä saadakseen hänestä irti edes jotain hilpeältä kalskahtavaa. Yritykset tosin jäivät pitkälti suutareiksi. Hän ei kerta kaikkiaan viitsinyt tuhlata aikaansa luomalla tervehdystä syvällisempää toverisuhdetta henkilöiden kanssa, joiden pohjimmainen tavoite oli päihittää hänet jäällä.
Seung-gil ei ollut huolissaan taidoistaan suhteessa muihin, mutta hänelle riitti tehdä parhaansa esityksissään, katsoa tulokset ja sen jälkeen pettyä tai suoda itselleen pieni kehu putkeen menneestä suorituksesta. Hyvät tavat velvoittivat kuitenkin osallistumaan kilpailun päätteeksi järjestettäviin juhliin. Hän olisi mielellään jättänyt ne väliin ja käynyt ajoissa nukkumaan.
Sosiaalinen paine oli kuitenkin viheliäinen, ja siksi hän nyt seisoi juhlasalin laidalla toisia silmäillen.
Hän rakasti sitä tunnetta, että kaikki oli järjestyksessä, ja että hänellä oli edes osa kokonaisuuden langoista käsissään. Tietyn tason itsevarmuus – joidenkin mielestä ylimielisyys – auttoi häntä sietämään iltaansa viettäviä urheilijoita ja heidän valmentajiaan. Hän halusi olla se hämähäkki, joka tunsi hienovaraisenkin nykäisyn verkossaan riutuvien kärpästen ruhoista. Hän halusi olla niskan päällä.
Seung-gil tuhahti oudon mielikuvan naurattaessa. Ehkä hän saattoi verrata muita juhlijoita kärpäsiin ainakin sinä määrin, missä nämä pitivät yllä eloisaa puheensorinaa. Osa kaapi lautaselleen seisovan pöydän antimia kuin eivät olisi kuulleetkaan mistään sellaisesta kuin ruoka.
Siemaistessaan lasistaan Seung-gil antoi katseensa kiertää salin seinille koottuja tauluja, joista jokainen esitti enemmän tai vähemmän krumeluuria maalaismaisemaa. Hän pohdiskeli varteenotettavaa mahdollisuutta, että ne olisivat kaikki kuvanneet samaa miljöötä, kun sitten takavasemmalta kuului kaksi tuttua ääntä. Niistä kumpikaan ei huikannut hänelle mitään, mutta vaistomaisestikin Seung-gil huomasi jännittyvänsä.
Yuuri Katsukin kanssa hän ehkä olisikin kyennyt kommunikoimaan normaaliin tapaansa, mutta Phichit Chulanont oli eri asia. Täysin eri asia.
Phichit Chulanont oli kaikki hänen yhtälönsä epävarmoiksi tekevä muuttuja. Jokaisella oli oma akilleenkantapäänsä, ja hänen omansa seisoi alle kymmenen metrin päässä tarkkailuetäisyydellä. Kun vihreään leninkiin pukeutunut rouva väistyi, mikään ei estänyt häntä katsomasta, miten Chulanont antoi ykkösaseensa selfiekepin astua estradille ja poseerasi muutamaa humoristista otosta varten Katsukin kanssa. Heillä näytti olevan verrattoman hauskaa.
Alkupalapöytä sijaitsi ikävän lähellä valokuvaavaa kaksikkoa, mutta hänen jalkansa eivät totelleet käskyä olla ottamatta muutamaa askelta sen suuntaan. Saatuaan pakollisen Instagram-tuokionsa päätökseen Katsuki näytti esittelevän kännykästään jotain, mikä sai hymyn Chulanontin huulille. Kasvispasteija puolimatkassa suuhun Seung-gil huomasi jääneensä tuijottamaan sitä hymyä, joka valaisi huoneen kuin pilven takaa esiin tullut aurinko.
Nauru alkoi, jatkui ja päättyi jättäen jälkeensä virneen, joka sai helmenvalkoiset hampaat hohtamaan. Otsalle huolettomasti karannut yönmusta hiuskiehkura pyyhkäistiin kevyesti sivuun, ja jostain merkillisestä syystä hän imitoi elettä pyyhkäisten omia hiuksiaan.
Hänen oli tarkoitus kävellä heidän ohitseen sopivan välimatkan päähän, mutta ennen kuin Seung-gil onnistui liikahtamaan haluttuun suuntaan, Chulanont kohotti katseensa Katsukin puhelimesta ja tuli napanneeksi hänen katseensa väkijoukosta.
Kuohuviini kirvelsi kurkkua, kun hän katsoi niitä iloisia kasvoja. Jopa hänet nähdessään Chulanont vaikutti yhtä iloiselta kuin muutama sekunti sitten Katsukin kanssa. Seung-gilin sydän hakkasi epämiellyttävästi kylkiluihin, eikä lasin tyhjäksi juominen käynyt enää helposti. Sekunnin mittainen katsekontakti riitti saamaan hänen mielensä laukkaamaan.
Mikään ei silti valmistanut häntä seuraavaan.
”Seung-gil!” Chulanont huikkasi nostaen kättään siltä varalta, että hänelle olisi jäänyt epäselväksi, mistä kutsu oli tullut.
Ei hänen pitänyt alkaa juttusille kenenkään kanssa, mutta hänen jalkansa eivät edelleenkään totelleet.
”Kas, Seung-gil”, Katsuki tervehti. Hän kuuli jälleen kerran sen epävarmuuden, joka tuntui puskevan esiin aina, kun Katsuki sanoi jotain. Epävarmat ihmiset raivostuttivat häntä.
”Onnea toisesta sijasta!” Chulanont sanoi hilpeästi. Seung-gil huomasi etsivänsä sanoista piruilun sivumakua, mutta totesi toivotuksen vilpittömäksi. Toinen sija kaihersi omalla tavallaan hyvinkin paljon, etenkin kun eroa kultaa luistelleeseen Yuuri Katsukiin oli ollut vain pari pistettä.
”Kiitos”, Seung-gil vastasi ilmeettömästi ja saattoi aistia, miten Katsuki keskittyi viinilasinsa tyhjentämiseen harvinaisen intensiivisesti kuin olisi pelännyt hänen räjähtävän suunnattomaan katkeruusmonologiin. Katsuki ei milloinkaan pitänyt suurta haloota voitoistaan, mutta kuullessaan ystävänsä toivotuksen hänelle tämä näytti sanalla sanoen vaivaantuneelta. Ikään kuin taitavaa luistelua olisi pitänyt pyydellä anteeksi.
Chulanontin onnittelun johdosta hopeasija tuntui yksinomaan hyvältä saavutukselta, ei piilokehotukselta harjoitella ahkerammin ja tavoitella kultaa entistä enemmän hampaat irveessä. Sitä hän teki ilman kehotuksiakin.
Ei tuntunut tarpeelliselta erikseen onnitella Chulanontia viidennestä sijasta, mutta jotain hänen oli silti syytä sanoa. Ei hän ollut laskeutunut norsunluutornistaan vain kuullakseen muutaman sanan.
Viktor Nikiforovin aavistuksen juopunut ääni huhuili Katsukia väkijoukosta, minkä seurauksena kultamitalisti poistui muutaman sanan jälkeen toisaalle ja jätti heidät kahdestaan. Seung-gil kykeni kuulemaan sydämensä hakkaavan ja ärtymyksekseen tajusi juoneensa lasinsakin tyhjäksi. Se olisi ollut oivallinen pakokeino edes muutamaksi sekunniksi. Chulanont puolestaan kulautti huoletta juomaansa ja katsahti häntä tummilla silmillään, joiden samanaikainen viekkaus ja lempeys olivat jo pitkään kiehtoneet häntä. Sama päti luisteluun, minkä vuoksi Chulanontin lukeminen oli harvinaisen vaikeaa. Tämä löysi lajin sielun riemusta ja hauskanpidosta verenmakuisen kullan tavoittelun sijaan. Samalla tämä osasi yllättää ja iskeä kilpakumppaneilleen jauhot suuhun virheettömillä kuvioillaan. Chulanont oli vaarallinen vastustaja, ja kiltti ulkonäkö kätki alleen piinkovaa oveluutta.
Chulanont oli kuitenkin sellainen vihollinen, jonka nähdessään hänen olisi ollut syytä pohtia vihollisen käsitettä uudemman kerran.
Hänen olisi sanottava jotain ja heti paikalla. Muuten Chulanont käsittäisi hänet väärin ja siirtyisi pian toisaalle. Hänen katseensa osui kännykkään kilpakumppaninsa kädessä.
”Mielenkiintoinen taustakuori.”
”Ai, kiitos!” kuului vastaus, jonka iloisuudesta päätellen kommentti ei kai ollut ihan onneton.
”Onko se sinun hamsterisi?”
Chulanont ei näyttänyt hienovaraisesti kummastelevan niinkään itse kommenttia vaan sitä, että hän oli oikeasti tehnyt aloitteen. Eivät he olleet varmaan milloinkaan vaihtaneet niin pitkää keskustelua, saati että olisivat puhuneet lemmikeistä.
”Onhan se”, Chulanont vastasi katsoen hymysuin vaaleanruskeaa hamsteria. ”Törmäsin sivustoon, joka tekee tilauksesta kaikenlaisia printtejä ja painatuksia, ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo napsimassa sopivaa kuvaa. Siinä kestikin varmaan vartin verran, kun se ei tahtonut pysyä aloillaan edes viittä sekuntia.”
”Ovathan ne... vikkeliä tapauksia.”
Hän puhui pahus soikoon hamstereista. Aihe näytti tosin tekevän Chulanontin niin iloiseksi, ettei hän löytänyt pahemmin valittamista. Kaikilla heillä oli omat mielenkiinnon kohteensa.
”Todellakin”, tämä naurahti helmihampaiden loistaessa. ”Siinä saisi olla kymmenen kättä, kun yrittää leikkiä kaikkien kanssa samanaikaisesti.”
”Montako hamsteria sinulla sitten on?”
Phichit Chulanont päivitti Instagramiin lemmikeistään kuvia ja videonpätkiä jatkuvana sarjatulituksena, joten kysymyksen ei olisi pitänyt olla mistään kotoisin. Se silti tuki hänen muille antamaansa kuvaa hillittynä sosiaalisen median käyttäjänä, jonka kiinnostusta lähellä eivät olleet hamsterit, marsut tai muut karvaiset jyrsijät. Lähtökohtaisesti mikä vain lemmikki, josta ei ollut omistajalleen tai ympäristölleen konkreettista hyötyä oli hänestä turhanpäiväinen. Hamsterit eivät sentään olleet akvaariokaloja, mutteivät mitään ruudinkeksijöitäkään.
Totuuden nimissä hän silti tiesi Chulanontin päivityksistä melkein kaiken. Ainakin toissapäivänä hamstereita oli ollut kolme: kännykän takakuoressa poseeraava vaaleanruskea, ruskealaikukas ja sellainen, jonka väritys toi mieleen kanelin. Hän olisi itse asiassa osannut nimetäkin ne, jos joku kuuna päivänä olisi sattunut kysymään.
”Niitä on kolme. Verrattomia pikku palleroita”, Chulanont tokaisi kuulostaen isoäidiltä, joka kehui ylenpalttisesti lapsenlapsiaan.
”Vähän eri maata kuin koirat.”
”Totta!” Chulanont hymähti kuin vasta silloin olisi muistanut hänen siperianhuskynsa. ”En ole lainkaan varma, pärjäisinkö niin ison lemmikin kanssa itse.”
”Kuka tahansa pärjää”, Seung-gil tuumasi olankohautuksella. ”Koira kyllä tietää, kuka määrää viime kädessä.”
”Kai minä vain kammoksuisin ajatusta siitä, että saisin osani hampaista jossain kohtaa.”
”Eivät ne omistajansa kimppuun tyhjästä käy. Hamsterin tapaiset pikkueläimet ehkä voisivatkin päätyä vahingossa tuosta vain parempiin suihin.”
Hänen sydämensä muljahti samaan tahtiin kuin Chulanontin kulmat kohosivat aavistuksen. Seung-gil saattoi onnitella itseään viiden tähden mokastaan ja vain odottaa, milloin tämä kääntäisi hänelle selkänsä ja painelisi toisaalle.
”Vau, aika hurjaa”, Chulanont tokaisi hetken kuluttua.
”Se kuulosti väärältä”, Seung-gil mumisi ja vahingossa laski muuriaan sallimalla itselleen muutaman sekunnin hämmennyksen huomatessaan, ettei hänen kilpakumppaninsa näyttänyt vihaiselta. Pikemminkin tämän huulilla väreili jokin puoliksi pidätellyltä naurulta kalskahtava. Siinä ei ollut mitään järkeä.
Ellei Chulanont sitten pitänyt häntä pilkkanaan ja säälinyt häntä surkeiden keskustelutaitojen vuoksi, mikä sekin oli ajatuksena sietämätön. Chulanontin kohdalla hän ei kestänyt halveksuntaa tai ylenkatsetta.
”Ei se haittaa”, hän kuuli tämän kirkkaan äänen ja uskaltautui kohottamaan katseensa lasistaan. ”Ja tottahan se on! Maailma on pelottava paikka pikkujyrsijöille, mutta onneksi niillä on minut pitämässä huolta.”
”Aivan. Lemmikkisi ovat... hyvin onnekkaita”, Seung-gil sanoi ja nähdessään ujon hymyn Chulanontin kasvoilla hän ei kerta kaikkiaan kestänyt enää.
”Minä, tuota... Minun täytyy mennä käymään tuolla”, hän virkkoi viitaten satunnaiseen suuntaan yrittäen kuulostaa mahdollisimman luonnolliselta. ”Oli mukava jutella.”
”Odota hetki!”
Seung-gil kääntyi takaisin kilpakumppaniinsa ja näki tämän asettavan puhelimensa selfiekeppiinsä.
”Minä ainakin haluan muiston tästä!”
Muiston mistä? Jos hän olisi ajatellut Phichit Chulanontin näkökulmasta, hän olisi luultavasti pitänyt heidän tapaamistaan ajanhukkana, joka ei ollut rikastuttanut kumpaakaan.
Hän ei milloinkaan hymyillyt kuvissa, mutta Chulanontin lähellä hänen kasvoilleen hiipi vahingossa jokin, jonka olisi voinut tulkita puolikkaaksi virnistykseksi. Turha silti sanoakaan, miten se kalpeni vertailukohteensa rinnalla.
”Näistä tuli hyviä!” Chulanont sanoi katsoessaan paria napattua kuvaa. ”Saanko laittaa Instaan?”
”Tee mitä haluat”, Seung-gil vastasi ja pakotti vapisevat jalkansa liikkeelle.
Päästyään hotellihuoneensa tarjoamaan hiljaisuuteen hän päätti sekä aikansa kuluksi että sietämättömästä mielenkiinnosta katsoa, mitä kuvasta oli mahdollisesti sanottu. Jos oli. Hän suorastaan sieppasi puhelimensa käsiinsä saatuaan oven kiinni perässään.
Nyt kun hän katsoi toistamiseen, kuva näytti oikeastaan hyvältä jopa hänen osaltaan. Ainakin se olisi voinut olla paljon kiusallisempi. Häntä hivenen yllätti, että oli onnistunut loihtimaan kasvoilleen niinkin luonnollisen oloisen hymyntapaisen, ja monista kymmenistä kommenteista päätellen muut olivat huomanneet saman.
Aapuaa tämä tyttö on #sanaton
Mitämitämitä!?? @seung-gillee osaa hymyillä??
#yinjayang #kirjoitettutähtiin #rakkaus Anteeksi mutta kun <3
@phichit+chu Hymysi todella sulattaa kenet vain <3
Heii! Mikä vaivaa @seung-gillee naamaa? DD: #onkotuooikeastihymy
#justmarried #honeymoon TÄYDELLISTÄ
@seung-gillee pidä hyvää huolta @phichit+chu ;--) <3
Kaikenlaisia typeryyksiä sitä saikin internetin viidakosta aina lukea, Seung-gil tuhahti itsekseen.
