Nimi: Kaunis pieni ihminen
Kirjoittaja: tirsu
Beta: Word
Genre: slice of life ja fluff
Paritus: Percy/Audrey
Ikäraja: S
Varoitukset: Käytän »repliikkimerkkejä»; ne saattavat tuntua ensi alkuun oudoilta, mutta niihin tottuu nopeasti.
Summary: Se hehkuu täydellä teholla hänen sisällään. Mikä ihana tunne se onkaan.Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Harry Potter -maailma hahmoineen ja paikkoineen kuuluu J.K. Rowlingille, minä vain lainaan hänen upeita hahmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden).
Haasteet: -
A/N: Tämä on
synttärificci Lupus Daemonisille. Mukavaa syntymäpäivää! Toivottavasti sulla on oikein loistelias syntymäpäivä!
Kaunis pieni ihminenNousemaisillaan olevan auringon säteet luovat valokaistaleita ikkunoiden kautta laatoitetulle lattialle. Pölyhiukkasten ikuinen tanssi näkyy jälleen selkeästi valoa vasten.
Käytävällä kaikuu vauvan itkua, joka peittää allensa kellon yllättävän kovaäänisen tikityksen. Kerrosta alempana, ja ehkä myös ylempänä, kuuluu vaimeita ääniä. On hyvin vaikea uskoa, että on aamuyön viimeiset tunnit käsillä.
Percyn askeleet ovat melkein laahustavia väsymyksestä. Miehen silmien alusta on tumma ja alulla olevat pienet pussit kielivät valvotusta yöstä. Silmälasit ovat hieman vinksallaan, linssejä peittävät sormien hipaisusta jääneet tahrat, leukaa peittää punertava parransänki. Normaalisti niin huoliteltu olemus on vähän niin ja näin, mikä on hyvin harvinaista säntillisyydestä pitävälle punapäälle.
Percy on tulossa Pyhän Mungon pöllölästä. Hän oli käynyt postittamassa pikaisen kirjelmän vanhemmilleen – äidilleen. Muutaman tunnin päästä olisi odotettavissa suurta ryntäystä huoneeseen numero 16. Paljon lahjoja, kukkia ja erityisesti melua sekä uteliaita lapsia. George ja Fre… Joku alkaisi aivan varmasti ottaa vastaan nimiarvauksia, sillä pitäähän siitäkin lyödä vetoa. Niin oli tehty muillakin kerroilla, kun suku oli kasvanut uusilla jäsenillä.
Hymy kohoaa Percyn huulille, kun hän ajattelee vallatonta, mutta rakasta ja suurta perhettään. Hän ei miltei malta odottaa, että pääsee esittelemään uusinta tulokasta innokkaalle joukolle.
Percy kääntyy vasemmalle, äskeistä lyhyemmällä käytävällä on neljä ovea. Kaikki muut ovet ovat kiinni paitsi huoneen numero 16, se on hieman raollaan. Aivan niin kuin Percy sen oli jättänytkin.
Huoneessa on hämärää ja hiljaista. Audrey nukkuu edelleen. Tämän sängyn vieressä olevassa vauvasängyssä, jossa on ikkunalasilta näyttävät muovireunat, kuusi tuntia sitten maailmaan pyllähtänyt pikkuruinen vauva, pieni pehmosusi vierellään (lahja synnyttäjänoidalta), koettaa raottaa silmiään.
Percy nostaa haparoiden, varoen vauvan syliinsä. Hän oli tutkinut koko odotusajan kaiken maailman vauvojen hoito-oppaita, myös jästien kirjoittamia. Hän halusi olla valmistunut, kun vauva syntyisi. Audrey oli nauranut monesti hyväntuulisesti, että ”hänen olisi kuulunut tehdä niin äitinä, mutta kun Percy hoiti sen täydellisesti hänen puolestaan, hänen tuskin tarvitsisi enää vaivautua”. Mutta joka kerta Audrey oli liittynyt miehensä seuraan ja alkanut lukea toista opusta.
Bill ja Fleur olivat muutamaan otteeseen antaneet nuorimman tyttärensä heille hoitoon, jotta he saisivat käytännönkokemusta. Audreysta oli ollut ehdottoman tärkeää, että he saisivat sitä jopa yöhoitoa myöden. Percy ei ollut tullut ajatelleeksikaan käytännönkokemusta ja kun Audrey oli sitä ehdottanut, hän sai jälleen uuden muistutuksen siitä, että Audrey täydentää häntä paremmin kuin kukaan muu koko maailmassa.
Pienokaista on kirottu (tai siunattu, niin kuin Audrey sanoi) Weasleyn tunnusmerkillä: punaisilla hiuksilla. Ei tainnut oikein kovin moni pystyä välttymään huomiota herättävän geenin saamiselta. Tähän mennessä heidän suvussaan on vain yksi, joka on saanut muun väriset hiukset kuin punaiset; Billin ja Fleurin esikoisella on yhtä vaaleat hiukset kuin äidillään. Veelan geeni taitaa olla vahvempaa kuin punapäisten geeni. Täpärästi tosin vain, niin kuin kaksikon nuorempi lapsi osoittaa.
Percy käy seisomaan ikkunan viereen ja katselee tytärtään, joka on sulkenut silmänsä ja tuhisee tyytyväisenä. Vauvan kasvot ovat ruttuiset, nöpönenässä näyttää olevan muutama hassu pisama, pyöreillä poskilla niitä ei näy saati muualla kasvoilla. Pikkuruinen leuka on täysin samanlainen kuin Audreylla; pyöreä ja huomattava, pienet huulet maiskuttelevat hetkisen ja kielikin vilahtaa näkyvillä.
Vauvan silmät ovat, sen verran mitä Percy niitä ehti nähdä, kun hän sai pidellä vauvaa ensimmäistä kertaa sylissään napanuoran leikkaamisen jälkeen, tummansiniset mutta se ei vielä tarkoita mitään. Oppaiden mukaan vauvan silmäin väri selviää vasta noin puolen vuoden päästä, joten ne saattavat hyvinkin olla myöhemmin taivaansiniset niin kuin Percyllä itsellään tai yhtä kauniin omenanvihreät kuin Audreylla.
Hymy kapuaa Percyn huulille. On uskomatonta, että hän on ollut mukana luomassa sylissään makaavaa pientä ihmettä. Hän on saanut elämässään monia asioita aikaiseksi, asioita jotka tekivät taikayhteisöstä paremman paikan asua, mutta uusi ihmisenalku on niistä kaikkein parhain.
Percyn sydän on pakahtua rakkaudesta pienokaista kohtaan. Hän ei ole koskaan kokenut vastaavanlaista rakkautta – se on täysin erilaista kuin hänen rakkautensa Audreyta kohtaan, joka on myös erittäin vahvaa ja palavaa.
Ja se suojelunhalu. Ensimmäistä kertaa elämässään Percy tuntee mahdottoman suurta suojelunhalua. Hän on luullut, että perhettään ja vaimoaan kohtaan tuntemansa suojelunhalu olisi ollut äärettömän suurta, mutta hän on ollut näyttävästi väärässä. He jäivät automaattisesti kakkossijalle tämän pikkuisen olennon rinnalla – uskomatonta, miten oma lapsi muuttaa elämän ja tärkeysjärjestykset kertaheitolla.
Vauva haukottelee ja liikauttaa hieman vasenta kättään, joka on piilossa villatumpussa (jonka Percy on itse tehnyt). Pian pienokainen yrittää jälleen avata silmiään, tällä kertaa onnistuen. Suurilta näyttävät silmät tuijottavat herkeämättä Percyä. Mies ei voi olla miettimättä tunnistaako vauva hänet. Tietääkö vauva, että hän on tämän isä?
Ehkä jos hän puhuisi, vauva saattaisi varmuudella tunnistaa hänet, sillä hänen äänensä on aivan varmasti pikkuiselle tuttu. Oppaissa ja tarkastuskäynneillä oli neuvottu puhumaan kasvavalle vatsalle; vauva kuulisi kaiken ja oppisi tunnistamaan vanhempiensa äänet.
>> Hei pienokainen >>, Percy pitää äänensä hiljaisena, >> isi tässä. >>
Vauva ei näytä reagoivan hänen sanoihinsa mitenkään. Katselee vain suoraan silmiin – se on kai vahingollista, oppaiden mukaan vastasyntyneiden näöntarkkuus on huono.
>> Sinä olet niin suloinen ja aivan mahdottoman täydellinen. Isi rakastaa sinua niin paljon. Ja äitisikin rakastaa sinua tavattoman paljon >>, Percy juttelee. >> Näytät muuten ihan äidiltäsi, jos unohdetaan punaiset haituvaisesi, ne ovat perua minun sukuni puolelta. Äitisi on todella kaunis, kuten sinäkin. En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista kuin te kaksi olette. >>
Vauva tuhisee ja heilauttaa pienesti kättään. Percy pitää sitä merkkinä siitä, että vauva tunnistaa hänen äänensä. Ymmärtää, että isi puhuu hänelle. Percy tuntee rinnassaan lämpöä. Se hehkuu täydellä teholla hänen sisällään. Mikä ihana tunne se onkaan.
>> Muutaman tunnin kuluttua tapaat isoäitisi ja isoisäsi, ja monen monet setäsi ja tätisi. Uskoisin myös, että muutama serkkukin tulee tapaamaan sinua. Pari enoasi tapaat vasta myöhemmin, samoin kuin heidän vanhempansakin. He eivät vielä tiedä, että olet syntynyt. Äitisi haluaa kirjoittaa itse heille kirjeen, jossa kertoo syntymästäsi, mutta nyt hän nukkuu >>, Percy kertoilee.
Sydän läikähtää punapäisen miehen rinnassa, kun vauvan suupielet näyttävät kohoavan pieneen hymyntapaiseen. Hoito-oppaat väittävät, että vastasyntyneet vauvat eivät osaa hymyillä, eivät oikeasti. Ne hymyt, joita vauva näyttää väläyttelevän toisinaan, ovat vain refleksien aiheuttamia hymyjä. Refleksihymyjä, joiden tarkoitus on varmistaa vauvan saavan turvallista hoitoa. Aito, tarkoitettu hymy vauvan huulille syntyy vasta suunnilleen parin kuukauden iässä.
Nyt kuitenkin katsellessaan pienokaistaan Percy epäilee hieman oppaita. Hän voisi vaikka vannoa, että vauva hänen sylissään hymyilee tarkoituksellisesti jo nyt. Hänen jutustelunsa pienelle tyttärelleen voisi hyvin olla hymyn takana.
>> Oi kuinka kaunis pieni hymy sinulla on. Se on oikein hurmaava. Kukaan ei voi vastustaa sitä. Tuikkivat tähti silmät ja hurmaava hymy, ne takaavat sen, että kaikki ihastuvat sinuun takuuvarmasti >>, Percy kuiskii pehmeästi.
Hymy vauvan huulilla levenee hetkeksi, kunnes haukotus kadottaa hymyn. Pian vauvan silmät alkavat lupsahtaa hitaasti kiinni.
Percy kumartaa päätänsä ja painaa kevyen suukon pienokaisen nöpönenän päähän. >> Nuku sinä vain, isi vartioi untasi. >>
Vauva tuhisee tyytyväisesti silmien painuessa lopulta kiinni. Pieni pulleahko vatsa kohoilee rauhallisesti vauvan uinahtaessa uneen.
Percy harkitsee, että laskisiko hän vauvan takaisin sänkyyn vai pitelisikö tätä yhä sylissään. Hän haluaa vain katsella pienokaistansa sekä tuntea tämän painon käsissään.
Percy kohottaa käsiään hieman tuodakseen vauvan lähemmäs kasvojaan. Hän laskee päänsä vauvan hiuksiin ja vetää nenänsä täyteen tämän tuoksua. Vastasyntyneet tuoksuvat tosiaan hyviltä, niin kuin Bill ja äiti olivat hänelle vakuuttaneet. Hän oli pitänyt molempia outoina, kun nämä olivat puhuneet siitä, miten olisi upeaa saada jälleen tuoksutella pienen vauvan suloista tuoksua. Mutta nyt. Nyt hän ymmärsi mitä kaksikko tarkoitti.
Vauvat tuoksuvat ihmeellisiltä. Niiden tuoksu on huumaavaa ja lumoavaa. Se on ehkä paras tuoksu maailmassa, jopa sateen jälkeinen tuoksu tuntuu jäävän sen varjoon.
>> Eikö tuoksukin hyvältä? >> ääni säpsäyttää Percyn.
Hän nostaa päänsä noloutta tuntien vauvan päälaesta ja kääntyy katsomaan sängyssä istuma-asentoon kohottautunutta vaimoaan. Tämän kinuskinruskeat hiukset ovat osittain karanneet hiuslenkeistä, omenanvihreissä silmissä pilkehtii veikeä ilo väsymyksen lisäksi ja huulet ovat kaartuneet hymyyn.
>> Oletko ollut kauankin hereillä? >> Percy kysyy siirtyessään ikkunan luota vaimonsa sängyn vierelle.
>> En, heräsin silloin kuin aloit puhua vauvalle >>, Audrey sanoo.
>> Herätinkö sinut? >> Percy huolestuu.
>> Et sinä minua herättänyt vaan jano >>, Audrey vastaa.
>> Oh, odota kaadan sinulle kohta vettä >>, Percy sanoo.
>> Älä laske häntä sänkyyn, haluan hänet syliini >>, Audrey pyytää.
Percy kääntyy takaisin vaimonsa puoleen ja laskee varovaisesti vauvan tämän syliin. Audrey hapuilee hieman koettaessaan saada vauvaa hyvään asentoon. Tuore äiti nostaa polvensa koukkuun ja on laskemaisillaan pikkuisen reisiään vasten, mutta pysähtyy sitten kesken liikkeen.
>> Oh, kulta, voitko antaa ylimääräisen tyynyn minulle? >> Audrey kysyy.
Percy nyökäyttää päätään ja laskee vesikannun pöydälle. Hän kurottautuu ottamaan Audrey selän takana olevista kolmesta tyynystä yhden. Pöyhittyään sinivalkoraidallista tyynyä hieman hän asettaa tyynyn vaimonsa reisien päälle.
>> Kas noin >>, Percy sanoo.
>> Kiitos >>, Audrey sanoo laskien tyttärensä reisiänsä vasten.
>> Ei kestä >>, Percy vastaa ja kaataa vesikannusta kapeaan, pitkään lasiin vettä.
Audrey asettaa oikean kätensä kevyesti vauvan vatsalle ennen kuin ottaa lasin aviomieheltään vastaan. Percy odottaa sängyn vieressä seisten niin kauan, että kirkas neste katoaa lasista. Laskettuaan lasin takasin pöydälle vesikannun viereen, hän käy istumaan sängyn reunalle. Hän kietoo toisen kätensä Audreyn hartioille ja vasemman hän vie vauvan poskelle.
Percy nojaa poskeaan Audreyn päälakea vasten silitellen etu- ja keskisormellaan hellästi vauvan silkkisen pehmeää poskea. Audrey hyräilee heidän molempien lapsuudesta tuttua vanhaa tuutulaulua. Se on hieman melankolinen, hempeä laulu, joka kertoo yksinäisestä domovoista, jolla on vaikeuksia nukahtaa yön pimeinä tunteina. Lopussa se saa ystävän pienestä, eksyneestä para-haltijasta ja iltaisin he käyvät yhdessä nukkumaan pehmeään villakasaan.
Vauva raottaa hieman toista silmäänsä lyhyeksi hetkeksi. Suupielet kääntyvät pienesti ylöspäin muodostan hymyntapaisen ilmeen pienokaisen kasvoille. Se lumoaa Percyn ja Audreyn täydellisesti. Molempien suista karkaa ihastuneet voihkaisut.
Vasta muutamia tunteja vanha pirpana ja nyt jo tämä on onnistunut kietomaan isänsä ja äitinsä pikkusormensa ympärille. Se jos mikä on ihmeellisintä ja upeinta taikaa koko maailmassa.
A/N 2: Eli joo, para-haltijahan on oikeasti suomalaista alkuperää ja domovoi slaavilaista, mutta koska halusin jotain vähän erilaisempaa kuin tutut tontut, menninkäiset ja keijut, niin otin vähän omia vapauksia kyseisten henkiolentojen suhteen. Sen verran vain, että kaikki taikamaailmassa tietävät kyseiset olennot huolimatta siitä missä päin maailmaa asuu.
