Ficin nimi: Elämänjano
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama
Hahmo(t): Fred ja George Weasley
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kiitoslahja
kuuskidille. <3 Kettuilua, kun siitä niin tykkää. Tämä on tavallaan samaa maailmaa kuin aiempi ficcini
Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä), S, vaikka molemmat ficit toimivatkin täysin yksinään. Osallistuu haasteisiin FF100: Puhdasveriset (087. Elämä) ja Vuosi raapalehtien V.
Elämänjano
1.
”Kautta Merlinin parran ja – voi hiiskatti. Sinä onnistuit”, Fred manasi yllättyneenä katsoessaan punaturkkista veljeään. George oli saavuttanut animaagimuotonsa, jota he olivat harjoitelleet salaa vuosia. Kettu katseli häntä nyt kierosti, jos eläin nyt pystyi edes katsomaan kierosti. Se suki mustia korviaan ja heilutti häntäänsä ilkikurisesti Fredin katsellessa sen sulavaa liikehdintää.
”Odotas hetki, George”, Fred sanoi keskittäen kaiken energiansa ja taikuutensa suoraan itseensä puristaessaan taikasauvaansa. Hän oli hyvin tietoinen ketun ruskeasta katseesta yrittäessään muodonmuutosta, jonka oli epäillyt pahimpina päivinä ylittävän heidän rajansa. George oli kuitenkin onnistunut, joten hänkin pystyisi siihen. Muuttamaan muotoaan joksikin, miksi tahansa eläimeksi, kun vain haluaisi tarpeeksi.
Sauva kolahti lattialle tipahtaessaan ja Fred tunsi, miten voima ja muutos virtasivat häneen sisältä päin. Se tuntui kipristelevänä tunteena vatsassa, pistelynä sormenpäissä ja kuulosti päänsisäiseltä huminalta ympäristön sumentuessa ja sitten tarkentuessa. Pian hän huomasi katsovansa maailmaa täysin eri perspektiivistä kuin aiemmin ja olisi manannut uudelleen, jos vain olisi suinkin kyennyt ketun hahmossaan.
2.
Ketut juoksivat pitkin ullakkohuonetta näykkien toisiaan korvista ja hännästä. Se oli heidän iltarutiininsa pitkien päivien jälkeen pilailupuodissa. Fred kuritti veljeään leikkisästi heidän molempien turkkien takkuuntuessa ja likaantuessa pölyyn.
Ilma tuoksui tunkkaiselta ja heidän aistinsa olivat valpastuneet. Villeys kumpusi heistä molemmista leikin yltyessä koko ajan vain vauhdikkaammaksi ja enemmän toista haastavaksi. Pölypintoihin jääneet jalanjäljet pyyhkiytyivät häntien huiskiessa puista lattiaa ja pieni osa ihmisyydestä katosi, mutta toi tilalle jotain paljon enemmän.
Kaikkein tärkeintä oli, että he muistivat toisensa muodonmuutoksestaan huolimatta ja saattoivat kuulla toistensa pienten ketunsydämien sykkeen tarkalla kuulollaan. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ullakkohuoneessa, joka oli heidän oma luolansa ja piilonsa.
3.
Kaksoset olivat kumpikin tienneet, että ullakkohuone ei riittäisi loputtomiin. He olivat pysytelleet piilossa kuukausia, mutta saapuessaan pitkästä aikaa kotiin, Kotikolon läheiset pellot vetivät heitä vastustamattomasti puoleensa. Kiinnijäämisen riski oli olemassa, mutta joskus riskejä oli otettava ja heidän sisällään kytevä kaipuunsa oli voimakkaampi kuin pelko.
Illallisen jälkeen he livahtivat ulos talosta, juoksivat pitkin peltoa heitellen jumpperinsa ja t-paitanta kohmeiseen heinikkoon välittämättä yöpakkasten pistelystä. He tunsivat vain raikkautta ja huusivat nauraen vapaudesta ja elämisen riemusta ennen kuin muuttivat muotoaan vauhdista. Tassut tömähtivät lähes äänettömästi vasten pehmeää maata ja punainen turkki työnsi kylmyyden pois.
Yötaivas oli täynnä tähtiä heidän juostessaan kuun valossa pitkin peltoja välittämättä vaaroista ja tulevaisuudesta. He saivat olla kahden, täynnä elämää, eikä heidän tarvinnut hetkeen välittää mistään. He tunsivat ainoastaan toisensa ja maailman ympärillään mustien sukkien viistäessä maata juoksun tiimellyksessä ja kuulivat hiljenevän illan äänet tarkemmin kuin ihmiskorvat kykenivät kuulemaan.
Fred näykkäisi Georgea tämän ainoasta korvasta saaden toisen kimppuunsa ja niin he telmivät läpi yön väsymättä ollenkaan. Juoksivat ja kamppailivat leikkisästi toisiaan vastaan tassujen kuljettaessa metsän reunaan. Turkkiin takertuneet männyn neulaset he nuolivat pois toistensa turkista ja aamulla heidän ketun kehojaan särki, mutta he olivat onnellisia. Nauttivat tunteesta, joka oli vallannut heidän mielensä.
Muututtuaan takaisin ihmisiksi veljekset makasivat roudan peittämässä maassa selällään ja katselivat kirkasta taivasta, joka paljasti kuun ja nousevan auringon. Molempien hengitys muuttui höyryksi ja he nauroivat vitseille, joita väsyneinä keksivät.
He toivoivat, että saisivat nauttia samanlaisesta vapaudesta aina, mutta päivä toi tullessaan velvollisuuksia ja heidän tuli palata kotiin. Fred ja George eivät kuitenkaan koskaan unohtaisi sitä yötä.
