One Piece: Karanteenisaari • S • ficletsarja 6/6

[Odo]

Nimi: Karanteenisaari
Fandom: One Piece
Genre: draama, karanteeni ja kulkutauteja
Hahmo(t): olkihattupiraatit
Paritukset: Nami/Robin, (Zoro/Sanji)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Kunnia Eiichiro Odalle!♥

A/N: Karanteenihaaste inspiroi näin deadlinepäivänään, joten täällä ollaan. Olen kipuillut koko illan tämän kanssa, kun ensin mietin tästä hömppää, mutta se ei tuntunut tarpeeksi sopivalta karanteenitunnelmiin (vaikka varmasti sellaisenkin saisi toimimaan). Mietin jopa, että shippaan Luffyn koko miehistölle huumorihengessä, mutta sain sitten viimein ankeasta ajatuksesta kiinni ja sopivan karanteenitunnelman. Tämä ei sijoitu varsinaisesti mihinkään tiettyyn väliin tarinassa. Miehistössä on kuitenkin Luffy, Zoro, Nami, Usopp, Sanji, Chopper ja Robin.

Tarina, kuten allekirjoittanutkaan, ei ole kokenut vielä aikahyppyä. Tämän tarinan neljäkymmentä päivää perustuu tosiaan tähän karanteenifaktaan:

The word "quarantine" originates from quarantena, the Venetian language form, meaning "forty days". This is due to the 40-day isolation of ships and people practised as a measure of disease prevention related to the plague.

Jokaisella osalla osallistun myös Ficlet300 haasteeseen (sanat otsikoiden alla) ja FandomAakkosiin kirjaimella K niin kuin karanteeni.

Sisältää tietoiskuja heille, jotka eivät tunne fandomia. Sarja kertoo tosiaan hullunkurisesta merirosvojoukosta, jolla kullakin hahmolla on oma unelmansa ja sydämessään seikkailun kipinä. Ei tosiaan sijoitu mihinkään tiettyyn kohtaan canonia.

Karanteenisaari

Keltaiset liput
(151.   Keltainen)

Going Merry saapui kesäsaarelle auringon sarasteessa. Meri oli ollut rauhallinen heidän matkattuaan useita öitä ja päiviä ilman varmuutta, milloin seuraava saari sattuisi kohdalle. Miehistö oli levoton, mutta innostunut uudesta mahdollisuudesta astua maihin. Luffy venytti jäseniään valmiina pyrähtämään juoksuun heti, kun laiva ankkuroitaisiin ja hän saisi tukevaa maata jalkojensa alle.

“Ooh! Meidät tultiin ottamaan vastaan!” Luffy innostui entisestään, kun laitureille ilmaantui ihmisiä sankoin joukoin keltaisia lippuja heiluttaen.

“Niillä on aika tuhdit aseet vastaanottokomiteaksi”, Zoro huomautti ja virnisti. Pieni tappelu tekisi hyvää pitkän matkan jälkeen!

“Que Que-saaren päämiehenä käsken teitä kääntämään laivanne!” päämies huusi ja heilutti keltaista lippuaan, jossa oli pääkallo.

“Merirosvoja?” Sanji kysyi ja kohotti kulmakarvojaan.

“Olemme karanteenikompania ja kiellämme teitä astumasta maihin!” yksi päämiehen seuralaisista huusi ja heilutti omaa lippuaan.

“Que Que-saarelle pääsy kielletty ilman asianmukaista karanteenia!”

“Häh?” Luffy ihmetteli ja vilkutti lippumiehille viestiäkseen, etteivät he olleet pahantahtoisia. Namikin ilmestyi kannelle. Nami katsoi huolestuneena Robinia, kun niin sanottu vastaanottokomitea vaikutti hyvin tuohtuneelta laivan lähestyessä laituria levollisten tuulien kuljettamana.

“He taitavat pelätä kulkutautia”, Robin pohti. “Sitä he tarkoittavat. Ehkä meidän todella pitäisi rantautua tuolle toiselle saarelle.”

“Toiselleko?” Luffy kysyi utealiaasti.

“Tämä on käsky! Poistukaa välittömästi! Voitte tulla rantaan, jos olette neljäkymmentä päivää karanteenissa! Tuolla Karanteenisaarella”, lippumiehet huusivat ja viittoivat pienen saaren suuntaan.

“Ai neljäkymmentä päivää?” Luffy varmisti.

“Siinä ajassa pitäisi selvitä, että meillä ei ole kulkutautia”, Chopper vahvisti. Miehistö odotti Luffyn päätöstä. Luffy näytti laskevan päässään päiviä ja rannalla miehet vaikuttivat koko ajan vain entistä varautuneemmilta.

“Hyvä on! Kohti Karanteenisaarta!” Luffy lopulta komensi Going Merryn kääntämään kurssinsa kohti pientä saarta. Kesätuulet puhalsivat heitä leppoisasti kohti toisenlaista seikkailua.

[Odo]

A/N: Que Que-saari (espanjaa "Mitä mitä"-saari) on tosiaan tätä tarinaa varten luotu paikka, eikä kuulu canoniin millään muotoa.

Ensimmäinen tunti
(123.   Tunti)

Karanteenisaari oli tylsä. Luffy katseli aurinkoa kuluiko aika lainkaan ja todettuaan, että aurinko oli pysähtynyt, meni Namin luokse. Nami huokaisi.

“Ei auringon ole tarkoituskaan liikkua”, Nami huomautti.

“Eli olemmeko jossain aikajumissa?” Luffy kysyi ja tihrusti aurinkoon, joka poltteli hänen silmiään. Aurinko  pysyi paikallaan.

“Emme. On kulunut tunti siitä, kun rantauduimme.”

“Tunti?” Luffy parahti.

“Joo. Aurinko ei liiku vaan me liikumme. Planeetat liikkuvat auringon ympärillä -” Nami yritti, mutta totesi selityksensä turhaksi, kun Luffy tihrusteli yhä aurinkoon ja tuskin kuunteli. Kapteenia eivät planeetat kiinnostaneet.

“Kauanko meidän pitää vielä olla täällä?” Luffy kysyi.

“Kaksikymmentäkolme tuntia ja kolmekymmentäyhdeksän päivää.”

“Niinkö kauan?” Luffy älähti.

“Sitä neljäkymmentä päivää tarkoittaa.”

“Sanoiko se päivää?!”

“Sanoi.”

“Äää…” Luffy ulisi ja lähti kohti Going Merryn kyökkiä. Robin tuli Namin luokse ja suukotti Namia kyvyesti ohimolle. Nami kohotti kasvoilleen hymyn.

“Hei”, hän sanoi Robinille, joka istuutui hänen viereensä rantahiekalle. Robin hymyili, mutta kasvoilla oli silti synkkä varjo.

“Mikä hätänä?” Nami kysyi.

“Juttelin Chopperin kanssa. Kyseessä todennäköisesti on kulkutauti tai ainakin sen pelko. Chopper ei usko, että me olemme sairastuneet, mutta tarkistaa meidät vielä. Varmuuden vuoksi. Tuollainen aiheuttaa levottomuutta”, Robin kertoi.

Nami ei ollut koskaan kuullut Robinin olevan levoton. Olihan Robin sitä sydämeltään, kuten he kaikki pitkien merimatkojen jälkeen, mutta tämä oli erilaista. Karanteenisaari saattoi olla tylsä, mutta saarien yllä lepäsi vaara, jota vastaan edes he eivät voisi taistella.

Ensimmäinen tunti vaihtui toiseen ja kolmanteen. Aika kului.

[Odo]

A/N: Loki- ja ikitikut ovat välineitä, joita ilman noilla merillä ei voi matkustaa. Lokitikun osoittama suunta vaihtuu vain, kun se on ollut saaressa x tietyn aikaa. Vastaavasti ikitikku näyttää aina suunnan saareen x. Tavallaan se on kompassi.

Ensimmäinen vuorokausi
(124.   Vuorokausi)

Seuraavana päivänä Luffy oli apaattinen ja muu miehistö koetti kuluttaa aikaansa saarella, jossa ei ollut muuta hyvää kuin maa jalkojen alla. He olivat kaivanneet maata jo pitkään, mutta tämä saari tarjosi hyvin vähän helpotusta ollessaan piskuinen ja mitätön. Sen halkaisija ei ollut edes kilometriä ja he vaikuttivat olevan ainoita asukkaita saarella.

Sanjin ja Zoron välit kipinöivät. Nami ja Robin toivoivat, että voisivat olla edes hetken kahdestaan. Saaressa oleva metsäkään ei tarjonnut suojaa muilta ja vaikutti, ettei se tarjonnut suojaa edes eläimille. Jopa eläimiä oli hyvin vähän.

“Tarkistan teidät tänään”, Chopper sanoi, kun he istuivat keskenään nuotiolla. Miehistö kohautti olkiaan, kun ei heillä muutakaan tekemistä ollut. Jopa nuotiolla istuskelu oli ankeaa ilman lihaa ja olutta.

Välillä he kuulivat ääniä Que Que-saarelta, mutta se teki heidän olostaan vain entistä kurjemman. Oli eri asia matkata eteenpäin kuin olla jumissa jossakin. Going Merryllä levottomuuteen oli sekoittunut toiveikkuutta.

Nyt he tiesivät, että voisivat vain odottaa, että lokitikku ottaisi uuden suunnan tai neljäkymmentä päivää kuluisi. Luffyn ja Usoppin kyllästyessä jo omiinkin vitseihinsä tunnelma tuntui latistuvan entisestään.

“Uskotko, että lokitikku saa suunnan tältä saarelta?” Robin kysyi Namilta, joka katsoi lokitikkua. Se osoitti yhä Que Que-saarelle.

“En tiedä”, Nami vastasi.

Jäljellä oli kolmekymmentäyhdeksän päivää.

[Odo]

Ensimmäinen viikko
(125.   Viikko)

Viikon jälkeen he olivat jo lähes kyllästyneet toisiinsa, mikä oli harvinaista. Merellä heillä tuntui olevan hauskaa lähes aina. Ainakin jollain tavalla. Nami, kuten muutkin, olivat huomanneet Zoron ja Sanjin purkavan turhautumisen toisiinsa hyvin fyysisellä tavalla. Se ei oikeastaan haitannut ketään, mutta miesten välisen kanssakäymisen ääniä ei surkea metsä vaimentanut.  Niinä hetkinä Chopper vaikutti olevan samaan aikaan utelias ja häpeissään.

Nami ja Robin olivat maltillisempia ja vaihtoivat suudelmia vain harvoin. Hekin kaipasivat vaihtelua ja varjo Robinin kasvoilla synkkeni. Chopperin tarkastuksessa kukaan ei ollut osoittanut oireita, mutta Luffyn apaattisuus oli lähes käsin kosketeltavaa. Yleensä seurallinen ja paljon naurava Luffy potki rantahiekalla kiviä ja näytti kuumeiselta, vaikka minkään ei pitänyt olla vialla.

Kuume kuitenkin nousi ja Luffy joutui vuodelepoon. Kun kuumetta oli kestänyt kolme päivää, Chopper oli epätoivoinen, kun lääkkeet alkoivat olemaan lopussa. Hän vaati, että he pyytäisivät apua Que Que -saarelta. Nami otti Going Merryn ohjat ja he suuntasivat laitureille, jotka olivat olleet heille vain kaukainen haave.

Que Que-saarelaiset järkyttyivät uutisista ja syytivät heitä kohtaan syytöksiä.

“Aiotte tappaa koko kansamme! Kadotkaa silmistämme! Haaksirikkoutukaa merelle!” Que Que-saareleisten karanteenikomitea huusi.

“Me tarvitsemme lääkettä!” Nami huusi vastalauseen, mutta saarelaiset tarttuivat aseisiin. Muutaman varoituslaukauksen jälkeen Nami ja Chopper päättivät luovuttaa. He olivat omillaan.

“En minä kuole”, Luffy mutisi kuumetokkurassa, “minusta tulee merirosvokuningas.” Chopper ei voinut muuta kuin soveltaa oppimaansa ja toivoa, että heidän kapteeninsa toipuisi.

Lokitikku osoitti yhä Que Que-saarelle ja viikot kuluivat.

[Odo]

A/N: Tarinassa mainittu "haaksirutto" on oma keksintöni. Keripukki oikea sairaus.

Kuukausi karanteenia
126.   Kuukausi

Luffyn kuume helpotti ajan kanssa, mutta kapteenista tuli sen myötä entistä ärtyisämpi, mikä ei ollut lainkaan tyypillistä. Zoro ja Sanji olivat jatkuvasti toistensa kimpussa tavalla tai toisella. Chopper tiesi, että mielikin voisi sairastua ja pidemmän päälle he saattaisivat tulla hulluiksi.

Usopp oli pärjännyt heistä parhaiten, mutta hänenkin ideansa alkoivat olla lopussa ja muiden vetäytyessä kuoreensa, ei Usoppille jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin langeta samaan.

Eristäytyminen muusta maailmasta oli vaikeaa heistä jokaiselle ja elleivät he saisi pian tarvikkeita Que Que-saarelta, he joutuisivat kitsastelemaan ruuastakin. Liha ja olut olivat loppuneet jo merellä, mutta silloin he olivat vielä odottaneet uuteen saareen rantautumista ja puute ei ollut tuntunut niin pahalta.

Kuukauden jälkeen he olivat väsyneitä ja levottomia eri tavalla kuin ennen. Muita laivoja ei lähestynyt Que Que-saarta. Saarelta kuuluvat äänet muistuttivat juhlahumua kuin siellä olisi ollut karnevaalit, mikä ei varsinaisesti nostattanut mielialaa. Kesäsaaren lämpökin alkoi tuntua tukahduttavalta pidemmän päälle.

Namille oli tullut pakkomielle katsoa lokitikkua, jonka neula osoitti yhä Que Que-saarelle. Karanteenisaari tuntui siihen verrattuna vankilalta, vaikka heistä jokainen oli alkanut murahdella aina, kun Que Que-saari tai sen asukkaat mainittiin.

Robin oli lukenut kirjoja saadakseen selville, mitä tuo vieras kansa pelkäsi niin paljon, että sulki saapuvat laivat karanteeniin. Merellähän he olivat vain oman miehistönsä kanssa ja edellisestä saaresta oli aikaa. Taudin olisi pitänyt puhjeta jo. Viimein Robin löysi etsimänsä, vaikka ei ymmärtänytkään asiaa täysin.

Ilmeisesti kyseessä oli haaksirutto, jota pelättiin. Tauti, joka vaivasi pitkään merillä ollutta miehistöä ja aiheutti haaksirikkoja miehistön sairastuessa. Haaksiruttoa esiintyi harvoin muiden kuin merenkävijöiden keskuudessa. Robin kertoi ensimmäisenä asiasta Chopperille.

“Voisiko se tarkoittaa keripukkia? En usko, että haaksirutto on oikea tauti”, Chopper ehdotti epävarmasti. Keripukki oli merenkävijöiden sairaus, mutta ei tarttuva tauti, johon auttaisi karanteeni. Robin ymmärsi Chopperin vastausta ja mietti, millainen historia Que Que-saarelaisilla oli. Oliko heitä ravistellut historian aikana kulkutauti?

Jos he olisivat rantautuneet jo kuukausi sitten, he olisivat varmasti oppineet kansasta ja ehkä jo jatkaneet matkaakin. Jäljellä oli vielä kymmenen päivää ja edelliset kolmekymmentä olivat olleet ankeita. Olihan heillä raitista ilmaa mielinmäärin ja mahdollisuus jalotella muuallakin kuin laivan kannella, mutta he kaipasivat jo muutakin. Ihmisiä. Ruokaa. Juomaa. Hetken erossa toisistaan.

Aika tuntui matelevan. Vaikka päivät vaihtuivat yöksi, pysyi ympäristö ja sää niin muuttumattomana, että aika tuntui toisinaan jopa pysähtyneen.

[Odo]

Ikuisuuden jälkeen: karanteenin loppu
(130.   Ikuisuus)

Neljäskymmenes päivä koitti sään muuttuessa tuuliseksi. Nami erotti myrskyn enteitä, kun lämmin sade kasteli heidät. Lokitikku värähteli, mutta osoitti yhä Que Que-saarelle. Kukaan ei ollut puhunut aamulla, vaikka jokainen varmasti tiesi, että heidän karanteeninsa oli ohi.

Pieni ikuisuus oli haavoittanut heitä tavalla, johon mikään taistelu ei olisi pystynyt. Luffy muistutti äreää eläintä, eikä kukaan uskaltanut kysyä, milloin he suuntaisivat Que Que-saarelle. He olivat odottaneet karanteenin päättymistä, mutta sen loputtua, tuntui saari luotaantyöntävältä. Tavallaan he pelkäsivät, millainen vastaanotto heitä odotti.

“Voisimme tehdä pienen jekun saarelaisille!” Usopp yritti haparoiden rikkoa hiljaisuuden, mutta hänenkin naurunsa oli väkinäinen. Vitsailu ei ollut enää moneen päivään ollut luontevaa. Lopulta Robin sai kysytyksi, mitä Luffy ajatteli.

“Me rantaudumme”, Luffy sanoi ja laittoi olkihatun päähänsä. Myöhemmin laivassa he ottivat omat paikkansa ja valmistautuivat kohtaamaan taas ihmisiä. Tämä vieras kansa oli pelokas ja pelkäsi jotain heille yhä vierasta.

Tällä kertaa heidän vastassaan ei ollut ketään häätämässä heitä pois. Satamankin he huomasivat pian autioksi ja näkivät vain rottia, jotka yrittivät kavuta heidän laivaansa. Jokin oli vinossa, mutta heillä ei ollut muutakaan mahdollisuutta kuin lähteä kohti kaupunkia, joka oli herättänyt innostusta ennen karanteenia.

“Missähän väki on?” Usopp kysyi. Hiljaisuus tuntui aavemaiselta. Toriaukion tapaiselle tullessaan heitä vastassa oli haju, jota ei voinut samoin kuvailla. Sanji meni tutkimaan jäännöksiä, jotka muistuttivat sammunutta roviota.

“Tässä on polttohaudattu ihmisiä”, hän sanoi. Heillä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin jatkaa kaupungin tutkimista, vaikka ilmapiiri muuttui entistä painostavammaksi.

Kun he löisivät ensimmäisen kuolleen, he ymmärsivät, mitä oli tapahtunut. Chopper tutki kuolleen ja vahvisti asian muillekin. Tämä kansa oli kuollut kaupunkia riepotelleeseen kulkutautiin.

Karanteeni, jonka oli ollut tarkoitus pelastaa saarelaiset heiltä, oli pelastanut olkihattupiraatit varmalta kuolemalta. Missään ei ollut merkkiä eloonjääneistä. Luffy otti ohjat kapteenina ja sanoi, että palaisivat laivalle. Tämän maan ruoka ja juoma ei välttämättä olisi turvallisia.

Que Que-saari oli kuollut. Lokitikku värähti Namin ranteessa ja antoi uuden suunnan, jota he olivat toivoneet jo monta viikkoa. He voisivat jatkaa matkaansa. Kaikki olivat väsyneitä ja ymmärsivät, kuinka lähellä kuolema oli ollut. Tämän saaret asukkaat olivat pelänneet jotain sellaista, joka oli vaaninut heidän keskuudessaan koko tämän ajan.

Jokainen tiesi pelastuneensa, mutta heidän oli mahdoton iloita siitä. Neljänkymmenen päivän karanteeni oli kiristänyt heidän välejään ja edessä olisi laivamatka, jonka pituutta he eivät voineet ennustaa. Kipinä heissä oli sammunut.

Sade kasteli heidät, kun he matkasivat takaisin Going Merrylle. Sade, joka ei puhdistaisi tätä kaupunkia. Heidän karanteeninsa oli ohi, mutta he pysyivät vakavina ja sulkeutuneina. Maassa makaava keltainen lippu kertoi omaa tarinaansa, jota olkihattupiraatit eivät unohtaisi.

[Saappaaton]

Tervehdys kommenttikampanjasta (ja pitkän, pitkän kommenttitauon takaa)!

One Piece on mulle hankala fandom tälleen ficcaamisen kannalta, koska tekstistä usein puuttuu se vauhti ja vaarallisuus, mitä mangassa ja animessa on. Tämä on siis peräti toinen One piece -fic, jonka olen ikinä lukenut.

Tää oli kokonaisuutena ihan sarjaan sopiva tarina juonikaarensa puolesta. Parissa kohtaa mietin, miten jotkut kohdat olisi mahdollisesti toimineet sarjakuvamuodossa paremmin, koska karanteeni oli P-I-T-K-Ä, ja tuntui lukijallekin tosi pitkältä. Mutta se sen tarkoitus taisi ollakin. Vähän tuolta paikoitellen paistaa se, että olet viime hetken inspiraatiossa kirjoittanut tämän itsellesi ehkä vähän hätäiseen tapaan (tai onhan meissä kaikissa se, että kun pitää saada valmiista äsken, niin hätäisestihän se lopputulos sieltä sitten tulee!), mutta eipä se menoa häirinnyt.

Hatunnosto lopetuksesta, koska odotin kyllä kovasti karnivaaleja, olutsammioita ja lihavuorta! Pääsit siis yllättämään (haluan sanoa iloisesti tai positiivisesti, mutta ehkä vähän kehno sanavalinta). Tykkäsin myös tosi paljon noista karanteeni-referensseistä ja tuo Que Que -saaren nimeäminen oli ihan kekseliäs. Siinä on kyllä samalla hiukan hukattu mahdollisuus, koska Odalle on tyypillistä liittää tuollaiset pienet hassutukset tarinaan tai miljööhön. (Toki tunnelma oli aika "mitä mitä" käytännössä loppuun asti, että ehkä se olikin ihan hyvin nivottu. )

Koska olen kuluttanut One Pieceä eniten animena enkku-subeilla, nämä suomenkieliset loki- ja ikitikut ei olisi ehkä ihan taipuneet ilman sun A/N-infopläjäystä. Varsinkin, kun siitä on taas tovi kun olen sarjan parissa edes ollut! Lisäksi jotenkin nuo nimet taipuu vähän kankeahkosti tuonne suomenkielen väliin (ja olisin ehkä kaivannut Going Merryä kursiivilla, koska mulla on sellainen päävamma).

Hatunnosto muuten vielä siitäkin, että paritukset oli tosi hienovaraisia. Se tekee tekstistä helpommin lähestyttävän niillekin, jotka ei fanita kyseisiä parituksia. Ollakseni aivan rehellinen, en edes lukenut parituksia, ennen kuin Robin kävi suukottamassa Namin otsaa, ja tuli sellainen "wait a minute...". x)

Sitten lopetan tän tajunnanvirtahölinäni toteamalla, että jotkin kohdat kyllä näin selkeinä mielessäni, kuten viimeisen ficletin kohdan, jossa Luffy (oletettavasti vakavana) laittaa olkihatun päähänsä. Se on sellainen kapteenin auktoriteettia kuvastava hetki aina mun päässäni, ja se oli jotenkin niin Luffya kuin vain voi olla.

Kiitos, tämä oli kiva. <3

[Odo]

Kiva, että tämä maistui Saappaaton <3 Hyvä, että noista infoista oli hyötyä, kun joo ei ehkä iki- ja lokitikut ja ties mitkä lähde, jos sarjaa on katsonut enkkusubeilla. Itse en taas saanut oikein mitään "irti", kun yritin joskus jokusen jakson katsoa englanniksi, kun vitsit menee ohitse. Itse tykkään varsinkin uudempien osien suomennoksista (tai no nykypäivänähän ne on aika vanhojakin), kun ei ole enää alkuosien Lollonoa Zoloja yms., jotka sinällään oli käännöksiä, mutta... Going Merryn olisi kyllä voinut kursivoida, mutta meni jo!

Ilahduin (eli möksähdin aluksi mutta en silleen ikävästi ), kun nostit esiin sellaisen... odomaisen hättäilyn, mutta sitten olin superiloinen siitä, koska oli juurikin asia minkä tietämättäni "halusin kuulla" tai siis? Minä tykkään, että minun sokeista pisteistä huomautetaan, vaikka nyrpistelisin ensin, että eikä !! ja sitten tajuan, että nimenomaan kyllä. Minulla tosiaan on taipumusta siihen, kun vauhti iskee, sitten se iskee. Vaikka ficci itsessään oli P-I-T-K-Ä tai oikeammin karanteeni, mutta ehkä se osaltaan juuri tuli sellaiseksi, koska olisi painajaista olla karanteenissa. Minun "odota 1-2 päivää koronatestin tulosta"-kerrat on olleet maailmanloppuja, juuri silloin menojalka vipattaisi.

Kiva myös, että tykkäsit mm. Que Que-saaresta. Mietin sitä itseasiassa, että olisin laittanut tämän Aakkoshaasteen Q:hun, mutta en lopulta laittanut, joten saa nähdä missä yhteydessä sitten kuittaan Q:n. Mutta sieltä pähkinöinnin ja "mitä ihmettä keksin"-hengessä tuli, että mitä mitä!

Minulla nyt meinaa rönsyillä tämä kommenttivastaus (sekä hypähdellä), mutta olen hirmuisen iloinen kommentistasi ja että nappasit juuri tämän! Minua hieman harmitti, että tämä jäi nollakommentoiduksi, mutta onneksi nappaisit juuri tämän Kommenttikampanjasta. <3 ihana myös, että paritukset oli hienovaraisia! Shippaan aikalailla One Piece -hahmoja, mutta halusin jättää ne kuitenkin tässä vähän sivummalle. Siis ihan alunperinhän karanteenisaaren idea oli olla huumoria ja shipata Luffy joutessaan koko miehistölle, mutta en sitten osannut lähteä sille tielle.

Vakavan Luffyn olkihattu-aukroriteetti, olet juurikin asian ytimessä. <3 Kiitos kommentista!