Nimi: On mullakin tunteet
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: het, angst, draama
Paritus/hahmot: Oona/Juha ja Tomi
Yhteenveto: Juha oli tottunut luottamaan vaistoihinsa, mutta Oona teki hänet täysin sokeaksi. Sen kanssa ei ollut helppo elää.Haasteet: Oneshot10 ja Teelusikan tunneskaala (mustasukkaisuus)
Muuta: Kuuluu sarjaan
Hallitsemattomat mutta on ymmärrettävissä ilman taustojakin.
A/N: Oli aika säätäminen tämän shotin kanssa, koska ensimmäistä kertaa kirjoitin Juhan näkökulmasta ja sain haeskella ihan perusteellisesti hänen ääntään ja sävyään. Tällainen lopputulos siitäkin prosessista syntyi :>
On mullakin tunteet
Baaritiskin edessä ja ympärillä velloi sellainen ihmishelvetti, että Juha päätti ostaa kerralla useamman shotin ja hanaoluet hänelle ja Tomille. Matka takaisin vaati sekin melkoista pujottelua ja täpäriä väistöliikkeitä. Ihmisiä oli tukalan paljon liikkeellä tänään, torstai kun veti poikkeuksetta baarit täyteen opiskelijoita. Juhaa ei haitannut. Hänellä oli hyvä, odottavainen fiilis. Oona oli tekstannut hänelle aiemmin päivällä ja sanonut tulevansa. Muiden seura ei oikeastaan edes kiinnostanut, mutta kyllä se odotellessa oli ihan jees.
Tomi oli löytänyt itselleen seuraa parista muijasta, joiden välissä hän istui täydellä sohvalla. Suu vain kävi, ja mimmit siemailivat drinkkejään tuskin tajuten puoliakaan, mitä Tomi heille selitti. Juha laski tarjottimen pöydälle ja nappasi viereisestä pöydästä tuolin, jolle istua. Tomi vaikeni. Hetken hän käyttäytyi kuin kyseiset neitokaiset olisivat lakanneet olemasta. Tomi ei kyllä välillä yhtään tajunnut, miten piittaamaton hän osasi olla, tai sitten Tomi tajusi, mutta ei välittänyt. Kumpikin piirre sopi Tomiin.
”Sä selvästikin haluat pitää mut kännissä”, Tomi nauroi nostaessaan ensimmäisen shotin.
”Oot silloin hauskempi”, Juha vastasi eikä se ollut edes läppä, sillä Tomi osasi olla selvänä raastavan vittumainen. Tänään Juha ei ollut sillä tuulella, että viitsisi tuhlata energiaa Tomin kanssa jäkättämiseen. Oli parempi vain juoda ja pitää Tomi hilpeänä.
”Haha. No just”, Tomi tuhahti, mutta virnisti päälle. Juha vastasi hymyyn. He kilauttivat laseja ja joivat. Juha piti kännykkää pöydällä ja silmäili ovea.
”Venaat Oonaa?” Tomi veikkasi.
”Jep”, Juha sanoi. Hän kuuli itsekin äänensä rennon ja hyväntuulisen soinnin. Ei hän edes yrittänyt esittää muuta. Juha ei kokenut sen olevan tarpeen. ”Se sanoi tulevansa.”
Tomi kohotti kulmiaan. Hänen ilmeensä lupasi huonoja uutisia. Ikävä tunne rutisti Juhan sisuskaluja.
”Mitä?”
”Et oo vissiin katellut sen instaa tässä viime päivinä?” Tomi kysyi. Juhan pöydällä lepäävä käsi puristui nyrkkiin, koska kysymys oli jo itsessään tarpeeksi paljastava. Juhan ei tarvinnut ottaa kännykkäänsä ja katsoa. Pahempaa oli kuitenkin se, ettei se ollut edes ensimmäinen kerta, mutta sattui kuin se olisi.
”Sori”, Tomi pahoitteli. Juha ei katsonut Tomiin. Hän tunsi olonsa tuskallisen nöyryytetyksi. Oona ei ollut edes paikalla, ja silti tämä oli jälleen onnistunut kusettamaan häntä aivan perusteellisesti. Juhan olisi pitänyt jo tietää, etteivät Oonan suusta kuullut lupaukset ikinä pitäneet, mutta silti hän aina uskoi. Jollain keinolla Oona vain sai Juhan joka kerta vakuuttumaan, että heistä oli oikeasti tulossa jotain enemmän. Juha oli tottunut luottamaan vaistoihinsa, mutta Oona teki hänet täysin sokeaksi. Sen kanssa ei ollut helppo elää.
”Sä saat mut tuntemaan itseni arvokkaaksi. Muiden kanssa musta ei tunnu tältä, näin hyvältä”, Oona oli kuiskannut vain muutama päivä sitten kuin se olisi merkinnyt jotain. Juha oli katsonut Oonan ruskeisiin silmiin ja nähnyt tämän hymyilevän. Sydän oli karannut määrätystä tahdista, ja Oonan vartalo hänen allaan oli myötäillyt kosketusta ja kietoutunut hänen ympärilleen. Siinä oli ollut kaikki niin oikein.
”Viittitkö väistää? Pitäis päästä vessaan”, toinen Tomin seuralaisista sanoi melkoisen kylmäkiskoisesti. Tomi katsoi naisia ärtyneen oloisena, mutta onnistui ihme kyllä väistämään sanomatta mitään loukkaavaa. Muijat katosivat ihmisvälinään eikä Juha uskonut heidän enää palaavan. Tomi ei vaikuttanut piittaavan. Tämä vain hymähti itsekseen kuin ilmassa olisi viipyillyt jokin hyväkin läppä ja alkoi lipittää kaljaansa.
”Luuletko, että se tulee tänne silti?” Juha kysyi. ”Nikon kanssa.”
”Totta kai”, Tomi vastasi säälimättömän rehellisesti. ”Ja sä tiedät, miten se menee, kun Niko muistaa, että ai niin, mul olikin tyttöystävä. Ne kaks tulee olemaan kädet toistensa perseillä ja todistetaan varmasti perusteellista kielarointiakin. Niiden vakinumero, kuitenkin. Vielä ehditään lähteä.”
Tomi oli tietysti oikeassa. Sehän tässä oli pahinta. Juha tiesi, että oli perkeleen idioottimaista säätää varatun naisen kanssa, mutta Oonan parisuhdestatus oli vaarallisen helppo unohtaa, koska Niko oli niin harvoin maisemissa. Niko oli tehnyt katoamisistaan elämäntavan eikä hän välittänyt vähääkään siitä, mitä se teki tyttöystävälle. Oona oli monta kertaa päättänyt, että nyt riitti, mutta juuri silloin Niko aina ilmestyikin takaisin ja osasi sanoa juuri oikeat sanat juuri oikealla tavalla. Saatana, miten Juha vihasi sitä lipevää mulkkupersettä.
Juha ei vastannut mitään, mutta hän veti kaikki shotit niin pikavauhtia, että vähän jo oksettikin.
”Sillä lailla”, Tomi kehui. ”Hörppääs vielä se kaljas, niin me voidaan –”
Tomin katse singahti ovelle ja lause jäi puolitiehen. Juha katsoi myös, vaikka tiesi jo, keitä odottaa. Sieltä Oona ja Niko saapuivatkin kädet toistensa ympärillä teeskennellen surkeasti vastarakastunutta paria. Jos piti yrittää noin kovasti, olisi pitänyt ymmärtää luovuttaa. Juha tajusi nopeasti, ettei hän ollut sen parempi tai fiksumpi kuin toisissaan epätoivoisesti roikkuvat Oona ja Niko. Juha otti iskun vastaan. Hän päätti tehdä asialle jotain. Hän voisi päästä irti Oonasta, jos vain päättäisi niin. Se tuntui tänään helpommalta, jopa täysin mahdolliselta.
”Vittu perkele”, Tomi sanoi niin tunteella, että Juhalle tuli parempi olo. Tomi ei halunnut olla täällä yhtään sen enempää kuin hänkään. He jäivät paikoilleen, mutta eivät antaneet Oonan hakeville silmille mitään merkkiä. Lopulta pariskunta kuitenkin löysi heidät.
Oona oli panostanut ulkonäköönsä aivan erityisesti. Tumma tukka laineili sileänä ja kiiltävänä ja silmät olivat korostetun tummat. Oonalla oli päällään tiukat housut, pehmeästi kiiltävä juhlatoppi anteliaalla kaula-aukolla ja nahkatakki siinä päällä. Muodokas vartalo näyttäytyi niissä kuteissa totisesti edukseen. Nainen näytti niin hyvältä, että Juhaa heikotti. Hän pakotti itsensä ajattelemaan, että vaivannäkö oli Nikoa eikä häntä varten, ja pää tuntui hitusen selvemmältä. Rintaa jäytävä särky piti kuitenkin otteensa.
”Moi!” Oona tervehti niin onnellisena ja hymyilevänä, että Juhasta tuntui kuin hän olisi seissyt luotisateessa ja jokainen ammus olisi osunut hänen sydämeensä.
”Mitä jätkät?” Niko kysyi tuttavalliseen sävyyn kuin he olisivat olleet hyviäkin kavereita. Niko näytti kalpealta ja valjulta Oonan rinnalla. Silmien alla pesivät tummat varjot. Olemus onnistui kuitenkin olemaan jotenkin sotkuisen tyylikäs. Raivostuttavaa. Tomin kasvoilta kuvastui puhdas, täysin peittelemätön vastenmielisyys. Kerrankin Juha iloitsi siitä, ettei Tomi vaivautunut olemaan mukava, jos ei tuntunut siltä.
”Vuodatan sulle kuule vaikka lapsuudentraumani, jos muistat meidän nimet”, Tomi vittuili ja väläytti niin halveksivan hymyn, että Juhan teki mieli kippistää sen kunniaksi. Niko näytti hämmentyneeltä ja katsoi Oonaan selityksen toivossa. Hymy oli kadonnut naisen kasvoilta.
”Pää kiinni, Tomi”, Oona sähisi. ”Tuu, muru, haetaan juomista.”
”Muru”, Tomi toisti, kun Oona ja Niko olivat menneet ja yökkäsi. ”Lähdetäänkö vai haluisiks vielä hengailla noiden kahden kanssa, kunnes isket Nikoa tuopilla?”
”Houkuttelis”, Juha sanoi, ”mutta Oona ei ehkä tykkäis eikä varmaan poketkaan.”
”Musta se olisi upeaa”, Tomi sanoi. Juha hymyili.
”Mä tiedän, mut eiköhän me keksitä sun iloksi jotain muuta.”
Tomi nauroi. He kaatoivat kaljat kurkkuunsa ja jättivät baarin. Juha huomasi olevansa niin humalassa, ettei helmikuun pakkanen purrut häneen. Kylmä ilmavirta tuntui oikeastaan aika hyvältä kasvoilla ja kaulalla. Ajatukset selkenivät. Hän saattoi vielä päättää, ettei välittäisi. Loppuyöstä sellainen tuskin enää onnistuisi.
”En tiedä susta, mutta mun mielestä pakkasessa seisoskeleminen ei ole erityisen hauskaa”, Tomi nurisi hänen vierestään.
”Sulla ei ole ikinä hauskaa”, Juha totesi, mutta sai vastaukseksi pelkkää puhinaa. Ei hän ollut edes tarkoittanut sanojaan. ”Mennäänkö vielä muutamalle?”
”Todellakin mennään. Ehkä törmätään tasokkaampiin tuttuihin”, Tomi sanoi.
”Se nyt on väistämätöntä, koska sun tasossa ei ole kehumista”, Juha vastasi. Tomi tyrkkäsi häntä. Juha tuskin edes horjahti, koska Tomi oli huomattavasti pienikokoisempi häneen verrattuna.
Seuraava baari oli väljempi ja ihmisten keski-ikä läheni neljää- ja viittäkymppiä, mutta juomat olivat halvat, ja se oli tärkeintä. Oli siellä muutama tuttukin, mutta Juha keskittyi enemmän juomiseen kuin jutteluun, ja kun oli juonut tarpeeksi, sekin hoitui aivan itsestään. Lopulta Tomi tuli tielle ja sanoi, että oli aika lähteä kotiin. Juha vastusteli. He päätyivät riitelemään asiasta niin lujaa, että muut ympärillä alkoivat hermostua. Kun Juha nousi ylös, hän tajusi Tomin pointin ja riita loppui siihen. Juha kompasteli ulos baarista. Hän oli niin humalassa, ettei kotimatkasta jäänyt minkäänlaista muistikuvaa.
***
Juha heräsi sekavana. Meni pitkään, että hän sai kiinni siitä, missä oli – kotonaan – ja miksi hänellä oli tällainen olo. Lopulta Juha sai kokonaiskuvasta kiinni. Vellova olo tasaantui, kun ei tarvinnut enää ajatella niin kovasti. Kylkeen kiinni käpertynyt Tomikaan ei ihmetyttänyt, sillä sitä tämä teki aina, jos sattui nukkumaan jonkun vieressä. Kaikki heidän tuttunsa olivat jo tottuneet toimimaan silloin tällöin Tomin halikavereina. Juhalla oli tukalan kuuma. Ylimääräinen lämpöpatteri vieressä ärsytti. Juha harkitsi tönivänsä Tomin sängystä ja käskemään tämän sohvalleen, mutta ei hän lopulta jaksanut. Juha huokaisi ja hivuttautui kauemmas. Tomi liikahteli levottomasti, mutta jatkoi uniaan.
Juha nousi ja meni kuselle. Hänen päässään heitti yhä humala. Olo parani, kun Juha pesi kasvonsa kylmällä vedellä ja joi janoonsa monta kulausta. Juha ei palannut makkariin vaan avasi hetken mielijohteesta olohuoneen ikkunan. Talvinen ilma tuntui hyvältä hikoilevalla iholla. Juha riisui t-paitansakin ja jäähdytteli kaikessa rauhassa. Sängyssä odottaisivat kuitenkin nihkeät lakanat ja unissahalailuun taipuva Tomi. Juha toivoi, että siellä olisi ollut Oona. Samassa hänen päälleen rysähti kaikki se paska, mitä hän oli yrittänyt vältellä koko illan. Tässä vaiheessa yötä ei tarvinnut kuin ajatella Oonan nimeä, ja hän oli helvetissä. Juhan olkapäät kääntyivät sisäänpäin. Hän taipui kaksinkerroin nojaten polviinsa. Kestä se. Älä murru. Juha odotti ja pakotti itsensä hengittämään. Hän olisi halunnut huutaa tunteensa ulos, jotta pääsisi niistä, mutta ei se toiminut niin.
”Miks sä teet mulle näin?” Juha mutisi tukahtuneella äänellä ja melkein onnistui kuvittelemaan humalapäissään Oonan siihen viereensä. ”Miksi mä annan sen tapahtua aina vaan?”
Ei ollut vastauksia eikä hän kyennyt ymmärtämään itseään yhtään sen paremmin kuin aikaisemminkaan. Oona teki hänestä typerän ja itsetuhoisen luuserin. Kun tuntui tältä, piti lopettaa – ja siltikin Juha vain mietti, miten se ei ollut aina tällaista. Joskus se tuntui aivan helvetin hyvältä, oikealta ja mahdolliselta. Siksi Juha ei voinut vain kävellä pois. Ne hetket merkitsivät liian paljon.
”Mitä vittua sä teet?” hänen kämppiksensä ääni tivasi taka-alalta. ”Yritäks palelluttaa mut hengiltä, vai?”
”En mä”, Juha vastasi kiitollisena keskeytyksestä. ”Mä suljen tän nyt. Mee vaan takas nukkumaan.”
Jani kiroili, mutta totteli. Makuuhuoneen ovi paukahti kuitenkin niin lujaa, että Juha tiesi kuulevansa tästä vielä aamullakin. Helvetti, pitikin asua tuommoisen nipottavan vilukissan kanssa.
Suljettuaan ikkunan Juha palasi huoneeseensa. Hän asettautui takaisin Tomin viereen. Kuin vaistoten Juhan läsnäolon, tukalaa lämpöä hohkaava Tomi painautui taas kiinni häneen. Juha huokaisi syvään. Jollain tapaa hän oli kuitenkin kiitollinen, että Tomi oli siinä. Tomin vieressä Juha ei tuntenut olevansa aivan niin surkea ja säälittävä idiootti kuin hetki sitten. Kaverin läheisyys helpotti tukehduttavan raskasta tunnetta Juhan rintakehässä. Oonan petollinen ja vaaniva ote hänen sydämestään hellitti hitusen. Juha sulki silmänsä. Unikuvat olivat humalasta sameat, mutta niin oli parempi.
