Kirjoittaja Aihe: Mustaa jäätä, Severus/Regulus, K-11, angstia  (Luettu 3441 kertaa)

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 366
  • Banneri @ Crysted
Nimi: Mustaa jäätä
Kirjoittaja: Melodie
Paritus: Severus/Regulus
Ikäraja: K-11 // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Tyylilaji: Jonkinsortin angstikaipausta
Vastuuvapautus: En omista hahmoja & en saa rahaa
Tiivistelmä: On kylmä ja ikävä viileät seinät pyyhkeitä.

Alkusanat: Kolme pyyhettä ja yksinäinen velho -haastekulkuun. Severuksen näkökulma.


Mustaa jäätä

Reguluksen pyyhe oli musta, vähän niin kuin sielu ja sukunimikin. Hän nauroi moiselle symboliikalle. Minua itketti, välillä, vähän, kuivasin itseni hänen pyyhkeeseensä kun muut – kuin hän – eivät nähneet, minä painoin pyyheliinan sukuvaakunaa rintaani muttei se palanut kiinni.
Kun Regulus tuli suihkusta, hänen huulensa olivat vesipisaroilla, hiuksensa huolettoman kosteat hänellä lanteillaan pelkkä pyyhe, minä näin kuinka jokainen tyttö huoneessa kääntyi katsomaan, minä tunsin kovettuvani.

Regulus oli olemassa ennen, oli aina vaikken tuntenutkaan häntä. Hassua, se kuinka hän saattoi kävellä kotinsa käytävillä kietoutuneena johonkin suureen pehmeään kylpypyyhkeeseen, saattoi olla olemassa ja nauraa vaikken minä tiennyt hänestä. On niin käsittämätöntä että hän oli olemassa silloinkin kun en ollut paikalla, mutta vielä käsittämättömämpää on ettei hän enää ole lainkaan olemassa, ei edes silloin kun olen paikalla eikä edes jossain kaukana.
Voin kuvitella hänet lapsena, hiukset leuankärkeen niin kuin siinä valokuvassa jonka hän kerran minulle epähuomiossa näytti, ympärillään laaja avaruus kuin kohdun vesi; kylpyammeessa nauraen harvoin valkoisin hampain, kietoutumassa pehmeään pyyheliinaan, tuoreeseen ja kutsuvaan.
Kun katson ikkunasta, yritän nähdä hänet vaikka tiedän ettei häntä enää ole olemassa, tiedän että hänelle kävi huonosti tiedän että jotakin, ja siksen voi enkä tahdo antaa lordini voittaa. Tiedän kuinka Regulus oli nuorempana, miten ranteiden kaarteet näkyivät ja myöhemmin hän verhosi kätensä aina, varjot kasvoivat silmien alle hän muuttui, eikä meistä kummastakaan ollut pitämään seiniä pystyssä pureksimaan mitä olimme haukanneet.

Kenties onnettoman sattuman kautta Lilysta tuli rohkelikko, niin kuin Reguluksen veljestäkin tuli ja sekin oli onnetonta, onnetonta Reguluksen epäröivä katse kun hänen veljensä nauroi minulle. Onnetonta sattumaa oli että välitin Lilysta.
Hänen nimensä minä sanoin, kun kysyttiin, eikä kukaan epäillyt: kaunis punatukkainen nainen, hersyvä hymy. Ja hänethän minä tapoin typerällä epäröinnilläni vaikka varoitin, hän oli liian viaton ja liian kaunis, hän oli ennustus enkä minä tahtonut lordin voittavan vaikka hän minun lordini olikin, en tahtonut vaikkei hän murtanut minun jokaista sormeani sillä hän teki sen Reguluksen silmille.

Enkä minä ole onnellinen. Minulla on asunto, minulla on työ, minulla on valokuvia ja tieto siitä että edes yritin. Nyt on kesäloma, enkä minä jaksa. Pukeutua. Pyyhe on vanha, minulla oli se jo koulussa, kuvittelen että se tuoksuu Regulukselta, kuvittelen muistavani hänet suihkussa kuvittelen hänen kätensä lanteensa kuvittelen että hän syö kanssani, että hän tekee minulle ruokaa.
En syö mitään.
Kääriydyn pyyhkeeseen kun on kylmä, se on harmaa ja siksi varmasti minun eikä Reguluksen, eikä hänen sielunsa ollut musta, hänhän katosi, mutta minun on harmaa koska en osaa päättää, asunto on kylmä, kylmä, kylmä, eikä minulla ole kuin pyyheliina, lasken päiviä, kylmä, etten jähmettyisi tänne, tapetinkuvioksi, jäätä.
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 03:07:26 kirjoittanut Scarlett »

dally

  • Vieras
Vs: Mustaa jäätä
« Vastaus #1 : 21.07.2008 22:33:53 »
Ah, ihanaa Severus/Regulusta! Tätä paria on aivan liian vähän. Sinulla on mielenkiintoista kieltä, mukaansatempaavia lauseita ja toimivaa rytmiä. Tässä oli paljon joitain erityisen liikuttavia lauseita, joista pidin ja vaikka mielenkiintoinen kieli voi välillä olla yhtä kuin ärsyttävä tyyli, niin tässä se ei ollut. Pyyheliina on jo jotenkin tavarana niin random ficeissä, että se oli oikeastaan jotenkin ihanan arkisen liikuttavaa ja virkistävää, että se oli tässä se toistuva motiivi.

Pidin hirveästi tunnelmasta, tyylistä, millä olit saanut Severuksen äänen kuulumaan ilman, että olisi ollut mitenkään OOC, koska Severus ei ole aina mikään helpoin hahmo. Arvostan myös, että Lily-kuvio oli mainittu, vaikka se itseäni vituttaa, niin myös sen ignooraminen ottaa pannuun. Niin kauan kuin asian selittää ja ottaa mukaan, jättää se myös tilaa ja tulkintaa muille henkilöille ja parituksille.

Regulus kuvaillaan usein ärsyttävän täydelliseksi ja joissain kohdin tässä oli samaa sellaista, ah mikä kaunis poika ajatusta, mutta toisaalta rakastuneen, menettäneen miehen sanoissa se on hyvin ymmärretävää ja tässä tapauksessa myös toimivaa. Pidin todella paljon tuosta ajatuksesta, jossa Severus miettii, miten käsittämätöntä on, että Regulus oli olemassa ennen ja ei ole enää jne, koska jotenkin  ihana oivallus se, miten voi tuntua, että joku on olemassa vain sinua varten, koska välität niin paljon. Menipä hötöksi, toivottavasti tajusit pointin.

Oli vaan todella paljon hyviä oivalluksia ja toimivaa kieltä ja ilmauksia, jotka hallitsit koko ajan, etteivät ne lyöneet yli. Ihanan intensiivistä tunnelmaa ja hitto kun tekisi nyt mieli lainailla tuolta kaikkia kohtia, joista olin ihan kikseissä, mutta ehken nyt siihen rupea, tunnet tekstisi kuitenkin itsekin. Hirveästi sanottavaa, jota en nyt saa purettua. Kiitos kuitenkin kovasti hyvästä lukukokemuksesta - niitä ei mitenkään mielin määrin tältä foorumilta löydy.