Nimi: Rakastan sua (rakastan sua enemmän) rakastan sua eniten
Kirjoittaja: Tulejo
Ikäraja: S
Genre: femme, fluffy, pienoista tajunnanvirtaa
Paritus: Asha/Vila
A/N: 1. Minä + femme = mahdoton yhtälö. Mitä siis tapahtui? En tiedä. Tai no, mietin, miten suorittaa fluffyhaasteen ja mulla jotenkin aina kaikki lyhyet jutut päätyy seksiin ja en osaa siitä tehdä niin fluffypainotteista, joten päätin ottaa tämän armaan naisparin, joka on vasta ilmestynyt mun yhteen kirjotukseen (julkaisematon vielä, siinä pääparina Kaamos/Aslak eli heidät tunteville: samassa maailmassa pyöritään). 2. Kyllä, innostuin tästä parista niin, että varmasti tulee vielä lisääkin. Ne on niin mahdottoman söpöjä! Ja tässä jo selvis tota, miten niitten suhde alkoi ja sitäkin voisin joskus mahdollisesti shotin verran tai muutaman osan jatkiksella tai jotain jatkaa. Mutta vasta joskus, mulla on niin paljon jatkiksii täl hetkel kesken, et ehkä vähän jopa hävettää... 3. Osallistuu tosiaan Fluffy10-haasteeseen ja tähän mua inspiroi annettu sana käheä. Myös Oneshot10:een osallistuu ja Teelusikan tunneskaalaan tunteella rauhallisuus, koska no, onhan tää nyt aika rauhallinen :---D 4. Öö, mitä muuta? No juu, tässä kuitenkin multa kerrankin näin lyhyt juttu (sanoja noin tuhat) ja ilman seksiä, woah. Kommentit ovat siis toivottuja, varsinkin, kun tää on mun ensimmäinen femmeni ja oon vähän hämilläni... Huijui.
Rakastan sua (rakastan sua enemmän) rakastan sua eniten
Aurinko tunkee säteitään ikkunasta sisään. Mä herään niihin ja tajuan unohtaneeni verhot auki illan huumassa. Mä kiemurtelen lähemmäksi Ashan lämmintä ihoa, mutta se ei taida tykätä siitä. Se mutisee jotain aamukäheällä äänellään ja mua hymyilyttää. Hetken mä yritän saada uudelleen unen päästä kiinni — nyt on kuitenkin viikonloppu ja kello saattaa olla ties kuinka vähän. Kuitenkin kesäaikaan aurinko nousee ihan hemmetin aikasin. Kohottaudun kyynärpäiden varaan, että saisin kurotettua kännykän yöpöydältä. Se näyttää kuutta ja kiroilen hiljaisella äänellä. En mä kuitenkaan halua Ashaa herättää, se kun saa nukuttua tällä hetkellä arkena niin vähän.
Nousen kokonaan istumaan ja heitän jalkani sängynlaidan yli. Etsin katseellani jotain päällepantavaa, tyydyn mun yöpaitaan, joka pilkistää sängyn alta. Puhtaita alusvaatteita en jaksa alkaa tonkia, ei sen väliä, vaikka mä hypinkin käytännössä alasti kotona. Ei siellä kuitenkaan ole muita kuin Asha.
Tärisevin jaloin kömmin keittiöön ja lataan kahvinkeittimen. Kun mä saan sen päälle, nappaan mikron päältä tupakka-askin ja kaivan sieltä yhden. En mä varsinaisesti polta, se vain kuuluu mun yksinäisiin aamuihin, kun Asha vielä nukkuu tai se on jo lähtenyt töihin. Onneksi meillä on oma parveke, joten mun ei tarvitse alkaa pukea päälle mitään enempää.
Ulkona on jo nyt melko kuuma. Sitä on kyllä viilentämässä ihana tuuli, joka heittää mun hiukset miten sattuu. Vedän myrkyllistä savua keuhkoihini ja tuijotan raukeana edessä avautuvaa kaupunkia. Mä tykkään Espoosta eniten viikonloppuaamuina, kun on niin aikainen, että siellä näkyy korkeintaan hulluja koiranulkoiluttajia ja lenkkeilijöitä sekä ehkä muutama aamuvuorolainen. Mä saan onneksi olla ihan rauhassa kotona, ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. En mä sellaista edes jaksaisi, vaikka mä olenkin aika aamuihminen.
Kun mä pääsen takaisin sisälle, kahvi tuoksuu jo mun nenään. Makuuhuoneesta kuuluu ääniä ja arvelen kahvin herättäneen Ashankin sitten lopullisesti. Ei kulu montaa minuuttia, kun se möngertää peittoon kääriytyneenä ulos hiukset sojottaen joka suuntaan. Nuori nainen tulee painamaan nopean suukon mun suupieleen ennen kuin rojahtaa tuolille.
"Huomenta vaan sullekin, äkäpussi", mä naurahdan, kun näen kunnolla sen myrtsin ilmeen hiusten siirtyessä pois kasvoilta.
"Huomenta", Asha mörähtää. Mä kiirehdin kaatamaan sille kahvia kuppiin ennen kuin se on valmis murhaamaan mut. Onhan se hyvä, että sillä on aamuvirkku kotivaimo, joka herää aina joka aamu keittämään sille edes ne kahvit. Mä olen muutaman kerran herännyt sitä myöhemmin ja aina siihen, kun se kiroilee ja huutaa meidän vaikealle kahvinkeittimelle, joka vaatii juuri oikeanlaiset liikeet, että ottaa toimiakseen. Niiden kertojen jälkeen mä olenkin sitten ihan varmasti herännyt ennen sitä. En mä siltikään haluaisi herätä lauantaiaamuna ennen yhdeksää, kun Ashakin yleensä nukkuu jonnekin kahteentoista saakka.
Kahvit me juodaan täydessä hiljaisuudessa, mutta se ei haittaa. Mä selaan eilisen Hesaria ja mietin päivän puuhia. Pyykkiä pitäisi pestä, siivotakin ehkä kannattaisi. Tiskit Asha voisi kerrankin hoitaa, nainen kun on aina arkena liian väsynyt tekemään mitään muuta kuin köllimään mun vieressä. Ei se mua haittaa, onpahan aamuiksi jotain tekemistä sen jälkeen, kun nainen on töihin lähtenyt. Kyllä mä senkin ymmärrän, että erkkalasten päiväkodissa on raskasta, mä olen joskus nuorena ollut työharjoittelussakin sellaisessa todeten, ettei lapset ylipäänsä ole mun juttu.
Kun me ollaan upotettu sisuksiimme kokonaisen kahvipannun sisältö, kumpikin kömpii takaisin sänkyyn. Ei me mitään kuitenkaan jaksettaisi tehdä tähän aikaan aamusta. Mä suutelen naista, painaudun sitä vasten ja nautin olostani.
Mä ihmettelen jälleen kerran, millainen onni meillä on ollut, kun päädyttiin aikoinaan yhteen. Ne oli vain yhdet opiskelijabileet, joinne Ashan joku kaveri oli tyttöparan raahannut väkisin. Se oli pari vuotta nuorempi, just ja just täyttänyt kahdeksantoista ja mä muistan ajatelleeni, että se on takuuvarmasti alaikäinen. Humalan tehtyä tulojaan sain rohkeutta mennä puhumaan tytölle, joka näyttää juuri tulleen Etelän auringosta ja mulle selvisi hiukan myöhemmin, että se ei ole edes ikinä käynytkään Kreikkaa etelämmässä. Sen vanhemmat on nuorina muuttaneet Suomeen ja vähitellen suomalaistuneet kokonaa. Ashallakaan ei edes ole Etelä-Afrikan kansalaisuutta, se on ihan täysin suomalainen. Siinä oli kevyttä flirttailua ilmassa, vaikka mä vielä seurustelin silloin. Se oli paska parisuhde, mies käytti mua häpeilemättä hyväkseen, tuhlasi kaikki mun rahat omiensa lisäksi ja hakkasi milloin milläkin. Me päädyttiin Ashan kanssa tanssimaan ja myöhemmin illalla vielä jatkoille jollekin tuntemattomalle jätkälle. Sitten me ei pidetty hetkeen mitään yhteyttä, koska kumpikaan ei tajunnut kysyä edes toisen nimeä ja ei ollut yhteisiä kavereitakaan, mutta se oli kinunut mukaan seuraaviin bileisiin ja siellä me sitten vaihdettiin numeroita. Se painosti mut jättämään sen miehen, ei mulla olisi ollut kanttia siihen ilman sitä. Me alettiin tapailla, mutta mä olin yhä jumissa parisuhteessa. Lopulta mä sitten jätin sen paskan, muutin meidän yhteisestä kodista pakoon ja olin hetken asunnottomana. Asha sitten tarjosi mulle väliaikaista yösijaa ja muutaman kuukauden päästä me huomattiin, että siellä mä asuin yhä edelleen. Siitä muutaman kuukauden myöhemmin me hankittiin sitten virallisesti ensimmäinen yhteinen kämppä ja merkittiin sopimukseen itsemme toistemme avopuolisoiksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun me edes mietittiin, että seurustellaanko me vai mitä. Me vaan — oltiin oltu. Oli outoa hakea sitten Kelalta tukia, kun piti laittaa, että on avoliitossa.
“Vila?” Asha herättää mut ajatuksistani. Mä säpsähdän hieman, olin täysin uppoutunut mun ajatuksiini. Mua sattuu rintaan, kun tajuan jälleen kerran, kuinka paljon mä tuota naista rakastankaan.
“Mitä rakas?” kysyn hiljaa.
“Mitä sjattelet?” se utelee.
“Sua, mua, meitä, sitä, kuinka paljon mä sua rakastan”, vastaan totuudenmukaisest ja painan hellän suudelman mun paremman puoliskoni huulille. Suklaanruskeaan ihoon tulee hymykuopat, kun Ashan kasvoille leviää hymy. Naurahdan hiljaa ja painaudun paremmin naista vasten. Nyt se ei enää välitä, pyörittää peiton pois ympäriltään ja ottaa mut kunnolla kainaloon. Lasken mun käden sen paljaalle vatsalle ja pyörittelen ympyröitä. Musta on niin hassua sekin, kuinka rennosti me pystytään hengaamaan käytännössä alasti keskenämme.
Mä painan pääni vasten Ashan rintakehää ja kuuntelen sen vakaata sydämensykettä. Me ei jakseta välittää maailmasta, eletään tämä aamu ihan vain omassa onnellisuuden kuplassamme. Asha hymisee onnellinen kuuloisena ja mua hihityttää. Nainen kietoo kätensä paremmin mun ympärille, vetää puoliksi päälleen. Sen iho on viileä mun omaani vasten, niin kuin aina, mutta ei se haittaa. Mulla on kivan lämmin siinä täkin alla, eikä edes postiluukusta tipahtavat mainokset haittaa meitä.
Asha painaa suukkoja mun hiuksiini, näpertää niitä kärsimättömän tuntuisena.
“Voinks mä letittää sun hiukset?” se lopulta kysyy. Naurahdan sille, totta kai se saa letittää mun hiukset milloin vain. Mä kohottaudun ylöspäin, painan laiskan suudelman sen huulille ja nousen sitten ylös. Mulla alkaa olemaan ehkä hieman liiankin outo olo ja ilman pikkuhousuja, jotka käyn hakemassa vaatekaapista. Kaivan samalla Ashallekin alusvaatteet ja jonkun kevyen kesämekon. Se on turkoosi, naisen lempiväri ja se myhäilee tyytyväisenä.
Mä istuudun lattialle, Ashan jalat ovat mun kummallakin puolella. Naisen sormet leikkivät mun hiuksilla, solmivat sinne palmikoita ja mä nautin olostani. Nappaan toisen kännykän yöpöydältä, näppäilen tottuneesti koodin ja avaan Spotifysta jonkun meidän tunnelmasoittolistan. Totta kai ensimmäisenä alkaa soimaan Evan Kielletyllä iholla ja mulla on niin naurettavan onnellinen olo, että tekisi mieli leijua pilvissä.
Asha saa valmiiksi mun pitkät elovenahiukset ja hymyilen tyytyväisenä.
“Nyt! Aamupalaa”, mä puuskahdan ja nousen ylös. Mun vatsa on selkeästi samaa mieltä mun kanssa ja mun avokki naurahtaa murahdukselle. Se seuraa mua keittiöön, katselee, kun keitän lisää kahvia ja alan paistaa munakasta. Mä olen vähällä tiputtaa paistinpannun, kun nainen hiipii mun taakse ja kietoo kätensä mun vyötärölle.
“Sä oot kyllä ihanin ja parhain kaikista”, se kuiskaa ja sipaisee huulillaan mun niskaa. Pyörähdän ympäri otteessa ja kiedon käteni myös sen ympärille painaen huuleni sen huulille. Suudelma on hellä, rakastava, juuri sellainen kuin vieläkin liian aikaiselta lauantaiaamulta voi odottaa. Sanon rakastavani, Asha sanoo rakastavansa enemmän ja mä sanon siihen väliin, että mä eniten. Tiedän kuitenkin jo hävinneeni, koska Asha aina sanoo, että enemmän on silti enemmän kuin eniten. Meidän leikkimielinen väittely päättyy naurunpuuskaan, joka ei toivottavasti herätä aamuäreitä naapureita, vaikka seinät ovatkin paperia. Tämä on juuri niitä aamuja, joista joskus lapsena tai teininä on haaveillut oman auringonsäteensä kanssa.
