Title: Viimeinen taival
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Pairing: taustalla Bilbo/Thorin
Proofreader: Saappaaton
Genre: angst? hurt/comfort?
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Challenges: LW16
A/N: Kiittäkää ja kumartakaa kaikki supermahtavaa Saapasta, joka auttoi potkaisemaan tämän käyntiin! Sain siis bonuskierrokselle erittäin vaikeat lyriikat ja taistelin niiden kanssa pitkään yksin, kunnes oli pakko pyytää toisetkin aivot mukaan taistoon.
Lopulta sieltä sitten tuli tällainen pieni idea, kiitoksia lyriikoiden lähettäjälle!
Viimeinen taival
Bilbo istuu männyn kannolla kolottavaa selkäänsä hieroen. Vanhan hobitin luita ja ytimiä jäytää syvään juurtunut pakkanen, jota ei pysty lämmittämään. Sen taidon omasi vain yksi, joka on mennyt jo kauan sitten. Vain yksi, joka olisi voinut lämmittää Bilbon vanhaa sielua.
Tuuli tuivertaa ylhäällä oksistoissa, ja Bilbo kiertää kirjavan liivinsä tiukemmin ympärilleen, vaikka se ei lämmitäkään hänen sisintään. Sormensa hän työntää pieniin taskuihin ristien kätensä ympärilleen. Taskujen tyhjyys kaikuu hänen sielunsa tyhjyyttä.
Puinen kävelykeppi kolahtaa kantoa vasten, kun se lipsahtaa sormien hennosta otteesta. Bilbo tietää, että hänen pitäisi nostaa se ennen kuin hänen pitää itse nousta kannolta, mutta vanhaa hobittia väsyttää liikaa. Alas kumartuminen voisi viedä hänen voimistaan senkin vähän, mitä hän on istuessaan kerännyt, ja hänellä on vielä pitkä matka edessään.
Hobitti puhkuu hieman, kumartuu sitten noukkimaan keppinsä ja puristaa sen jalkojensa väliin. Sydän hakkaa rinnassa voimain ponnistuksesta, ja Bilbo sulkee väsyneenä silmänsä hetkeksi. Jos hän vain voisi jäädä tähän lepäämään pidemmäksi, mutta ei auta, perille on päästävä.
Bilbo nousee heikkojen jalkojensa varaan hitaasti ja nivelet natisten. Oikea käsi tarttuu tottunein sormin keppiin, ja hobitti lähtee astelemaan hitaasti pientä ja mutkittelevaa polkua eteenpäin.
Matka käy hitaasti, kun hobitin väsyneet jäsenet töpsyttelevät hietapolkua pitkin. Seuraavan kannon kohdalla Bilbon on kuitenkin taas pakko istahtaa, sillä rintaa alkaa puristaa. Vanha seikkailija kaivaa taskustaan tutun nimikoidun nenäliinansa ja pyyhkii sillä otsaansa.
”Vielä viimeinen taival”, Bilbo tuumaa itselleen noustessaan kannolta. Askel toisen jälkeen määränpää lähestyy ja valoisuus lisääntyy. Bilbo ei edes tiedä, mikä häntä polun päässä odottaa. Hän tietää vain, että hänen on päästävä sinne, tuli mitä tuli.
Selkää särkee ja jalkapohjia jomottaa, mutta matka on kesken, joten Bilbo jatkaa askellustaan, kunnes hän pääsee viimein perille.
*
Frodo istuu vanhan hobitin vieressä ja pitää tämän kylmää kättä omiensa välissä, kunnes Bilbon rintakehä lakkaa nousemasta. Vanhan sedän kasvoille kohonnut hymy on ainoa, mikä tuo Frodolle lohtua. Hän tietää, kenet Bilbo on tavannut jossain toisessa todellisuudessa.
Auri - Night 13
I walk to the echo of stars
All around me, under me
A bed made of curious cloth
A pillow from a crib
The skies are dark, all of them
Still comforting starlight
Pouring all over this new home
High above
Younger than yesterday
I feel no pain, no memory lost
Alone yet with everything
What is this space?
Goodnight to an old soul
Goodbye to life once lived
This is my island now
To live it once more
Not long now
This time, this weightless fall
The calming mothers call
Back in time; I'm cleansed and bare
And I see the light
Now I know
They left me with a softest bed
A whitest cloth for a waiting dead
A light to pride and the frequent night
An apple for a thirsty bite
A clean slate, a newborn mind
Brightest blue, purple moon
Life once lived now understood
High above
Tonight I will make the leap
Deep down to the night unknown
That's why they put me here
They, they...
Goodnight to an old soul
Goodbye to life once lived
This is my island now
To live it once more
Not long now
This time, this weightless fall
The calming mothers call
Back in time; I'm cleansed and bare
And I see the light
Now I know
Goodnight to an old soul
Goodbye to life once lived
This is my island now
And live it once more
Not long now
This time, this weightless fall
The calming mothers call
Back in time; I'm cleansed and bare
And I see the light
Now I know