Nimi: Dieđus
Kirjoittaja: Tulejo
Genre: Fluffy, romance, slash, one-shot
Ikäraja: K11
Paritus: Aslak/Kaamos
Varoitukset: Hieman kiroilua ja seksistä puhumisesta sekä hieman alastomuutta.
A/N: Ensinnäkin, Aslak on tuttu
täältä (K11) ja Kaamos
täältä luvusta 7 (K18). Kumpikin tulee esiintymään myöhemmin jälkimmäisessä, mutta tää ei spoilaa mitään. Tää toimii täysin erillisenä juttuna, mutta jos Aslakin lapsuus kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa siitä tosta ekasta linkistä. Osallistuu
Teelusikan tunneskaala -haasteeseen tunteella rakkaus. (Ja otsikko meinaa suomeks 'tietysti'. Tekstissä esiintyvästä saamesta en oo täysin vastuussa, mulla oli parin tunnin tehokurssi yhden oppikirjan kanssa.)
DieđusMä pyörittelen hermostuneena pientä rasiaa käsissäni. Kaamos on suihkussa, koska se haluaa hiuksensa puhtaiksi ennen kuin me lähdetään pitkään kaavailluille treffeille. Mä olen aika varma, että Kaamos on jo tajunnut mun aikeet kaiken säntäilyn ja muun stressaamisen takia. Mä olen kuitenkin hoitanut tanssiryhmän kanssa erinäisiä asioita ja lisäksi bändinkin kanssa on pitänyt treenata, parhaimmillaan kumpaakin samaan aikaan. Kaamos tietää, etten mä ikinä täyttäisi niin montaa iltaa viikossa harrastuksilla kuin viimeisen kuukauden aikana mä olen tehnyt. Just ja just se on saanut mut lauantai-iltana rauhoittumaan ja vetämään henkeä ja pitämään mut sängyssä koko sunnuntain. Ei siihen kyllä kovin paljoa vaadita, koska Kaamos on Kaamos ja mä voisin ihan mielelläni leikkiä sen hiuksilla koko päivän. Mun huulille kohoaa leveä hymy.
Kuulen suihkun äänen lakkaavan ja piilotan nopeasti rasian farkkujen taskuun. Ei kulu montaa hetkeä, kun Kaamos astuu ulos kylpyhuoneesta ja hymyilee mulle leveästi. Joka ikinen kerta, kun se tulee ainoastaan pyyhe lanteillaan suihkusta, mä meinaan kuolla. Mä olen yrittänyt sanoa Kaamokselle asiasta, mutta se vain nauraa aina lempeästi ja suutelee mua syvään. Miehen hiukset valuttavat vettä lattialle, mutta mä en jaksa nyt valittaa asiasta. Tämä päivä on mulle elämä ja kuolema, tänään mun elämäni suurin kysymys ratkeaa ja siihen ei todellakaan vaikuta sellainen asia kuin
Kaamos siun hiukset valuttaa vettä miun enon kämpän lattialle. Mikael on jo luvannut tämän kämpän mulle ihan omaksi, jos Kaamos vain suostuu.
Järsin huultani, kun mä odotan, että Kaamos saa laitettua vaatteet päälleen ja antaa mun laittaa sen hiukset kiinni. Mä näprään hermostuneena yhtä rastaa, josta tajuan, että munkin pitäisi tehdä mun hiuksilleni jotain. Mun ranteessa on pari hiuslenkkiä, joista yhden mä kiepautan kaikkien rastojen ympärille niin, että ne kerääntyvät ponihännäksi niskaan. Kun mä en enää niitä voi hipelöidä, mä siirryn mun vasempaan käteen. Mun vasemmassa nimettömässä kuultava musta risti pistää silmään aina kaikkialla, joka on erittäin raivostuttavaa. Jos Kaamos vastaa kyllä, mun nimettömässä kiinnittää pian joku muu asia huomion kuin tatuointi.
Kaamos saa itsensä vihdoin ja viimein valmiiksi, ja mä vilkaisen kelloa levottomana. Kyllähän mä varasin juuri tämän verran tai ehkä hieman ylikin aikaa sen vaatteille, mutta mua silti pelottaa, että me myöhästytään tai sitten ollaan liian aikaisin. Mä istuudun sängylle, kun Kaamos asettuu lattialle jalkojeni väliin. Se silittää mun jalkapöytiä samalla, kun mä setvin sen hiukset auki.
“Miten sie haluut nää?” kysyn sormet syvällä paksuissa hiuksissa.
“Haltialetit vois olla aika kivat”, mä saan juuri niin Kaamosmaisen vastauksen kuin vain olla ja voi. Mä hymähdän ja alan letittää. Kyllähän mä hieman arvelinkin, että mies haluaisi juuri sellaiset hiukset. Se on ollut siihen tyyliin rakastunut siitä lähtien, kun mä ensimmäisen kerran sille tein ohuet letit kummallekin sivulle ja siitä taakse ja yhteen. Kaamos ei kuitenkaan kehtaa pyytää mua sitomaan sen hiuksia kiinni päivittäin, joten mä joudun tyytyy niillä leikkimiseen melko harvoin. En sitten tiedä, että onko muutama kerta viikossa harvoin, mutta mulle se on.
Mä saan hiukset kiinni ja jään hetkeksi hipelöimään Kaamoksen niskaa, jonka saan esiin ainoastaan silloin, kun laitan sen hiukset. Mies karkaa nopeasti mun käsistä ja kääntyy mua kohti hymyillen.
“Eiköhän sitten mennä, rakkahani”, se hymähtää ja vetää mut käsistä ylös sängyltä. Mä en päästä siitä kuitenkaan irti vaan painaudun sitä vasten, koska mun on pakko suudella mun edessä seisovaa jumalaista miestä.
“Vittu että mie rakastan siuu”, henkäisen Kaamoksen huulia vasten. Mulla on melkein sellainen olo, että voisin vain peruuttaa koko treffit.
“Mäkin sua”, mies naurahtaa ja irrottautuu musta. Se kiskoo mut eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan, jotta me päästään jatkamaan matkaa ensin Espan puistoon ja sitten siitä johonkin romanttiseen ravintolaan, jonka nimeä mä en edes muista. Mä tiedän missä se sijaitsee, mutta muuta en. Kaamos oli se, joka hoiti pöytävarauksen ja ravintolan valitsemisen.
Ulkona Kaamos pistää aurinkolasit silmille. Se on niin yöihmisiä, ettei sen silmät kestä lainkaan aurinkoa ilman päänsärkyä. Vaikka sen laseissa ei ole peililinssejä, ne on niin tummat, etten mä nää edes kymmenen sentin päästä miehen silmiä. Mä ristin sormeni Kaamoksen omiin ja mun tekisi mieli leijua pilvissä. Hipaisen nopeasti taskua varmistaen, että mulla varmasti on vielä viininpunainen rasia mukana.
Me saavutaan Espan puistoon, jossa on sattumoisin mun oma bändi soittamassa.
“Eikös toi ole se sun bändis?” Kaamos kysyy vilkaisten mua hämmentyneenä. Mä esitän, että mä siristelen silmiäni nähdäkseni ennen kuin vastaan:
“Kyl ne taitaa olla. Mie en ees tiennyt, että ne vetäis jotain keikkaa jossain tänään.” Bändin edessä tanssii kaksi paria valssia ja luojan kiitos mun vierellä oleva mies ei tunnista mun kanssa samassa tanssiryhmässä olevia. Ne näyttää just perinteisiltä suunnilleen meidän ikäisiltä pareilta. Me kävellään lähemmäs, mutta jäädään kuitenkin katsomaan pienen matkan päähän. Mä odotan jännittyneenä, koska totta kai mä tiedän, miten käsikirjoitus menee, mutta sitä mä en tiedä, että miten Kaamos siihen reagoi.
Meitä lähestyy nuori nainen, joka pysähtyy meidän eteemme.
“Haittaako sua, jos mä lainaan tota sun miestäsi? Se näyttää just siltä, että se on hyvä tanssimaan ja mulla on vähän haastetta mun omani kanssa”, se kysyy kääntyneenä hieman Kaamosta kohti.
“Öh, totta kai, jollei Aslakia vaan haittaa”, se myöntyy. Mä virnistän sille leveästi ja tarjoan käteni Minjalle. Kaamos kävelee lähemmäksi selvästi kiinnostuneen näköisenä, kun mä alan valssata naisen kanssa. Bändin soitto muuttuu popahtavammaksi ja mun soittokaverit alkaa vetää erilaisia romanttisia biisejä sekoituksella. Laulaja vain puuttuu, koska mulla ei ole mikkiä. Yksi tanssijoista kiikuttaa sen ja asettaa mun päälle niin, että mulla on vapaat kädet enkä sotkeudu selän puolelle meneviin piuhoihin. Sitten mä alan laulaa.
Kaamoksella on lähes aina julkisilla paikoilla aika vakava ilme, mutta nyt mä katson sitä samalla, kun mä tanssin treenattua koreografiaa ja laulan mukana. Ja miehellä on kaikkea muuta kuin vakava ilme. Se on ottanut aurinkolasit pois ja mä huomaan etäältäkin, että sen silmät kimmeltää. Musta tuntuu, että mä tukehdun siitä kaikesta rakkaudesta. Mulla menee kieli solmuun, mutta saan sen setvittyä nopeasti. Kaamos on niin kaunis siinä, kun se seisoo suoraan auringossa ja katse on suunnattu tiukasti muhun.
Mä lähestyn mun rakasta Lapin poikaa. Päästessäni Kaamoksen eteen, mä polvistun siihen maahan sammuttaen samalla mikin.
“Ei, älä selitä yhtään mitään, mä en halua. Mee suoraan asiaan vaan”, se yrittää voimattomana.
“Ei kun nyt sie kuuntelet. Mie haluun, että sie nyt ihan oikiasti ymmärrät, kuinka paljon mie rakastan siuu”, tajuan hämärästi, että moni ohikulkija on jäänyt seuraamaan tilannetta, mutta mä en välitä niistä jatkaessani, “mie rakastan niin paljon, että se sattuu. Mie oon siun vieressä, kun sie näät painajaisia, miuu ahistaa koko tilanne jokanen kerta ja silti mie pysyn siinä. Ihan vaan sen takia, että mie rakastan siuu niin paljon. Sie aina ihmettelet, kun mie itteäni sillai pakotan ja oikein tahon kärsiä.” Vedän hetken henkeä.
“Sie aina ihmettelet, kun mie jään tuijottamaan siua rakastelun jälkeen kuin sie olisit miun koko maailma. Sie oot, usko tai älä, mutta niin se vaan on. Sie oot miun koko maailmani, en vois kuvitella, että oisin missään muualla kuin siun vieressäs. Sie oot rakentanut miut uudelleen siitä epävarmasta itsestäni. Mikael pelasti miun hengen, mutta sie oot rakentanut miut kuntoon, ehjäksi. Vaikka miulla on merkit siitä, kuinka huono ihminen mie oon, sie oot nähnyt jokaisen, sie et siltikään oo hylännyt miuu. Hitto vie, myö pantiin heti ensimmäisellä kerralla, kun myö nähtiin”, Kaamos naurahtaa ja niin teen mäkin ennen kuin jatkan, “ja sie näit kaikki ne arvet, joista mie en ollut kertonut. Mie olin niin epävarma, mie en halunnut, mutta silti sie rakastit miuu. Okei, rakkaus on ehkä hitusen liian voimakas silloisiin tunteisiin, koska myö oltiin tunnettu vasta puol vuotta ja enhän mie ees osannut ajatella, että myö oltaisiin nyt tässä. Mie rakastan siuu täydestä sydämestäni. Sie näät kaikki miun hyvät ja huonot päivät ja silti sie oot siinä. Silti, vaikka mie ärisen, tiuskin ja oikein kerjään tappelua. Sie et oo ikinä kohottanut kättäs miuu vastaan, et ikinä, vaikka sie sanoit heti alkuun jo, että siulla saattaa olla hieman ongelmia väkivallan kanssa ajoittain. Sie oot miulle enkeli — mustahiuksinen sellainen. Sie oot miulle Jumala ja Saatana, Taivas ja Helvetti. Sie — vaan — en mie tiiä, mitä miun pitäis sanoo enää. Mie sanon vielä kerran, että mie rakastan siua täydestä sydämestäni. Boađátgo don mu isit?” Kaamos purskahtaa itkuun, se ihan oikeasti itkee, kun mulla on kaunis pieni rasia käsissäni. Mä en tiedä, että pitäisikö mun nousta, halata miestä ja pyyhkiä sen kyyneleet, mutta mä tajuan, että koko tilanne menisi siinä vaiheessa täysin pieleen. Mä siis vastustan mielitekoa ja pysyn siinä maassa yhä edelleen. Mä odotan kauhuissani Kaamoksen vastausta, vaikka se on jo aika ilmiselvää, että se myöntyy.
“Dieđus, áinnas”, Kaamos vastaa. Mulla ei ole mitään hajua, mitä se tarkoittaa, mutta kun se kiskoo mut ylös maasta kauluksista ja painaa huulensa tiukasti mun omille, mä tajuan sen olevan myöntävä vastaus.
“Mun ráhkestan du”, mies mumisee mun huulia vasten. Sen mä olen kuullut moneen otteeseen ja tiedän sen tarkoittavan, että Kaamos rakastaa mua. Hymyilen onnellisena, mutta joudun irtautumaan ihan liian nopeasti, että mä saan pujotettua sormuksen miehen vasempaan nimettömään. Rasiassa on toinenkin sormus, pehmusteen alapuolella kylläkin, jonka Kaamos pujottaa vuorostaan mulle. Ympärillä ihmiset taputtavat ja nyt vasta mä muistan, että meillä tosiaan oli sivustakatsojia.
Kaamos vilkuilee hämillään ympärilleen pyyhkien samalla poskiaan.
“Miten se meni?” kysyn hiljaa uteliaana.
“Tarpeeks hyvin”, mun nykyinen kihlattuni naurahtaa. “Kyllä tossa lausumisessa ois vielä harjoteltavaa ja isit on taivutettu väärin, mutta muuten hyvä. En kyllä todellakaan oota, että sä ne osaisit.” Mä suutelen Kaamosta pitkään ja musta tuntuu oudolta. Musta tuntuu, että mä voisin pakahtua sekä onnellisuuteen että rakkauteen. Hitto vie, mä pääsen Kaamoksen kanssa naimisiin!
“Mennäänks myö sinne ravintolaan nyt?” hymähdän. Todellisuudessa mua ei kiinnosta, mutta pakkohan se on, kun pöytäkin varattu.
“Joo, mennään vaan. Mieluummin mä kyllä raahaisit sut kotiin kauluksesta ja painaisin sut heti sisällä ovee vasten ja pitäisin susta koko ajan kiinni, enkä enää ikinä irrottais”, Kaamos vastaa ja kumartuu suoraan korvan viereen kuiskaamaan mulle viimeisen virkkeen. Mun poskia alkaa kuumottaa jo ajatuksestakin.
“Shh, mennään nyt vaan syömään eka. En haluis mitään epämielusaa tässä näin”, vastaan irvistäen. Juu, ei todellakaan houkuttele erektio keskellä puistoa.
*
Tarjoilija ohjaa meidät oikeaan pöytään ja antaa ruokalistat. Mä pohdin kuumeisesti mitä söisin, mutta päädyn lopulta pinaattipastaan. Kaamos tilaa uunilohta, koska se tietää mun inhoavan kalaa vähiten. Se syö muuta lihaa ainoastaan silloin, kun on ilman mua ulkona kavereittensa kanssa. Mun sydäntä riipii se, että Kaamos oikeasti välittää niin paljon, ettei syö paljon rakastamaansa lihaa mun läsnäollessa.
“Mistä sä oikein sait ton idean tollaseen?” Kaamos kysyy uteliaana, kun me ollaan saatu ruuat nokan eteen.
“Kattelin jotain videoit YouTubesta ja siellä oli ties vaikka ja mitä tommosta. Mie sit yhistelin musiikin ja tanssin ja noh, noin siinä sitten kävi”, vastaan hymyillen. Mä olen varmaan maailman onnellisin mies ikinä tällä hetkellä. Kaamos voi kyllä olla mun kanssa samalla pallilla.
“Hmm, mielenkiintosta. Ei mulle vaan olis tullut mieleenkään. Toisaalta mä kyllä oisin viivytelly vielä, koska halusin oottaa, että kositko sä vai täytyyks mun tehä se”, mies naurahtaa.
“Joo no, miulla vähän meni kaiken järkkäilyn ynnä muun kanssa. Mie suunnittelin tätä varmaan vuoden päivät ja piti houkutella tanssiryhmä ja bändi mukaan ja ties mitä muutakin. Ei ne lopulta niin vaikeita ollu kuin mie aattelin, mutta oli se vaikeeta saaha ne pelaa yhteen”, tunnustan. Mitäpä sitä turhaan salailemaan, kun Kaamos on nyt virallisesti mun sulhanen.
Me hiljennytään syömään ruokaa, koska mulla ainakin on ihan jäätävä nälkä kuukauden stressaamisen ja kaikkialle huitomisen jälkeen.
“Ootko sä jo miettinyt jotain päivää?” Kaamos yhtäkkiä säikäyttää mut. Se ottaa pienen kulauksen viinistään.
“En mie sen enempää kuin että talvihäät ehdottomasti. Myö ollaan kumpikin aika talvi-ihmisiä ja yökukkujia kans. Mie oon miettinyt, että jos sie haluisit Inarissa viettää häät, niin siellä sitten. Ois just sopivasti kaamoskin”, selitän mun ajatuksen.
“Hmm, kuulostaa hyvältä. Mä en kyllä yhtään tiedä, että mitä mun vanhemmat tähän reagoi. Varsinkaan isä ei kuitenkaan oikein oo tykännyt tästä ideasta. Saamelainen sukulinja katkee muhun ja sitä rataa. Ei me kuitenkaan biologisia lapsia saada ja isän mielestä lapsi ei ole lapsi ilman vanhempiensa tai edes toisen vanhemman — tässä tapauksessa mun — verta”, mies huokaisee. Mä tartun sen käteen hellästi ja tuijotan sitä hetken. Pitkät kapeat sormet sopisivat täydellisesti pianon soittamiseen, mä olen aina ollut niistä kateelliset. Enää mä en kuitenkaan ole, koska mä saan toivon mukaan pidellä tuota kättä koko loppuikäni. Nostan katseeni Kaamokseen ja hymyilen leveästi.
“Hei, kyllä myö voidaan jatkaa sukulinjaa. Sie toimit luovuttajana ja kyllä meillä varmasti on joku ystävä, joka voisi synnyttää meille sen lapsen”, yritän lohduttaa.
“Äh, ei kuulosta kauheen houkuttelevalta. Miten tää keskustelu yhtäkkiä ajautu lapsiin?” tummahiuksinen mies naurahtaa.
“Ööh, sie alotit”, virnistän, mutta jatkan heti, “ja ollaanhan myö aikasemminkin puhuttu, että kumpikin haluaisi yhen tai kaks lasta.”
“No joo, se on totta. Jutellaan siitä joskus myöhemmin, nyt mä en jaksa miettiä sitä”, Kaamos puuskahtaa ja vetää kätensä pois, että se voi jatkaa syömistä. Mä seuraan esimerkkiä.
*
“Pitäiskö meidän pistäytyä yksillä jossain?” Kaamos pohtii, kun me ollaan kävelemässä pois ravintolalta.
“Ääh, käyään mieluummin vaan Alkosta ostamassa kuohari”, ehdotan. Mies vilkaisee mua ja nyökkää kiskoen mut samalla lähimmän Alkon suuntaan. Mä en edes tiedä, miten se osaa jo paremmin Helsingin keskusta-alueen kuin mä, vaikka mä olen asunut täällä huomattavasti kauemmin. Mä olen kuitenkin asunut täällä melkein seitsemän vuotta ja Kaamos kolme.
“Mites toi kämppä muuten?” Kaamos kysyy, kun me mietitään, mitä kuoharia me halutaan.
“Mikael lupas miulle, että saadaan se ihan omaks, jos sie sanot kyllä. Vähän niin kuin kihlajaislahjana. Lupas maksaa lahjaverotkin, ei siitä huolta”, kerron.
“Ja mä vastasin kyllä. Tai no, teknisesti ottaen saameksi tietysti, ehdottomasti, mutta kuitenkin, melkein sama asia”, mies naurahtaa. Sen hymykuopat näkyy parhaiten, kun se nauraa tai virnistää.
“No joo, niin sie vastasitkin. Onneks. En mie muuten tiiä, mitä oisin tehny. Päivälki mie aattelin, etten nyt huomauta siulle veden valuttamisesta lattialle, kun tänään on muitakin murheita kuin se”, hymähdän.
“Eiks se ollu ihan ilmiselvää, että mä vastaisin kyllä? Kyllähän sä mut tunnet”, Kaamos mumisee mun korvaan painautuessaan lähemmän.
“Mm, kyllä se oli, mutta mie en siltikään ollut täysin varma. Tiiäks sie, tää tuntuu vähän unelta. Kun miettii miun lapsuutta, en voi uskoo, että mie oon saanu tuollasen enkelin miun elämään”, selitän hiljaisella äänellä.
“Älä nyt keskellä Alkoa ala hempeilee. En haluu punastuu täällä. Me ollaan melkein kotona jo, joten jaksa nyt sinne saakka”, Kaamos puuskahtaa hymyillen leveästi.
Kotona mä lysähdän sohvalle, kun mun kihlattu hakee lasit ja käy avaamassa pullon. Se tulee niitten kanssa mun luokse ja ojentaa toisen laseista mulle.
“Onnittelut, sie oot nyt miun tuleva mies”, naurahdan.
“Samoin”, Kaamos virnistää ja me skoolataan. Kyllä, tämä oli ehdottomasti mun elämäni paras päivä. Sen mä näen, kun mä katson miehen leikkimistä kissan kanssa. Helvetin katti, joka veti huomion musta pois. Mutristan huuliani ja hörppään lasin tyhjäksi kerralla. Sen jälkeen mä ryövään Kaamoksen lasin pienen älähdyksen kera ja kiskon miehen itseeni kiinni.
“No no, tuliks susta nyt mustasukkanen?” Kaamos hymähtää, mutta suutelee mua oikeasti kunnolla. Mä päästän jonkun mumisevan vastauksen, josta mä en itsekään ole varma, mitä mä sillä tarkoitin.
*
Mä makaan alastomana sohvalla Kaamoksen kainalossa. Vaikka mä olen sitä hiukkasen pidempi, mun keho on silti pienikokoisempi, vaikka mulla onkin tanssin tuomaa jäntevyyttä. En mä ihan turhaan sitä ole harrastanut koko ikääni saaden samalla kokea kaiken helvetillisen tuskan ja kivun. Mä yritän siirtää ajatukset syrjään ja käännyn hieman niin, että mä saan piirreltyä ympyröitä Kaamoksen paljaalle rintakehälle.
“Mikä tuli?” se kysyy hiljaa. Mä säikähdän sitä ja mietin, että osaako mies oikeasti lukea mun ajatuksia. Tajuan puhuneeni ääneen heti, kun Kaamos naurahtaa ja toteaa:
“No en mä nyt sun ajatuksia osaa lukee. Susta vaan saa sellasen tietynlaisen vaikutelman aina, kun sulle tulee jotain. Tai no, pääasiassa ahdistus. Mikä ahdistaa?” Mä pohdin hetken sen kysymystä, koska mä yritän koota ajatuksia.
“Mie vaan aloin miettii miun lapsuutta. Tai siis ensin tanssimista ja sit lapsuutta… ja joo”, mä vastaan hiukan epäröiden. Ei mulla oikeasti ole mitään salattavaa mieheltä, mutta mä tiedän, kuinka paljon siihen sattuu aina kuulla mun ensimmäisestä neljästätoista elinvuodesta.
“Shh, sä oot nyt siinä ja turvassa. Mä olen tässä, jos sä haluat puhua”, mies rauhoittelee kuiskaten suoraan mun korvaa.
“Kyl mie sen tiiän. En mie tiiä, tuli ajateltua, että kuinka paljon mie oon kärsinyt tanssimisen takia lapsena. Miult on veetty selkä auki ja kyljestä jollain helvetin miekalla läpi. Toivottavasti sie et ikinä hanki tänne mitään miekkaa”, mumisen ja loppu tulee erittäin hiljaa.
“En tietenkään hanki, ei mulle tulis mieleenkään, kun mä tiedän sun lapsuudesta. Mut hei, ne ajat on ohi, sun isä on tuomittu teoista, äitis sai runsaat sakot ja kumpikin sai elinikäsen lähestymiskiellon suhun. Nyt mä olen tässä, mä rakastan sua, mä vaikka kuolisin sun takia”, Kaamos hyssyttelee. Mä räpyttelen kiivaasti silmiä, ettei kyyneleet pääse purkautuu. Tietenkään mä en onnistu, koska mua vasten makaavan miehen kanssa mä en onnistu peittää mitään tunteita. Sille mä näytän kaiken. Kaamos kietoo kätensä tiukemmin mun ympärille ja pyyhkii välillä toisella kädellä mun kyyneleet. Se ei sano mitään, mutta sitä mä tarvitsenkin. Hiljaisen rauhoittelun, jossa ei sanota mitään väkinäistä, kuten älä itke rakas. Mä en myöskään halua mitään koskettavia sanoja, koska sitten mun itkun lopettamisesta ei kohta tulisi mitään. Mä nyyhkäisen hiljaa ja sipaisen Kaamoksen rintaa siitä kohtaa, mihin mun kyyneleet tippuu.
Lopulta mä hieman rauhotun ja mä saan henkeä kunnolla. Kaamos ehdottaa suihkua, joka kuulostaa erittäin hyvältä. Mulla on hieman ehkä tukala olo seksin jälkeen. Me kumpikin napataan pyyhkeet naulakosta mukaan matkan varrelta.
“Kiitos ihan vitusti siitä, että sie oot olemassa”, mumisen, kun mä halaan Kaamosta veden alla. Se on ihanan kuumaa ja nautin siitä täysillä. Mä tiedän, että mun parempi puolisko tykkää vielä kuumemmista suihkuista, mutta se ajattelee suunnilleen kaikessa mua. Mä en tiedä, mikä sitä riivaa, koska sen pitäisi joskus ajatella itseäänkin, olla itsekäs. Kaikista ihmisistä löytyy itsekkyyttä, mutta silti, silti Kaamos laittaa mut aina kaiken muun edelle. Mulle tulee ehkä hieman huono omatunto, kun tajuan, että mulla menee kuitenkin vähintään neljä iltaa viikossa tanssi- ja bänditreenien takia.
“Mä oon erittäin onnellinen, että mä oon tässä”, Kaamos hymähtää.
“Ja anteeks siitä, että mä oon välillä niin itsekäs”, jatkan vielä. Mies halaa mua tiukemmin hetken aikaa ennen kuin nappaa saippuan esiin.
“Ehkä me nyt peseydytään, kun tänne saakka tultiin”, se toteaa ja kaataa kädelleen sitä ärsyttävää pesuainetta, jonka hajusta mä en tykkää yhtään. Mä en tiedä, mistä me saatiin idea ostaa sitä haistamatta, koska yleensä meillä kyllä on hyvältä tuoksuvaa.
Suihkun jälkeen mä tajuan, että mä olen ihan rättipoikki. Kaamos ettii kuohariin sellaisen korkin, jolla saa korvattua sellaisen puisen korkin. Tai en mä ole tutkinut sen korkin materiaalii, ehkä se on ennemminkin pahvia. Mä hautaudun sängyn pohjalle ja nappaan Kaamoksenkin peiton päälleni, koska mä palelen aika hurjasti. Mulle käy aina niin suihkun jälkeen. Keittiön sivupöytien valot ovat vielä päällä, mutta muuten talossa on ihanan hämärää. Mun tekisi mieli nukkua samantien, mutta mä haluan odottaa vielä Kaamosta. Mä haluan tuntea, kun se kietoo kätensä mun ympärille ja ristii sormet. Kissan ruokakippo täytetään ja ei kulu montaa hetkeä, kun sänky painuu lommolle ja multa ryövätään toinen peitoista.
“Älä yritäkään”, Kaamos hymähtää lempeästi. Se kyllä vetää meidän yhteisen peiton vielä siihen päälle, että mä en jäädy. Sitten mies painautuu mua vasten ja kietoo juuri sillä mun kaipaamalla tavalla kätensä mun ympärille. Mä hipelöin sen vasenta nimetöntä ja pyöritän sormusta.
“Oletko sie onnellinen?” mä kysyn yhtäkkiä hämmentäen itsenikin.
“Mä olen erittäin onnellinen just tässä”, mies vastaa ja suutelee hellästi mun niskaa.
