Nimi: Ennen kuin ehtii kissaa sanoa
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: sallittu
Paritus: Harry Potter/Draco Malfoy
Haluaisin kiittää Neiti Syksyä inspiraatiosta ("jotain söpöä, ehkä kissoista")! Mielestäni tämä on aika söpö. Kissoista tämä ainakin on!
--
Ennen kuin ehtii kissaa sanoa
Kolmelta aamuyöstä Draco heräsi säpsähtäen ja tiesi mitä tehdä. Tosin katseltuaan hetken ulkona vallitsevaa pimeyttä hän päätti suosiolla odottaa aamuun.
Seuraavan kerran hän heräsi kahvintuoksuun ja tassutteli keittiöön. Harry istui hiukset pörrössä ikkunan edessä katselemassa lintulaudalle. Kello oli seitsemän kolmekymmentäkuusi, vielä kaksikymmentäneljä minuuttia Harryn töihinlähtöön. Erinomainen aika herätä.
Draco kaatoi itselleen kupillisen kahvia ja istui vastakkaiselle puolelle pöytää. Linnut sirkuttivat ja nokkivat jyviä, niin kuin joka päivä.
”Mitä sinulla on tänään suunnitelmissa?” Harry kysyi.
”Aion hankkia kissan”, Draco ilmoitti. Harry kohotti kulmiaan.
”Kissan?”
”Niin. Menen löytöeläintaloon kun se aukeaa, ja otan kissan sieltä mukaani”, Draco sanoi. Sitten hän mietti hetken aikaa. ”Kai, tuota, se sopii sinulle?” hän kysyi kankeasti. Harrya nauratti.
”Toki sopii. Kunhan se on sitten joku kunnollinen kissa”, Harry varoitti. ”Semmoinen joka ei koko aikaa kynsi minua.”
”Tietysti. Se homma on varattu minulle!”
Ennen Harryn töihinlähtöä he pistäytyivät vielä makuuhuoneen puolella hellimässä toisiaan. Sitten Harry nappasi kiireesti salkkunsa ja juoksi pihalle kaikkoontumaan, ja Draco jäi vuoteeseen venyttelemään ja vilkuttelemaan tämän perään. Hetken päästä hän siirtyi keittöön lukemaan Päivän profeettaa. Sen takasivuilla oli myös ilmoitettu Godrickin notkon löytöeläintalo-eläinhoitolan yhteystiedot ja aukioloajat. Se aukeaisi yhdeltätoista. Draco vilkaisi kelloa, vaikka Harryn lähdöstä ei ollut vielä kauaa eikä kello siten voinut olla kovin paljoa. Se oli puoli yhdeksän. Olisi siis hyvää aikaa ennen aukeamista.
Draco pukeutui vikkelästi ja lähti ostoksille. Kissahan tarvitsisi vaikka mitä! Ainakin oman pehmoisen makuukorin, vessalaatikon, raapimapuun ja erilaisia kiipeilymahdollisuuksia, ruokakupit… pari tuntia ei taitaisi edes riittää ostoksiin ja sisustamiseen! Onneksi löytöeläintalo olisi auki monta tuntia. Godrickin notkossa oli myös mukava pieni eläinkauppa. Omistajan papukaija kraakkui huoneen perällä ja omistaja itse, keski-iässä oleva pyöreähkö noita, tuli tervehtimään Dracoa.
”Mitäs nuorelle herralle saisi olla?”
”Kissa olisi tulossa”, Draco sanoi. ”Sille tarvitsisi kamppeet.”
”Jaahas, ja millainenkohan kissa on kyseessä? Pentu vai aikuinen?”
”En tiedä vielä”, Draco myönsi. Noita hymähti miettivästi.
”No eiköhän sitten kannata varautua siihen, että se on aikuinen, ja hankkia tarvittaessa pentutarvikkeet erikseen!”
Draco myöntyi ideaan ja noita johdatti hänet kissantarvikeosastolle. Ulkopuolelta myymälä näytti pieneltä ja intiimiltä, mutta todellisuudessa se laajeni moniin suuntiin. Sisäpuolelle vaikutti mahdolliselta jopa eksyä. Draco valitsi soman vaaleanpunaisen pedin, turkoosit kupit, vihreän vessalaatikon, punaisen kantokopan ja oranssin raapimapuun. Sitten hän havaitsi erilaisia pieniä tasoja.
”Mitäs nuo ovat?”
”Oi, ne ovat hyllyjä joita voi kiinnitellä seinille kissan kiipeily- ja tarkkailupaikoiksi.”
”Mahtavaa, laitetaan niitä kymmenen!”
Noita leijutti hymyillen kymmenen erikokoista hyllyä Dracon alati kasvavaan ostoskasaan. Lopuksi valittiin vielä muutamaa erilaista kissanruokaa ja laaja valikoima leluja. Draco mutristeli huuliaan miettiväisenä.
”Pääsehän tänne sitten uudestaan jos jotain jäi puuttumaan”, hän sanoi epäröiden. Noita nyökytteli rohkaisevasti.
”Matkaan vaan! Mene hakemaan se kissa kotiin.”
Draco leijutti ostoksensa ulos kaupasta ja pysähtyi sitten kadulle miettimään. Ei varmaankaan olisi optimaalista leijuttaa koko lastia kotiin asti, voisi tulla ongelmia esimerkiksi vastaantulevan liikenteen havaitsemisessa. Niinpä hän kaivoi lumotun kauppakassinsa esiin ja pakkasi suurimman osan tavaroista sinne. Raapimapuuta hän päätti edelleen leijuttaa. Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka! Päästyään perille hän asetteli huolella uudet huonekalut sopiviin paikkoihin, ja rakenteli seinille kaikenlaisia kiipeilymahdollisuuksia. Kissan oli luonnollisesti tarpeen päästä myös kaikkien hyllyjen päälle, ja ehkä sille pitäisi alkaa suunnitella myös ulkoiluaitausta… No, ennen sitä kannattaisi varmaan viimeinkin hommata se kissa. Niinpä Draco pakkasi kantokopan takaisin kassiinsa ja lähti saapastelemaan kohti löytöeläintaloa.
Ystävällinen henkilökunta otti hänet vastaan. Nuori taikaeläinhoitaja kyseli häneltä ensin perustiedot, kohotellen vähän kulmiaan kun kävi ilmi, että Draco oli valitsemassa kissaa ilman puolisoaan.
”Mutta hän antoi minulle ohjeet”, Draco protestoi. Kävi kuitenkin ilmi, että henkilökunta tarvitsi varmuuden siitä, että kaikki talouden asukkaat olisivat sitoutuneet kissaan. Onneksi Dracolla oli mukanaan kaksisuuntainen peili, jolla saattoi ottaa yhteyden Harryyn. Tämä näytti hivenen ärtyneeltä.
”No, mitä nyt?”
”Niin minä olen nyt täällä löytöeläintalossa eivätkä nämä anna minulle kissaa ennen kuin voivat olla varmoja että se sopii sinullekin.”
”Jaahas. Anna sitten peili heille.”
Draco ojensi peilin vanhemmalle taikaeläinhoitajalle. Tämä vetäisi yllättyneenä henkeä nähdessään peilissä Harry Potterin.
”Herra Potter”, velho änkytti. ”Teillekö tämä kissa on tulossa?”
”Juu. Voin vakuuttaa, että siitä tullaan huolehtimaan asiaankuuluvasti.”
”En lainkaan epäile sitä! Puolisonne”, velho mulkaisi Dracoa, ”ei kertonut, että kissa tulisi Harry Potterille. Esittelemme hänelle vaihtoehdot pikimmiten.”
”Hyvä että asia on järjestyksessä”, Harry kuittasi ja peili sumeni. Taikaeläinhoitaja ojensi peilin takaisin ja Draco työnsi sen taskuunsa. Hän keikkui päkiöillään odotellessaan, että pääsisi vihdoin tapaamaan kissansa. Tuskastuttavan rauhallisesti taikaeläinhoitajat käsittelivät lomakkeet loppuun ja lähtivät sitten johdattamaan häntä mutkittelevia käytäviä kohti kissaosastoa. Matkan varrella kuului mitä moninaisimpia ääniä, joitakin Draco ihan säpsähti.
”Tuolla ovat lohikäärmeet”, nuorempi taikaeläinhoitaja kertoi Dracon kurotellessa kaulaansa kohti erästä erityisen kovaäänistä käytävää. Draco nopeutti askeliaan.
Lopulta he saapuivat kissaosastolle. Siellä mitä moninaisimmat pörheät olennot nukkuivat, loikkivat, leikkivät ja söivät. Draco katseli ympärilleen ihastuneena.
”Saanko valita minkä tahansa?” hän kysyi jännittyneenä. Taikaeläinhoitajat nyökkäsivät, ja sitten vanhempi lähti toimittamaan jotakin asiaa. Nuorempi puolestaan alkoi inventoida kaappeja, joten Draco saattoi keskittyä täysillä kissoihin. Hän istuutui lootusasentoon keskelle huonetta ja odotteli. Pian yksi valkokirjava kissa tuli katselemaan häntä uteliaasti, ja sen jälkeen monet muutkin kissat uskaltautuivat hänen lähelleen. Jotkut vain pistäytyivät ja totesivat hänet mielenkiinnottomaksi kapistukseksi, toiset jäivät esittelemään hänelle lelujaan ja temppujaan. Yksi kilpikonnakuvioitu kissa kuitenkin katseli häntä ensin pitkään ja lopulta asettui tiukalle kerälle hänen syliinsä. Draco laski ihastuneena kätensä kissan silkkiselle turkille, ja se päästi vienon kehräyksen. Silloin Draco tiesi.
Tämä kissa oli valinnut hänet, ja hän oli valinnut sen.
Haluamatta häiritä kissaa hän yritti huitoa inventoivalle noidalle. Tämä ei huomannut mitään, joten Draco kakisteli kurkkuaan muutaman minuutin ennen kuin noita lopulta käänsi katseensa kaapista ja tuli hymyillen Dracon luo.
”Jaahas, tässäkö se nyt on. Voi, mutta...”
”Mitä?” Draco kysyi jännittyneenä ja huomaamattaan tiukensi otettaan kissasta. Se töykkäsi häntä ärtyneenä kynsillään ja Draco hellitti otettaan.
”Niin, ei tässä ihmeempiä, se vain että Vilpertti on erittäin läheinen erään toisen kissan kanssa, Hallan. Se vain on aika ujo”, taikaeläinhoitaja sanoi haravoiden katseellaan huonetta, ”ja se taitaa olla nyt piilossa tuolla piirongin alla.”
Draco tihrusti kohti piironkia ja lopulta huomasikin pienet harmaat korvat sojottamassa sen alta.
”Vai niin. No. Mitenkäs nyt? Voiko Hallakin tulla?”
”Ai että ottaisit kaksi kissaa?” taikaeläinhoitaja kysyi yllättyneenä.
”Niin. Jos ne kerran pitävät toisistaan.”
”No kyllähän se sopii!” taikaeläinhoitaja sanoi ilahtuneena. Draco meni tekemään tuttavuutta Hallan kanssa, ja näytti siltä että Vilpertti selitti sille mitä oli tapahtumassa, sillä toinen kissa kömpi lopulta itsekseen esiin. Dracon tuoma kuljetuskoppa otettiin esiin ja sitä loihdittin vähän suuremmaksi, ja sitten kissat sekä niiden turvarievut pakattiin. Draco kantoi kopan ylpeänä takaisin toimistoon.
Vaikutti siltä, että tavallisesti oli tapana varmistaa, että useampi lemmikki sopi kaikille perheenjäsenille, mutta taikaeläinhoitajat eivät enää kehdanneet häiritä epäluottamuslauseillaan tärkeää herra Potteria, joten Draco sai kuitattua molemmat kissat haltuunsa enemmittä hankaluuksitta. Polleana hän lähti leijuttelemaan uusia perheenjäseniään kotia kohti. Kissat kurkkivat varovaisina ulkomaailmaa, ja kotona hän jätti kopan avonaisena olohuoneeseen ja kävi keittämään teetä. Olohuoneeseen hän palasi vasta höyryävä kuppi mukanaan. Molemmat kissat olivat poistuneet kopastaan, ja Halla näytti paenneen jonkin huonekalun alle. Vilpertti makoili keskellä sohvaa ja nuoli takatassujaan. Se vilkaisi Dracoa laiskasti, hivenen moittivasti, ja Draco tajusi ettei kissoille ollut vielä tarjolla ruokaa eikä vettä. Hän täytti nopsasti kupit, mutta Vilpertti ei liikahtanutkaan.
”Nyt voit syödä”, hän huomautti. Kissa mulkaisi häntä. ”Okei. Syöt sitten kun huvittaa.” Kissa käpertyi tyytyväisenä Dracoa vasten, ja Draco puolestaan huokaisi onnellisena. Oma kissa! No, kaksi omaa kissaa, mutta Hallasta ei ollut paljoa seuraksi. Toivottavasti sekin vielä rohkaistuisi!
Kun Harry tuli kotiin, Draco ja Vilpertti olivat käpertyneet kerälle huovan alle ja nukahtaneet. Harrya hymyilytti. Hän kurotti suukottamaan Dracon otsaa ja katseli ympärilleen muodonmuutoksen kokeneessa kodissaan. Draco venytteli ja kiemurteli esiin peitteen alta.
”Hei kulta!”
”Hei vain. Sait sitten kissan!”
”Niin…” Draco aloitti ja rykäisi. ”Itse asiassa sain kaksi.”
Harryn kulmat kohosivat jälleen hiusrajaan. ”Kaksi?” Hän katseli etsivästi ympärilleen.
”Halla on vähän ujo. Se on jonkun huonekalun alla.”
”Jaahas”, Harry sanoi hämillään.
”Vilpertti ei halunnut lähteä ilman sitä”, Draco selitti. Harry vain räpytteli silmiään, kunnes Draco hätkähti ja jatkoi: ”Tosiaan! Tämä on Vilpertti. Vilpertti, tässä on Harry. Hänkin asuu täällä.”
”Hauska tutustua”, Harry sanoi kohteliaasti. Halla mönki esiin sohvan alta.
”Hän on Halla”, Draco selitti.
”Miltei arvasinkin”, Harry mumisi. ”Hei Halla.”
”Miau”, Halla vastasi ja puski Harryn nilkkaa. Draco katsoi hämillään.
”Halla näyttää pitävän sinusta.”
”Kukapa ei minusta pitäisi”, Harry nauroi ja silitteli kissaa hetken. Sitten hän sytytti takkaan valkean ja istuutui sohvalle, Draco toisessa ja Halla toisessa kainalossaan. Vilpertti oli käpertynyt Dracon syliin. Elämä ei ollut koskaan tuntunut yhtä kotoisalta.
