Tuolla puolen (S, Sev/Lily) (Severus/Lily, one-shot, deathfic)

[Kivikausi]

Nimi: Tuolla puolen
Kirjoittaja: Kivikausi
Tyylilaji: draama, romantiikka, deathfic, one-shot
Paritus: Severus/Lily
Varoitukset: kuolema, spoilaa Kuoleman varjeluksia
Ikäraja: S
VV: J. K. Rowling omistaa Potter-maailman ja hahmot. Minä en saa näistä raapustuksista tuloja.
Tiivistelmä: Kalkaroksen elämän viimeiset hetket.

// Hetken mielijohteesta kirjoitettu kun piti saada jatko Severuksen kohtalolle, ei sitä olisi saanut tappaa. Tarina ei pohjaudu omaan maailmankatsomukseeni, vaan siihen minkälaisen oletan sen olevan kirjoissa. Kommentit ovat ehdottomasti tervetulleita, kirjoitin tämän enemmänkin lukijoita kuin itseäni varten. :)

TUOLLA PUOLEN

Kalkaros tunsi myrkyn leviävän kaulasta suonia pitkin muuhun kehoon. Hänen teki mieli huutaa, mutta hän ei kyennyt enää. Veri pulppusi hänen tärisevän kätensä alta, joka turhaan yritti tukkia vuotoa.

Potter, Kalkaros ajatteli sekavasti, Potter tule - tule - minä - tarvitsen sinut. Kipu sumensi hänen ajatuksiaan. Täytyy saada - kertoa... Minä myöhästyin, pilasin suunnitelmamme. Tyrin. Hän tunsi verensä loppuvan ja ajatustensa hidastuvan. Potter. Myrkky eteni kohti sydäntä ja joka ikistä kehon hermopäätä poltteli. Pysy elossa! Hän yritti huutaa itselleen ja taisteli mustenevaa mieltään vastaan.

Voldemort poistui ja siinä samassa joku kumartui hänen viereensä. Harry Potter katsoi häntä niin kuin ei ollut koskaan ennen katsonut. Sinä, sinä tulit. Täytyy kertoa... Kalkaros yritti sanoa, mutta ei saanut mitään suustaan. Hän sai vaivoin koottua ajatuksensa, tärkeimmät muistonsa ja puristi niitä ulos itsestään. Pojan oli tärkeää saada tietää... Ehdin - sittenkin. Kalkaros ajatteli, mutta muistojen mukana tuntui lähtevän viimeisetkin rippeet elämästä. Hän tunsi kuihtuvansa, liukenevansa.

"Ota.. ota se", hän sai korahdettua ja poika keräsi hopeaiset juovat pulloon mutta oli kääntänyt katseensa pois.

"Katso - minua", Kalkaros ähkäisi ja tavoitti vihreät silmät katseellaan. Viimeinkin niistä oli kaikki se viha poissa, joka oli välkkynyt vuosia niiden takana. Viha, johon hän oli ollut itse syyllinen. Viimeinkin - viimeinkin häntä katsoi jälleen Lily.

Kalkaros uppoutui helpottuneena kauniiden silmien katseeseen. Putosi niihin tai niiden läpi - hän ei tiennyt eikä välittänyt. Hän räpytti silmiään ja huomasi kipujen kadonneen. Hänen ei tarvinnut enää ponnistella. Vihreät silmät katsoivat häntä edelleen herkeämättä. Kalkaros ojensi kalpean kätensä ja kosketti vasemman silmän vieressä olevaa sileää ihoa. Hyvä olo lävisti hänet ja laittoi haukkomaan henkeä.

"Lily", Kalkaros huokaisi ja silitti kauniin naisen poskea kuin ei olisi ikinä ennen koskenut mihinkään. Hänen silmänsä kiilsivät kosteina, kun hän sulki ovaalinmuotoiset kasvot käsiensä väliin. Mikään ei ollut ikinä tuntunut niin hyvältä, eikä mikään näyttänyt niin kauniilta kuin nuo vihreät silmät, punervat hiukset, sileä iho ja kaunis hymy. Lily hymyili ja käänsi päätään hieman kallelleen.

"Severus", hän viimein vastasi ja kohotti oman kätensä Kalkaroksen poskelle. He katsoivat toisiaan intensiivisesti ja tavallaan kummallisesti. Tilanteesta puuttui liikutus menneestä kaipauksesta ja muut normaalit tunteet, jotka yleensä tulivat esiin kahden ihmisen kohtaamiessa. Jäljellä oli vain puhdasta rakkautta.

Kalkaros tunsi kaiken painon kadonneen harteiltaan, hänen olonsa oli onnellisen neutraali. Ensimmäistä kertaa koskaan, hän saattoi kokea onnellisuutta ilman siihen sitoutuvia pelkoja. Hänen ei tarvinnut ajatella Jamesia, menneisyyttään Lilyn kanssa eikä mitään muutakaan. Hän saattoi vain nauttia siitä hetkestä. Kalkaros hymyili ja kiersi kätensä hitaasti Lilyn ympärille.

Kalkaros halusi kertoa, miten paljon oli kaivannut Lilyä, ikävöinyt ja kuinka paljon oli rakastanut häntä, mutta kun hän oli avaamassa suutaan, hän huomasi ettei sellaisia tunteita enää ollut jäljellä. Ne kuuluivat menneisyyteen, jota ei enää ollut. Oli vain tämä hetki, he kaksi jossain tuntemattomassa - kohtaamassa toisiaan kuin kauan erossa olleet ystävät. Hän saattoi tuntea edelleen rakkautta, mutta siitä puuttui kaikki menneisyyteen liittyvä epätoivoisuus ja katkeransuloisuus.

Hän riisti viimein katseensa pois vihreistä silmistä ja irroitti otteensa. Hän katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli valoisaa eikä missään ollut mitään tunnistettavia muotoja. Hän ei voinut katsoa horisonttiin, ei sentin päähän viereensä eikä mihinkään muuallekaan. Ainoa asia, jonka kaikessa vaaleudessa saattoi nähdä tarkasti, oli hänen edessään seisova kauniiseen kaapuun pukeutunut nainen.

Lily kosketti Kalkaroksen vyötäröä ja kääntyi lähteäkseen.

"Ei, älä mene", Kalkaros sanoi, mutta Lily jatkoi matkaansa kunnes pysähtyi hieman kauempana ja kääntyi ympäri.

"Tulin vain katsomaan sinua, Severus. Olen mennyt jo eteenpäin, en kuulu tänne", Lily sanoi pehmeällä äänellä ja katsoi Kalkarosta lempeästi.

Kalkaros nyökkäsi ja painoi katseensa alaspäin.

"Me tapaamme kyllä vielä, kun aika koittaa", Lily sanoi ennen kun loi viimeisen katseen mustiin silmiin, joista oli kadonnut kaikki katkeruus. Sitten hän katosi valoon.

Kalkaros jäi paikoilleen tuijottamaan tyhjyyttä hetkeksi. Kaikkialla oli niin kaunista, vaikkei siellä ollutkaan mitään.

Viimeinkin, hän ajatteli ja lähti kävelemään kevyin askelin suuntaan, joka tuntui sillä hetkellä hyvältä.

[Fiorella]

Voi että. Tosi suloista, kerronta asiallista ja kuvaavaa, enemmän realimia kuin imelyyttä (hyvä), eikä tämä nyt edes niin kliseinen ollut. Loppujen lopuksi, vaikka varmaan aika monella (myös itselläni) teki mieli Kuoleman varjelukset luettuaan kirjoittaa jotain tämäntapaista, ei niitä kuitenkaan ainakaan minun silmiini ole oikeastaan osunut. Varmaan muidenkin mielestä tuntunut turhalle ja kliseiselle, mutta tällaisia on kuitenkin aika ihana lukea.

Kalkaros halusi kertoa, miten paljon oli kaivannut Lilyä, ikävöinyt ja kuinka paljon oli rakastanut häntä, mutta kun hän oli avaamassa suutaan, hän huomasi ettei sellaisia tunteita enää ollut jäljellä. Ne kuuluivat menneisyyteen, jota ei enää ollut. Oli vain tämä hetki, he kaksi jossain tuntemattomassa - kohtaamassa toisiaan kuin kauan erossa olleet ystävät.

Tämä kohta tuntui äärettömän lohdulliselta. Severus-raukan kuolema kirjassa oli lopultakin niin epäreilu, tarpeeton ja koskettava, että tällaisia hempeitä täsmennyksiäkin tarvitaan, ellei muuten niin tekemään hyvää mieltä.

Lopetus oli vapauttava, kevyt ja valoisa. Ihana kun kirjoitit tämän.

[Kivikausi]

Kiitokset kun vaivauduit kommentoimaan ja mukavaa, jos tuotti edes yhdelle hyvää mieltä. ;) Etkä olisi voinut paremmin Severuksen tappamisesta sanoa. Tosiaan turha ja tarpeeton... Siksi siitä pitikin hieman jatkaa.

[Puhpallura]

Minä voisin melkein yhtyä tuohon, mitä Fiorella sanoi. Okei, oikeastaan edes keksi mitään muuta sanomista

Minä pidin tästä todella paljon, ja vaikka tässäkään ei pahemmin angstia ollut, mutta kyllä se minut sai ainakin herkistymään. En ole vieläkään toipunut Kalkaroksen kuolemasta ja vuosi sitten sen jo sain tietää. Mutta minkä tekee kun lempihahmoni on

Minun lempikohtani oli myös tuo kohta, joka Fiorella quiotti. Niin herkkä ja koskettava.

Ääh, en vain keksi mitään sanomista

Mutta kiitos ihanasta lukukokemuksesta.

[Amy Malfoy]

Oih!
Todella kaunis <3
Ihanasti kirjoitettu ja olet upeasti kirjoittanut Severuksen tunteet Lilyä kohtaan.
Tästä tuli todella lyhyt, mutta nyt en saa sanotuksi muutakaan
Severuksella ja Lilyllä oli jotain todella kaunista, ja toivottavasti he vielä kohtaavat =)

~Amy

[Kivikausi]

Puhpallura: Mukavaa kun kävit kommentoimassa ja vielä mukavampaa, että pidit. :) Minäkään en ole toipunut siitä kuolemasta vielä(kään). Itseasiassa yritän edelleen väittää itselleni, ettei niin käynyt lainkaan.

Amy Malfoy: Kiitos sinullekin ja hyvä, jos nuo tunteet tulivat ilmi oikealla tavalla, siihen pyrin. :)

[Bleeding Heart]

Ihana <3 Tosi hyvin kirjoitettu ja hyvät kuvailut. Multa ei kyl mitään rakentavaa irtoa mut jatka ihmeessä tämmösten kirjottamista

[Siber]

Oi, ei, rakastuinko vähän tähänkin Severukseen.

Tässä ficissä jotenkin erityisesti ihailen sitä, miten tunnelma muuttuu noin - alku oli itkettävä, loppu taas, kuten Fiorella sanoi, vapauttava, kevyt ja valoisa. Oikeat sanat (; Ja ei, häiritseviä kliseitä en minä ainakaan huomannut. Päin vastoin, tässä aoituskin oli jotenkin ihan erilainen kuin monissa ficeissä ja jotenkin heti tempasi mukaansa. Jotenkin alkuihin ja loppuihin kiinnitän eniten huomiota, ja tässä olivat onnistuneet.

Kauhean kaunis, hieno ficci.

[NeitiMusta]

Tää oli sulonen, herkkä, itkettävä ja surullinen 
Kyllä silti aivan loistava
Ei oo mitään rakentavaa sanottavaa


<3

[Kivikausi]

Kiitokset Bleeding Heart kun vaivauduit jättämään kommenttia ja tosi mukavaa, jos pidit. Minulle etenkin tuo on tärkeää, että kuvailut onnistuu, joten hieno kuulla! Ja nyt on vähän kirjoitusinspiraatiot hukassa, mutta ehkä taas kohta saisin jotain aikaan...

Siperia: Kukapa ei Severukseen ylipäänsäkin rakastuisi? Mutta juu, mukavavaa kun kommentoit ja vielä mukavempaa, että pidit. En ole itse koskaan ajatellut tätä kovin mukaansatempaavana tekstinä, mutta kirjottajan näkökulma nyt usein onkin aika omituinen... Kiva kuulla, että jonkun mielestä tämä oli sellainen! Ja tuota tunnelmanvaihdosta en varsinaisesti suunnitellut mitenkään, siitä vaan jotenkin tuli tuollainen, hyvä vahinko siis.

NeitiMusta: Kiitos kommentoinnista! Mahtavaa kuulla, että on edes jotenkin herätellyt lukijoiden tunteita. Ja mukavaa että pidit. (Rakentavat on joukkolomalla, ei hätää. )

[Jassmi]

Ikuisena J/L-shipparina en oikein tajunnut miksi Rowin piti sekin paritus nyt vähän "pilata", mutta tähän ficciin tuo L/S paritus sopi todella hyvin. Ja oli äärimmäisen kaunis ja nätti ficci, koskettavakin. Minä olen kamala fluffy-fani, se saattaa vaikuttaa asiaan, mutta ei tämä minusta ollut mitenkään erityisemmän imelä. Kaikki aina olettavat, että jos kirjoittaa ns. "taivaskohtauksen" niin se on heti kauhean epärealistinen ja turhan imelä, mutta ei se minusta tällä kertaa ollut.

Viimeinkin niistä oli kaikki se viha poissa, joka oli välkkynyt vuosia niiden takana. Viha, johon hän oli ollut itse syyllinen. Viimeinkin - viimeinkin häntä katsoi jälleen Lily.

Oi, ihana nätti kaunis söpö. (joo, mutta jos kirjoittaa näin kauniin ficin niin ei voi odottaakaan mitään kauhean rakentavaa vai? )

lähti kävelemään kevyin askelin suuntaan, joka tuntui sillä hetkellä hyvältä.

Nuo viimeiset sanat jotenkin kruunasivat koko ficin ja viimeistelivät sen kokonaisuudeksi. Noista minusta välittyy hyvin se, että alussa Severus oli todella ahdistunut ja, no, huonosti ilmaistu mutta "paineissa", pelkäsi tyrivänsä ja epäonnistuvansa. Ja siksi olikin niin ihana kun lopussa kaikki se ahdistus ja toisten odotukset oli poissa ja se sai tehdä mitä halusi, mikä tuntui itsestä hyvältä.
Eipä kai mulla muuta, kiitos tästä ficistä.
Niin kun päätin sitten lukea yhden sun ficin ja kun valinta piti tehdä PWP:n ja fluffyn välillä niin kyllä fluffy vie mulla voiton 10-0

[Kivikausi]

Kiitti Jass kommentista. Olet siis päättänyt avartaa itseäsi stalkkereiden ficeillä? Mutta juu, mukava kuulla ettei mennyt imeläksi. Itse en tosiaankaan ole mikään fluffyasiantuntija, joten melkein mikä tahansa tuntuu turhan imelältä ja söpöilyltä.

Tuo lainaamasi kohta oli juuri yksi niistä, joita mietin pitkään että otanko pois vai pidänkö, kun ajattelin että joko se menee fluffuydessään ihan yli tai sitte se on hyvä. Eli hyvä, jos se edes sinun mielestä ei ollut tuota ensimmäistä.

Kuten sanoinkin tuolla joskus aiemmin, niin tuo tunnelmanvaihdos tuli vähän niinkuin vahingossa, mutta onneksi näemmä tuli kun moni on siitä pitänyt. Mutta mukavaa kun uskallauduit lukemaan jotain tavoistasi poikkeavaa! Teit omastakin mielestäni ehkä paremman valinnan lukiessasi tämän sen pwp:n sijaan vaikka itse olenkin jälkimmäisen lajin yleinen kannattaja.

[Munis]

Jos Puhkaan ei keksinyt mitään muuta kuin Fiorellan komppaamista, miten minä muka keksisin?!
Mutta, mutta. Jos nyt jotain yritän sanoa.
Minäkin tykkäsin siitä, ettei tämä ollut liian imelää, käytän omaa outoa vertauskuvaani, jos fluff olisi pinkkiä siirappia, romance olisi tummanpunaista tönkkölakritsia. Tämä oli sitä tönkkölakua, veren väriä ja rippunen angstia. Munis tykkää.

Niin, mitäs sitä... Kuten Jass J/L:n liputtajana sanoi, vaikka Row James/Lilyä rumasti sörkkikin, tähän Seve/Lily sopi oikein hyvin.
Tykkäsin erityisesti alusta ja lopusta. Alussa olit hienosti kuvaillut Severuksen tuskaa, myrkkyä, ja tuo oli ihana tuo kohta missä hän totesi näkevänsä Lilyn silmät, ilman vihaa. Jeah.

Öö... Niin, ja loppu oli, kuten Fio mainitsi, mukavan valoisa, eikä ihan totta edes niiiiin kliseinen, minkä ennakkoluulon sain A/N:stä.

En mä osaa mitään järkevää sanoa.
Muna kiittää Kivestä (luku)kokemuksesta.

[Kuurankukka]

Voi, tämä oli tosi koskettava, herkkä ja surullinen  Lily/Severus on sellainen paritus, jota tykkään mielelläni lukea, ja siksi tartuinkin tähän. Olen  samaa mieltä Jassmin kanssa, minustakin Row jotenkin pilasi Lily/Severus parituksen ihanuuden.. Ja siitä Kalkaroksen kuolemasta, minustakin se oli siis täysin turha, miksi juuri Kalkaroksen, yhden Potteiden parhaimmista hahmoista piti kuolla ja vielä sillä tavalla? Kaikki tarvittava onkin jo sanottu, tykkäsin tästä tosi paljon, tuli sellanen herkkä olo ja kuvailua oli just sopivan verran. Kirjoitusvirheitä en löytänyt ja minusta tämä toimi tosi hyvin One-shottina. Mitään huonoa en tästä löytänyt, ja toimi loppu oli kertakaikkiaan ihana Isot kiitokset ja kumarrukset sinulle, kirjoitathan lisää tällaista?

[Pops]

Lily/Severusta, yksi suosikeistani mitä tulee het-parituksiin.

Alun murheellisuudesta siirryttiin kauniisti kohti lopun toiveita paremmasta, yhteisestä tulevaisuudesta. Pidin myös siitä, että jatkoit tavallaan siitä mihin kirjassa jäätiin ja kerroit myös tuon silmiintuijottelun Severuksen kannalta.

Lily ja Severus ovat ihana pari. Mukavaa, että Lily ei ole vielä toisessa elämässäkään unohtanut Severusta kokonaan, vaan välittää tästä edelleen.

Ääh, ei taas oikein kulje tämä kommentointi tänään. xD Kirjoitat hyvin kauniisti, osaat tuoda tunteita esiin tekstiesi välityksellä. Minä pidin tästä todella paljon, pidemminkin olisi saanut kirjoittaa.

[Hp-fani4EveR]

Kaikki järkevä onkin varmaan sanottu jo.. Joten taidanpa sanoa vain, että oli tosi hyvä. Kuvailu oli kaunista ja sitä oli tarpeeksi. Todella kaunis ja muutenkin hyvä ficci. Kiitos<3

[Kivikausi]

Ankka: Kiva että yritit sentään jotain sanoa. Hyvinhän sitä juttua sieltä tuli, jopa ihan uuttakin mietittävää. Tönkkölaku. o/ Itse en voi väittää että Lily/Severus olisi pilannut J/L:n, koska pidän ensimmäiseksi mainittua kirjan ainoana hyvänä canon-parina Gellert/Albuksen lisäksi. Mutta kiva kuulla silti, että myös J/L:stä pitävät pitivät.

Myrkkykohta tuntui kirjoittaessa aika hankalalta, joten hyvä jos siinä tuli kuitenkin tuntemukset läpi. Ehkä mun pitäisi muoksia tuota A/N:ää, jos se kerran antoi vääriä ennakkoluuloja. Mutta kiitos kommentista!

Kuurankukka: Mutta onneksi Lily/Severus ei sentään ollut pääparina kirjoissa. Olisi Severuksen luonteen moninaisuus mennyt hukkaan, vai mitä? Ja aivan! Täysin turha kuolema. Olisi tappanut vaikka sen Harryn sitten mieluummin. :/ Saatanpa kirjoittaakin lisää. Kiitokset sinulle!

Pops: Hyvä maku sinullakin siispä. Tämä oli jonkinlainen pakollinen purku Severuksen kuolemasta, joten se piti saada sopimaan saumattomasti kirjan kanssa, jotta voisi ajatella sen olevan totta ja suora jatko sille. Onkohan tämä sitä surutyötä, mistä puhutaan. Ja jep, ei Lily voi ikinä unohtaa Severusta. Kiva kun kommentoit!

Hp-fani4EveR: Kiitokset kun kävit kertomassa että olet pitänyt.