Jäässä (K11)

[Nyyhti]

Nimi: Jäässä
Ikäraja: K11 (jos nyt ollaan ihan ylivarovaisia )

Tämä osallistuu Aistihaasteeseen (näkö) ja lisäksi toteuttaa LillaMyyn antaman rokotteen Immuniteettia etsimässä -haasteessa:
Genre: romance + angst ja/tai hurt/comfort
Ideasanoja: pudota, kylmä, erikoinen, laulaa, enkeli
Tarina-aihio: kylmässä ajatuksetkin jäätyvät
Fandom: originaali
Satunnainen mutaatio: huurteiset ikkunat

A/N: Tämän kirjoittaminen oli kivaa vaihtelua muihin keskeneräisiin teksteihini. Tässä siis pieni pätkä erittäin jäisiä ajatuksia

Jäässä

Sinisyyttä heijastaen.

Mutta mistä tulee heijastus? Onko se edes jostain lähtöisin?

Maa kova allani. Ei, lattia. Lattia on se joka on alhaalla. Katto on se joka on ylhäällä. Jos siitä ei sada kylmyyttä. Enää ei sada, sen on oltava katto. Silloin se tarkoittaa että sisällä.

Silloinkaan ei saa nukahtaa. Ei saa levähtää.

Kun silmät painuvat kiinni ja lupaavat unohdusta ja helpotusta, on taisteltava. ”Taistele”, sinä aina sanot. Vai sanotko? Onko se vain kaikusi, se jonka haluan muistaa nyt, kun muuta ei ole?

Taistelen silti. Pakotan silmät uudelleen auki. Sinisyyttä. Varjoja. Olen jossakin. Näen jotakin, mutta en kaikkea. Haluan nähdä enemmän. Miten se tehdään?

Katselen sinisyyttä, katselen varjoja. Sitten muistan: liike. Silloin voi nähdä kaiken. Käännän päätäni. Kohotan ylävartaloani. Minulla on kädet. Painan ne lattialle.

Minä… istun?

On muotoja. On tummuutta, on tuoksu. On vaaleutta, on sinisyyttä. Suoria kulmia, niiden keskellä valkeita kuusia sulkasateessa. Sieltä tulee valo. Valosta tulee lämpö. Onko silloin pimeydessä kylmyys?

”Pysy lämpimänä”, niin sinä sanoit, sanoit varmasti. Sanoit ja kiedoit ympärilleni taljan, sen taljan jonka olin saanut isältäni ennen kuin sinä olit tanssinut elämääni. Minä en ollut pysynyt lämpimänä, en varmasti.

Anteeksi, ajattelen sanovani. Ryömin kohti valoa, kohti lämpöä. Olenko nukkunut koko talven? Onko tämä kesä, tuomassa luokseni sinut kukkamekossa ladon lattialla? Potkaisetko taas siihen reiän, kirkaiset ja naurat ja kaadut käsivarsilleni? Sanot ”kyllä” ja itket ja annat minun pujottaa käteesi sormuksen, valkoinen mekko kuraisena pellolla juoksemisesta?

Oliko se eilen? Onko tänään huomenna?

Katselen sulkasadetta sinisyydessä, ja muodot kutistuvat kasaan, muuttuvat vedeksi, valuvat pisaroina alas. Sinisyys häviää, tilalle tulee valkoinen värittömyys. Sen jälkeen tulee kipu. Kipu joka sanoo: tee jotain.

Mitä silloin tehdään? Minä liikutan päätäni, näen täyden repun ja suljetun oven. Ja lisää lattiaa.

Olenko tullut tänne? Pitääkö minun mennä pois? Yritän ryömiä, mutta enää käsistäni ei ole hyötyä. Ne ovat vain luita ja lihaa ilman mitään mikä liikuttaisi niitä. Jalat – onko minulla jalat? Katson ja näen kengät. Niissäkin on pisaroita.

Silmäni ovat väsyneet katsomiseen. Luomet haluavat armahtaa minut. Valkoinen on liian valkoista, kipu liian lähellä. On niin helppo paeta.

”Aina sinä lähdet karkuun”, sinä sanoit. Vihaisena. Kultaiset hiuksesi sädekehänä ympärilläsi, ääni kauniina niin kuin aina. Ei minua haittaa jos olet vihainen niin kauan kuin olet vihainen minulle.

Kolahdus. Kiljahdus. Kosketus.

”Hän on täällä!”

[Kineza7]

Mä en oo koskaan kommentoinu mitään, mutta ehkä mä oon ihan oikeeseen paikkaan sanomassa jotain.
 Mä pidin! Tää oli tavallaan todella hämärä, yritin lukea ajatuksella jokaisen sanan, mutta silti malttamattomana saamaan vastauksia! En mä niitä oikeastaan saanut, tokkuraisena luin tekstiä ja ei se tavallaan tainnut haitatakaan mitään. Taisi päähenlilökin olla aika tokkuraisessa olotilassa. Pidin siitä, miten huomioit tilan, mutta samalla kuitenkin päähenkilön ajatukset olivat etusijalla ja kaikkea katsottiin hänen näkökulmasta.
Ah, pidin alusta ja siitä, miten se sai mielenkiinnon heräämään. Aivan kuin otsikko jo ei olisi saanut? Haha.
Eka ajattelin, että kyseessä olisi jokin koditon nuori henkilö ja ajatus pysyikin mielessäni. Loppupeleissä en ole niinkään varma. Oikeastaan pidän siitä tunteesta, että en aivan ymmärtänytkään tekstiä. En tiedä missä vaiheessa kuvittelin, että päähenkilö on jossain laitoksessa, josta hän on lähtenyt pois kunnes hänet lopussa löydetäänkin. Lääketokkuraisuus oli myös yksi ajatuksistani, päähenkilön ja minun sekavuudestani johtuen.
Eli siis hienosti rakennettu teksti ja ja oikein kaunista luettavaa. Ei voi muuta sanoa.

[Nyyhti]

Kineza7, voi miten ihanaa, että luit ja kommentoit! Hämärä tämä nimenomaan oli! Onneksi et pitänyt kuitenkaan liian sekavana Mahtavaa, että alku sai mielenkiinnon heräämään. Koditon nuori henkilö kuulostaa jännältä tulkinnalta, samoin tuo laitoksessa olo. Kumpikaan ei ole sitä mitä itse ajattelin, mutta eivät missään nimessä huonoja tulkintoja, päinvastoin ihastuin varsinkin tuohon laitosjuttuun. Se voisi toimia jopa paremmin kuin se, mitä itse ajattelin Tosi paljon kiitoksia kommentistasi!

[LillaMyy]

En oikeasti ymmärrä, miten sait tämän valmiiksi niin julmetun nopeasti. Itselläni kun menee ties vaikka ja kuinka pitkään vielä tuon oman immuniteetti-mössön kanssa! Mutta piti käydä siis lukemassa tämä, koska omasta haasteesta kirjoitettu!

Ahah, siis mitä? Pitikö tätä kommentoidakin jotenkin? En ymmärrä, miten mun höttömöttö-haasteesta saa jotain tällaista, koska tämä on jo suorastaan TAIDETTA! Siis tämä on oikeasti aivan älyttömän upea teksti! Tämä oikeasti pisti lukijan ajattelemaan oikein kunnolla, että mitä tässä oikein tapahtuukaan, koska tämä keskittyi niin paljolti vaan olotilan ja olinpaikan kuvailuun. Itse ajattelin tämän niin, että tässä tämä kertoja on otsikon mukaan jossain esim. hylätyssä rakennuksessa jäätymässä (tarkoituksella tai vahingossa) hengiltä. Kineza7:n ajatukset kodittomuudesta ja laitoksesta olivat myös mielenkiintoisia.

Jännittävää muuten, että tässä ei kerrottu kertojan sukupuolta missään vaiheessa, vaikka itse kyllä ajattelin hänet jostain syystä välillä mieheksi ja välillä taas naiseksi. Lopussa ehkä kuitenkin enemmän nainen, mutta en kuitenkaan ole aivan satavarma. Olen kyllä ihan samaa mieltä Kineza7:n kanssa, että tätä ei välttämättä tarvinnutkaan tajuta, koska tämä oli juuri hyvä tällaisena kasana ajatuksia enemmän tai vähemmän.

Kiitoksia tästä, tätä oli erityisen mielenkiintoista lukea! (:

[Nyyhti]

LillaMyy, voi että, kiiiitos kommentista! Itse olin ajatellut tämän myös niin, että tyyppi on hylätyssä rakennuksessa jäätymässä hengiltä, mutta sitäpä en paljastakaan, oliko se alun perin mielestäni vahinko vai tarkoituskin Kivaa, että mietit tuota sukupuoltakin! Itse ajattelin kirjoittavani miehestä, mutta yritin ihan tietoisesti jättää kaikki viittaukset siitä pois, koska halusin kirjoittaa mahdollisimman sukupuoletonta tekstiä. Ilmeisesti ainakin siinä suhteessa onnistui, että mielsit tämän enemmän naiseksi, jee! Ja hei kiitos myös hienosta haasteesta, toivottavasti en venyttänyt liikaa noita antamiasi ikärajoja/genrejä/avainsanoja! Haaste tosiaan inspiroi saman tien, siksi tämä syntyi niin vauhdilla

[Waulish]

Etsiskelin Kaiken maailman kommentteja -haasteen tiimoilta tekstiä, jossa olisi runsaasti kuvailua, ja päädyin Aistihaasteen kautta tähän tarinaan. Lyhyt ja ytimekäs nimi houkutteli, ja vähän varmaan myös jäisyys näin kesän keskellä. Onneksi löysin tämän, koska tämä oli ihan tosi jänskä lukukokemus!

Heti alussa kertojan ajatus- ja päättelyketjut tempaavat minut mukaansa. Kertojan ajatuksenjuoksu on minusta kuvattu tässä jotenkin tosi aidontuntuisesti ja samaistuttavasti: yksi asia johtaa toiseen, syntyy assosiaatioita ja aasinsiltoja. Ihastuttavan realistista! Pidän ihan hirmusti siitä, miten kertoja loogisesti päättelee esimerkiksi olevansa sisällä, kun ylhäältä ei sada mitään. Vastustamatonta järkeilyä, olen jotenkin ihan fiiliksissä! Joistain kohdista tulee minulle sellainen fiilis, että kertoja olisi ennakkoon ikään kuin opetellut hämärien hetkien varalle erilaisia ympäristön tunnusmerkkejä ja auttavia toimintoja ja loogisia päättelyketjuja. Syntyy mielikuva jonkinlaisista mielenterveysongelmista, ja minäkin aluksi aattelin, että kertoja olisi jossain laitoksessa todellisuudentaju hämärtyneenä ja yrittäisi saada jotain selkoa tilanteeseen. Sitten mieleeni tuli jäätyminen ja hypotermia, koska sehän voi aiheuttaa vaikka minkälaisia harhoja, paradoksaalista riisuutumista ja kaikkea hurjaa. Jotenkin jäätyminen sopisi kuvioon, vaikkei tässä juurikaan ees mainita fyysisiä tuntemuksia vaan asioita käsitellään näköaistin kautta. Eihän sitä kylmyyttä varmaan ees tunne, kun on tarpeeksi jäässä.

Pidän tosi paljon siitä, miten vahvasti näköaisti on tässä tekstissä läsnä. Kuvaukset herättävät todella jänniä ja sykähdyttäviä mielikuvia. Osin tietysti sekavia, mutta sehän sopii kertojan sekavaan olotilaan oikein hyvin. Sinisyyttä, valkeutta, hyrrr kun tulee itellekin melkein kylmä vaikka on kuuma teekuppi hyppysissä... Jostain syystä valkeat kuuset sulkasateessa viehättävät minua erityisesti. En tiiä, mitä sulkasateella tässä oikeasti tarkoitetaan, mutta minulle tulee siitä mielikuva sellaisten pikkuisten jääkiteiden muodostamista rakennelmista kuusten oksien peittona. Oi että.

Kertojan ja tekstin sinän suhde kiinnostaa minua kovin! Muistot tai haaveet kukkamekosta ja ladosta ja sormuksesta saavat minut aattelemaan, että kertoja ja sinä ovat ehkä toisilleen läheisiä tai ovat ainakin joskus olleet. Jotain kertoo kenties sekin, miten sinän sanat ja neuvot ja kannustukset nousevat kertojan mieleen näinkin sekavassa olotilassa. Aloin kehitellä pienessä mielessäni tähän jotain eräretkeilyskenaariota, jossa kertoja on jotenkin joutunut eroon muista ja jäätymisen partaalle... Enkä voi mitään sille, että miellän kertojan ja sinän rakastavaisiksi. Heidän suhteensa vaikuttaa jotenkin sympaattiselta ja lämpimältä, vaikka se hieman etäiseksi jääkin. Tämä on jotenkin ihana:

Ei minua haittaa jos olet vihainen niin kauan kuin olet vihainen minulle.

♥

Jotenkin kertojakin vaikuttaa minusta hirmu symppikseltä. Haluaisin tulkita lopun niin, että hänet löydetään ja että hän pääsee jonnekin lämpimään ja turvaan ja toipuu vielä. Apua, miten hahmoihin voikin kiintyä näin paljon näin lyhyessä tarinassa! Mitä taikuutta tämä on!

Lämpimät (vai pitäisikö sanoa jäätävät ) kiitokset tästä mielettömän hienosta tarinasta, olen tästä ihan täpinöissäni! -Walle

[Nyyhti]

Voi Waulish, mikä kommentti!! Huhuh!
Olin erityisen ilahtunut, kun sanoit ajatuksenjuoksun olevan aidon tuntuista. Mietin nimittäin tätä kirjoittaessa, että olenkohan ainoa, jonka ajatukset kulkevat näin, tai onko tämä kirjoitettuna liian kummallista Minun tekisi vähän mieli tässä vaiheessa paljastaa, mitä itse olen ajatellut tätä kirjoittaessa, mutta tuntuisi jotenkin tylsältä tässä vaiheessa. Kaikilla on ollut niin ihanan erilaisia mielikuvia, enkä tahdo pilata niitä Valkeat kuuset sulkasateessa oli itse asiassa tuo haasteen kuva, huurteiset ikkunat, joista siis näkyi kuusia. Tykkään kyllä ihan hirmuisesti tuosta sinun mielikuvastasi! Se sopii kuvaukseen tosi hyvin, ja minusta on aivan ihanaa, että teksti herättää erilaisia mielikuvia. Valtavan suuret kiitokset kommentistasi!!

[Nyyhti]

Voi kiitos, Grazioso!! Minä vain punastelen täällä, huhuh Ymmärsin muuten hyvin, mitä tarkoitit tuolla yksinkertaisella mutta kuvaavalla - ja voi että se ilahdutti, sillä pidän itse juuri sellaisesta tekstistä nykyään ja sellaista tavoittelinkin, mutta aiemmin olen kuvaillut vain sellaisilla kilometrivirkkeillä. Mitä ilmeisimmin kehitystä on siis tapahtunut sillä saralla Suurkiitokset vielä!

[Sokerisiipi]

Oi, tämä oli ihana! Jotenkin niin virkistävää lukea tämmöistä ajatusvirtaa, jossa itselle itsestäänselvät asiat ovat koko maailman vierain ja ihmeellisin asia. Tuntui tosiaan siltä, että kertoja häilyy jossain elämän ja kuoleman rajalla, ja siksi on vaikea tajuta, mitä oikein tapahtuu. Pidin tämän hämyisyydestä ja kauneudesta, ja totta kai myös toiveikkaasta lopusta! Kiitos.

[Nyyhti]

Sokerisiipi, oiii, suurkiitokset! Ihana kuulla, että tämä miellytti. Erittäin mahtavaa on myös se, että elämän ja kuoleman rajalla häilyminen on välittynyt näin hyvin ottaen huomioon, että siihen ei missään vaiheessa oikeasti viitata. Kiitos paljon kommentistasi!!

[Röhkö]

Nappasin tämän onneksi kk:sta! 

Alusta tuli mieleen assosiointi, jota tietysti biisit aiheuttavat. "Sinisyyttä heijastaen" toikin tietysti mieleen Kuoppamäen varmasti kuuluisimman biisin. Sininen ja valkoinen liittyivät myös tämän ficin tematiikkaan, ainakin omissa ajatuksissani. Ihan sopiva ficci näin Suomi100-vuodelle... 

Koska teksti ei ole konkreettinen, vaan enemmänkin abstrakti, lukijan omille päätelmille jää hyvin tilaa. Koska itse nyt sitten lähdin lukemaan tätä Suomen itsenäistyminen mielessä, nuo taistelu-kommentit saivat ihan omanlaisensa särmän. Ajattelin ensin, että tämä voisi kertoa ihan taistelusta talvisodassa, mutta toisaalta nykyisestä epävakaasta tilanteesta epävarmuudessa. Näkeminen ei ole pelkästään edessään olevan havaitsemista, vaan näkemistä menneisyyteen ja nykytilanteen todellista ymmärtämistä. I See = Ymmärrän/Näen.

Se, että tekstisi johdatteli minut näin syviin pohdintoihin, kertoo sen monikerroksisuudesta.

Waulish oli myös lainannut lempparisitaattini:

Ei minua haittaa jos olet vihainen niin kauan kuin olet vihainen minulle.

Tähän oli kiteytetty varmaan todella monen ficin shippien aatos. Ei vihaa ilman rakkautta ja niin ees päin.

Vaikka tämä ei ollut pitkä, niin sitäkin laadukkaampi.
- Röh

[Nyyhti]

Oioioiii mitä, minun teksti kommenttikampanjassa, ihanaa!!!

Ja kiitos paljon kommentistasi, Röhkö! Ai että, tykkään tulkinnastasi hirmu paljon! Se kyllä sopii tähän hyvin, ehdottomasti! Olen todella otettu, että tästä on noin moneksi. Kiitos vielä!