Author: Zarroc
Pairing: Sofia Ketola/Francina Delabarre
Genre: fluffy, romance, femme
Rating: S
A/N. Ludovico Einaudi - Fly
Me kuljemme kohti kaukaista kangastusta
~~~
Francina kuiskaili ranskaksi iholleni, jonnekin lapaluideni väliin. En tiennyt, olisinko ollut asiasta huvittunut vai mielissäni, joten jätin päättämättä. Keskityin nauttimaan olostani, seksin jälkeisestä raukeudesta ja hänen lämpimästä hengityksestään.
Kynttilät tuoksuivat vienosti sitruunalta, laventeli oli kuulemma niin tunkkainen tuoksu, ettei sitä kukaan itseään arvostava ihminen pitänyt makuuhuoneessaan. Muisto sai minut hymyilemään, Francinan punatut huulet olivat nyrpistyneet hieman haistattaessani hänellä erilaisia tuoksuja.
"Mitä kiherrät,
mon chéri?" Francina kysyi hiljaa, tunsin hänen valuttavan sormenkynsiään paljasta selkääni pitkin aina pakaroille asti. Hymyilin.
"En mitään."
"Kiherrätpäs, olet kuin pieni tyttönen", hän moitti minua lempeällä äänensävyllä.
"Entä jos kiherränkin", sanoin sitten, päätin vaihtaa keskustelumme suuntaa, mutten tohtinut kääntyä selälleni. Hänen sormensa tuntuivat niin hyvältä, kun ne koskivat viehkeästi alaselkäni kaarta ja pysähtyivät pakaroiden rajalle.
Francina päästi huuliltaan äänen, joka kuulosti kielen naksautukselta ja kumartui painamaan suudelman olkapäälleni. Hänen kuiskauksensa sai ihokarvani nousemaan pystyyn. "Älä ajattele niin paljon."
Hymähdin, mutten vastannut. Hänen sormensa olivat hivuttaneet jalkojani peittävän peiton alaspäin ja hän asettui varoen päälleni, kuljetti huuliaan lapaluiltani keskemmälle selkää ja suuteli nikamia. Värisin hänen otteessaan ja hän tarttui lantiooni, kääntäen minut ympäri.
Katsoin silmäripsieni lomasta häntä silmiin, jotka hehkuivat hiljaisella liekillä. Francina kohotti kättään, pyyhkäisi lämpimänruskeita hiuksia silmiltään ja hymyili minulle. En voinut olla hymyilemättä takaisin, liu'utin kättäni hänen käsivarttaan pitkin ylös ja jätin sen lepäämään poskea vasten.
Francina sulki silmänsä ja hengitti syvään ulos, hän nojasi hieman kosketustani vasten enkä voinut olla ajattelematta, kuinka paljon rakastinkaan tuota naista. Hänen itsevarmoja, sulavia liikkeitään sekä ruskeaan taittavaa, kuulasta ihoa. Päivettyneet kasvot olivat rypyttömät siihen asti, kunnes hän nauroi ja rakastin niitä silmäkulmia, jotka viestivät minulle päivittäin, ettei hän ollut lähdössä mihinkään. Hän oli onnellinen, minun kanssani.
Se oli jotain, mitä en ollut koskaan osannut kuvitella. En itsestäni, enkä hänestä.
"
Mon amour", Francina moitti taas. Hän oli avannut silmänsä ja katseli minua, kun oma katseeni viisti hänen vartaloaan ja vältteli sitä, mitä rakastin hänessä kaikkein eniten. Hänen luonnettaan, hänen tulisuuttaan ja lempeyttään. Sitäkään en ollut osannut odottaa, kuinka hänen kiireisistä askelistaan huolimatta hänen elämänsä oli aistikasta ja lähes verkkaista. Kun hän satiiniaamutakissaan purjehti huoneeseen, kahvikuppi kädessään ja puhelin korvallaan.
Hän oli samaan aikaan elämäni rakkaus, työkumppanini sekä kotitilansa viinintuoton johtava myyntipäällikkö. Hänen elämänsä oli jokseenkin täydellistä, tiettyihin puitteisiin tottunutta ja olin iloinen siitä, että saatoin kuulua siihen. Että olin lähtemätön osa sitä, omalla tavallani. Että hänen, meidän, siivojamme tervehti minua aamuisin ranskaksi ja vaikutti onnelliselle täällä meidän kanssamme.
Hymyilin hieman, purin huultani ja Francina naurahti. "Olet jo saanut kaiken, mitä vielä mietit?"
"Sitä kuinka paljon rakastan sinua", vastasin hiljaa. Tuuli helisytti ikkunan ulkopuolella olevaa hopeakoristetta, jossa roikkui pieniä, kirkkaita helmiä maailman kaikissa erilaisissa väreissä. Raskaat verhot eivät tuulessa huojuneet, mutta niiden rauhallinen sävy sai maailman aina näyttämään hetken aikaa helpommalta paikalta olla.
"Mitä sinä sellaisia", Francina totesi minulle, hänen silmänsä lämpöä tulvillaan. Nainen otti kiinni kädestäni, suuteli sormiani ja suljin silmäni.
Meistä kahdesta minä vain ajattelin, tein niin kuin parhaaksi näin. Ja hän oli rinnallani, istui vierelläni sängyllä ja luki kirjaa, katsoi minua lukulasien ylitse. Hän hymyili minulle, kun istuin ulkona keinussa, mikä olisi ollut Francinan lapsen, mikäli hän olisi niitä joskus halunnut. Hän.
"Minäkin rakastan sinua,
mon chéri."
Mitä muuta ihminen voisi kuvitella tarvitsevansa?