Sydäntalviset viimat, S

[Zarroc]

Author: Zarroc
Character: Gydral
Genre: fantasia, drama, haikea angst, romance
Rating: S

A/N. Tässä on viimeinen tekstini Ficlet300:seen, numero 97. Sydäntalvi. Tarvitsin tätä. Tämä liittyy toiseen tekstiini (jota en nyt Finiin ole saanut aikaiseksi), jonka pääosissa Gydral on, mutta eipä ole ajankohtainen tämän lukemisen suhteen.
Harmajan äärimmäisen kaunis kappale Sydäntalvella toimikoon vaikkapa taustamusiikkina.

S Y D Ä N T A L V I S E T  V I I M A T

VIELÄ PIMEYS AHMAISTEN
EI SUA OTTANUT MULTA

Puun kuori oli kylmä ja sileä, kuin se olisi marmoria. Sen oksat olivat taipuneet hitaasti alas, kuin tuhat vuotisen painon uuvuttamana ja pakkasesta hopeisiksi maalautunut pinta hohti kuunvalossa. Se suojeli lammenrantaa unellaan, joka oli lähes saanut sen jo kumaraan, mutta ei suinkaan luovuttamaan.

Sydäntalvi oli ottanut senkin otteeseensa, tarttunut sen sydämeen ja puristautunut sen ympärille. Oli tuonut jäänsä kaikkialle sen ympärille, lammen pintaan huurteen ja minun huulilleni kylmän pakkastuulen.

Me olimme hetken aikaa yhtä sen kanssa, niin kuin kaksi maailman vanhinta olivat jossain toisaalla, pitivät toisiaan kädestä – olivat.

Ja silloin, sinä hiljaisena hetkenä, kun maailma lepäsi ja keräsi voimiaan luomakuntaansa varten, minä näin ensimmäisen näyn ja myös viimeisen, jonka maailma tulisi koskaan minulle antamaan.

Tyttölapsi avasi silmänsä maatessaan vaalealla untuvapeitolla ja hymyili. Kurittomat kiharat reunustivat lähes sydämenmuotoisia kasvoja.

Puu vavahti vierelläni, maankuori tärisi jalkojeni alla ja ikirouta alkoi hiljalleen hajota. Kohotin katseeni tuulelle, joka vei ulvahtaen mukanaan kylmyytensä, millä oli pitänyt meitä otteessaan jo vuosisatoja.

Tammi vierelläni alkoi kohota, se natisi ja humisi, sen laulu kuulosti sille, kuin itse äiti maa olisi kehoittanut minua nousemaan.

Ja minä nousin, annoin lammen jään rikkoutua painoni alla, kun ihmiskehoni vaihtui nahkaisiin siipiin ja kynsiin, kun nousin siivilleni karjahtaen ensimmäiset tulenlieskani liki viiteensataan vuoteen.

[Tuhisija]

Tässä oli houkutteleva nimi ja ilahduin, kun huomasin, että tämä kertoi Gydralista ja Suutele tuhkiani (hyvästiksi) -tarinan maailmasta.

Olit kuvaillut tässä talvea todella ihanasti ja kauniisti, sellaisella mielestäni hieman mystiselläkin otteella. Tai sitten se johtui tekstin yleisestä mystisestä luonteesta, mistä myös pidin. On sydäntalvi, ilmeisesti ollut jo hyvin hyvin pitkään, mutta yhtäkkiä Gydral saa näyn, jonka johdosta sydäntalvi alkaakin sulamaan ja päästämään luonnon sekä hänet otteestaan. Näin itse koin tämän tekstin tapahtumat. Toki kun tammi vavahti Gydralin vierellä ja alkoi laulaa, niin toisaalta sekin olisi voinut käskeä talvea pois ja näin "vapauttanut" Gydralin jonkinlaisesta "talviunesta". Oli miten oli, tykkään spekuloida ja pohtia.

Mietin myös voisiko tyttölapsi olla Atha, koska kiharat! Mutta eihän sitä koskaan tiedä, ehkä se oli, ehkä ei. Tekisi mieli lainata lempikohta tuolta, mutta on niin monia kohtia, joista tykkäsin, joten en osaa yhtään päättää, mitä lainaisin.

Sen oksat olivat taipuneet hitaasti alas, kuin tuhat vuotisen painon uuvuttamana ja pakkasesta hopeisiksi maalautunut pinta hohti kuunvalossa.

Tämä oli kyllä niin sellainen kohta, josta pidin. Huh.

Mutta kiitus tästä, tykkäilin ja toivottavasti jatkat jossain vaiheessa Athan ja Gydralin tekstiä. Kiitos paljon ♥

[Zarroc]

Tuhisija, aww haha, joo. Minun on pitänyt jatkaa sitä itse tekstiä, mutta on taas tullut niin monta miljoonaa asiaa väliin, että sitä on ihan unohtunut päivittää 8'D pitääpä katsoa löytyykö tänä iltana siihen jotain.
Mutta mutta, asiaan. Tosi kiva, että tykkäsit tästä, mietin vähän että onko tämä vain liian random iskettäväksi yksittäisenä ficlettinä ihan eri osastolle kuin ns. alkuperäinen teksti, mutta hyvä jos ei. Ja kyllä, tuo lapsi on Atha.   Kiitos niin paljon taas ♥