Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa, S 13/13

[Lyra]

Ficin nimi Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa
Kirjoittaja Lyra
Ikäraja S
Varoitukset Hienoinen vivahdus itsetuhoisuuteen
A/N Tällasta syntyy vaikka camp on niin pahasti vaiheessa, kun vaan olla ja voi. Tää ei liittynyt mitenkään mun camp tekstiin, mutta se puski aika vahvasti läpi. Hyvä määrä sanojahan tälle uhrattiin ja nyt se on tässä. 13 raapaletta tarjoilen teille. Merkinnät tyttö/poika ovat merkkeinä siitä, kuka tarinaa kertoo. En tiiä kumpi on helpompaa teille muille, mutta tiiän et joitain häiritsee ne ylimääräiset kursiivit, koettakaa elää sen kanssa:)
//tämä tarina jatkuu: 2. osa Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudesta, S
3. osa Jälkeen maailmanlopun ei luoteta keneenkään, K-11

Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa, S

1. tyttö
Ensin oli vain vettä. Mä kelluin siinä ja olin sen alla. Vesimassat ympäröi mua. Mä en päässyt eteenpäin. Aallot riepotteli mua ensin eteen ja sitten takaisin lähtöpaikkaan. Vesi tukki mun keuhkot. Sitä roisku mun silmiin, enkä mä kyennyt näkemään. Se oli suolasta, kun se valui mun kurkusta alas. Mä en pystynyt hengittämään.

Mä olin vain keskellä vettä. Koitin tehdä jotain; päästä pois. Liikutin käsiä turhaan. Harmaa vesi oli saman värinen kuin taivas. Mä en ollut aina varma, olinko mä sillä hetkellä pinnalla vai en. Mä annoin veden riepottaa mua vapaasti.

Mutta vasta, kun mä pääsin vedestä pois, mä tunsin tukehtuvani.

2. poika
Me nostettiin se kuiville ja kiskottiin autoon. Henri ajoi ja mä istuin etupenkillä. Muut pojat oli täyttänyt takapenkin. Heti, kun auto lähti liikkeelle, ne palasi niihin asentoihin, jossa ne oli ollut auton pysähtyessä. Mä työnsin mun penkin niin taakse kuin vain oli mahdollista ja nostin sen pyyhkeet ympärille kiedottuina mun syliin. Mä tunsin sen hengityksen mun rintakehää vasten, mutta muuten se oli eloton. Mä tunsin veden imeytyvän mun vaatteisiin.

“Se ei ole samanlainen kuin ennen”, mä sanoin. Henri vilkaisi mua nopeasti ja kääntyi sitten taas katsomaan tietä.
“Siitän on neljä vuotta, kun me nähtiin se viimeksi. Ja välissä oli maailmanloppu.”



3. tyttö
Mä tukehduin päästyäni maalle. Mä en osannut enää hengittää. Ilma painoi mun keuhkoja, jotka oli vain muutama hetki sitten hengittäneet vettä. Mun oli ihanan lämmin. Mä kuolin, mistään muusta se ei voinut johtua. Joten mä annoin ilman puristaa mun keuhkoja kasaan. Se sattui, mutta mulla ei enää ollut kylmä.

Mä tunsin kuinka muhun tartuttiin, enkä mä pitänyt siitä. Mulla oli hyvä olla. Antaisivat mun olla rauhassa. Mun olo oli raukea, mä en voinut tai jaksanut tehdä mitään. Mä en tehnyt vastarintaa, kun mut nostettiin pois lämmöstä ja kuljetettiin läpi kylmän tulen. Se poltti kipeästi, mutta tavallaan se ei haitannut mua.

4. poika
Se makas liikkumattomana mun sylissä, kun me ajettiin eteenpäin pimeällä tiellä. Siellä, missä me oltiin, yö oli melkein loputon. Oli aina vaan pimeä. Henri ajoi eteenpäin loputtomia kilometrejä. Takapenkki nukkui tai rähisi keskenään, ne eli aivan omaa elämää. Mä istuin mun paikalla kuin rautakanki. Se makas mun sylissä.

Mä en voinut tehdä mitään. Katsoin Henrin tasaista ajamista. Aina silloin tällöin me ohitettiin jotain, mutta ei me pysähdytty. Määränpäätä ei ollut, mutta eteenpäin piti päästä. Joskus mä saatoin nukkua. Henrikin nukkui, ne vaihtoi silloin takapenkin poikien kanssa ajajaa. Koskaan me ei pysähdytty liian pitkäksi aikaa. Ja samaan aikaan, se vaan oli.



5. tyttö
Kylmä oli tullut yllättäen. Se oli palannut tulen jälkeen. Vaikka kuinka olin yrittänyt pitää kiinni rakkaan punaisesta lämmöstäni, se oli karannut sormistani. Kylmä sen sijaan palasi. Mä yritin työntää sitä pois. Keuhkot olivat edelleen kipeät. Ne tahtoivat palata veteen ja hengittää vielä vähän lisää ihanaa happeaan.

Mä en tahtonut palata veteen. Mun oli tullut lämmin vasta sen jälkeen. Lämpö oli tullut, kun mä olin luullut kuolevani. Mä halusin luulla kuolevani uudestaan. Tai sitten mä halusin kuolla. En mä sitä tiennyt. Ainut, mikä mulle olis riittänyt, olis ollut lämpö. Halusin lämpöä enemmän kuin mitään muuta. Mä olin valmis kuolemaan sen eteen.

6. poika
Me pysähdyttiin vaan täydentämään varastoja sekä polttoaineen, ruuan että veden osalta. Mä jouduin laskemaan sen sylistäni auton penkille vain pieneksi hetkeksi. Poistuin autosta ojentelemaan mun jalkojani. Mä hypin hetken paikallani ja autoin sitten muita poikia lastaamaan auton takakontin -ja kaikki muutkin tilat mihin vain jotain mahtui- aivan täyteen. Henri katseli mua pitkään, kun mä nostelin vesikanistereita autoon.
"Kai sä tiiät, ettei se välttämättä herää?" se kysy sitten, kun muut pojat ei pystyny kuulemaan. Mä olin hiljaa, ennen kuin nyökkäsin.

Mutta, kun mä palasin autoon, mä huomasin, että se pyöri penkillä, mihin mä sen olin jättänyt. Mun huulille kohosi pieni hymy.



7. tyttö
Mun oli kuuma. Ihan järkyttävän kuuma. Se ei lähtenyt pois, vaikka mä halusin. Kuuma puristi mun keuhkoja. Mä en kyennyt hengittämään. Mä yritin juosta pakoon polttavia liekkejä, jotka oli muuttunut hyisevistä palavan kuumiksi. Liekit seuras mua. Mun oli kuuma.

Mä tunsin kuinka hiki virtasi mun otsalta. Mä valuin pois; sulin kuumuudesta. Liikkuminen ei helpottanu lämpöä. Se vain oli ja oli. Mä yritin paeta. Mun keuhkot ei kyennyt vetämään happea mun sisään. Se sattu. Kipu oli joka puolella. Mun jäseniä särki ja koski. Ja koko ajan oli kuuma.

Hitaasti mun silmät aukeni todellisuuteen. Mä tunsin kevyen liikkeen joka kuljetti mua eteenpäin.

8. poika
Se heräsi, kun me ylitettiin autiomaata. Tie oli kapea ja hiekka pöllysi. Kaikki ikkunat oli vedetty kiinni ja tuuletus oli niin lujalla kuin se vain toimi. Vettä käytettiin säästeliäästi, mutta kaikki meiän vesivarastot oli nostettu pois takakontista, ettei ne lämpenis.

Se heittelehti mun sylissä edestakaisin. Henri katseli mua ja sitä, mutta se ei sanonut mitään. Muut pojat oli kerrankin hiljaa. Ne katseli ulos ikkunoista vaaleana avautuvaa hiekkaa. En tiiä lupasko se sille hyvää, kun ensimmäiset sanat, mitä se herättyään kuuli olivat:
"Se on hiekkamyrsky. Meiän pitää pysähtyä." Se nimittäin käänsi kasvonsa mun rintakehää kohti ja painoi ne syvälle mun takkiin.



9. tyttö
Musta ei lähtenyt ääntä. Mä en voinu sanoa, mitä mä ajattelin. Mä en tiennyt milloin mä olin mun äänen menettänyt. Ainut asia, minkä mä tiesin varmasti oli, että nyt mulla ei enää ollut ääntä. Mä pystyin silti kuulemaan muut.

Kylmä oli palannut. Se oli tullut hien mukana ja nyt mä palelin ja värisin koko ajan. Mä en jaksanut pitää mun silmiä auki. Silti mä oli hereillä. Joku laskosti mun päälleni jotain lämmintä. Se esti lämpöä, joka piti mua paikoillaan karkaamasta. Mä painauduin hiukan lähemmäs sitä, jonka epäilin olevan jonkun keho. Mun oli hyvä olla siinä, ensimmäistä kertaa sitten loputtoman veden.

10. poika
Henri pysäytti auton. Me ei voitu tehdä keskellä autiomaata yhtään mitään muuta kuin odottaa. Mä tiesin, että sillä ajoiko Henri vai pitikö se autoa paikallaan, ei ollut suurta merkitystä. Meidän mahdollisuus selvitä oli joka tapauksessa häviävän pieni. Henri käski poikien laskea niiden tuolit pois pystyasennosta, että me saataisiin lisää tilaa. Pojat teki sen ja sen lisäksi ne siirteli meidän tavarat niin, että me kaikki mahduttaisiin istumaan taakse tulleeseen tilaan. Henri ei päästänyt meitä ulos, joten me hypittiin auton keskiön yli taakse. Ensin Henri ja sitten mä ja se.

Se avasi silmät, kun mä istuin uudelleen alas. Mä hymyilin sille vähän.



11. tyttö
“Huomenta. Nukuitko hyvin?”
Ja mun oli pakko nauraa, paitsi että mun suusta tuli vain outoa tyrskintää. Se ei haitannut. Mä muistin ne samat sanat kauan sitten sanottuina saman henkilön suusta. Se muisto kuului mun säilytettäviin muistoihin ajalta ennen. Mä nyökäytin mun päätä. Samalla mua pidellyt henkilö varmaan näki mun kasvot kunnolla, koska sekin tyrskähti vähän.

“Sä muistat?” Mä nyökäytin mun päätä uudelleen. Totta kai mä muistin pojan, jonka luona mä olin viettänyt viimeisen yön ennen. Mä käännyin vähän ja näin Henrin istuvan vaan muutaman sentin päässä musta. Sekin hymyili. Sen vieressä oli Jake, Chris ja Nathan.

Ja mä vaan nauroin.

12. poika
Maailmanlopun jälkeenkin meiän sama porukka istui siinä samassa autosta, josta koko juttu oli alkanut. Se makoili mun sylissä ja mun kädet oli sen ympärillä. En aikonut päästää sitä menemään. Pojat laittoi auton lattialle korttipelin pystyyn. Tällä kertaa ne pelasi viimeisestä suklaalevystä. Mä tiesin hyvin, että jokainen valehteli sen olevan viimeinen. Auton penkkien alla oli vielä monta laatikollista suklaata.

Se katseli peliä kiinnostuneen näköisenä. Ainakin mä luulin eka niin. Vasta pienen hetken jälkeen mä näin, että se tuijotti meitä. Se katseli ympäristöään aidosti kiinnostuneena. Mä en pystynyt enää antamaan asian olla. Mä käänsin sen ympäri ja painoin yhden suudelman sen huulille.



13. tyttö
Suudelman jälkeen mun aika alkoi alusta. Mä muistin, kuinka mä olin maannut sen kanssa tän saman auton katolla katsellen tähtiä. Mä muistin, kuinka maailma oli palanut sen yön jälkeen. Mä muistin, kuinka mä olin joutunut eroon mun perheestä ja, että ne luultavasti olisi kuolleita. Mutta mä myös muistin, kuinka mä olin kohottanut aseen vasten jonkun lapsen kasvoja.

Mä muistin, kuinka mä olin paennut loppua ja kuolemaa ja päätynyt lopulta mereen. Mä muistin, kuinka mä oli halunnut kuolla. Mä muistin, kuinka mä olin leijunut veden mukana ikuisuuden ajan.

Ja mikä tärkeintä, mä muistin taas miltä sen huulet tuntui mun omiani vasten.

[Tuhisija]

Kommenttikamppanjasta, iltaa

Tämä teksti herätti paljon kysymyksiä, koska tämä oli sijoitettu jonkinmoisen maailmanloppuskenaarion jälkeiseen maailmaan. Jäi mietityttämään että millainen maailmanloppu oli tullut, mitä oli tapahtunut ja missä ja miksi, mutta toisaalta niihin kaikkiin ei olisi välttämättä voinut mitenkään vastata tässä lyhykäisessä tekstissä, keskityttiinhän tässä vain lähinnä tämän pienen porukan ja päähenkilötytön selviytymiseen.

Tykkäsin kuinka näkökulma vaihteli sekä tytön että pojan välillä, niin sai vähän erilaista näkökulmaa tätä lukiessa ja pojan näkökulma avasikin juuri tuota ympäristöä ja sitä, mitä tässä oli aiemmin tapahtunut (juurikin, että on maailmanlopun jälkeinen meno). Itseäni kuitenkin pojan näkökulmassa häiritsi sellainen asia kuin kursiivin käyttö melkein jokaisessa se sanassa, jolla viitattiin tyttöön. Ensimmäisen kanssa oli ihan hyvä ja siinä mielestäni ok, mutta loput olisi voinut jättää kursivoimatta.

Tykkäsin enemmän tytön näkökulmasta, tykkäsin siitä, miten kuvailit ja kerroit tytön tuntemuksia, kun hänet oli nostettu vedestä ja hän luuli kuolevansa. Varsinkin kolmannen rapsun alku oli jotain, mistä pidin tosi paljon.

Loppu sitoi tämän mielestäni kivasti yhteen. Alussa tyttö halusi kuolla, mutta lopussa tyttö mietiskeli sitä haluaan ja oli löytänyt ehkä jonkinmoisia kiintopisteitä, jotka saivat hänet taas haluamaan elämää ja jatkamaan eteenpäin. Loppu jäi kivan avoimeksi, jotta tästä voi halutessaan jatkaa, muttei kuitenkaan liian. Tiedetäänpä ainakin, että tyttö löysi porukan, jonka kanssa matkata eteenpäin ja selviytyä.

Kiitos tästä, kokonaisuudessaan tykkäsin.

[LillaMyy]

Hetkonen, joko sä nyt hämmennät mua tarkoituksella käyttämällä samoja nimiä, tai sitten tämä oli vain ihan toisenlainen kuvaus Kohtalon arpapelin hahmoista (ei välttämättä siis juuri Cassidysta). Täälläkin kuitenkin oli Jake, josta lähti samanlaisia viboja mun suuntaan kuin KA:n enkeli-Jakesta syistä, joita en osaa selittää. Ne vain vaikuttavat mun silmissä ihan samanlaisilta. Tämä myös selittäisi, miksi tässä tämä tyttö oli niin itsetuhoinen, jos hän olisi tappanut oman sielunparinsa, koska ei se varmastikaan ole helppoa, etenkään, kun täällä mainittiin, että tyttö oli tappanut lapsen.

Jotenkin kyllä tuo, että se toinen oli lapsi, vähän vie tuota samaisuutta KA:n kanssa pois, koska siellä muistaakseni piti olla jonkun ikäinen, että tuli tämä sielunpari-homma vastaan, mutta en mä siltikään osaa ihan täysin irrottaa tästä käsityksestä. Nämä kaksi tekstiä nyt vain liippaavat jo sen verran läheltä toisiaan, että vähemmästäkin alkaa pohdiskella asiaa. Sitten taas tuo maailmanloppu jäi hämmentämään. Toki, KA:ssahan se voisi tulla sitten, kun kaikki sielunparit on hoidettu pois päiviltä, tai jotain, mene ja tiedä, mutta sitten taas voiko niistä päästä koskaan kokonaan eroon? Apua, nyt menee taas niin ihmeellisiksi nämä pohdinnat, että oksat pois, muttakun pohdituttaa...

Nyt jäi kyllä kiinnostamaan tuo loppu, etenkin, jos tämä on mielenkiintoinen lisä KA:n maailmaan! Jotenjoten, tästähän on sitten helppoa jatkaa, jos Camp vielä päättää takkuilla! (;

[Lyra]

Harvemmin tulee vastailtua kommentteihin, mutta tänään olin sellaisella tuulella, että huvittaa (nautin kyllä kaikista kommenteistani, mutta en kaikkiin vain millään saa aikaiseksi vastattua.)

Tuhisija Kiva, että tykkäsit. Kun lähdin tätä alunperin keskellä yötä kirjoittamaan, niin juuri nuo tytön vahvat kokemukset tuli kirjoitettua ensin ja niihin tuhlasin niin paljon kuvailua, kun vain itse osaan kirjoittaa(, sillä silmät suljettuina kaikki muu on vahvempaa, vai mitä?)

Tää oli itseasiassa lopulta aika avoin pätkä, niin kuin varmaan huomasitkin, ja siitä varmaan johtu monet kysymykset mitä herää. Sitä huomaa kirjoittajana aina, että ei tuu kysymyksiä samalla tavalla, kun tietää itse kyllä kaiken. Toistan itseäni, mutta kiva, että tykkäsit:)

LillaMyy Valitettavasti nyt ei olla KAn maailmassa Nimet viittaa kyllä useaampaankin tekstiini, mutta sen siitä saa kun kirjoittaa yöllä Kiva, että jätit puumerkkisi..... Ja arvatkaapa mitä....

//Tselkatkaapa jatko Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudesta, S

[Odo]

Nyt vihdoin saan tämän kommentin aikaiseksi. Ensin tuntui todella vaikealta kommentoida ja sitten sen jälkeen tuli häihin lähtö, kun ajattelin viikonloppuna pitää kommenttispurtin. Ja kauheaa valvomista niin järjen juoksu oli yhtä järkevää kuin parsakaalilla.

Olen sulta joitain originaaleja lukenut ja niistä tykännyt. Samoin tästä, ja kuten jo aiemmin joku sanoi niin tytön näkökulmasta kuvailu oli kivaa. Pojan näkökulmaakin oli hauska lukea, vaikka se sanaa olikin liikaa korostettu. Olin myös utelias tietämään näiden kahden historiasta ja miksi tyttö oli se. Tässä jäi todella paljon aukkoja. Maailmanlopun jälkeinen maailma on aina mielenkiintoinen ja siitä oikein odottaa kuulevansa lisää, mutta tässä ei oikeastaan kerrottu mitäään kovin paljoa, paitsi ne muutamat maininnat, että sellainen tosiaan on ollut. Autiomaasta tuli mieleen Mad Max : D Mutta tykkäsin siitä, että ne ajoi autiomaahan.

Tytön oleminen vedessä ja kuolemanpohdinnat olivat mielenkiintoisia, joskin tästäkin herää kysymys, mitä oikeastaan tarkemmin ottaen on tapahtunut. Kuitenkin kerronta oli sujuvaa ja tytön ja pojan väliset pätkät toivat toisiinsa kontrastia, josta tykkäsin ja tässä oli sellaisia pieniä yksityiskohtia, joista pidin, kuten se autiomaa justiinsa ja miten ajattiin vain eteenpäin vailla suurempaa määränpäätä. Teksti oli myös selkeää ja virheetöntä luettavaa tai ei ainakaan minun silmääni niitä virheitä pistänyt. Pitää katsastaa tämän jatko, että mitä seuraa, ja saako kysymyksiin vastauksia. Ja viimeisestä raapaleesta tykkäsin todella paljon, joka nousi ehdottomasti suosikikseni. Tykkään myös paljon kokosarjan otsikoista, ne on jotenkin todella kutkuttavia!

[Hazyel]

Kommenttivaihdosta tääkin moi taas! Tykkään oikeastaan tästäkin, että laitoit kommenttivaihtoon, koska mun piti kommentoida tätä jo silloin kun tän julkaisit, mutta syystä X en sitten vain saanut aikaiseksi ja sitten se jäi. Mutta nyt oon täällä! Ensinnäkin voisin sanoa, että tykkään tämän otsikosta kauheasti, se on tosi nätti ja vielä kivempi on, että nuo jatkotkin on otsikoitu saman tyylisesti! Vaikka käsittääkseni et tätä tekstiä kirjoittaessasi ollut ajatellut noita kahta muuta vielä, niin silti musta on tosi hienoa, että oot saanut saman teeman säilytettyä kaikkien näiden tekstien otsikoissa.

Pakko sanoa, että tää edelleen herättää hirveästi lähinnä kysymyksiä. Jäin taas miettimään, että minkälainen olento tämä tyttö oikein on - kun vaikuttaa siltä, ettei hän ole ihan ihminen, jos kerran on hengittänytkin vedessä. Myös maailmanloppu hämmentää: millainen se oli, miten se tapahtui, miten ihmisiä on vielä elossa? Ja miten tämä tyttö ja poika ovat joutuneet eroon toisistaan, millaiset heidän välinsä ovat olleet kun he ovat tunteneet? Mitä ilmeisimmin aika läheiset kuitenkin, mutta millaiset.

Viimeinen raapale tuo tähän ihan oman twistinsä. Perheestä eroaminen, lapsen kasvoja vasten aseen kohottaminen, mereen päätyminen... niin paljon selittämättömiä asioita! Olen tainnut noista jatko-osistakin ainakin toisen, ellen molempia, lukenut, mutten enää oikein muista mitä siellä tapahtuu. Pitänee siis pian rientää lukemaan ne uudelleen ja myös toivoa, että kirjoitat lisää tätä sarjaa, koska olen kyllä todellakin tykännyt!