Kesti hieman tämä kommentointi (töissä käyminen on ärsyttävää), mutta nyt olen viimein täällä! Angstisuus ei haittaa lainkaan, angst puree itse asiassa minuun paremmin kuin hyvin. Kiitos siis tästä, tykkäsin paljon!
Tykkään hirveästi Haloo Helsingistä ja tämä biisi on niin kaunis ja koskettava, sopii kyllä täydellisesti tähän tekstiin. Tässä jäi avoimeksi se, mihin äiti on kuollut ja sitä jäin itse pohtimaan pitkäksi aikaa. Äiti on ollut valmis lähtöön mutta poika ei ja se sai miettimään, oliko kuolema tullut yllätyksenä. Jollain tapaa tästä tuli itsemurha mieleen. Toisaalta mietin, että ehkä äiti on vain osannut hyväksyä tulevan kuolemansa, joka on ehkä johtunut sairaudesta, mutta poika on tahtonut kieltää äitinsä kuolevaisuuden. Samoin ajatuksia herätti tämä päivämäärä. Oliko äiti siis kuollut omana syntymäpäivänään vai oliko viimeinen syntymäpäivä jäänyt jostain syystä erityisen voimakkaana pojan mieleen. Paljon kysymyksiä tämä herätti, mutta tykkään tällaisista teksteistä, jotka eivät tarjoile vastauksia kaikkiin kysymyksiin vaan jättävät tilaa lukijan tulkinnalle.
Tykkäsin tosi paljon siitä, että kyseessä on äiti ja poika. Parrasta päätellen poika on jo aikuinen ja siksi on koskettavaa, kuinka paljon tämä silti kaipaa äitiään. Tässä ei edes tarvinnut kuvailla sitä, millainen suhde heillä on ollut, sillä on tavallaan ennakko-olettamus, että äiti ja poika ovat läheisiä. Kyllä tässä itsellenikin kohosi kyynel silmäkulmaan tätä lukiessa, sen verran koskettava aihe. Itseäni ovat aina koskettaneet tekstit perheenjäsenen menetyksestä paljon enemmän, kuin tekstit puolison meneytyksestä, joten tykkäsin kyllä hahmovalinnoista!
Kuolemaa on tullut ikävä kyllä mietittyä aika paljon tässä lähiaikoina, kun kissani kuoli viime viikolla samana päivänä, jona ystäväni hautajaiset olivat viisi vuotta sitten. Sen takia tähän tekstiin onkin helppo samaistua. Varsinkin tuntemuksiin kuoleman epätodellisuudesta. Kyse on kuitenkin jostain niin vaikeasti käsitettävästä asiasta, että en tiedä opinko itse koskaan ymmärtämään kuolemaan.
Odotan aina, että tulisit takaisin kotiin. Että olisit kotona, kun palaan sinne.
Huokaisen. Eteisessä on edelleen vain minun kenkiäni.
Tämä juuri on puhutteleva kohta. Vaikka periaatteessa onkin hyväksynyt toisen kuoleman, en tiedä lakkaako sitä koskaan ajattelemasta, että ehkä kuollut kuitenkin ilmaantuu jostain. Monesti on hetkiä, jolloin luulen nähneeni ystäväni kaupungilla tai kuulleeni hänen äänensä ja muutamaksi sekunniksi unohdan täysin tämän kuolleen. Se hetki, kun palaa takaisin todellisuuteen on aina yhtä musertava, vielä vuosien jälkeenkin. Tässä päähenkilö vaikuttaa vielä aika yksinäiseltä ihmiseltä. En edes tiedä mistä tämä vaikutelma tuli, mutta tuntuu, että äiti oli hänen elämänsä tärkein henkilö ja nyt poika on aivan hukassa ilman tätä. Tuntuu tosi pahalta pojan puolesta, koska tämä ei ole selvästi vieläkään päässyt yli äitinsä kuolemasta.
Pidin tosi paljon alun kampaajalla käymisestä. Ihanan sympaattinen kampaaja, kun ymmärtää käynnin merkityksen ja yrittää tehdä hetkestä mahdollisimman miellyttävän. Varmasti tuo olisi vaikea tilanne kaikesta huolimatta. Kamalaa, että päähenkilö ei voi edes käydä kampaajalla ahdistumatta. Voi kun haluaisin passittaa raukan puhumaan jollekin näistä padotuista tunteista! Tekisi varmasti hyvää.
Hän lyhentää hiukseni, ajaa partani oikealla partaveitsellä, siistii jopa kulmakarvani.
Tämä teksti kyllä tarjoaa niin paljon eri mahdollisuuksia ja tästä kohdasta tuli mieleen, josko päähenkilö olisi itsekin jo vanhus. Varsinkin tuo kulmakarvojen siistiminen sai ajattelemaan sitä. Yleensähän vanhuksilla alkavat kulmakarvat rehottaa. Samoin vanhempi herra saattaisi arvostaa tuota perinteistä partaveistäkin. Tosin ei mulla oli käsitystä siitä, käykö joku edes nykypäivänä ajattamassa partansa kampaajalla, joten en ehkä ole paras analysoija tässä. Oli miten oli, tykkään tuosta kulmarvojen siistimisestä, hauska yksityiskohta!
Ensimmäinen syyskuuta tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän. En unohda sitä päivää koskaan. Syntymäpäivääsi.
Tämä jäi kyllä häiritsemään todella paljon. Oliko äiti siis kuollut syntymäpäivänään ja tuo kyseinen päivä on kuolinpäivä vai on tuo myös syntymävuosi ja teksti sijoittuu tulevaisuuteen. Lopulta kallistuin kuitenkin tuohon kuollut syntymäpäivänään teoriaan, koska se istui muuhun tekstiin.
Koko tämä syntymäpäivärituaali on sydäntäriipivä. Päähenkilö käy parturissa ja pukee parhaat päälle vain päätyäkseen yksin kotiin kahden syntymäpäiväkakun kanssa. Varmasti kamalan raskas päviä, sääliksi käy. Pidän muutenkin todella paljon tästä tarinan luonnista, en edes osaa sanoa mistä se johtuu, mutta tunnen todella suurta sympatiaa tätä hahmoa kohtaan. Tässä tulee hienosti tunteet esiin juurikin tekojen kautta. Tuo rutiini on niin pakonomainen, että se jo tuntuukin tuskalliselta. Ja se taustalla kytevä toivonkipinä siitä, että jos kaiken vain tekee samalla tavalla ehkä äiti tulee vielä takaisin, on kerrassaan hirveä. Irti päästäminen ei ole koskaan helppoa.
En koskaan jää sinne viittä minuuttia pidemmäksi aikaa. Kerran vuodessa. En pysty enempään.
Tähänkin samaistun, koska en oikein tiedä, kuinka haudalla käymiseen tulisi suhtautua. Se on samalla lohdullista mutta myös ahdistavaa. Pari vuotta on vierähtänyt ilman että olen lainkaan käynyt ystäväni haudalla, enkä vain jotenkin osaa mennä sinne. Toisaalta siitäkin on hieman huono omatunto, aivan kuin olisin unohtanut kyseisen ihmisen, vaikkei siitä olekaan kyse. En siis yhtään ihmettele, ettei päähenkilö käy haudalla kuin kerran vuodessa.
Anteeksi, etten sanonut sitä tarpeeksi eläessäsi. Rakastan sinua, äiti.
Tähän pystyy varmasti samaistumaan erittäin moni. En tiedä, koska olen viimeksi kertonut äidille, kuinka tärkeä tämä on minulle. Tuntuu että nyt pitäisi soittaa äidille ihan vaan kertoakseen, että rakastan häntä.
Tämä on todella kaunis ja kosketta teksti. Ja herätti paljon paljon ajatuksia! Olen pyöritellyt tätä mielessäni muutaman päivän ja ei uskoisi, että näin pieneen pätkään on saatu näin paljon sisältöä! Tässä on kauniita yksityiskohtia. Pidin hirmuisesti myös kakuista ja siitä, ettei äiti lopulta pitänyt kummastakaan. Todella äitimäistä jättää se kuitenkin kertomatta. Mutta kokonaisuudessaan upea teksti, pidin tästä erittäin paljon! Kiitos tuhannesti tästä <3
