Jos saisit vielä hetken, S

[Kiirsu]

Nimi: Jos saisit vielä hetken
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Genre: angst
Varoitukset: kuolema
Yhteenveto: Minulla on ikävä sinua.

A/N:Olin tänäiltana erittäin nostalgisissa tunnelmissa, muistelin menneitä ja mietin elämän epäreiluutta. Itkin, kirjoitin tämän ja itkin vähän lisää. Siitä on viisi vuotta, mutta ikävä on kova.


Jos saisit vielä hetken

Juoksisitko tuulta vastaan kädet levitettynä, vähät välittämättä muiden kummeksuvista katseista? Nauraisitko sateelle, joka iskee vasten kasvojasi? Nauttisitko elämästä koko sydämesi kyllyydestä?

Viettäisitkö lämpimiä kevätpäiviä meidän kanssamme pikinikillä? Päiviä, jolloin maailma seisahtui ja suurin murheemme oli voileipiä varastelevat lokit. Silloin olimme me vastaan muu maailma. Kuusi ulkopuolelle jäänyttä, toisemme löytäneinä vannoimme ikuista ystävyyttä. Sinä toukokuun viimeisenä päivänä lupasimme pitää yhtä, emme antaisi minkään erottaa meitä.

Me olimme kuolemattomia, nauroimme maailmanlopulle. Mutta sinä olit katsonut kuolemaa silmiin, näit maailman eri valossa. Näit hyvää maailman tuhossa: me kuolisimme kaikki yhdessä, kukaan ei jäisi jälkeen suremaan. En ymmärtänyt ajatuksenjuoksuasi ja nauroin sanoillesi.

Kun äitisi laski kukkia arkullesi, minäkin itkin maailmanloppua.

Olisitpa nähnyt isäsi, kuullut hänen puheensa. Hän kutsui sinua pieneksi tytökseen, kertoi tarinoita lapsuudestasi. Siitä kuinka nelivuotiaana olit vaatinut sinua kutsuttavan Aku Ankaksi ja pitänyt viikon mykkäkoulua vanhempiesi kieltäydyttyä. Kuinka leikit metsässä koiraa, kuljit nelinkontin ja joit vettä puroista. (Muistatko sen leppäkertun, jonka nimesit Penaksi? Minä muistan.) Kuinka olit käskenyt isääsi lakata itkemästä, sillä jonain päivänä te tapaisitte taivaassa.

Nähnyt adressit (107, laskin ne). Saanut kokea kaiken sen rakkauden, joka sinuun kohdistettiin. Kuullut ne kauniit muistot, joita meillä oli kerrottavana. Vain ihania iloisia tarinoita, sillä kukaan meistä ei koskaan kuullut sinun valittavan, vaikka siihen olisi ollut kaikki oikeus.

Kuinka jaksoitkaan myötätuntoisesti kuunnella valitusta katkenneesta kynnestä, kun viimeisetkin hiuksesi putosivat pois. Itkua päänsärystä, kun olit hoitojen jälkeen oksentanut koko eilisen. Mutinaa kotiarestista, kun olit viettänyt kuukauden sairaalassa. Kuinka sydämesi olikaan suurempi, kuin meidän muiden yhteensä.

Ja kuinka sinun täytyi lähteä meistä ensimmäisenä?

Olen kuitenkin onnellinen, ettet joutunut näkemään äitisi kyyneliä tai valkoista ruusua pidelleitä täriseviä käsiä. Kuulemaan isäsi ääntä, joka murtui kerta toisensa jälkeen, vaikka hän kertoi sinun tahtoneen meidän olevan iloisia. Kohtaamaan kyynelten merta, joka täytti kirkon sinä päivänä, jona taivaskin itki ja sait viimeisen leposijasi.

Olen onnellinen, ettet sinä jäänyt miettimään, kuinka kokoonnuimme yhteen sen toukokuisen kevätjuhlan jälkeen ensimmäisen kerran kolmen vuoden kuluttua. Ja kuinka sinä lepäsit silloin arkussasi. Se ajatus valvottaa minua öisin.

Entä jos saisit vielä hetken lisää aikaa. Toteuttaisitko unelmasi? Ryhtyisitkö taiteilijaksi, hakisit Disneylle töihin?

Menisitkö naimisiin, perustaisit perheen? Valmistuisitko ylioppilaaksi? Kasvaisitko aikuiseksi?

Jättäisitkö meille hyvästit?

[DragonHeart58]

Mä olen lukenut tämän muutaman kerran läpi, ja jokainen kerta on saanut mut sanattomaksi. En vain yksinkertaisesti pystynyt hahmottamaan mielessäni, miten kertoisin kuinka haikea, surullinen ja kauniisti kirjoitettu tää mun mielestä on. Haluun kuitenkin yrittää, koska tää teki muhun - ihan oikeasti - vaikutuksen.

Aloitan tekstin otsikosta, joka sopi minusta tähän mainiosti, sillä se näytti pienen pilkahduksen siitä mitä tämä teksti pitää sisällään. Tykkään otsikosta kovasti, minusta se on yksinkertaisuudessaan tosi kaunis

Heti alussa sain kuvan siitä, että tämän tarinan "sinä" on uskomattoman hyväsydäminen ja upea ihminen, joka uskaltaa olla oma itsensä ja nauttii elämästään. Tykkäsin myös tuosta kohdasta, jossa "meidän" suurin huoli oli nuo nälkäiset lokit, siitä sai sellaisen kuvan että he kaikki nauttivat elämästä.

Mutta sitten kun tuo tarinan sinä menehtyi, minulle tuli niin hirveän paha mieli . Eteenkin hänen isänsä kuvailu, hänen murtuva äänensä ja pienen tyttärensä muistelu, oli todella riipaisevaa ja sai kyllä palan nousemaan kurkkuun . Myös tuo "sinän" taito kuunnella ihmisiä oli minusta erittäin kaunista ja ihailtavaa. Hän oli selvästi kokenut paljon, mutta silti hän jaksoi kuunnella muiden kertovan päänsärystään tai katkenneesta kynnestään. En voi muuta kuin ihailla suuresti tarinan "sinää" ja nostaa hänelle hattua.

Entä jos saisit vielä hetken lisää aikaa. Toteuttaisitko unelmasi? Ryhtyisitkö taiteilijaksi, hakisit Disneylle töihin?

Menisitkö naimisiin, perustaisit perheen? Valmistuisitko ylioppilaaksi? Kasvaisitko aikuiseksi?

Jättäisitkö meille hyvästit?
Tällaisia mitä jos - pohdintoja on tällaisessa tilanteessa varmastikin mahdotonta olla miettimättä. Olet jotenkin tosi aidosti osannut ottaa näitä ajatuksia tähän esille, ne sykähdyttivät ja saivat minutkin mietteliääksi.

Kuinka olit käskenyt isääsi lakata itkemästä, sillä jonain päivänä te tapaisitte taivaassa.
Tämä. Haikea mutta silti erittäin kaunis kohta, joka kosketti.

Tämä oli minusta aivan mahdottoman kauniisti kirjoitettu teksti, jossa oli tosi paljon tunnetta ja teki muhun tosi suuren vaikutuksen.

Olin tänäiltana erittäin nostalgisissa tunnelmissa, muistelin menneitä ja mietin elämän epäreiluutta. Itkin, kirjoitin tämän ja itkin vähän lisää. Siitä on viisi vuotta, mutta ikävä on kova.
En osaa oikeasti muuta kuin kuvitella miltä susta tuntuu, ihan oikeasti. Voimia ja jaksamista sinulle oikein kovasti <3 Kiitos myös mielettömästikertakaikkisen upeasta tekstistä, en vieläkään osaa sanoa osasinko tarpeeksi hyvin kuvailla sitä miten suuresti tää vaikutti muhun, ja kuinka kaunis ja haikea se oli. Kiitos <3

-DH58

[Kiirsu]

Kiitos mielettömän paljon kommentista, DH58!

Tarinan "sinä" tosiaan oli äärettömän ihana ja hyväsydäminen ihminen, josta kenelläkään ei koskaan ollut pahaa sanottavaa. Ja varmasti juuri sen takia kyseisen ihmisen poismeno kosketti erittäin monia ihmisiä. Itse nuorena ja naiivina en edes tajunnut, kuinka rankkaa tällä ihmisellä oli, mutta myöhemmin on oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla sitä, kuinka hän jaksoi pysyä aina niin ymmärtäväisenä ja postiivisena, vaikka oma elämä ei tosiaan ollut helppoa. Viidessä vuodessa on kyllä ehtinyt hyväksyä sen, että hän ei enää ole täällä, mutta ajoittain nousevat muistot pintaan ja saavat miettimään sitä, kuinka epäreilua onkaan, että niin upea ihminen viedään täältä ennen aikojaan.

Olen todella iloinen, että pidit tästä, koska tämä on ylivoimaisesti henkilökohtaisin teksti, jonka olen täällä julkaissut ja hetken epäröin julkaisemisen kanssa. Tämä on kuitenkin pikaisesti tunnemyrskyn vallassa kirjoitettu teksti, mutta loppujen lopuksi ihan pidän tästä ja päätin tämän tekstin tänne pistää. Kiitos vielä kerran kommentista, se ilahdutti valtavasti <3