Leijoja (Luna S)

[Quoter]

Author: Queter
Beta: -
Genre: fluff?
Ikäraja: S //zougati muutti vastaamaan uusia ikärajoja
Warnings: viittaus kuolemaan
Vastuunvapaus: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingin käsialaksi ja mielikuvituksen tuotteeksi kuuluu hänelle. Minä en saa tästä päänsärkyä enempää.
Summary: Lunalla on pienestä pitäen ollut tapana verrata perhettään erilaisiin esineisiin. Vertauksia on tullut ja mennyt, mutta yksi on jäänyt Lunan mieleen.

Leijoja

Luna käveli rannalla paljain jaloin, hiekka kutittaen varpaita. Hiekka oli juuri sopivan lämmintä samoin, kuin kesäilmakin. Tyttö hymyili auringolle ja hänen silmänsä sattuivat siirtymään juuri oikeaan kulmaan, jolloin Luna näki leijoja ilmassa. Lunan silmien taakse muodostui muisto. Vertaus oikeastaan. Se oli ollut kesä juuri ennen, kuin Luna oli täyttänyt kahdeksan.

”Äiti sinä olet kuin leija!” Pikkuinen Luna huusi saapuessaan äitinsä työhuoneeseen. ”Sepä hienoa kultaseni, jos minä olen kuin leija niin entäs isäsi sitten?” Äiti sanoi nauru silmissään katsoessaan tyttärensä iloa. ”Isä on tietysti ilmapallo. Isä leijailee aina ilmassa eikä halua kuunnella mitä sinulla on sanottavaa narksuista tai niistä, niistä ruttukuono-otuksista. Sinulla on jalat maassa aina äiti. Sinä et karkaa minnekään. Ja siksi minä rakastan teitä kumpaakin. Te täydennätte toisianne. Hienolla tavalla äiti. Luuletko sinä, että minäkin löydän joskus jonkun isän kaltaisen?” Luna kysyi vakavana. ”En minä luule, rakas. Minä tiedän, että sinä tulet joskus löytämään rakkauden. Mutta yksi kysymys minulla on sinulle kultaseni. Jos minä olen leija ja isäsi on ilmapallo niin oletko sinä sitten tuuliviiri? Sillä mielipiteet sinulla vaihtuu koko ajan.” Lunan äiti sanoi naamallaan suuri hymy. ”En itse asiassa ole miettinyt sitä kovin paljon, mutta kai minä olen sitten tuuliviiri. Tai siis, jos sinä niin sanot niin siinä on pakko olla hiukkanen totuutta mukana, äiti” Luna riimitteli ja kikatti perään.

Luna hymyili pienestä muistolleen kyynel silmäkulmassaan. Äiti ei ollut nähnyt Lunan löytävän rakkautta, mutta Luna oli varma, että hänen äitinsä silti tiesi missä hän ikinä olikaan, että Luna oli nyt varttunut sotasankari, kahden lapsen äiti ja vieläkin yhtä hupsu kuin silloinkin. ”Äiti tule lennättämään leijaa!” pieni blondi poika huusi rannan toiselta puolelta vieressään täysin samannäköinen poika. Ja Luna juoksi poikien luokse ja otti leijan Lorcanin kädestä. ”Päästetään se menemään. Leijat kuuluvat taivaalle ainiaan, samalla tavalla, kuin tähdetkin.” Ja Luna päästi leijan menemään.

[Orenji]

Etsiskelinkin jotakin pientä, tämä sopii oikein hyvin rauhalliseen iltaan! :>

Totesin pitäväni tästä tekstistä, tämä on lyhyt ja yksinkertainen, mutta onnistuu silti kertomaan kauniin tarinan oikein. Luna on ikään kuin pääosassa, hänen omalaatuinen ja valloittava persoonansa on ihan hyvin esillä, joka on positiivista. Millainen muka olisi vakavia ajatteleva ja jähmeästi käyttäytyvä Luna... Ei sellaista olekaan, joten hyvä, kun toit hänen jonkinmoisen lapsenomaisuutensakin näkyville. Toki se näkyi, kerrottiinhan tässä myös aivan suoraan hänen lapsuusvuosistaan takauman myötä.

Lunan äiti vaikutti hänkin aivan ihanalta, he ovat todella samanlaisia, kun vertaa aikuista Lunaa häneen. Heidän välisensä keskustelutuokio oli varsin hellyttävä, olisin tahtonut ehkä selkeyden vuoksi enemmän enterin käyttöä, mutta mitäs pienistä. Myös viimeinen kappale taas nykyhetkestä viehätti mua omalla tavallaan, Lorcankin oli päässyt mukaan!

Leijat kuuluvat taivaalle ainiaan, samalla tavalla, kuin tähdetkin.

<3 Kiitokset!

[lovekiva]

Suloinen oli ensimmäinen sana, joka tästä tuli mieleen. Lunan lapsuus on mielenkiintoinen aihe, ja tässä se oli kuvattu taitavasti, samoin kuin äidin hahmo, joka on aiemmin jäänyt minulle todella etäiseksi. Teksti oli juuri sopivan pituinen kertoakseen pienen tarinan, eikä siinä ollut mitään ylimääräistä. Oikein kiva, sanoisin.

Ja Luna juoksi poikien luokse ja otti leijan Lorcanin kädestä. ”Päästetään se menemään. Leijat kuuluvat taivaalle ainiaan, samalla tavalla, kuin tähdetkin.” Ja Luna päästi leijan menemään.

Tästä olisin ottanut ja-sanat pois.
Muistelu-kappaleen olisin ehkä myös jakanut kahteen osaan, se tuo nyt hieman sotkuisen vaikutelman repliikkeineen.

Leijaa lastensa kanssa lennättävä (tai siis sen menemään päästävä) Luna oli ihana mielikuva näin illan piristykseksi, kiitukset!

[Lunalotta]

Aww, tämäpä oli mukavan suloinen. Toi juuri hyvin Lunamaisuuden esille, sen huolettoman pohdiskelevan haaveilijan, jona Lunaa pidän ja jota rakastan. Leijat on myös ihania, ja minäkin pidin tuosta viimeisestä kappaleesta. Hieman häiritsi, että vuorosanat eivät olleet jokainen omalla rivillään, mutta muutoin teksti oli todella suloinen ja mukava luettava!

[toiveajatus]

Tämä oli ihana! Tosin juuri sellainen hyväpahamielificci, suloisuudessaan varsin ilahduttava, mutta haikeudessaan vähän surullinen.


Luna vaikuttaa suloiselta lapselta ja jotenkin tuntuu, että tytön Korpinkynsi-luonne tulee selkeästi esiin tässä siinä, kuinka paljon hän miettii kaikkea. Lunan äiti taas vaikuttaa ihanalta ja rakastavalta äidiltä ja Lunalla oli varmasti läheiset välit tämän kanssa.

Sinulla on jalat maassa aina äiti. Sinä et karkaa minnekään.

Tämä sinä et karkaa minnekään oli jotenkin kamalan surullinen tarinan huomioonottaen!


Mutta kaikenkaikkiaan kovin kaunis pätkä. Minäkin suosittelisin selkeyden vuoksi enemmän kappalejakoja ja ehkä vähän erilaista pilkutusta, mutta muuten ei ole kritiikkiä täältä päin! Kiitoksia,


toiveajatus