Author: Zarroc
Pairing: Henrietta/Tuomi
Rating: S
Genre: romance, vähän fluffy ja angst, femme
Haasteet: Ficlet300 (73. Muovi, 204. Laiskuus, 171. Lounas, 167. Seepia), Femme10
Summary: En tarvinnut varmistusta asioille, jotka jo tiesin valmiiksi.
A/N. Joo. Meinasi pistää kiireeksi (nähnee lopputuloksesta?), mutta tämä on synttärificcini Alice Katarinalle. Onnea ja toivottavasti miellyttää 
♥
Kaiken jälkeen olet kaunis
Vuosi kulki kuin askeleet, jäniksen loikkia
Totuin takkiisi naulassa ja annoit merkkisi
*
Kaiken tapahtuneen jälkeen tämä on ihan positiivistakin, mietin hiljaa ja katselin nukkuvan Tuomin kasvoja. Halusin raastaa hiuksiani, koska yhtäkkiä kaikki jotenkin pelotti paljon enemmän kuin muulloin, mutta en osannut oikein sitäkään.
Niinpä ravistin ikävät ajatukset päästäni ja vedin Tuomia lähemmäs, upotin kasvoni niskahiuksiin ja hymyilin vähän. Hän päästi pienen ynähdyksen kuin vastalauseena ja puristin sormillani rannetta, jossa oli kolme värikästä muovirengasta. Hän ei luopunut niistä koskaan, oli saanut ne Liljalta joskus silloin, kun ei ollut vielä minuakaan tavannut.
En minä niistä ollut mitenkään mustasukkainen ja tiesin, että Lilja oli aina paljon tärkeämpi – vaikkakin kuolleena. Hautajaiset olivat olleet muutama päivä sitten, Tuomi oli mennyt yksin ja tullut kuivin silmin takaisin. Olin halunnut kysyä, miksi hymy viipyi hänen kasvoillaan, mutta en tehnyt sitä. En tarvinnut varmistusta asioille, jotka jo tiesin valmiiksi.
Haukottelin hieman ja ennen kuin tajusinkaan, vaivuin hitaasti uneen. Kellon sointi kuuden aikoihin herättäisi minut kuitenkin ja vain kiroaisin itseäni, kun vielä valvoisin.
*
Tuomi ravisteli minua hereille ja tajusin, että olin varmaan taas unissani heittänyt herätyskellon lattialle. Olin joinakin aamuina uskomattoman laiska, varsinkin jos piti lähteä jonnekin ennen kukonlaulua.
”Eiii”, mutisin ääni aamuisen käheänä ja yritin estää limaisen yskän nousemista kurkkuun. ”En halua, älä tee tätä mulle.”
Tuomi hihitti vähän ja repi peiton päältäni.
”Ylös siitä senkin laiskiainen, tapoit taas yhden herätyskellon.”
Ynähdin jotain epäselvää haluamatta kuitenkaan liiemmin reagoida uutiseen.
”Miten sä oot taas noin sietämättömän pirteä”, mutisin, kun sain silmäni auki edes niin, että näin Tuomin. Hiukset pörrössä ja huulet kuivina hän oli kaunein nainen, jonka kukaan pystyi saamaan.
”Miks sä hymyilet noin typerän näkösenä?” hän kysyi ja näytti jokseenkin epäluuloiselle.
Tyrskähdin hieman. ”Kai minä nyt vaimoani saan katsoa miten haluan.”
”
Vaimoasi?”
Hymyilin lammasmaisesti vastaukseksi ja Tuomi lopetti peiton repimisen.
”Me ollaan ihan liian nuoria menemään naimisiin”, hän kommentoi ja minä hymähdin.
”No ei nyt ihan vielä, mutta… jos joskus kuitenkin?”
Hetken aikaa näytti sille, että Tuomi aikoisi kieltäytyä, mutta sitten hänen suupielensä alkoivat nykiä.
”Ehkä.”
*
Töissä oli tylsää. Tavanomaista ja tylsää. Mielessäni poltteli tarve sormuksen ostamiselle, mutta en ollut ihan varma mistä repisin siihen rahat. Pakkasin kamoja hyllyyn hitaasti, mutta varmasti, kun kuulin puhelimeni soivan tölkkikasan päällä.
Kuuntelin soittoääntä epäileväisenä, Tuomi oli varmasti taas vaihtanut minulle One Directionia tai jotain ihan vain kiusatakseen.
”
Mä oletan, et me mennään lounaalle tänään”, Tuomin pehmeä ääni sanoi linjalta, kun vastasin puhelimeen.
”Ja mä oletan että sen jälkeen lopetat mun soittoäänen vaihtelemisen”, sanoin ja Tuomi naurahti.
”
Pidät sitä puhelinta niinku se ois rutto?”
”Suunnilleen.”
”
Ok, mut hei, mä varaan pöydän kahekstoista, yritä keretä.”
”Minne?”
”
Kultaiseen karitsaan.”
En kerennyt protestoida, kun linja jo katkesi ja huokaisin syvään. Mietin jo miten aikoisin saada kaiken tehtyä kahden tunnin aikana.
*
Tuomin kaulassa roikkui Nikonin järjestelmäkamera, millä hän yritti ottaa edustavaa kuvaa ruoka-annoksestaan.
”Ja mitäs sä sit teet tolle? Laitat instaan?” kysyin ja tökin perunaani epäileväisenä.
”Eiku mä aattelin ripustaa tän meidän makkarin seinälle.”
”Kiva, saan katella loppuelämäni seepianväristä palaa kaalia, punajuurta ja jonkinlaista lohta.”
Tuomi hymyili minulle herttaisesti ja vaikutti sille, ettei minulta suuremmin kyseltäisi sisustusjutuissa. Tosin enpä minä siitä asiasta niin paljon välittänytkään, joten elimme aika boheemisti – jos sen niin voisi ilmaista.
”Noh poika, syö ruokasi”, Tuomi sanoi ja yritti mättää kalaa suuhunsa. Minusta vain tuntui, että perunat olivat olleet virhe, joten jätin ne niille sijoilleen ja yritin saada poronlihan alas kunnialla.
”Ai niin”, sanoin kun olin saanut tuhottua annokseni suurimmaksi osaksi. ”Mulla on sulle tämmönen.”
Vedin korurasian taskustani ja ojensin sen pöydän ylitse. Tuomi näytti varovaiselle ottaessaan sen vastaan, mutta repesi nauruun nähdessään siellä olevan pinkin muovisormuksen.
”Tahdon”, hän kuiskasi hiljaa ja työnsi sormuksen oikealle paikalleen, sivellen varovasti ranteessaan roikkuvia muovirenkaita.
*
Keltainen laiva on lastattu meillä
Punainen laiva on lastattu meillä
Sininen laiva on lastattu meillä
Valkoinen laiva on lastattu meillä
