Ikäraja: S (ei varoitettavaa)
Genre: Draama, paritukseton
Hahmot: Regulus Musta
A/N: FF50 (011.Sininen.), Aakkoshaaste (K), Ficlet300 (64.Valinta)
Kahden sinisen välissä
Viimeinen päivä ennen lukuvuoden loppumista sai Reguluksen olon haikeaksi. Edessä olisi jälleen kesäloma, joka tuntuisi pitkältä ja yksinäiseltä. He eivät ole olleet Siriuksen kanssa vuosiin läheisiä, mutta silti veli oli ollut paikalla. Ei enää, sillä Sirius oli karannut kotoa eikä palaisi enää ensivuonna Tylypahkaankaan Reguluksen luokse.
Sininen taivas yläpuolella houkutteli lentämään vapauteen ja hengittämään vuoristoilmaa, joka oli kilometrien päässä todellisuudesta.
Järven tummansininen pinta heijasti valoisana päivänä taivaan hempeämpää sineä, mutta nyt päivä oli harmaampi kuin tavallisesti. Vesi näytti tummalta, kylmältä ja luotaantyöntävältä. Silti Regulus mietti luovuttamistakin. Hän täyttäisi pian seitsemäntoista ja Sirius oli poissa.
Edessä oli vastuu suvun perillisenä, koska esikoista ei enää ollut. Oli vain Regulus, jolla oli velvollisuuksia ja vastuu kantaa sukunsa kunniaa. Äiti ei antaisi koskaan anteeksi, jos hän tuottaisi pettymyksen. Seisoessaan vihreällä nurmella Regulus tiesi olevansa kahden sinen välissä. Taivaan, joka kuvasti vapautta ja järven, joka toisi helpotuksen. Ei olisi enää taakkaa, ei mitään.
Regulus ei tiennyt, kumpi kutsui häntä enemmän luokseen. Lentäminen jonnekin kauas olisi isoveljen jälkien seuraamista. Sirius oli valinnut vapauden ja ottanut kantaakseen verenpetturin leiman ja sukunsa vihan. Regulus oli aina halunnut hyväksyntää ja elänyt sen mukaan. Koettanut antaa veljelleen mahdollisuuden ymmärtää häntä ja lopulta vetäytynyt saamatta vastakaikua. Noudattanut äitinsä ohjeita ja hankkinut tärkeitä ystäviä omasta tuvastaan, luihuisesta.
Regulus jopa piti heistä oikeasti ja oli oppinut sellaista, mikä muissa tuvissa ei olisi mahdollista. Jos hän ei valitsisi sinistä polkua jäljelle jäisi vain yksi vaihtoehto. Viettelevä pimeys, joka antaisi hänelle kunnioitusta ja valtaa.
Sitä äiti halusi, eikä Regulus voinut kieltää, etteikö se olisi houkutellut.
Kunnianhimon voimakas tunne repi hänen katseensa pois järvestä, joka hetki sitten oli tuntunut kutsuvalta. Taivaan hän oli jo unohtanut miettiessä veljeään. Hän ei halunnut tulla hylätyksi, eikä hänellä olisi ollut paikkaa mihin mennä.
Ei ollut vain kahta vaihtoehtoa vaan oli se kolmas, joka puheiden perusteella antoi eniten. Kaikkea, mitä hän halusi, mutta samaan aikaan hän pelkäsi.
Järvi veti häntä taas puoleensa, kun hän mietti riskejä. Pimeyteen johtavalla polulla saattoi odottaa kuolema, ikuinen nöyryytys ja itsensä kadottaminen.
Heittäessään maasta poimimansa oksan järveen sen sininen pinta hajosi hetkeksi, aallot väreilivät sen pinnassa ja pian se oli taas täysin tyyni.
Kaikkein eniten Regulus kaipasi vapautta. Ja taivaalta hän sen voisi saada, uuden tulevaisuuden.
Palattuaan taas samaan ratkaisuun hän painoi päänsä, jättäen taakseen järven ja taivaan kävellen takaisin linnan viileään varjoon, oleskeluhuoneeseen, jossa ystävät määrittäisivät hänen tulevaisuutensa
Sininen kuvasti rauhaa, mutta Regulus joutui myöntämään itselleen, että se olisi vain pakotie.