Taivaanmerkit, Luna/Draco, S, raapalesarja 7/7

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: angst, romance
Paritus: Draco/Luna
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Luna toivoo vain hieman onnea elämäänsä.

A/N: Sanon vain, että koska Saappaaton on niin inspiroiva, ja koska inspiroin aika hyvin itse itseäni spurttiraapaleen sanoilla!

Teksti osallistuu haasteisiin Rarepari10 #2, Rare10 - koska rare on rakkaus #2, Kirjoitusterttu (Hettiterttu), Neljän tuvan haaste II (Korpinkynsi), Teelusikan tunneskaala (Haaveellisuus), FanFic100 (069.   Ukkonen.), Aakkoshaaste III, Spurttiraapale III (Kierros 18) ja Vuosi raapalehtien V.

Taivaanmerkit

1

Eräänä syysiltana, kun Luna istuu korpinkynnen tornin ikkunan ääressä tekemässä taikahistorian ainetta, hän sattuu vilkaisemaan pimenevälle yötaivaalle juuri silloin, kun samettisen tumman sinen läpi kiitää tähdenlento. Silmät kirkastuneina Luna ristii kätensä, sillä niin hänen äitinsä on aikoinaan opettanut, ja esittää tähdelle toiveensa. Vasta toisluokkalainen nuori noidanalku ei osaa toivoa muuta, kuin onnea elämäänsä, missä muodossa tahansa. Vaikka isä onkin sanonut, että onni tulee elämään jos sen antaa tulla, mutta Luna tahtoo varmistaa sen itselleen. Tyttö vilkuttaa tähdenlennolle ja jatkaa tehtäviinsä syventymistä vieno hymy huulillaan. Se ei ollut ensimmäinen hänen näkemänsä tähdenlento, mutta aina äidin kuoleman jälkeen hän on toivonut samaa.

2

Alkutalvesta viidentenä kouluvuotena purevana pakkaspäivänä Luna leikkii Ginnyn ja hänen uuden kääpiöpuhpalluransa kanssa ulkona. Vaaleanpunainen karvapallero uppoaa lumihankeen yhä uudelleen ja uudelleen ja Lunan helisevä nauru kantautuu hankea pitkin toiselle puolelle pihaa. Ja pihan toisella puolella sen kuulee Draco Malfoy, joka hypistelee taikasauvaansa ja hymyilee nätille naurulle. Eikä Luna missään vaiheessa aavista, että Draco katselee häntä salaa, on tehnyt sitä jo monta vuotta, ja haluaisi tuoda sen onnen Lunan elämään, jota tyttö on monet vuodet toivonut. Kun Luna lopulta kiiruhtaa takaisin sisälle, kenties kuumaan suihkuun lämmittelemään pakkaspäivän luihin asti hyytävän kylmyyden jälkeen, Draco toivoo, että voisi joskus kertoa Lunalle tunteistaan.

3

Yhtenä keväisenä aamupäivänä Luna seisoo pihalla suuren tammen alla ja katsoo sateenkaarta, joka piirtyy kirkasta taivasta vasten. Vielä hetki sitten linnan alueellakin satoi, mutta Lunaa ei haittaa, vaikka tammen lehdiltä tippuu suuria vesipisaroita hänen helmenvaaleille hiuksilleen. Luna vain hymyilee kaunista taivaanilmiötä katsoessaan, eikä edes hätkähdä, kun Draco astuu hänen viereensä. Luna ottaa Dracon kädestä kiinni, eikä kumpikaan heistä muista, milloin se tapahtui: milloin he löysivät toisensa ja rakastuivat. Eikä edes kevättalven raaka ja kylmä tuuli saa heitä erottumaan toisistaan, vaan he painautuvat vain kovemmin vasten toistensa lämpöä. Ja siinä Lunalla on hyvä olla, siinä hän on onnellinen, aivan kuten toivoikin.

4

Auringonlaskun aikaan Luna itkee Dracon käsivarsilla. Kyyneleet poskillaan hän suutelee poikaa, pyytää vielä kerran, ettei Draco tekisi sitä. Mutta Draco pudistaa päätään, muistuttaa, että hänen on tehtävä se - että hän saa rangaistuksen, jos ei edes yritä. Ja kun Draco lähtee kohti tähtitornia, Luna jää istumaan tarvehuoneeseen silmät kyynelistä märkinä.

Auringonnousun aikaan Luna herää suudelmaan, joka painetaan hänen huulilleen. Hän on nukahtanut tarvehuoneen nojatuoliin ja jäseniä kivistää. Mutta Draco on palannut, murheellisin ilmein, mutta palannut kuitenkin. Ja hän kertoo Lunalle, mitä tähtitornissa tapahtui. Hän pyytää Lunaa mukaansa, pakenemaan, mutta Luna ei suostu, sillä Lunaa ei ole tehty pakenemaan. Draco lähtee silti.

5

Aikaisen aamuauringon lämmittämä vesihöyry tiivistyy ikkunoihin, kun Luna katsoo murheellisena taakse jäävää Tylypahkaa. Se tuntuu siltä, kuin hän jättäisi Dracon taakseen, vaikka Draco lähtikin jo aiemmin. Luna niiskaisee hiljaa ja istuutuu yksikseen tyhjään osastoon junassa. Hän loitsii vaunun oven lukkoon, sillä hän ei halua yhtäkään tuttua tai tuntematonta rikkomaan surun tihenevää viittaa ympärillään.

Matkalla Luna nukahtaa junan hiljaiseen tärinään ja hän herää vasta, kun tuntee tutun lempeän käden suullaan. Draco varoittaa häntä katseellaan, kuiskaa korvaan ohjeen leikkiä mukana, pahoittelee sitä, mitä saattaa joutua tekemään. Mutta Lunaa se ei haittaa, sillä hän saa painaa päänsä Dracon rintaa vasten, kaatua toisen käsivarsille.

6

Ilmanpaine ulkona tuntuu kohoavan samaa tahtia kuin linnassa hiljaisuus kasvaa. Kaikki vain odottavat, ja Luna nielaisee hermostuksissaan. Dracoa ei näy missään, hän on huolissaan, sillä hän ei halua menettää Dracoa nyt. Mutta hän pelkää, että sodassa mitä vain saattaa tapahtua, eikä hän ehkä pysty suojelemaan rakastaan. Mutta silti Luna seisoo etujoukoissa, valmiina osallistumaan taisteluun yhtä lailla kuin kaikki muutkin korpinkynnet. Ginny huomaa hänet, kävelee hänen luokseen ja ottaa hänen kädestään kiinni. Ginny kuiskaa lohduttavia, rohkaisevia sanoja hänen korvaansa ja pyytää häntä taistelemaan rinnalleen, sillä ystävän rinnalla on hyvä taistella. Ja Luna kertoo huolestaan Ginnylle, vaikkei aiemmin ole kertonut Dracosta kenellekään.

7

Ukkospilvien tihentyessä, salaman iskiessä taivaalta ja jyrähdyksen kantautuessa Lunan korviin, kuolonsyöjät hyökkäsivät. Kirouksia ja loitsuja lenteli sinne tänne, Luna taisteli, heitti omia loitsujaan minne kykeni, mutta etsi samalla katseellaan edes häivähdystä valkeista hiuksista. Ja juuri kun hänen katseensa tavoitti Dracon, jostain lensi vihreä valojuova, joka osui keskelle hänen rintaansa. Draco ehti rynnätä hänen luokseen, ottaa hänen hennon vartalonsa vastaan ennen kuin hän olisi kaatunut lattialle. Kumpikaan ei tiennyt, oliko kirous tullut ystävän vai vihollisen sauvasta, mutta sillä ei enää ollut väliä.

Sillä kuin viimeisinä sanoina Lunan silmät viestittivät Dracolle:

Minä rakastan sinua.

Ja Lunalla oli onni oman elämänsä loppuun asti.

[Arte]

Oi voi minkä aiheen menitkään valitsemaan aakkoshaasteeseen! Tästähän voi tulla mielenkiintoista. On myös hauskaa, että sulla on rareparissa parina Luna/Draco, koska en ole itse koskaan eded ajatellut, että heitä voisi shipata.

Tykkäsin siitä, kuinka olit solminut raapaleet kanoniin. Tykkäsin myös siitä, että raapaleet olivat omia kokonaisuuksiaan ja kertoivat jokainen oman tarinansa. Ekassa raapaleessa oli todella liikuttavaa, kuinka Luna haikaili äitinsä perään. Lunamaisesti hän oli kuitenkin positiivinen ja iloinen ja vilkutti tähdenlennon perään. Söpöä. Tykkäsin myös kääpiöpuhpalluran mainitsemisesta!

Kolmannessa raapaleessa taas minua häiritsi aluksi se, kuinka Luna ja Draco eivät muista, milloin löysivät toisensa ja rakastuivat. Jäin miettimään, että miten tämä nyt voisi olla mahdollista, sillä kyllähän rakastetustaan pitäisi muistaa n. kaikki. Mutta sitä hetken mietittyäni alkoi kuulostaa ihan hyväksyttävältä, etteivät he välttämättä muista, milloin rakastuivat toisiinsa. Silti olen sitä mieltä, että kyllähän heidän nyt se pitäisi muistaa, milloin löysivät toisensa! Koska no, Draco ja Luna tulevat aika eri sosiaalisista piireistä ja tuskinpa he aivan sattumalta ovat alkaneet hengata toisensa seurassa, tai ainakaan en itse tätä näe mahdollisena. Mutta joo, tällaista pohdin!

Nelosraapaleessa taas häiritsi se, kuinka en saa istutettua raapaletta kanoniin. Se harmitti, sillä muuten raapaleissa on tosi hyvä tatsi todellisiin tapahtumiin nähden, paitsi toki lopussa. Vikassa raapalessa oli kyllä muutenkin tosi erilainen tunnelma kuin muissa teksteissä, sillä imperfektin ottaminen käyttöön vaihtaa asetelmaa todella paljon. Mutta pidin tästä lopusta, se oli koskettava ja aika looginenkin loppu näiden kahden rakkaustarinalle. Toivottavasti Luna nyt oli elämänsä aikana kyllin onnellinen. (:

Kiitos tästä! Pitääpä muistaa seurata noita muitakin "Tapetaan Luna" -aakkostekstejäsi.

[Odo]

Kommettivaihdosta hei. o/ Kolmen Hobitin jälkeen tuntui hieman hassulta hypätä Potteriin, mutta Potter kelpaa aina. Luna/Draco on myös mielenkiintoinen paritus. Ei rareimmasta päästä, mutta silti kutkuttavan erikoinen ja rare siitä huolimatta.

Näiden raapaleiden tunnelma oli kiva ja kuten Arte sanoikin niin canoniin sovittaminen toimi. Hieman mua jäi kuitenkin häiritsemään, että Lunan ja Dracon rakastuminen oli ohitettu sillä, etteivät he itsekään muista miten olivat päätyneet yhteen. Tapahtuma, jossa läheiset ystävät rakastuvatkin enemmän toisiinsa yllättäen toimii, mutta Lunalla ja Dracolla ei ollut mitään yhteistä ennestään, joten sellaista hiljalleen ja vahingossa rakastumista ei oikein olisi voinut tapahtua. Olisin siis halunnut kuulla, mikä ajoi hahmot yhteen. He olivat eri vuosikurssilla, eri tuvissa, Lunaa pidettiin Lööperinä ja Dracolla oli oma asemansa omassa tuvassaan. Eli siihen olisin kaivannut jotain, että nyt tuntuu, että mentiin siitä helpoimman kautta ja ohitettiin se tunnelmoinnilla. Tietysti raapaleet rajoittavat paljon asioiden selittämistä, mutta jotain olisin kaivannut.

Neljännen osasin sijoittaa canoniin ja Dumbledoren murhayritykseen. Tässäkin herää tietysti kysymyksiä, että miten Luna suhtautui siihen, että Dracon pitäisi murhata Dumbledore. Se, että Draco on pakotettu kuolonsyöjäksi on vielä asia, jonka Luna varmasti ymmärtää, mutta luulisi, että Luna olisi yrittänyt kaikin keinoin saada pelastettua Dracon kurjalta kohtaloltaan ja Dumbledoren, jonka murhaa Draco on suunnitellut koko vuoden. Ja kun siihen ottaa huomioon senkin, että Draco aiheutti melkein Ronin kuoleman, ja samoin Katien. Näissä kahdessa raapaleessa tosiaan toivoin, että olisi pystytty kertomaan enemmän ja nämä on todella mielenkiintoisia aiheita, että miten ne toimisivat. Ehkäpä innostut kirjoittaa spinoffin tyylisiä tälle?

Sarja itsessään oli todella koukuttava ja pidin siitä, kuten Artekin sanoi, miten nämä olivat kaikki omia tarinoitaan. Sekin, että tässä käytiin asioita pitkältä ajalta oli mielestäni todella hyvä. Lunan toisesta vuodesta aina siihen asti, että Luna kuoli. En muistanutkaan sinun "tapetaan Luna"-projektiasi, joten yllätyin tavallaan lopusta, kun Lunaan osui sitten tappokirous. Se oli oikein mainio lopetus ja on vain toivottava, että Luna on saanut olla onnellinen lyhyen elämänsä aikana. Parhain kohta oli ehdottomasti se, kun Luna kertoo Ginnylle lopuksi. Jotenkin se kertoo näiden kahden hahmon ystävyydestä ja siitä, miten sota vaikuttaa, ettei sillä ole enää väliä tietääkö joku heistä vai ei.

Tykkäsin tästä raapalesarjasta ja tämä oli todella sujuvaa luettavaa. Pienet yksityiskohdat ovat herkkua, kuten tuo mainittu Ginnylle kertominen, puhpallura (joka unohdetaan muuten tosi usein!), alun tähdenlento - tykkäsin ensimmäisestä raapaleesta todella paljon kun Luna muisteli äitiään, ja 3. raapaleen kuvailu oli kultaa vaikka näiden kahden suhteen alku jäikin mietityttämään. Kohtauksena se oli todella hieno, miten he seisoivat siellä tammen alla.

Kiitos näistä pätkistä. <3 Oli ilo saada nämä vaihdokkaista!