Vaiettu rakkaus.Author: Livia Granger
Pairning: Draco Malfoy/Harry Potter
Genre: Sonfic, Romance , Slash, Fluff
Rating: K-11 (luultavasti liikaa, mutta parempi niin
//Herkku lisäsi ikärajan myös otsikkoonDisclaimer: En omista yhtikäs mitään, leikin vain omituisia leikkejäni näillä hahmoilla.
Summarry: Draco esittää kappaleen rakkaalleen koulun päätösjuhlassa.
A/N: Sain ispiraation kuunnellessani Suvi Teräsniskan kappaletta Vaiettu rakkaus. Betaa ei ole, joten koittakaa kestää.
Oli viimeisen kouluvuoden viimeinen päivä. Kaikki olivat innoissaan, koulu ohi ja vihdoin elämä voisi alkaa todenteolla. Sota oli ohi ja sen muisto vielä kaihersi oppilaissa ja opettajissa. Harry Potter oli voittanut Voldemortin ja pelastanut maailman. Paljon oli menetetty ja suru oli suurimmalla osalla suuri ja pinnalla. Mutta he jotka jäivät, rakensivat ja korjasivat niin paljon kuin mahdollista.
Koulun päätösjuhla alkoi haikeissa merkeissä, mutta ilmassa oli odotuksen tuntua. Dumbledoren menetys oli valtava takaisku ja Minerva McGarmiwa seisoi murheellisen näköisenä koulunsa edessä ja odotti.
"Nyt, rakkaat oppilaani, on viimeinen vuosi ohi hyvin monella teistä. Tiedän teidän odottavan kotiinpääsyä innolla, mutta malttakaa mielenne. Sodan ollessa takana, olen päättänyt muuttaa hiukan päättäjäisjuhlan ohjelmaa ja toivon sen olevan suunta parempaan. " Minerva lausui ja hymyili oppilaille.
"Olemme yhdessä professoreiden ja valvojaoppilaiden kanssa luoneet ohjelmaa teille ja tietysti edessä on pidot. Pyydän teitä olemaan iloisin ja avoimin mielin, mutta pidemmittä puheitta, johtajaoppilaat: Olkaa hyvät!" Minerva huudahti ja laskeutui korokkeelta.
Oppilaiden osoittaessa suosiotaan Hermione Granger ja Draco Malfoy kiipesivät korokkeelle. Hermione tarttui mikrofoniin ja aloitti.
"Hyvät opiskelutoverit. Kuten Professori McGarmiwa kertoi, on luvassa ohjelmaa. Ja aloitusvuoron saa koulumme oma kuoro, joka esittää kappaleen Koulun Laulu."
Opettajien koroke siirtyi sivuun ja valtaisa koristeltu lava tuli esiin. Koulun kuoro seisoi lavalla ja esitti laulun todellisella tarmolla. Niin yksinkertaista kuin laulu taikakoulusta onkaan, se valoi innostusta oppilaisiin ja pian kaikki olivat hyvällä tuulella ja innoissaan näkemään, mitä ohjelmaa olikaan kehitetty.
Laulun ollessa ohi, oli Dracon vuoro esitellä seuraava ohjelmanumero. Maahisten ja keijujen tanssi, jota seurasi professoreiden näytelmä. Sekö vasta olikin hauskaa seurattavaa. Näytelmä kertoi viimeisestä vuosiluokasta ja oppilaiden ehdoton suosikki oli Professori Kalkaroksen mainio Neville imitaatio.
Kun näytelmä oli ohi, Draco kiipesi korokkeelle ja kertoi kyseessä olevan illan viimeinen ohjelmanumero.
"Haluan esittää laulun, joka kertoo eräästä minulle tärkeästä asiasta ja toivon sen olevan hyvin valaiseva"
Samalla valot himmenivät ja musiikki alkoi soida. Draco vaipui muistoihinsa samalla kun otti mikrofonista paremman otteen ja aloitti laulunsa
Kuinka voi rikkoa, mitään sellaista
Mitä ei olemassa ole enää pitkään aikaan ollutkaan
Omasta mielestä, en tehnyt syntiä
Jos ei tunteita jäljellä oo, on hyvä et on vierellä
Joku toinen, joku joka jakaa sen, salaisuuden Varastettuja suudelmia käytävillä, salaisia kosketuksia aina kohdattaessa. Se valtava jännitys aina kun paikka oli joku muu kuin tarvehuone. Riitoja ja niiden kiihkeitä sopimisia. Draco oli rakastunut.
Tää on vaiettu rakkaus
Josta ääneen ei puhua saa
On kai kielletty onnellisuus
Kaiken taa se täytyy piilottaa
Tää on vaiettu rakkaus
Josta tarinan vois kirjoittaa
Vaan ei saa, se pitää sydämeen tallettaa
Hän oli ajatellut sen olevan vain ohimenevä ihastus, vain jotain josta halusi nauttia kaiken sodan keskellä. He molemmat olivat ajatelleet sen niin. Kun Draco vihdoin tajusi sen olevan oikeaa rakkautta, oli jo lähes liian myöhäistä. Sota. Sanana jo kauhea. Mutta tajuta sen keskellä olevansa rakastunut ja tietää ettei välttämättä voi sitä ikinä toiselle myöntää. Se on kauheaa, raastavaa ja hirvittävää. Draco oli etsinyt kauan, luullen jo olevansa myöhässä. Melkein hän olikin. Löydettyään etsimänsä kuoleman kielissä, hän viimein myönsi asian itselleen ja rakkaalleen. Se suudelma oli kiihkein ikinä. Ja kuinka uskomatonsa se olikaan, oli Harry viimein voittanut Voldemortin ja toipui täysin. Asiasta ei silti keskusteltu ja se raastoi Draco parkaa. Tämä oli hänen viimeinen hetkensä kertoa todelliset tunteensa ja saada viimein toinen tajuamaan, kuinka paljon tästä hän välittikään.
Kun tavattiin, tunteet salattiln
Alussa pitkään toisiltamme vaan periksi annettiin
Aamu sarastaa, kaipuu ahdistaa
Kuinka voi kukaan noin kaunis ja järkevä minua rakastaa
Kaiken jälkeen toivon että saamme sen mahdollisuuden
Tää on vaiettu rakkaus
Josta ääneen ei puhua saa
On kai kielletty onnellisuus
Kaiken taa se täytyy piilottaa
Tää on vaiettu rakkaus
Josta tarinan vois kirjoittaa
Vaan ei saa, se pitää sydämeen tallettaaNiin päättyi laulu viimeisiin haikeisiin säveliin ja lopulta musiikkikin vaimeni. Silloin Draco avasi silmänsä ja nosti katseensa suoraan niihin kauniisiin smaragdin vihreisiin jotka näyttivät olevan täynnä kyyneliä.
Harry Potter nousi pöydän äärestä ja asteli vakain askelin Dracon luo ja sulki hänet syliinsä. Sillä hetkellä Draco itki ensimmäistä kertaa vauva-aikojen jälkeen , itki hiljaisia kyyneleitä rakkansa olkapäälle ja huokaisi onnesta. Harry Potter rakastaa häntä, yhtä paljon kuin Draco Malfoy rakastaa Harry Potteria. Kaikki oli viimein juuri niin, kuin sen pitääkin olla.
A/N: Kommentit olisivat ihania :3