Huh, tämä kyllä yllätti rankalla aiheellaan, vaikka otsikko alun perin tuntui lupaavan jotain pehmeämpää! Mutta eipä sillä, ehkä tämän aihe tekikin tämän nimestä vieläkin voimakkaamman: kuinka tärkeää rakkaus on etenkin silloin, kun on vaikeaa. Pidin kovasti siitä, että aihetta käsiteltiin tällä K-11 -tasolla ja enimmäkseen dialogin kautta eikä itsetuhoisuutta kuvailla enempää. Se pehmentää synkkyyttä ja kuvaa itsetuhoisuutta oikeastaan vähän eri näkökulmasta kuin mihin muuten on ehkä tottunut. Tässähän tärkeämpänä on Pihkan ja Ellenin välinen suhde ja miten Pihkan itsetuhoisuus vaikuttaa siihen eikä niinkään itse viiltely.
Tämä on samanaikaisesti surullinen ja tuskallinen ja toisaalta myös pehmeä ja anteeksiantava. Konflikti on jatkuvasti taustalla, mutta se ei ota pääroolia vaan lohtu ja rakkaus nousevatkin etualalle. Se ei poista kipua, mutta tuo jonkinlaista valoa raskaaseen tilanteeseen, ja se tekee tästä oikeastaan aika hienon, vaikka teksti kieleltään onkin roisi. Ja toisaalta rosoisuuskin tuo tähän oman arkisen pilkahduksensa! Se, että Elena uskaltaa puuskahtaa tuon kommentin lastenpsykiatriasta, kertoo jotain hänen ja Pihkan välisestä suhteesta.
Olet kyllä saanut ladattua sata sanaa ihan täyteen tunteita! Tämä oli raskas ja ahdistava, mutta samalla tosi hieno. Kiitos