Kirjoittaja: Minä, Vuorna Phione
Ikäraja: K-11
Genre: Öh, olisiko drama ja pikkuisen angst.
Fandom: Nälkäpeli
Päähenkilö: Johanna Mason
Vastuuvapaus: Johanna on Suzanne Collinsin keksimä hahmo, minä vain käytän hänen keksimäänsä tarinaa uudelleen. En saa rahaa enkä omista oikeuksia.
Varoitukset: Sähköllä kiduttamista ja pientä kiroilua.
A/N: Lyhyehkö pätkä jonka kirjoitin kun olisi pitänyt tehdä esitelmää. Osallistuu Fanfic-bingoon sanalla kahleet.
Istun puoliksi makaavassa asennossa nojaten harmaaseen kiviseinään. Olen läpimärkä. Siitä hetkestä lähtien, kun minut tuotiin tähän selliin, en ole ollut hetkeäkään kuivana. He antavat minun levätä kaksi tuntia jokaisen sähköiskun jälkeen, mutta vesi ei kuivu siinä ajassa. Se kuivuu osittain, ja luulen aina tottuneeni siihen, mutta joka ikinen kerta kun he heittävät uuden sangollisen vettä päälleni, muistan kuinka hirveää se on. Pidin vedestä vielä asuessani kotona vyöhykkeellä seitsemän. Pitkän päivän jälkeen vesi oli pelastus kaikelta. Nyt vesi edustaa minulle vain pelkkää helvettiä, kipua ja loputonta kirkumista. Ja senkin jälkeen kun olen päässyt pois, vesi ei edusta minulle enää koskaan mitä se joskus edusti.
"Hyvää päivää, neiti Mason." Kuulen taas sen saman, kehräävän äänen kuin edelliset kaksi tuntia sitten. Mies, joka on ottanut kunniatehtäväkseen heittää päälleni vettä kahden tunnin välein.
"Vittuun kohteliaisuudet. Te hullut kuitenkin kidutatte minua kuten kaksi tuntia sitten. Ja neljä tuntia sitten ja kuusi tuntia sitten ja niin edelleen." Kähisen nostaessani kahlehditut ranteeni ylöspäin, että mies voisi avata kahleitten lukot. He eivät koskaan pidä minua niissä kiinni kun he kiduttavat minua. Ehkä se on jotenkin hauskempaa.
"No, Johanna. Sinä tiedät pääseväsi täältä pois heti kun kerrot jotain salaliitosta meitä vastaan." Mies sanoo ja heittää ämpärillisen jäätävän kylmää vettä päälleni. En kilju, en enää. Kiljuminen rasitti äänihuuliani niin, että tätä nykyä normaali puhekin on pelkkää kähinää. Mies ojentaa minua kohti uudenlaiset kahleet.
"Mitä nuo ovat?" Kysyn mutta en saa vastausta. Kahleet ovat ohuet ja vaaleat ja niistä kulkee yksinäinen johto joka katoaa nurkkaan. Mies tarttuu ranteisiini ja kiepauttaa kahleet ranteisiini.
"Johanna hyvä, nämä ovat sähkökahleet. " Mies vastaa lopulta, ja poistuu huoneesta jättäen minut repimään kahleita irti ranteistani. Olen kuullut huhuja sähkökahleista, ja ne eivät olleet mitenkään mairittelevia. Muun muassa näitä kahleita käytetään sähköiskujen vaikutuksen voimistamiseen.
"Tuo ei kannata. Et saa niitä irti ellet sitten halua repiä käsiäsi irti." Huoneeseen asennetuista kaiuttimista kuuluu saman miehen ääni, jonka sävy on hyvin kyllästynyt.
"En varmaan olisi ensimmäinen joka repii omat kätensä irti." Naurahdan ja jännitän lihaksiani. Ennen tätä minuun kohdistuneet sähköiskut ovat olleet lyhyitä ja voimakkaita, ja ne eivät ole minua murtaneet. Ehkä he kokeilevat nyt jotakin uutta.
Sähköisku iskee, mutta ei läheskään niin voimakkaana kuin joskus. Kuitenkin tämä on pahempaa. Sähköiset kahleet polttavat ihoani niin lujasti, että ei ole epäilystäkään, etteikö niistä jäisi pysyvät jäljet ranteitteni ihoon. Jalkani pettävät altani ja lysähdän maahan. Lihaksieni jännitys on tiessään, ja nyt ne vain kouristelevat rajusti. Juuri kun olen menettämässä tajuntani, polte loppuu. Mainiota.
"Oletko jo valmis kertomaan meille kapinallisten salaliitosta?" Ääni kuuluu taas, mutten osaa enää paikantaa sen lähdettä.
"Te voitte vaikka tappaa minut, mutta voitte olla varmoja, etten minä kerro mitään." Korahdan vaimeasti ja uusi sähköisku, tällä kertaa lyhyt ja helvetillisen voimakas, saa minut menettämään tajuntani.
Kun herään, olen edelleen läpimärkä ja kiinni kahleissa. Rautaiset kahleet hiertävät inhottavasti ranteitteni palovammoja. Kohotan vaistomaisesti kättäni suoriakseni hiusteni takkuja - vaikka olen vankina, ei se tarkoita, että pitäisi lopettaa itsestään huolehtiminen - ja huomaan kauhukseni, ettei hiuksia ole enää. Ne paskiaiset ajelivat minun hiukseni, ainoan ilon joka minua enää piti järjissäni täällä. Ehkä nyt pitää keksiä uusi ilo.
