Ilottomat perhoset (Lavender/Parvati, S)

[Sisilja]

Nimi: Ilottomat perhoset
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Paritus: Lavender/Parvati
Tyylilaji: Synkistely ja liki katkera draama valonpilkahduksin
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Rowlingin enkä saa tästä rahaa.
Yhteenveto: Arpia on monenlaisia.

Alkusanat: Kirjoitettu FiFin Sanoitussinkoon. Minulle arvotun biisin lyriikat löytyvät ficin lopusta. Olipas sen pohjalta kirjoittaminen muuten vaikeaa, mutta mielenkiintoista! Tulkitsin biisiä kaikkea muuta kuin orjallisesti.

Ficci sijoittuu toisen velhosodan jälkeiseen aikaan ja vaihtoehtoiseen todellisuuteen siten, että Lavender selvisi Fenrir Harmaaselän kohtaamisesta hengissä.


Ilottomat perhoset


Musiikki on liian kovalla. Värivalot välkkyvät. Lavenderia oksettaa, vaikka hän ei ole juonut juurikaan.

Parvati tanssii, tanssii ja hetkuttaa, ja kaikki tuijottavat. Lavenderin tekisi mieli painaa päänsä pöydälle ja sulkea silmänsä, mutta pöydänpinta lainehtii kaatuneiden juomien jäljiltä eikä hän tarvitse alkoholitahraisia hiuksia näyttääkseen surkealta. Arpinen kaula ja runnellut kasvot riittävät. Kukaan ei tohdi katsoa häntä kahta kertaa. Tyttöraukka.

Joskus edellisessä elämässä, siltä tuntuu, Lavender oli vielä nätti, melkein yhtä nätti kuin Parvati. Nykyään hän on pelkkiä ihmissusihaavoja ja äkkinäisiä pelkotiloja. Pahaa tuulta. Rivisotasankari ei ole edes oikea sana.

Parvati kieltää häntä surkuttelemasta ja sanoo hänen olevan kaunis vieläkin. Kultainen Parvati, joka on sillä tavalla naiivi, että kuvittelee kaiken olevan taas hyvin, kunhan avohaavat on kursittu kokoon.

"Lavender! Lavendeeer!" Parvati huutaa hänen nimeään. Lavender vilkuttaa ja koettaa virnistää. Arpi vääntää hänen suupielensä alas, mutta Parvati ei piittaa vaan nauraa ja kerää katseet Lavenderin puolesta.

Lavender ei muista, millaista on olla huoleton, mutta Parvati säteilee helposti kahdenkin edestä. Mikähän siinä on? Että Parvati ylipäätään jaksaa häntä? Lavender on miettinyt päänsä puhki jo pidemmän aikaa, mutta oikea vastaus uupuu, eikä hän kehtaa kysyä suoraan.
 
Varmaa on ainoastaan, että Parvati jaksaa säteillä ja lähteä jästiklubille perjantaina, koska niin normaalit ja onnelliset ihmiset tekevät. "Se paikka on loistava, usko pois. Padma kertoi, että Cho Chang kävi siellä poikaystävänsä kanssa viime viikolla."

Parvati on positiivinen ja täynnä elämää, ja hänen takiaan Lavender... niin. Hän yrittää parhaansa mukaan hymyillä ja olla rakastumatta. Epäonnistuu kummassakin. Hymyilemisessä arpien takia ja rakastu-

Rakastumista Lavender ei halua pohtia sen kummemmin, koska se on typerää ja omituista, eihän hän edes pidä tytöistä. Hän pitää Parvatista. Klassista kaiketi ja niin kertakaikkisen väärin, rakastua nyt parhaaseen ystäväänsä. Ei moraalisesti väärin vaan väärin onnellisuuden kannalta, koska mahdollisuudet ovat olemattomat.

Katselee Lavender muitakin, totta kai katselee, jopa nyt siinä tyhjässä nurkkapöydässä istuessaan. Tuolla pojalla on kiva tukka ja tuolla hauskannäköiset kengät. Siihen se sitten jääkin. Parvati nostaa kädet ilmaan ja varastaa show'n, eikä Lavender enää tiedä miten päin olisi.

"Tule tanssimaan!" Parvati huutaa musiikin läpi. Lavender kääntää katseensa toisaalle, on kuin ei huomaisikaan. Parvati joutuu hakemaan hänet kädestä pitäen lattialle, naurettavasti välkehtivän pallon alle. Lavender yrittää vetää kätensä irti, mutta Parvati ei päästä, kikattaa vain.

"Kännissä", Lavender tokaisee.

"Kaikki ovat!" Parvati hihkuu. "Älä viitsi olla ilonpilaaja."

Joten Lavender ei ole ilonpilaaja vaan tanssija, muutaman kappaleen ajan ainakin. Ihan vain Parvatin mieliksi. Eihän Lavenderilla ole ketään muuta, kukaan muu ei enää huoli häntä, ei varmasti, eikä hän tahdo jäädä yksin.

He tanssivat yllättävän kauan, kauemmin kuin Lavender uskookaan, kunnes musiikki vaihtuu villisti sykähtelevästä raukean hitaaksi ja Parvati katsoo häntä kummallisen vakaasti. Nojautuu lähemmäs ja kiertää kätensä Lavenderin kaulaan, sivelee sen rumia kohoumia. Lavender keskittyy hengittämään. Se on yllättävän vaikeaa, hengittäminen.

"Älä päästä irti. Älä jätä minua", Parvati mutisee itsekseen.

"En jätä. En", Lavender lupaa. Koska sitä Parvati häneltä kuitenkin odottaa. Koska Lavenderilla ei ole ketään muuta ja hän on rakastunut viimeiseen toivoonsa. Paitsi ettei ole vai onko sittenkin, Lavender ei tahdo ajatella ja ajattelee silti liikaa.

Pian tulee hetkellisesti pimeää.

"Valomerkki", Parvati hymähtää vasten hänen poskeaan. "Kotiin."

Parvati ei uskalla ilmiintyä edes kimpassa, joten he hyppäävät Poimittaislinjan kyytiin turvallisen matkan päässä klubilta. Parvati nuokkuu hänen olkaansa vasten ja Lavender tuijottaa ohikiitävää yömaisemaa. Taivaalla erottuu vain muutama kirkas tähti. Ne näyttävät yksinäisiltä, Lavender miettii ja ihmettelee, milloin hänestä tuli niin syvällinen.

"Tule meille yöksi", Parvati mumisee ja Lavender värähtää vain hienoisesti.

"Okei."

Parvatin sänky on tarpeeksi leveä kahdelle ja siinä on puhtaat lakanat. On sääli tartuttaa niihin hien- ja tupakanhaju, mutta Parvati on ryöminyt jo peiton alle, kun Lavender vasta riisuutuu. No, ehtiihän suihkuun aamullakin ja ehkä parempi niin.

Lavender ujuttautuu Parvatin viereen varovasti ja jättää heidän väliinsä tilaa. Sinä yönä hän ei saa nukuttua, vaikka he ovat jakaneet sängyn ennenkin. Parvati kääntyy häneen päin, ja Lavender tuijottaa Parvatin kasvoja pimeydestä huolimatta, tai kenties juuri sen vuoksi, että pimeässä hänen ei tarvitse hävetä. Mitään. Ei sitä että hän raadeltu ja rikki, tai sitä että Parvati säälii häntä kuitenkin.

"Lavender."

Parvati joka on niin viehättävä, niin turvallisen tavallisen upea, että saisi kenet tahansa – ystäväksi, rakastajaksi, yhden yön iloperhoseksi, se sama Parvati ottaa häntä kädestä peiton alla ja painaa päänsä hänen leukansa alle. Itkee hiljaa.

"Lavender, kai minä kelpaan?"

Lavender hätkähtää, mutta kiertää kätensä Parvatin ympärille, hyssyttää ja vakuuttaa: "Totta kai kelpaat. Totta kai."

"Lavender. Sinä olet kaunis."

"Sinäpäs. Kaunis ja fiksu."

Parvati hikkaisee tyytyväisenä ja alkaa tuhista.

Lavender tuntee omituista mielihyvää. Ehkä Parvatikin tarvitsee häntä. Ehkä siksi hän on nyt siinä ja tuntee viiltojen umpeutuvan. Kokonaan ne eivät katoa koskaan, mutta hetken Lavenderin olo on kevyempi. Hän pujottaa jalkansa Parvatin jalkojen väliin ja näkee seinällä tumman hahmon. Se on hänen epämörkönsä, suuren karvaisen eläimen muotoinen. Jos Parvati avaisi silmänsä ja kääntyisi katsomaan, hän näkisi luultavasti älykkäämmän kaksoissisarensa varjon.

Lavender tajuaa tähtien olevan enemmän yksin kuin hän.



Tehosekoitin - C'mon baby yeah


Mä olen kuullut susta juttuja mut puhdas en oo itsekään
Enkä tahtoisi riitaa nyt haastaa
Vaik ei aivan kaikki kohdallaan
Taida olla päässä sinunkaan

Sä roskajoukon jalokivi oot
Kulisseissa b-luokan leffan
Sä naurat ja sun ympärilläsi
Rakkikoirat häntää heiluttaa

Tiedäthän ettei sun tarvii kertoa
Ei valheita, ei totuutta tunnustaa

Yeah yeah
C'mon now baby, baby c'mon
C'mon now baby, baby c'mon now
Baby, baby yeah, nyt ei tapella nyt tanssitaan

Tunteiden alamaailmassa salapoliisina seikkailen
Loukot saastaisimmatkin nuuskin
Mun kaikki johtolangat sinuun vie
Ja tiedän itse kiinni jääneeni

Sä oot mun sex 'n' drugs 'n' rock 'n' roll
Kuin yöperhosta liekkis mua kutsuu
Mut jos sä nuolet nyt mun haavani
Mä lupaan velkas unohtaa

Tiedäthän ettei sun tarvii kertoa
Ei valheita, ei totuutta tunnustaa

Yeah yeah
C'mon now baby, baby c'mon
C'mon now baby, baby c'mon now
Baby, baby yeah, nyt ei tapella nyt tanssitaan

Yeah yeah c'mon
C'mon

Yeah yeah
C'mon now baby, baby c'mon
C'mon now baby, baby c'mon now
Baby, baby yeah, nyt ei tapella nyt tanssitaan

[Funtion]

Ohhhooh, sä sait tän valmiiks vielä ajoissa! Tai ainakin toivottavasti ajoissa. Potteria en ookaan hetkeen lukenut... tai no oon mä, tänään viimeks, mut... joskus jotkut Potter-tekstit on niin epäpottermaisia ettei musta tunnu siltä ku lukisin Potteria, tuntuu vaa pikemmin joltai originaalilta. Tajuutko mitä meinaan? Hyvä. Ilottomat perhoset on hieno otsikko, sillä iloton on yks mun lempisanoista ja perhosetki on iha jees. Katotaan miten tää otsikko aukee tekstin luettuani, en oo katsos vielä niin pitkälle päässyt...

Se on yllättävän vaikeaa, hengittäminen.

"Älä päästä irti. Älä jätä minua", Parvati mutisee itsekseen.
Oih oih oih oih!! <3

Parvati joka on niin viehättävä, niin turvallisen tavallisen upea, että saisi kenet tahansa – ystäväksi, rakastajaksi, yhden yön iloperhoseksi, se sama Parvati ottaa häntä kädestä peiton alla ja painaa päänsä hänen leukansa alle. Itkee hiljaa.
Tässä pidin tuosta "iloperhonen"-jutusta koska se oli hieno yhtymäkohta otsikkoon! Hyvä hyvä!

Mun piti vain vilkaista tätä, koska mun pitäs olla jo nyt nukkumassa ja koneen pitäs olla visusti kiinni ja blaablaa, ketä kiinnostaa, mut sit muutamat virkkeet, kappaleet oikeastaan, luettuani tää vei mut niin mukanaan että oli pakko ottaa parempi asentoa ja vapauttaa itteni tälle. Antaa vaa mennä. Olin niin kauheen varuillani aluks, sillä Potter + randomhenkilöt (no nää tyypit on mulle randomei, en ees muista ketä ne oli leffoissa!) ja.. niin. Kuitenkin toi pretty much amazing otsikko + sä kirjoittajana, joo, ei tätä voinut sivuuttaa. Hyvä että annoin tälle mahdollisuuden.

Tätä lukiessani mä tajusin, miten törrrrkeesti oon saanut sulta vaikutteita kirjoitustyyliini. Mä ihailen ja kadehdin sitä, miten sun tekstit on aina näin tasaisia, siis hirveen harmonisia ja sopusointusia, sellaisia... ehjiä. Se ero meidän kahden tyyleissä on, mä en hallitse tekstejä, mun tekstit on virheellisiä ja sekopäisiä ja ihan fucked up. Tää miten sä hallitset tän kokonaisuuden aina näin hyvin, saat pidettyy langat käsissäs, tää on juttu jota rakastan sun kirjoituksissas. Sä aina aloitat mielenkiintoisesti ja sitten loppua kohti selvität kaikki jutut auki etkä jätä kysymyksiä lukijalle, vaan sellaisen rauhallisen hyvänolontunteen, sun loppu on aina tosi onnistunut. Sä lunastat ne lupaukses, jotka sä ite annat lukijalle. Ah mikä nautinto se onkaan!

Jep, se siitä yleisluontoisesta havainnoinnista, mennään tähän tekstiin. Juonellisesti tää ei ollut erikoinen, kielellisestikään ei mikään woah mut hyvin hyvin susimusmainen! Tää sun simppeli kieles on niin tajuttoman hienoa, siis kun nyt en tarkoita simppelillä mitään tylsää! Tylsiä sun tekstit ei koskaan oo! Tässäkin oli vaikka mitä helmiä, joita jo lainailinkin. Ja... niin. Nää hahmot on oikeesti mulle ihan mysteeri! Siks en päässyt tähän niin syvälle kuin olisin tahtonut. Yhtä kaikki, en nyt osaa kommentoita tätä tän tarkemmin, musta tuntuu ettei mun ees pitäis ruveta alottaa (kirjotin eka ruvettaa lol) tän analysointia, tää nyt vaan on tämmöinen. You know? Kuitenkin, kiitos paljon tästä, tykkäsin taas ihan kauheesti (ihan kuin sulla muka ois tekstejä joista en tykkäis) ja loit muhun hetkeks innon kirjoittaa itsekin mutta se into katos nyt jo ennen tän kommentin lähettämistä. Ohhoh. No mut niin, kiitos kiitos kiitos! ♥

[Letizia]

Ne näyttävät yksinäisiltä, Lavender miettii ja ihmettelee, milloin hänestä tuli niin syvällinen.

Niinpä! Hahmoasetelma oli tuore, jotain on kääntynyt, tykkäsin sekä asetelmasta että siitä, että Lavender itsekin huomaa sen.  Useammin olen lukenut pinnallisesta, riekkuvasta Lavenderista ja yksipuolisesti ihastuneesta Parvatista, ja vaikka sekin asetelma toimii, niin oli kiva saada uusi näkökulma. Tämä toimii ja muutokselle on syynsä.

Velhosota vedenjakajana sekä vuosituhannen vaihdetta elävät nuoret naiset mutta sodan nähneinä ja arpisina ovat muutenkin kiinnostavia teemoja, joista lukisi mielellään useamminkin.

Tässä oli myös sellaista miljöötä ja toimintaa ja (rakastumisen) pohdintaa, jotka sinänsä eivät ole harvinaisia mutta minusta sopivat juuri näille hahmoille harvinaisen hyvin. :) Tämä oli todenmakuinen juuri tällaisena, yökerhoineen, sänkyynryömimisineen.

Kiitos tästä, minä pidin!

// ja sori kun kävin muokkailemassa tätä, mutta mun ei pitäisi kommentoida mitään puolenyön jälkeen kun väännän aina jostain väärän koivun takaa. Joka tapauksessa, luin uudelleen ja tykkäsin edelleen. :)

[Sisilja]

fierté: Sain tämän valmiiksi melkein ajoissa! Kommentteihin vastaamisesta ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa samaa, olen ihan uskomaton lykkäämiseni kanssa. Omista teksteistä tuntuu vain noin ylipäätään olevan vaikea sanoa mitään... ainakaan lyhyesti. Joko olen aivan hiljaa tai sitten selitän ummet ja lammet. Katsotaan nyt, miten tässä käy.

Kerrankin olen itsekin tyytyväinen ficin nimeen ja se löytyi vieläpä melko nopeasti kivuttomasti. Vallankumouksellista!

Vallankumouksellista on myös, ettet muista Parvatia ja Lavenderia! Parvati Patil oli se tyttö, jonka Harry pyysi joulutanssiaisiin kanssaan neljännellä luokalla, se intialaistaustainen nätti tyttö (onko se pelkkää fanonia kun kuvittelen Parvatin nätiksi? Vai onko Harry sanonut joskus jotain. Epäilen ettei. Kamoon, Harry. En silti ole varma). Lavender Brown taas oli Ronin ensimmäinen tyttöystävä, joka aiheutti Hermionelle kamalia mustasukkaisuuskohtauksia kuudennella. Niin! Ja Harpy on jo vinkannut, ettei tämä ficci edes ole mikään AU, koska seiskakirjassa ei ikinä kerrottu Lavenderin lopullista kohtaloa. Ihan näin kuriositeettina.

Toisten kirjoittajien tyylin omaksuu ihan törkeän helposti. Valitsin sanan törkeä, koska käytit sitä itse ja koska minusta se on oikeasti törkeää. Se että ei edes huomaa muokanneensa omaa tyyliään jonkun toisen kaltaiseksi, että se tapahtuu vaivihkaa ja salakavalasti. Kyllä pitäisi varoitus etukäteen saada! Varo, tämä kirjoittaja muokkaa sinua ja tyyliäsi, pysy kaukana! Hehe. Luulen, että se omaksuminen on molemminpuolista. Olen saanut teksteissäsi irti hirmuisesti.

En usko että onnistun ihan aina, mutta hienoa että ainakin tällä kertaa. Se tekee minut onnelliseksi. Kiitos ihanasta kommentistasi!

Renneto: Preesens on kuin krooninen sairaus! Kun sen kerran yhyttää, ei se päästä enää otteestaan. Koen preesensin kirjoitusaikamuotona jotenkin voimallisemmaksi kuin imperfektin, en tiedä ollenkaan miksi! Ehkä tapahtumat ovat enemmän läsnä, iholla, kun ne tapahtuvat nyt?

Tyylin muuttuminen kohti loppua on ollut vahinko. Mutta ilmeisesti ihan miellyttävä sellainen. Jes! Mitä taas Lavenderiin tulee, minulla on tästä tekstistä huolimatta yhä kovin pinnallinen ja höpsö kuva hänestä. Kirjoitin kai hahmokäsitykseni vastaisesti. Femmestä pidän minäkin, enemmän kuin mitä tulee kirjoitettua (ja ihanaa jos tämän tekstin femmeys onnistui olemaan räiskymättä silmille!). Ehkä sitä voisi taas joskus. Kiitos paljon kommentistasi, sain siitä paljon iloa ja uusia ajatuksia!

Letizia: Sieltä se tuli! Minun oikea (ja toisaalta väärä, koska hahmossa on useampi kuin yksi puoli) käsitykseni Lavenderista. Riekkuva ja riehakas ja liitelevä. Ainakin kouluaikoina. Ehkä. En enää uskalla sanoa mitään, ammun vain ficcini alas mitä enemmän puhun! Olen hirveän iloinen että tarina ympäristöineen kaikkineen oli mieleesi. Ja nyt mietin päämni puhki, mitä olet kommentissasi käynyt muokkaamassa, ei tuollaista saisi tehdä vaikka olisi sanonut mitä! Ei väärintulkintoja olekaan! On vain enemmän tai vähemmän perusteltuja tulkintoja. Kai. Hitsi kun yritän kuulostaa fiksulta. Joka tapauksessa kiitos sinullekin, kiitos!


Kommentteihin vastaaminen on taitolaji ja minulla on vielä paljon harjoiteltavaa.

// Vips pois typoja.

[Isilwen]

Hieno syväluotaus Lavenderista, joka kirjoissa jäi hyvin pinnalliseksi. Teksti kulki soljuvasti eteenpäin ja pidit lukijan mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Ympäristö oli mielenkiintoinen, baarit kun ovat itsellekin olleet paikkoja, joissa on ollaan eniten elossa ja toisaalta joskus taas eniten rikki. Ja siellä myös ymmärtää parhaiten olevansa rikki, kun ihmiset tanssivat ja itse haluaisi että kaikki olisi taas hyvin. Rakastan hyvää femmeä! Slashia kirjoitetaan niin paljon enemmän joten on aina mahtavaa löytää hyvä femme-ficci. Kuten edellinen kommentoija jo sanoi, mielenkiintoisia teemoja ovat sodanjälkeinen maailma ja nuoret naiset siinä, arpisina, tietoisina siitä, että sota on ohi, mutta ne arvet jäävät vaikka niitä kuinka haluaisi tanssia pois.

Kultainen Parvati, joka on sillä tavalla naiivi, että kuvittelee kaiken olevan taas hyvin, kunhan avohaavat on kursittu kokoon.

Tämä oli yksi lempikohdistani ehdottomasti.

Parvati on positiivinen ja täynnä elämää, ja hänen takiaan Lavender... niin. Hän yrittää parhaansa mukaan hymyillä ja olla rakastumatta. Epäonnistuu kummassakin. Hymyilemisessä arpien takia ja rakastu-

Ja toinen lempikohta. Ihan jo sen takia, että tiedän tunteen.

Kiitos tästä!

[Sisilja]

Isilwen: Hei! Yllätyinpäs iloisesti kun näin että tähän oli ilmestynyt kommentti, kiitos! Toit esiin tosi kiinnostavan näkökulman baarielämästä ja rikkinäisyydestä ja niiden yhteydestä, ja vaikka en ehkä sitä aivan niin kirkkaasti kirjoittaessa ajatellutkaan, allekirjoitan sen, kuinka helppoa on tajuta olevansa onneton, kun muut ympärillä näyttävät ylitsevuotavan onnellisilta. Hmm. Femmeä kirjoitetaan ylipäätään liian vähän, ja itse tahtoisin kirjoittaa sitä paljon enemmän kuin kirjoitan. Ehkäpä voisin vihdoin tehdä asialle jotain. Pikkuhiljaa. Pottereissakin on kivasti mielenkiintoisia (ja toisilleen sopivia!) naishahmoja.

Kiitos paljon kun kommentoit ja ennen kaikkea mukavaa että pidit ficistä!

[Herkkuoone]

Mä oon aika hämmentynyt siitä faktasta, että kukaan Femmepiirin #3 vakijäsenistä ei ole kommentoinut tänne varsinaiseen tekstiin, vaikka tuolla topicissa keskustelua saatiinkin heräteltyä. :/ Mutta juu, sieltä siis tänne eksyin ja tykkäilin kyllä tekstistä kovin. Harvemmin tulee luettua sodanjälkeisiin aikoihin sijoittuvia tekstejä ja vielä harvemmin edes tekstejä, joissa Lavender olisi mukana enemmänkin kuin vain pelkkänä mitättömänä sivuhahmona, muutamana mainintana. Olisi siis piristävää törmätä tähän tekstiin ja tutustua sodanjälkeiseen Lavenderiin. :>

Teksti on nätti ja kauniisti kirjoitettu. Sodan erilaiset vaikutukset näkyvät Lavenderissa ja Parvatissa oivallisesti ja pidin erityisesti siitä, millaiset jäljet sota oli jättänyt Lavenderiin, ettei hän ollut selvinnyt ihmissuden hyökkäyksestä täysin vahingoittumattomana. Teksti on todella sujuvaa ja soljuvaa, mukavaa luettavaa ja se pitää otteessaan viimeiseen virkkeeseen asti. :>

Otsikko on todella nätti, mutta se aiheuttaa minussa kamalan ristiriitaisia tuntemuksia: toisaalta pystyn mieltämään sen sopivaksi tekstiin, mutta toisaalta taas en. Olisin ehkä kaivannut otsikon ja varsinaisen tekstin välille laajemman yhteyden kuin yhden puolittaisen maininnan ja tulkinnanvaraisuuden. Ja jäin myös miettimään tuota monikkoa. Ilottomat perhoset. Miksi monikko? ”Iloton perhonen” olisi kuvastanut hyvin Lavenderia, sillä se kuvastaa hänen omia angstisia ajatuksia itsestään, mutta ilottomat – ei Parvati minusta ollut tässä mitenkään poikkeuksellisen iloton. :/

Parvati on positiivinen ja täynnä elämää, ja hänen takiaan Lavender... niin. Hän yrittää parhaansa mukaan hymyillä ja olla rakastumatta. Epäonnistuu kummassakin. Hymyilemisessä arpien takia ja rakastu-
Tämä nousi ehdottomaksi suosikikseni ja erityisesti tykkään tuosta viimeisestä lauseesta ja siitä, miten se on katkaistu juuri tuosta kohdasta: sanan keskenpäättyminen aiheuttaa juuri sen fiiliksen, että Lavender ei oikeasti tahdo ajatella asiaa, kieltää itseään tekemästä niin ja lopettaa ajatuksensa kesken.

Kiitokset tästä! : )
~ Herkku.

[jossujb]

Varsinaisesti avasin tämän siksi, että kerrankin löytyi sellainen HP-feemmeparitus, joka minusta itsestäni kuulostaa niin kivalta, että haluan siitä lukea. Jotenkin jännää femmeä on vain niin vaikea löytää, mutta Lavender ja Parvati <3 Joo.

Ja sodanjälkeistä fiilistä! En muista olenko oikeastaan ikinä lukenut Lavenderista mitään Kuoleman varjelusten jälkeistä, melkein kaikki ficit mitä olen lukenut on keskittynyt tietynlaiseen bimboiluun. En meinannut edes muistaa Lavenderin joutuneen ihmissuden raatelemaksi, miksei siitä kirjoiteta enemmän? Se nyt jos mikä on mielenkiintoista, kirjoitetaanhan nyt Billistä ja remuksesta ihan alvariinsa.

Minua aina kiehtoo tarinat erilaisista ihmisistä. Iloisista ja melankolisista, kontrasti vain aina toimii. Jotenkin sitä haluaisi olla positiivinen kuin Parvati, mutta toisaalta Lavender on ihan oikeassa siinä, että Parvatin on ehkä helpompaa, koska hänellä ei ole mitään fyysisä vammoja joista heti päälle näkee mitä omn tapahtunut. Ymmärrän Lavenderin masennusta, mutta ihailen sit'ä, ettei se käänny kuitenkaan ilkeydeksi tai vihaksi. Vaatii enemmän itsensä psyykkaista suhtautua iloisiin ihmisiin muuten kuin katkerasti, se on aikuista käytöstä.

Hee, tehosekoitinta! Tosin minulle ehkä jäi vähän auki sitten loppujen lopuksi ks- biisin linkittyminen tähän... tai ehkä se on se että se on niin menevä biisi, että minun on vaikea eritellä lyriikkaa erikseen. Jotenkin mä ajattelen vaan sitä biittiä ja mietin että ei se ole vireeltään ihan niin surumielinen kuin tämä teksti. Mutta silti, eihän tämäkään tietysti kokonaan surullinen ollut, kun loppui toiveikkaaseen nuottiin^^

Niin, ei minulla ole mitään oikeasti fiksua sanottavaa. Kiitos tästä.

jjb

[Sisilja]

Milloinkas on liian myöhä vastata kommentteihin ja vaikuttaa vain hölmöltä? Testataan!

Herkkuoone: Huomasin femmepiirin ja olin tosi innoissani, kun tekstini sinne päätyi! Ficcipiirit on tosiaan vähän vaikeita, kun ei tiedä, pitäisikö kommentoida kahteen kertaan ja tuoda viesteissä eri asioita esiin etc. Kiitos kuitenkin kun kommentoit tännekin! Otsikot on aika ajoin todella hermoja raastavia, ja tässä se kuvaa ennemminkin tekstin yleistä tunnelmaa kuin suoraan viittaa siihen tai kokoaa sen yhteen. Ja ehkä sen Parvatin ilottomuus ei ole niin ilmiselvää kuin Lavenderin. Niin kuin lopussa jo vähän selviääkin, on Parvatillakin omat mörkönsä. Kiva kun tykkäsit ja kommasit!

jossujb: En tiedä onko kyseessä leffavaikutus vai mikä kun Lavenderiin jäi aika vahva bimboleima. Oliko se niin höpsö kirjoissakin? No, lähdin tässä ficissä siitä, että sota muuttaa ihmistä, kenties enemmän sisältä kuin ulkoa, tosin Lav-rukalla on hyvin näkyvät arvet. Tuo Tehosekoittimen biisi aiheutti ihan hirveästi harmaita hiuksia ja yhteys tähän ficciin on tosi pintaliitoinen. Ehkä mä jäljittelin semmoista Leevi and the Leavings -virettä, rempsakkaa melodiaa mutta synkkää tekstiä. Tai ehkä mä vain yritän nyt vuosien jälkeen korjata omaa osaamattomuuttani... Kommenttisi kuitenkin ilostutti minua kovasti, kiitos!

[Ingrid]

Valitsin tämän tekstin parituksen vuoksi, enkä kadu lainkaan! Lavender ei ole koskaan lukeutunut suosikkihahmoihini, mutta sinä avasit hänestä aivan uudenlaisen puolen, ja jäin kieltämättä hieman koukkuun - olisi todella ihanaa päästä lukemaan näistä kahdesta, ja erityisesti sodanjälkeisestä Lavenderista, lisää vielä tulevaisuudessakin! Lavenderin ja Parvatin dynamiikka tässä tekstissä oli todella kaunista luettavaa.

Tässä tekstissä Lavender oli jotenkin hirvittävän aito ja alaston verrattuna siihen Lavenderiin, johon kirjojen ja elokuvien myötä olen tutustunut. Ja mun täytyy myöntää, että pidin sinun Lavenderistasi enemmän. Tykkään siitä, että hahmo menee syvälle itseensä ja tunteisiinsa, ja vaikka en yleensä ajaudu angstisten tekstien pariin niin tämä ei tuottanut pettymystä tai jättänyt sellaista tyhjää oloa, kuten monet muut synkät tekstit. Kuvailet asioita, hahmoja ja tunteita mielestäni realistisesti mutta kuitenkin arkikielestä poikkeavan kauniisti. Erityisesti pidän kirjoitustyylissäsi myös siitä, että olet ripotellut myös lyhyitä virkkeitä tekstin sekaan - niissä on aina oma särmänsä.

Mun täytyy myöntää, etten yleensä niin välitä kappaleiden sanoista varsinaisissa teksteissä, ja koska teksti kuitenkin itsessään jätti minulle paljon ajateltavaa ja sellaista kutkuttavaa fiilistä niin en sitten lukenut lainkaan noita lyriikoita tuolta lopusta. Kenties palaan tämän äärelle vielä uudelleen ja sitten otan asiakseni myös hieman mutustella tuota kappaletta, mutta mielestäni tämä teksti toimi todella hyvin ilmankin. <3

Kiitos lukukokemuksesta!

Ingrid

[Sisilja]

Ingrid: Musta tuntuu, että Lavender ei ehkä pääse kirjoissa oikein oikeuksiinsa, koska Harry on vähän pösilö ja näkee tytöt aika yksipuolisesti. Tämä on toki vain oma selittelevä tulkintani. Lavenderin kohtalo sodassa on jännä, varsinkin kun on epäselvää, selvisikö hän ollenkaan ja jos, niin minkälaisilla henkisillä ja fyysisillä arvilla. Ja vaikka ikinä ei saisi lukijaa neuvoa, niin neuvon olemaan miettimättä noita lyriikoita liikaa. Biisi oli mulle tuntematon ja sen lyriikat tosi kaukana siitä, mitä tästä tekstistä lopulta tuli. Joku voisi siis väittää, että tämä on vähän huono haasteteksti, koska biisistä piti nimenomaan kirjoittaa. Mutta toisaalta, ehkä onnistumiseksi riittää jo inspiroituminenkin ja valmiin tekstin aikaansaaminen. En muista enää haasteen sääntöjä, joten väitän nyt näin! Kiitos tosi paljon kommentistasi, sait minut taas ajattelemaan Lavenderia ja kuka tietää, ehkä kirjoitan hänestä vielä!