Nimi: Teenjuojat
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: femme, haikea fluffy
Paritus: Eevi/Isla
Yhteenveto: Isla miettii, mitä se kertoo hänestä, heistä, että hän tietää, miten Eevi juo teensä.
Haaste: Kirjoita & kommentoi -haasteTeenjuojatIsla annostelee neljä lusikallista vihreää teetä veikeänoranssiin teepannuun. Tee tuoksuu voimakkaasti mansikoilta, sen nimi onkin mansikkasamppanja. Äiti vaatii, ettei Isla käytä hunajaa tai maitoa.
”Sinun pitäisi opetella juomaan teetä siltään.”
Isla kurtistaa kulmiaan ja vastaa leikkimielisen marisevaan sävyyn:
”Älä sinä kerro, miten minun pitää teeni juoda.”
Isosisko hymähtää huvittuneena. Hänkin laittaa aina maitoa ja hunajaa, joten hän on Islan leirissä eikä ymmärrä, miksei kukin saisi olla sellainen teenjuoja kuin on. Oikealla teehuoneella käyminen näkyy tehneen äidistä varsinaisen asiantuntijan. Isla kuitenkin lupaa kokeilevansa ja napsauttaa vedenkeittimen päälle. Hän tietää olevansa perheen teeihminen, mutta äidin puhuessa ammattimaisemmista vedenkeittimistä, jotka keittävät juuri sen lämpöistä vettä, kun eri teelaaduille tarvitaan, Isla naurahtaa ja pudistaa päätään. Ei sentään. Ei hän niin hassahtanut ole.
Islalle tulee hyvä olo, kun hän kaataa makeahkoa, kesäilloilta tuoksuvaa teetä kolmeen mukiin ja vie ne pöytään. Häntä kiitetään. Sisko katoaa MacBookinsa taa, äidin katse laskeutuu lehteen ja Isla näprää kännykkäänsä, mutta miettii toisenlaista teeseuralaista. Hän ajattelee Eeviä.
Teenjuojana Eevi on äidin kaltainen. Hän kieltäytyy kokonaan hunajasta ja maidosta. Antoi marjateetkin Islalle, kun ne olivat liian makeita hänelle. Hidaskin Eevi on. Isla juo teensä kuumana, mutta Eevi odottaa, että tee on haaleaa ja juo vasta sitten maltillisin siemauksin. Isla miettii, mitä se kertoo hänestä, heistä, että hän tietää, miten Eevi juo teensä. Onko sillä merkitystä? Muistaako hän sen koko elämänsä?
He joivat teetä lähes joka kerta olleensa toistensa luona. Aina sama asuntola, sama kellertävä puu ja laitoksensiniset puupaneelit kaapeissa ja seinissä. Sitä ei saanut nätiksi sisustamallakaan. Yläkerrassa seinät olivat paperinohuet ja he kuulivat kaiken, mitä Eevin venäläis-suomalainen naapuri puuhasteli huoneessaan. Se tarkoitti väistämättä sitä, että Alek kuuli myös heidät. Alekin täytyi kuulla heidän hervottoman kikatuksensa ja sängyn epäilyttävät narahdukset, vaikka eivät he muuta tehneet kuin maanneet sylikkäin ja pussailleet minuuttikaupalla.
Isla kaipaa läheisyyttä. Vaikka he hoitivat eron aikuismaisesti ja puhuivat kaiken läpi, Isla ei riemuitse sinkkuudestaan. Hän tykkäsi seurustelusta, siitä, että oli joku. Heitä kiinnostivat samat asiat ja heillä oli samanlainen vinksahtanut huumorintaju. Läheisyyteen kasvoi kiinni ja sen kaipuuta on vaikeaa ravistella irti itsestään. Halaukset, pitkät suudelmat ja vartalossa kihelmöivä kuuma halu ovat enää pelkkiä muistoja eikä Isla voi kokea enää yhtäkään hetkeä uudestaan, ei ainakaan Eevin kanssa, ja se surettaa häntä. Eevi on erityinen. Eevi on ensimmäinen tyttö, johon Isla ihastui niin
lujaa ja jota hän ikävöi tämän ollessa hänen ulottumattomissaan. Se oli kuitenkin hyvää ikävää ja siinä oli lievä narsistinen sävy. Islasta oli ihanaa, että hän välitti jostakusta niin paljon. Oli ihanaa olla niin höpsähtäneen ihastunut.
Viisi kuukautta seurustelua, neljä niistä pökerryttävän mahtavia. Isla ei voi komentaa tunteitaan sen enempää kuin autonomista hermostoaan. Kirkkaalla liekillä roihunnut ihastus hiipui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Eevillä oli toisenlainen syy, mutta Isla on iloinen, että toisellakin oli jotain, jonka vuoksi ero oli paras ja ainoa vaihtoehto heille. Eevin sydämen särkeminen olisi ollut kamalinta, mitä Isla olisi ikinä joutunut tekemään. Onneksi ei niin. Onneksi he osasivat lukea toisiaan niin hyvin, että tiesivät tekevänsä oikein ja molempien parhaaksi. Ei se silti tarkoita, ettei Isla kaipaisi heitä. Hän näkee yhä unia Eevistä, helliä, kaihoisia unia. Islan uniminä elää menneessä, jossa halaus ja suudelma kutkuttavat yhä vatsanpohjassa.
Islan tekee mieli laittaa Eeville viestiä ja puhua heistä, mutta se ei olisi viisasta. Eevi ei pysty eikä osaa puhua tunteistaan samalla tavalla kuin hän. Se oli yksi heidän ongelmistaan. Isla halusi puhua, jakaa ja kuulla muutakin kuin toisintoja omista sanoistaan. Eevi ei jakanut sisimpiä ajatuksiaan eikä tunteitaan vapaaehtoisesti. Niin paljon toinen jätti sanomatta ja kertomatta ja vasta erotessaan Isla sai tietää ahdistuksesta, pelosta ja epävarmuudesta, jota Eevi oli pitänyt sisällään koko heidän seurustelunsa ajan. Eevi sanoi silloin kaiken, mitä hän oli Islalle, heille ja itselleen velkaa. Isla ei tekisi oikein, jos hän nyt – kaksi kuukautta myöhemmin – alkaisi ahdistella Eeviä heidän suhteestaan. Järki ja empatia voittavat itsekkään mieliteon ja palauttavat Islan kotikeittiöön.
Isla juo haalentunutta teetään ja joutuu myöntämään, ettei siinä – sen maussa tai lämpötilassa – ole kerrassaan mitään vikaa.
