Ficin nimi: Hyvästi, rakkaani
Kirjoittaja: Minä itse eli Shadowking
Ikäraja: K11
Fandom: Twilight
Paritus/Hahmot: Jacob/Bella pääpari ja sit lopus vähä Bella/Edward
Vastuuvapaus: Harmillisesti en omista ketään hahmoista, enkä saa tekstistä rahaa.
Varoitukset: Perustuu Uusikuuhun Edwardin lähdön jälkeisee aikaan.
Yhteenveto: Miten Bella jatkaa Edwardin lähdön jälkeen? Saako Jacob hänet lopulta rakastumaan ja mitä käy kun Edward palaakin takaisin monen vuoden jälkeen?
A/N: En oo ikinä tykännyt Twilightis siitä ku Jacob ei saakkaa Bellaa, nii päätin ny sit kirjottaa tämmöse lyhyen tekstin mite se mun mielest kuuluis mennä!
NAUTTIKAA JA ANTAKAA RAKENTAVAA PALAUTETTA KIITOS!
Hyvästi, rakkaani
BPoV
Kävelen kohti La Pushin rantaa. Oli keskikesä, ja aurinko porottaa kuumasti iholleni. Forksissa oli harvinaista että aurinko paistoi näin kuumasti edes kesällä. Yleensä satoi tai oli muuten pilvistä. Kävelen kohti ajopuuta joka oli huuhtoutunut rannalle. Istuudun ajopuulle ja vaivun mietteisiini.
On ensimmäinen kerta yli 1 vuoteen kun uskaltauduin ulos koulua pidemmälle. On kulunut jo puoli vuotta hänen lähdöstään. Koko se aika oli ollut tuskaa. Olin vellonut surussa. Ainoa mitä pystyin ajattelemaan, oli miksi? Miksi hän oli tehnyt niin? Enkö ollut tarpeeksi hyvä hänelle? Eikö hän rakastanut minua? Charlie oli ollut todella huolissaan minusta, ja olin kuullut hänen monesti kiroavan Edwa.. Pidemmälle en päässe kun tuska vyöryy ylitseni. Kaadun polvilleni hiekkaan ja puristan rintaani. Tietenkään se ei auta. Tuska ei ole fyysistä. Se kuihduttaa minua sisältä. Pala palalta sydämmeni kuihtuu ja hajoaa. Ainoa ihminen joka voisi edes jotenkin helpottaa oloani, ei ole lähimaillakaan. Ainoa ihminen ketä pystyn vielä kunnolla rakastamaan.
"Bella, oletko kunnossa?" Kuulen äänen huutavan takaani, mutta en pysty liikkumaan. Tuska puristaa liian kovaa rintaani.
"Bella! satutitko itsesi?" Tunsin tutun hajun nostavan minut ja puristavan itseään vasten.
"Jake" kuiskasin helpottuneena. Tuska oli laimentunut, niinkuin aina kun olin Jacobin lähellä. En tiedä miten hän sai sen aikaan. Aina hänen lähellään tunnen itseni hieman ehjemmäksi.
"Jake, olen kunnossa. Voit päästää irti, pysyn kyllä pystyssä" Sanon hänelle hetken päästä ja nostan katseeni hänen silmiin. Jake katsoo minua surullisesti ja näen että häneen sattuu.
"Ajattelitko taas häntä?" Hän kysyy tuskaa äänessään.
Tiedän että häntä inhottaa kun ajattelen heitä. En tahtoisi satuttaa häntä. Jake oli tukenani hänen lähdön jälkeen, eikä ole väistynyt viereltäni sen jälkeen. Aina illalla kun itkin, Jake tuli viereeni ja lohdutti, vaivutti minut uneen. Hän lukee vastauksen silmistäni ja puristaa minua lujempaa itsesään vasten.
"Miksi et voi vain unohtaa heitä?" Painan pääni hänen rintaansa vasten ja huokaisen. Ei se ihan niin helppoa ole. Tottakai olen yrittänyt, mutta en vain pysty siihen. Irrottaudun Jaken otteesta ja astahdan pari askelta kauemmaksi.
"Ei se ole helppoa" mutisen ja rupean kävelemään kohti autoani jonka jätin rannan viereiselle tielle. Jake lähtee perääni ja kävelee eteeni.
"Oletko edes yrittänyt? Ei se voi olla niin vaikeaa!" Hän sanoo ja kuulen hänen äänessään vihaa ja inhoa. Nostan katseeni häneen ja katson häntä vihaisesti.
"Ei kaikkea voi vain unohtaa! Olen tosissani yrittänyt, mutta se ei ole helppoa!" huudan hänen naamansa ja jatkan vihaisena kävelyä. Jake ei lähde perääni ja käännyn katsomaan häntä. Hän vain seisoo paikollaan katsoen minua surun täyttämillä silmillään.
"Sinä rakastat häntä vieläkin. Edwardia" Hän sanoo. En ehdi reakoida ennen kuin kipu iskee uudestaan. Painan vaistomaisesti käteni sydämmeni päälle. Jake juoksee luokseni ja ottaa minut kiinni ennen kuin kaadun. En edes huomannut kaatuvani.
"Bella, olen todella pahoillani. Se vain lipsahti! Ei todellakaan ollut tarkoitus. Anna anteeksi, annathan?" Jake mumisee korvaani ja puristaa minua taas rintaansa vasten.
Hengitän syvään. Taas kipu on hälvennyt. Voisinpa aina turvautua Jakeen näin. Hän on minun ikuinen turvasatamani, ja häntä tulen aina rakastamaan. En samalla tavalla kun häntä rakastin, en tietenkään, mutta erillä lailla, turvallisesti.
"Ei se mitään Jake, se oli vahinko" Sanon hänelle. Nostan pääni hänen rinnaltaan ja hymyilen pienesti. Jake katsoo minua huolissaan, mutta sitten pieni hymynkare nousee hänen huulilleen.
"Kävelläänkö vielä vähän aikaa?" Hän kysyy ja tyydyn vain nyökkäämään. Jatkamme matkaa rannalla ja juttelemme niitä näitä. Jaken seurassa on helppo viihtyä. Hän on aina iloinen ja huumorintajuinen. En voi olla nauramatta hänen seurassaan.
Yhtäkkiä huomaan Jaken hiljenneen ja käännyn katsomaan häneen. Hän katsoo minua vakavana.
"Jake, mikä on?" Kysyn, sillä ei hän yleensä ole hiljainen ja vakava.
"Bella, minulla on kysyttävää. Tiedän, että tämä tulee yllätyksenä ja äkkiä, mutta en pysty odottamaan enään" Hän selittää vakavana ja katsoo koko ajan minua silmiin. Jake astuu pari askelta lähemmäksi minua ja ottaa käsistäni kiinni. Katson häntä ihmeissäni ja odotan että hän jatkaa.
"Niin minä sitä vaan et oisiko meidän aika edetä pidemmälle tässä meidän suhteessa..." Hän mumisee nolona ja painaa päänsä maahan. Katson häntä silmät suurella ja menen ihan sanattomaksi. Kysyikö hän äsken sitä mitä epäilen hänen kysyneen? Katson Jakea kun hän vaivaantuneena vaihtaa jalalta toiselle, ja lopulta saan ääneni taas kulkemaan.
"Kyllä" Sanon hänelle ja alan hymyilemään. Jake nostaa päänsä ja katsoo minua järkyttyneenä.
"M-mitä? Sanoitko kyllä?" Hän henkäisee ja purskahdan nauruun.
"Kyllä Jake, vastasin myöntävästi" nauran ja katson häneen. Vihdoin hän käsittää sanat ja hölmö hymy nousee hänen huulilleen. Hän nostaa minut ilmaan ja pyörittää minua nauraen. Lopulta Jake laskee minut maahan ja katsoo minuun silmät säihkyen.
"Mikä sai sinut vastaamaan myöntävästi?" Hän katsoo silmiini ja kysyy. Hymyilen hänelle ja kohottaudun häntä kohti.
"Sinä" Kuiskaan hänen korvaan ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Hän vastaa halaukseen rutistamalla minut itseään vasten tiukasti.
"Bella, sinä teit minusta juuri maailman onnellisimman miehen" Jake murisee korvaani ja nauran. Vihdoin hän on minun.
EPoV
5 vuotta myöhemmin
Juoksen kohti Forksia. Vihdoin saisin nähdä hänet. Painaa hänet itseäni vasten ja tuntea hänen siron ruumiin omaani vasten. Kuulla hänen sydämmensä sykkeen ja haistaa hänen jumalaisen tuoksun. Kertoa hänelle kuinka pahoillani olin kun lähdin ja sanoa hänelle rakastavani häntä. Kuulla hänen vastaavan rakkaudentunnustukseeni.
Saavun Forksin rajalle ja pysähdyn. Bellan haju jatkuu etelään ja jatkan matkaa sinne. Vihdoin saavun suuren aukion reunaan. Meidän aukiomme reunaan. Sen keskellä kohoaa kaunis talo. Bellan tuoksu tulee tuosta talosta, mutta sieltä tulee myös toinen haju. Märän koiran haju. Alan sähisemään ja lähestyn taloa. Samassa talon etuovi aukeaa ja kaksi pikkulasta juoksee ulos talosta nauraen. Heidän perässään juoksee ulos Jacob. Märän koiran haju lähtee siis hänestä. Nyrpistän nenääni ja irvistän, mutta lopetan, kun näen jonkun astuvan ulos talosta.
Se on Bella. Minun ikioma Bellani. Hän näyttää iloiselta ja terveeltä. Ja onnelliselta. Meinaan jo rientää hänen luokseen, mutta pysähdyn kun seinään. Koira kävelee Bellaa kohti lapset kintereillään ja kaappaa hänet halaukseen. Tuo koira ei koske minun Bellaani. Tunnen kun sisältäni purkautuu uusi sihinä. Ryntään koiraa ja Bellaa kohti ja pysähdyn parin metrin päähän. Koira vetäisee Bellan ja lapset kiireeensti selkänsä taakse ja katsoo minua murhaavasti.
"Mitä sinä täällä teet, Edward?" Hän kysyy vihaisesti ja suojelee takanaan olevia ihmisiä. Katson vuorotellen häneen ja Bellaan. Bella näyttää kalvenneen ja hänen ilmeensä on järkyttynyt.
"Tulin hakemaan Bellan luokseni" Vastaan muristen. Bella kalpenee vielä vähän, mutta kokoaa itsensä. Hän yrittää päästä pois Jacobin käden alta, mutta koira estää sen.
"Bella, hän voi satuttaa sinua! Pysy takanani" Jacob murisee, mutta Bella katsoo häntä lempeästi.
"Jake, minä hoidan tämän." Hän sanoo, ja katsoo Jacobin merkitsevästi. Oivallus vilahtaa koiran silmissä ja hän päästää murahtaen Bellan menemään.
"Vien lapset sisälle. Huuda, jos tarvitset apua hänen tuhoamiseen. Liityn mielelläni seuraan" Jacob toteaa ja lähtee sisälle lapsien kanssa.
Bella naurahtaa hänen sanoilleen mutta vakavoituu sitten. Jäämme Bellan kanssa kahdestaan ulos ja katson häneen. Hän tutkailee kasvojani mietteissään ja astuu pari askelta lähemmäksi minua.
"Bella, olen kaivannut sinua. Rakastan sinua. Tein virheen lähtiessäni ja jättäessäni sinut tuon koiran arm..." Bellan käsi tekee nopean liikkeen minua kohti ja hetken päästä tajuan hänen lyöneen minua.
"Mitä ihmettä? Miksi löit?" Kysyn häneltä ihmeissäni ja hieron poskeani. Säikähdän Bellan katsessa. Se on murhaava.
"ÄLÄ IKINÄ ENÄÄN HAUKU JAKEA KOIRAKSI, TULIKO SELVÄKSI!?" Hän karjuu minua kohti.
Astun pari askelta kauemmaksi hänestä, niin pelottavalta hän näyttää. Bella tulee perässäni ja nostaa sormensa pystyyn osoittamaan minua.
"Sinun on turha tulla tänne 5 vuoden jälkeen ja luulla että asiat ovat hyvin! Ja turha sanoa rakastavasi minua, sillä SINÄ olit se joka jätti minut 5 vuotta sitten! Ja muutenkin olet 5 VUOTTA myöhässä!" Hän huutaa naamaani. Järkytyn hänen sanoistaan ja vain katson häntä. Bella on todella vihaisen näköinen ja mulkoilee minua.
"On totta, että jätin sinut 5 vuotta sitten ja sanoin etten rakasta sinua, mutta se kaikki oli valetta. Lähdin, jotta pysyisit turvassa, ja jatkaisit elämääsi ilman minua. Mutta nyt olen palannut ja tahdon sinut takaisin elämääni, sillä se on tyhjä ilman sinua." Sanon hänelle ja astun hänen viereensä. Nostan kateni hänen poskelleen ja yritän suudella häntä.
Sillä samalla hetkellä kun huuleni lähestyvät häntä, paiskaudun kolme metriä taaksepäin. Tipun jaloilleni ja katson Bellan suuntaan ihmeissäni. Jacob on ilmestynyt Bellan viereen susihahmossa ja murisee uhkaavasti. Bella katsoo minua murhaavasti toistamiseen.
"Älä IKINÄ, IKINÄ enään yritä SUUDELLA minua paskapää!" Hän huutaa jälleen kerran. Sitten hän kääntyy Jacobin puoleen, kyykistyy tämän viereen ja ottaa tämän kuonon käsiensä väliin. Hän suukottaa Jacobin kuonoa ja naurahtaa.
"Rauhotu, rakas. Ei hän enään tee mitään tyhmää. Annoit hänelle kunnon opetuksen, että sinun omaisuuteen ei kosketa" Bella puhuuu Jacobille ja halaa tämän päätä. Koira painaa kuononsa hänen olalleen ja katsoo minua vihaisesti. Järkytyn Bellan sanoista. Rakas? Mitä on tapahtunut minun ollessa poissa?
Puen ajatukseni sanoiksi ja Bella kääntyy minuun päin. Hän katsoo minua vakavasti ja alkaa puhumaan. Jokainen hänen sanansa repii palan sydämmestäni pois.
"Niin, kaikkea on kerennyt tapahtua sinun ollessa poissa. Minä ja Jake olemme naimisissa ja meillä on 3 upeaa lasta, 1 poika ja 2 tyttöä. Heidän nimensä ovat Renesmee, Jessica ja Paul. Asumme tässä talossa Jacobin kanssa ja Jake on leimautunut minuun." Bella lopetti ja tutkaili ilmettäni.
En saanut sanaa suustani, niin järkyttynyt olin. Katsoin Bellaa ja lopulta sain suuni auki.
"J-ja sinä vain unohdit minut? Noin vain? Ja menit NAIMISIIN TUON kanssa?" Huudan päin Bellaa ja hän astuu askeleen taaksepäin. Samassa Jacob on ylhäällä ja puolustusasennossa Bellan edessä. Bella katsoo minua murheissaan.
"Ei, minä en unohtanut sinua. Minä kärsin sinun takiasi yli vuoden, kunnes Jake pelasti minut siitä helvetistä. Yli vuoden minä mietin että miksi jätit minut? Enkö ollut tarpeeksi hyvä? Etkö rakastanut minua? Mutta sitten Jake tuli ja nosti minut jaloilleni. Päätin että miksi surra perääsi, jos et ikinä enään tulisi takaisin..." Bellan puheen aikana koira oli painautunut Bellaa vasten ja Bella halasi tätä. Koira vinkui hänelle ja lohdutti. Hetken päästä Bella nousi ja katsoi taas minua. Tällä kertaa hänen silmistään loisti puhdas viha.
"Joten Edward, en unohtanut sinua. Mutta nyt kun olet nähnyt mitä minulle kuuluu, en tahdo nähdä sinua enään ikinä. IKINÄ" Hän painotti viimeisiä sanojaan. Niine hyvineen hän kääntyi ja käveli sisälle Jacob perässään. Vielä ovella hän kääntyi ja katsoi minua surullisena.
"Hyvästi Edward. Voi hyvin."
Ehkä hän tiesi mitä tulisin tekemään. Miten elämäni päättyisi. Mutta hän ei välittänyt. Hänellä oli uusi elämä ilman minua. Hän ei enään rakastanut minua. Kuiskasin viimeiset sanani hänelle tuuleen.
"Hyvästi rakkaani"
The End
