Sielulintu: Kiitos kommentista! Kiva, jos historialliset Hetalia ficit kiinnostaa ^^
Historia on kivaa! Ja mielenkiintoista! Mukavaa kuulla, että opit loppuselityksistäkin jotain uutta. Minä kun historian suurena rakastajana tahdon aina päteä tiedoillani :'D
Veli venäläinen
1.
“Mitä sinä katsot?” kuului hämmentynyt ääni
Suomi melkein pudotti käsissään olevan valokuva-albumin. Hän katsahti taakseen ja huomasi Ruotsin tuijottavan häntä. Valtion vaaleat hiukset olivat sotkussa ja silmälasit huurussa. Oletettavasti Ruotsi oli ollut ulkoilemassa.
“Katson vain hieman kuvia”, Suomi vastasi. Hän viittoi Ruotsin vierelleen istumaan. Toinen noudatti ohjetta huolestuneen näköisenä.
“Onko tuo?” Ruotsi kysyi johdattelevasti, kun hän näki albumin kultaisin kirjaimin kirjoitetun otsikon.
“Kyllä vain”, Suomi hihkaisi. Hän katsoi edelleen kuvaa, jossa hän ja Venäjä hymyilivät. Kuva toi mieleen niin monia muistoja, jotka olivat kivuliaita. Kaikki oli ollut tuolloin vielä edessä. Hän ei ollut osannut silloin vielä aavistaakaan, millaista todellinen kipu oli.
“Onkohan sinun hyvä katsoa noita kuvia?” Ruotsi kysyi huolissaan.
Suomi käänsi katseensa toiseen valtioon. Hän antoi hymyn levitä kasvoilleen, kun suukotti Ruotsia suupieleen. Ruotsi kiersi kätensä hänen ympärilleen.
“Ei. Siksi on parempi, että katsomme niitä yhdessä”, Suomi hymähti, kun Ruotsin vahvat kädet tiukensivat otettaan.
Suomi lysähti lähimmäiseen tuoliin, joka oli saatavilla. Muut Pohjoismaat säpsähtivät. Suomi tiesi näyttävänsä kamalalta, mutta tällä hetkellä hänellä oli tärkeämpiäkin asioita murehdittavanaan. Hän riisui käsissään olevat lapaset. Ulkona oli ollut kylmä.
“Joten…?” Tanska oli ensimmäinen, joka avasi suunsa.
Suomi kohotti katseensa muihin Pohjoismaihin. Kaikki katsoivat Suomea huolestuneena. Ruotsin naama oli valahtanut kalpeaksi.
“Neuvostoliiton ulkoministeri ilmoitti, että suomalaissotilaat ovat ampuneet tykeillä neuvostojoukkoja”, Suomi tiiviisti. Hän tunsi kurkkuunsa nousevan palan.
“Mitä?” Tanska huudahti. Muut kääntyivät katsomaan pystyyn noussutta valtiota. “Ampuivatko sinun kansalaisesi oikeasti neuvostojoukkoja?! Hurjaa…”
Norja löi Tanskaa poskelle, kun Suomen ilme synkkeni. Ruotsi mulkaisi Tanskaa, mutta käänsi nopeasti katseensa Suomeen.
“Eivät tietenkään”, Suomi sihahti. Hän kasoi raivoissaan Tanskaa, joka näytti katuvalta. “Tämä koko juttu on Neuvostoliiton lavastusta!”
Aa, joo. Tietenkin”, Tanska sanoi nolostuneena, kun kaikki läsnäolijat tuijottivat häntä vihaisesti. Valtio valui tuoliinsa posket helottaen. “Anteeksi.”
Suomi huokaisi. Ei hänellä ollut voimia olla vihainen Tanskalle. Hänen olisi pitänyt arvata, että Venäjän aluevaatimuksista kieltäytyminen johtaisi johonkin tällaiseen. Suomi tiesi, että sodan uhka oli nyt todellinen. Voisiko Venäjä todella hyökätä? Keskellä talvea? Suomi huokaisi uudelleen.
“Suomi?” kuului Ruotsin huolestunut ääni.
Suomi ei vastannut. Hän tuijotti kynsiään, aivan kuin ne olisivat olleet maailman kiinnostavin asia. Jos Venäjä hyökkäisi, pystyisikö Suomi puolustautumaan? Venäjä oli ylivoimainen vastus, mutta toisaalta…
“Suomi”, Ruotsi toisti.
“No!?” Suomi ärähti vastaukseksi. Häntä ei todellakaan kiinnostanut rupatella Ruotsin kanssa. Hänen oli mietittävä, miten pääsisi ulos tästä sotkusta. Jos se ylipäätään olisi mahdollista.
Ruotsi ei ehtinyt sanoa mitään, kun Suomen vieressä oleva lankapuhelin alkoi soida. Koska kyseessä oli Ruotsin talo, valtio ojensi kättään kohti puhelinta. Suomi ehti kuitenkin ensin.
“Suomen tasavalta”, Suomi vastasi tomerasti.
“Luojan kiitos”, puhelimesta kuului presidentti Kyösti Kallion ääni.
Suomi valpastui heti. Muut Pohjoismaat kerääntyivät hänen ympärilleen, mutta Suomi ei huomannut sitä. “Mikä hätänä?”
“Kaikki. Olet varmaankin kuullut Mainilan laukauksista?” Kallio kysyi. Suomi erotti presidentin äänestä kireyttä.
“Kyllä”, Suomi vastasi. Hän tunsi olonsa hermostuneeksi. Miksi Kallio soitti? Oliko Venäjä tehnyt jotain? Hyökännyt?
“Venäjä katkaisi Suomen ja Venäjän väliset diplomaattisuhteet”, Kallio sanoi vakavalla äänellä.
Suomi säpsähti. Mitä? “Ei voi olla totta!”
“Valitettavasti se on.”
Suomi puraisi poskeaan, jottei olisi alkanut kiroamaan äänekkäästi. Hän sulki silmänsä, mutta se ei auttanut. Tilanne oli saanut odottamattoman käänteen, eikä Suomi pitänyt siitä lainkaan.
“Selvä. Koittakaa vielä suostutella Venäjää sopuun”, Suomi vastasi. Hän tunsi olonsa raskaaksi, jotenkin voimattomaksi.
“Me yritämme parhaamme”, Kallio huokaisi.
Kun puhelu loppui, Suomi valui entistä syvemmälle tuoliinsa. Hän peitti kasvonsa käsillään. Katkeran suolaiset kyyneleet uhkasivat pukata hänen silmäkulmiinsa, mutta viime hetkellä Suomi sai hätyytettyä ne pois. Mitä nyt? Tilanne alkoi näyttää jo epätoivoiselta. Suomi oli varma, ettei Venäjä tyytyisi pelkkien diplomaattisuhteiden rikkomiseen.
“No?” Tanskan kysyi kärsimättömänä.
Kuului läimäytys, kun Norja ohjasi kätensä Tanskan takaraivolle.
“Au! Norge, rakkaani!” Tanska huudahti loukkaantuneena. “Minä vain kysyin - hei, auts!”
Suomi raotti sormiaan kasvojensa edessä. Nyt Ruotsikin oli saanut tarpeekseen ja tökännyt Tanskaa tämän nenänpäähän. Ilmeisesti melko kivuliaasti, sillä Tanska ulvahti uudelleen. Islanti seurasi tilannetta ilmeettömänä.
“Idiootti”, nuorin Pohjoismaa totesi. Hän kallisti päätään Suomen suuntaan. “Mikä hätänä?”
Suomi pudisti päätään. Hänen kurkkuunsa hiipi pala, kun hän ajatteli äskeistä puhelua. Vaaleaverikkö nousi istumaan sanomatta sanaakaan.
“Mitä nyt?” Tanska huudahti jälleen ja väisti täpärästi Norjan avokämmenen.
“Etkö sinä osaa olla hetkeäkään hiljaa?” Norja tiuskaisi, mutta hiljeni kun näki Suomen hermostuneen liikehdinnän. “Suomi?”
“Finland?” Ruotsi jatkoi, kun Suomi syöksähti uudelleen kohti lankapuhelinta.
Kaikki Pohjoismaat tuijottivat silmät ammollaan Suomea, kun tämä alkoi näpyttellä päättäväisesti numeroita lankapuhelimeen.
“Minä soitan Venäjälle”, Suomi sanoi. Hänen äänessään oli silkkaa päättäväisyyttä ja järkähtömyyttä.
“Mutta - “ Ruotsi aloitti huolestuneena, mutta hiljeni kun sai osakseen Suomen tuiman mulkaisun.
Suomi nosti särisevän puhelimen korvalleen. Hän nosti kätensä kuin merkiksi, että nyt täytyisi olla hiljaa. Tanska näytti lähinnä innostuneelta, mutta Norjan silmissä oli paheksuntaa. Islanti ja Ruotsi tuijottivat häntä lähinnä huolestuneina.
Suomen sydän hakkasi. Hänen olisi pakko selvittää tämä sotku!
“Finljandija!” Venäjän ääni vastasi.
Suomi hätkähti. Jostain syystä hän ei ollut odottanut Venäjän vastaavan.
“Venäjä”, hän aloitti niin kireästi kuin vain osasi.
“Olet siis tullut siihen päätökseen, että on parasta myöntyä isompien edessä? Mahtavaa!” Venäjä hihkaisi voitonriemuisena. Synkkä raivoi kouraisi Suomea mahanpohjasta. “Hyvä vain. Minä olinkin jo ajatellut, että voisin siirtää pari tukikohtaa…”
“Ei!” Suomi huudahti vihaisesti. Vastaukseksi hän sai vain hiljaisuutta.
“Mitä?” Venäjä kuulosti melkein järkyttyneeltä. Suomi tunsi pakostakin vahingoniloa. Harvoin hän sai Venäjää hiljaiseksi.
“Minä sanoin, että ei”, Suomi jatkoi rauhallisesti. Muut Pohjoismaat kuuntelivat puhelua pelkkänä korvana. Kaikki näyttivät lähinnä järkyttyneiltä Suomen kipakasta vastauksesta. “En aio suostua vaatimuksiisi.”
“Mut- “
“En vaikka lavastaisit minut riidanhaastajaksi, niin kuin tänään Mainilassa”, Suomi sanoi kylmällä äänellä. Hän yritti parhaansa mukaan olla kuulostamatta vihamieliseltä, mutta se oli hankalaa. “Tai vaikka katkaisisit diplomaattisuhteet.”
Taas hiljaisuutta. Suomi pystyi melkein näkemään Venäjän raivon partaalla olevan ilmeen. Hän tiesi leikkivänsä tulella. Tai tökkivänsä nukkuvaa karhua.
“Sinä…” Venäjä aloitti hiljaisesti. Suomi nielaisi. Hän tunnisti tuon äänen, hän oli kuullut sen viimeksi sortovuosien aikaan. “Hyvä on.”
Nyt oli Suomen vuoro hämmentyä. “Mit - “
“Hyvä on”, Venäjä toisti, kuin olisi puhunut lapselle. Hänen äänensä oli leikkimielisen kujeileva ja karmiva samaan aikaan.
Suomi oli hiljaa. Hän tuijotti eteensä järkyttyneenä. Oliko hän kuullut väärin? Sillä hänen tuntemansa Venäjä ei koskaan antaisi periksi, se olisi ollut ennen kuulumatonta…
“En usko”, Suomi henkäisi lopulta. Hän odotti vastausta sydän pamppaillen.
“Ai?” Venäjä hihkaisi. Taas tuo ääni. “Sepä harmi.”
Sitten puhelu katkesi. Suomi aukoi suutaan, muttei sanonut mitään. Hänen seurakseen jäi vain tyhjä, synkkä aavistus.
Venäjä sulki puhelimen hymy huulillaan. Ulkona satoi hentoja lumihiutaleita.A/N: Päivä sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli katkaissut Suomen ja Neuvostoliiton väliset diplomaattisuhteet, alkoi talvisota. Oikeastihan Mainilan laukaukset ja diplomaattisuhteiden katkeaminen tapahtuivat eri päivinä, mutta otin hieman vapauksia ja muuttelin historiaa.
