A/N: Tämän kokoelman loppu eli vuorossa viimeisenä Yasu! Lopetus on tarkoituksella avoin ja mietin, että tämä laittaisi lopulta yhteen sen, kun "vanha jengi" tapaa asunnossa 707. En muista, kertoiko canon, miten he päätyivät uudestaan yhteen (vaikkakin ilman Nanaa
) mutta uskoisin, että se on Yasu, joka tekee aloitteen. Tai ainakin tässä ficissä. Canonia tuntemattomille, että bändin nimi on tosiaan peräisin sikariaskista.
Tietäen: on jossain yksinäiset
Yasu (142. Lukemattomia)
Ilta oli muuttunut jo yöksi, kun Yasu viimein lopetteli töitään. Hän istui yksin toimistossaan ja sytytti sikarin. Niin hän oli viettänyt lukemattomia iltoja ja osan öistäkin. Yasu poltteli hetken sikariaan ja antoi sen makean tuoksun levitä toimistohuoneeseen, jota valaisi vain työpöydällä oleva valo. Paperit olivat hujan hajan toimistopöydällä, mutta Yasu oli liian väsynyt siivoamaan niitä. Huomenna olisi uusi työpäivä.
Joskus hän oli soittanut yöt musiikkia ja tehnyt silti päivät lain parissa töitä tuntematta tippaakaan väsymystä, mutta ne ajat tuntuivat olevan takana päin. Hän mietti, oliko hän tulossa vanhaksi ja imi sikaria, joka muistutti liikaa nuoruudesta. Ehkä he kaikki olivat kasvaneet kipujensa kautta aikuisiksi. He. Yasu tajusi miettivänsä Black Stonesia ja Hachia.
Yasu tiesi, että he eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen, kun porukka oli hajonnut. Yasun oli vaikea muistaa, mitä musiikille omistautuneet bändikaverit olivat päätyneet tekemään, kun nousevan uran loppu oli kohdannut. Yasu kuuli toisinaan kuulumisia Hachista ja kasvavasta lapsesta, mutta ei voinut olla ajattelematta, pitikö Takumi Hachia hyvänä. Ainakin Takumin puheet olivat usein piittaamattomia. Black Stones ja Hachi olivat olleet erottomattomat ja Yasu muisteli juhlia ajoilta, kun he olivat kokoontuneet asuntoon 707.
Nyt siellä ei asunut ketään. Yasu tiesi, että Nana ei ollut enää Japanissa ja Hachi asui yhdessä Takumin kanssa. Tyhjänä oleva 707 asunto siitä huolimatta suretti häntä. Silloinen elämä oli loppunut varoittamattomasti ja tunteenpurkauksissa, joita heistä jokainen oli tuntenut.
Yasu ei ollut soittanut kenellekään aikoihin ja mietti nyt, voisivatko he vielä tavata. Jos joku heistä kokoaisi vanhan ryhmän kasaan ja huolehtisi, että he puhuisivat asiat halki. Ainakin osittain. Vaikka Yasu ei itkenyt öisin tapahtumia, hän tiesi, että hänen omatkin arpensa vaatisivat joskus hänen huomiotaan. Ei hän voisi ikuisesti hukuttaa omaa ahdinkoaan töihin, vaikka siitä oli jo tullut tapa. Sikarin tuoksu jäi huoneeseen senkin jälkeen, kun Yasu tumppasi sen. Black Stones-aski lojui puolityhjänä pöydällä. Yasu tiesi, että he olivat tehneet lukemattomia virheitä elämässään, mutta oliko tämä loppu? He kaikki olivat yksinäisiä.
Yasu tarttui pöydällä lepäävään puhelimeen ja paineli numeron.