Nimi: Teko(auringon)valoa
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: S
Genre: Angst
Paritus: Seamus/Dean
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Kasvata Puu -haaste
A/N: Yleensä kirjoitan näistä kahdesta vaan fluffya, mutta kerrankin meno yltyi enemmän angstiseksi. Mutta eikös se niin ole, että poikkeus vahvistaa säännön?
Ajallisesti tämä sijoittuu juuri ennen Kuoleman Varjelusten tapahtumia.
Teko(auringon)valoa
Syyskuu hengitti jo kylmää ilmaa elokuun niskaan. Ulkona satoi vettä ja Lontoon katujen yllä väreili usvaa. Dean istui huoneessaan sängyllään ja teeskenteli hehkulampun kellertävän valon olevan oikeasti auringosta. Käsissään hän piteli paksua opusta, jonka nahkakanteen upotetut kirjaimet muodostivat sanat
Loitsujen Käsikirja. Dean oli ostanut kirjan käytettynä, ajan hammas oli naarmuttanut nahkaa sieltä täältä ja saanut sivut kellastumaan.
Huoneen oven suunnalta kuului vaimea poksahdus. Dean nosti salamana katseensa
Käsikirjasta huoneen suljettua ovea kohden. Ääni ei ollut johtunut siitä, että äiti olisi koputtanut siihen, vaan siitä, että Seamus oli ilmiintynyt suoraan hänen huoneeseensa.
"Seamus", Dean huokaisi. Seamus seisoskeli rennosti oven edessä, yllän mustat farkut ja ruskea villapaita. Huulilla karehti samanlainen voipunut hymy, kuin kaikilla muillakin Deanin kesän aikana tapaamilla velhoilla ja noidilla. Se oli hymy, joka viesti:
kaikki on menossa päin helvettiä, mutta hei, olen sentään vielä elossa!"Mitä, meinaatko vaan istuskella siellä?" Seamus naurahti, kun Dean ei noussut ylös sängyltään. Dean tuhahti huvittuneena ja käveli sitten kätensä halaukseen levittäneen Seamusin luo.
"Kiitos kun tulit", Dean mutisi toisen korvanjuureen heidän halatessaan.
"Totta kai", Seamus vastasi ja vetäytyi halauksesta sen verran, että pystyi katsomaan Deania silmiin. "Pitäähän sitä poikaystäväänsä käydä välillä katsomassa."
Seamus painoi huulensa Deanin huulia vasten. Se oli nopea suudelma, ennemminkin kehotus Deanille rentoutua, sillä tietysti Seamus näki kuinka jännittynyt hän oli. Kireä kuin viulunkieli.
"Mistä halusit jutella?" Seamus kysyi siirryttyään istumaan sängylle. Dean jäi seisomaan sängyn vierelle ja nakersi kynsiään hermostuneena.
"Olet varmaan kuullut, että Ministeriö haluaa jokaisen jästisyntyisen selvittävän sukutaustansa heille."
"Joo, eihän Päivän Profeetassa muusta puhutakaan", Seamus tuhahti. "Mitä siitä, sinähän olet puoli-verinen?"
"Mutta enhän minä pysty sitä todistamaan!" Dean puuskahti ja valahti istumaan sängylle Seamusin viereen. "Isä jätti äidin ennen syntymääni eikä kertonut tälle olevansa mahdollisesti velho. Ja nyt hän makaa haudassa, joten todisteet todellakin ovat vaikeasti saatavilla."
Seamus hieroi poikaystävänsä selkää rauhallisin, pyörein liikkein. Hän ei pitänyt suunnasta, johon keskustelu oli menossa, muttei hennonut sanoa sitä ääneen. Hän tunsi kuinka Deanin selkä laajeni tämän vetäessä syvään henkeä.
"Minä en voi tulla Tylypahkaan tänä vuonna", Dean lopulta henkäisi. Seamusin sydänalaa puristi tukahduttavasti.
"Älä vitsaile", hän sanoi, vaikka tiesi toisen puhuvan totta.
"Kunpa tämä olisikin vitsi", Dean vastasi ja hakeutui paremmin Seamusin kainaloon. "Mutta ei se ole. Olen jo pakannut valmiiksi ja anellut äitiä viemään muut perheestä pitkälle lomamatkalle. Lähden huomenna."
"Minne?"
"En tiedä. Jonnekin, ehkä metsään. Siitä on aikaa kun viimeksi pääsin kunnolla telttailemaan", Dean sanoi ja yritti naurahtaa.
Huoneen raskaassa tunnelmassa ei kuitenkaan ollut naurulle sijaa. Pojat istuivat toisiinsa vasten kietoutuneina, haluttomina päästämään irti. Minuutit venyivät tunneiksi, välillä posket kostuivat kyynelistä, välillä huolimattomista suudelmista. Jossain hiljaisten hetkien keskellä kaikui lupaukset rakkaudesta ja tulevaisuudesta. Yhteisestä tulevaisuudesta.
"Uskallakin kuolla, ennen kuin seuraavan kerran nähdään", Seamus sanoi kun hän viimein seisoi huoneen oven edessä valmiina kaikkoontumaan. Dean silitti peukalollaan hänen kämmenselkäänsä.
"Pistäkää kuolonsyöjät koville Tylypahkassa", Dean totesi takaisin ja painoi vielä yhden suudelman Seamusin huulille. Seamus kääntyi kannoillaan kadoten tutun poksahduksen säestämänä.
Hehkulampun valoi ei ollut koskaan muistuttanut vähemmän aurinkoa.